Janne sairasti apinarokon ja valehteli, miksi ei päässyt töihin - Seta: Puhe "homojen taudista" lisää syrjintää 

YLE
Janne sanoo, ettei hän ole uskaltanut kertoa taudista kaikille tutuilleen, koska se voisi paljastaa hänen seksuaalisen suuntautumisensa. Myös Seta on huolissaan apinarokkoa koskevasta keskustelusta.... read more
 
mardi 16 août 2022 14:45:00

Suomeen ei ole vielä tullut yhtään apinarokkorokotetta - THL: Saatavuus on ainakin alkuvaiheessa rajallinen 

YLE
Suomeen on aluksi tulossa noin tuhat rokoteannosta osana EU:n yhteishankintaa. Asiantuntijan mukaan Suomi ei ole varautumisessa myöhässä.... read more
 
mercredi 10 août 2022 13:01:51

Espanja kertoi Euroopan ensimmäisistä apinarokkoon liittyvistä kuolemista - HUSin Lasse Lehtonen: rokotuksen kohdentamista on syytä miettiä 

YLE
Aiemmin perjantaina Brasiliassa kerrottiin ensimmäisestä Afrikan ulkopuolella todetusta apinarokkoon liittyvästä kuolemasta.... read more
 
samedi 30 juillet 2022 20:47:18

Apinarokon leviäminen laajemmalle väestöön aiheuttaa huolta maailmalla - moni maa varautuu jo rokottamalla kansalaisiaan 

YLE
Osa sairastuneista kokee taudin leimaavana ja on saanut osakseen huonoa kohtelua.... read more
 
mercredi 27 juillet 2022 21:36:24

Onko apinarokko sittenkään vain seksitauti? Esitimme tämän ja kahdeksan muuta kysymystä virologille 

YLE
Helsingin yliopiston virologian professori Olli Vapalahti muistuttaa, että apinarokko voi tarttua läheisessä kontaktissa myös pisaratartuntana. Pienille lapsille tauti on erityisen vaarallinen. ... read more
 
mardi 26 juillet 2022 23:57:00

Suomeen tulee pian noin tuhat annosta apinarokkorokotetta - vain harva voi saada 

YLE
Suomeen pitäisi saapua noin tuhat annosta apinarokkorokotetta heinäkuun lopun tienoilla. Rokotteet on tarkoitettu pitkälti apinarokolle altistuneille. ... read more
 
lundi 25 juillet 2022 22:19:02

Apinarokosta on muodostunut uudenlainen seksitauti, sanoo HUSin Asko Järvinen - tätä tarkoittaa WHO:n linjaus terveysuhasta 

YLE
WHO:n julistus apinarokon maailmanlaajuisesta terveysuhasta kuvastaa ylilääkäri Asko Järvisen mukaan lähinnä sitä, että tauti on levinnyt yllättävän laajalti ja nyt on katsottu aiheelliseksi että sen yleistymistä pyritään torjumaan.... read more
 
lundi 25 juillet 2022 16:32:40

Pohjois-Karjalassa on varmistettu apinarokkotapaus - työikäinen potilas sairastaa kotona 

YLE
Suomessa ensimmäinen apinarokkotapaus todettiin toukokuun lopussa. Tuoretta tartuntaa ei ole tiettävästi saatu Pohjois-Karjalasta.... read more
 
lundi 4 juillet 2022 14:44:28
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.