Suomessa ensimmäinen apinarokkotapaus todettiin toukokuun lopussa. Tuoretta tartuntaa ei ole tiettävästi saatu Pohjois-Karjalasta." /> Suomessa ensimmäinen apinarokkotapaus todettiin toukokuun lopussa. Tuoretta tartuntaa ei ole tiettävästi saatu Pohjois-Karjalasta." />

YLE


Pohjois-Karjalassa on todettu ensimmäinen apinarokkotapaus työikäisellä henkilöllä. Varmistettu testitulos tuli myöhään lauantai-iltana, Siun sote kertoo tiedotteessaan.

Sairastunut on kotihoidossa. Tartuntaa ei tiettävästi ole saatu Pohjois-Karjalasta. Siun sote ei anna potilaasta enempää tietoja yksityisyyden suojan vuoksi.

Suomessa ensimmäinen apinarokkotapaus todettiin toukokuun lopussa. Viime päivien aikana Suomessa on todettu yhteensä viisi uutta apinarokkotatuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuore tieto. Tähän päivään mennessä tartuntoja on todettu Suomessa yhteensä kymmenen. Kaikki tartunnat on todettu miehillä.

Maailmalla apinarokkotartuntoja on todettu toukokuun puolivälin jälkeen yhteensä noin 5 200. Kaikkiaan tartuntoja on ollut 51 eri maassa.

THL:n mukaan apinarokko ei tartu herkästi ihmisestä toiseen. Apinarokko on zoonoosi, eli ensisijaisesti eläimistä ihmisiin tarttuva tauti. Tarttuakseen ihmisestä toiseen tauti tarvitsee usein hyvin läheisen kontaktin sairastuneeseen henkilöön.

Apinarokko voi aiheuttaa isorokkoa muistuttavia oireita, mutta lievempiä. Tautiin liittyy yleistynyttä tai paikallista punoittavaa, näppyläistä tai rakkulaista ihottumaa. Samanaikaisesti voi esiintyä flunssalle tyypillisiä oireita.

Tauti paranee tavallisesti itsestään muutamassa viikossa.

Lisätietoa apinarokosta löytyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta. Jos epäilet saaneesi apinarokon ole yhteydessä päivystysapuun 116117.

Uutista on päivitetty 4.7.2022 kello 13:06. Lisätty THL:n tuorein tieto Suomen apinarokkotartunnoista.

Lue lisää:

Suomen ensimmäinen apinarokkotapaus varmistui - potilas on kotihoidossa suhteellisen hyvässä kunnossa

WHO miettii apinarokon julistamista kansanterveydelliseksi uhaksi - kysyimme asiantuntijalta, mitä siitä seuraisi

lundi 4 juillet 2022 14:44:28 Categories: YLE apinarokko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.