Helsingin yliopiston virologian professori Olli Vapalahti muistuttaa, että apinarokko voi tarttua läheisessä kontaktissa myös pisaratartuntana. P" /> Helsingin yliopiston virologian professori Olli Vapalahti muistuttaa, että apinarokko voi tarttua läheisessä kontaktissa myös pisaratartuntana. P" />

YLE


Suomessa on toistaiseksi todettu alle 20 apinarokkotantuntaa, kaikki täysi-ikäisillä miehillä. HUSin infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen arvioi eilen maanantaina, että apinarokosta on muodostunut uudenlainen sukupuolitauti ja sitä voitaisiin jo verrata genitaaliherpekseen.

Helsingin yliopiston virologian professori Olli Vapalahti kuitenkin muistuttaa, että apinarokko voi tarttua myös hengitysteitse ja rakkuloista muualtakin kuin sukupuolielimistä. Vapalahti kertoo, mitä taudin tarttumisesta tällä hetkellä tiedetään.

1. Nyt on annettu viesti, että apinarokko on uusi seksitauti. Pitääkö se paikkansa?

- Tästä vähän kiistellään. Apinarokko on periaatteessa yleisinfektio, jossa oireina ovat kuume, lihaskivut, väsymys, suurenevat imusolmukkeet, rakkulat ja ihomuutokset. Se tarttuu kuitenkin nyt tässä epidemiassa nimenomaan seksikontaktitilanteissa, kun limakalvot tai vaurioitunut iho altistetaan rakkulasta erittyvälle virukselle. Mutta se voi tarttua myös hyvin läheisessä kontaktissa pisaratartuntana hengitysteistä.

- Tyypillisesti apinarokko tarttuu kuitenkin rakkuloista, joita voi olla suussa, genitaalialueella ja iholla.

2. Tarttuuko apinarokko vain miesten välisessä seksissä?

- Ei, vaikka valtaosa epidemian tartunnoista onkin saatu näin. Se voi periaatteessa tarttua myös muutoin. Emme tiedä vielä, onko viruksen ilmiasu muuntunut siitä, mitä on aiemmin nähty Afrikassa. Valtaosa uuden epidemian aihettamista 14 000 tapauksesta on ollut miehillä, jotka harrastavat seksiä miesten kanssa.

- Mutta apinarokon voivat saada myös naiset ja lapset. Tässä uusimmassa epidemiassa on raportoitu yksittäisiä tapauksia lapsilta. Pienille lapsille ja immuunivajauksesta kärsiville apinarokko on kaikkein vaarallisin.

3. Rokko voi siis tarttua myös naisiin?

- Kyllä. Apinarokkoa on todettu myös naisilla. Tähän asti nämä tapaukset ovat olleet hyvin harvinaisia, mutta emme tiedä, mihin suuntaan virus muuntuu ja miten virus leviää muissa ihmisten välisissä verkostoissa. Tähän asti se on levinnyt tehokkaasti homoyhteisöissä, joissa on ollut paljon uusia kontakteja.

- Täytyy muistaa, että nyt on pikkuisen erilainen viruskanta liikkeellä kuin se, mikä on esiintynyt Länsi-Afrikassa. Sen takia ei tiedetä, poikkeavatko sen ominaisuudet joltain osin siitä, mitä on havaittu siellä.

4. Miten apinarokko siis tarttuu?

- Periaatteessa viruksen voi saada muutenkin kuin seksissä. Tärkein tartunnanlähde ovat rakkulat. Niitä voi olla suun seudulla ja sukupuolielinten seudulla ja muualla iholla. Ja näiden rakkuloiden kanssa lähikontaktissa olevat voivat saada tartunnan.

- Periaatteessa apinarokko tarttuu myös hyvin läheisessä naamakontaktissa hengitysteistä tulevista pisaroista. Mutta ilmaan virus ei jää leijumaan tämän hetken tiedoilla. Virus säilyy myös elimistön ulkopuolella infektiivisenä jonkin aikaa ja afrikkalaisista epidemioista tiedämme, että apinarokko voi myös tarttua potilaan petivaatteista.

- Apinarokko on maksimissaan kolme viikkoa tartuttava. Kun on parantunut, ei tartuta enää eteenpäin. Suuressa kuvassa tarvitaan siis oireisen henkilön kanssa pitkäaikainen lähikontakti, että apinarokko tarttuu. Kokemus on, että se tarttuu hyvin huonosti normaalissa kanssakäymisessä.

5. Tarttuuko rokko suuseksin välityksellä?

- Kyllä. Voi tarttua.

8. Suojaako kondomi apinarokolta?

- En osaa sanoa dataa. Mutta olettaisin että kodomin antama suoja on puutteellinen, koska se ei välttämättä peitä kaikkia rakkuloita.

- Joskus rakkuloita on peniksessä ja silloin kondomi voi suojata. Mutta rakkuloita voi olla usein muuallakin genitaalialueella, joten silloin voidaan altistua muutenkin, vaikka olisi kondomi. Käytännössä, koska rakkuloita on muuallakin kuin kondomin suojaamalla alueella, se ei välttämättä suojaa.

6. Voiko apinarokkoon kuolla?

- Voi kuolla. Olisiko nyt ollut viisi kuolemantapausta tämän epidemian aikana. Riskiryhmässä ovat immuniteetiltaan vajaat ihmiset sekä hyvin pienet lapset. Heitä tulee suojella ja toisaalta kohdistaa leviämisen ehkäisytoimet niihin, joilla on suurin riski saada tartunta. Apinarokkoon on kuitenkin rokotus ja se voi antaa suojaa vielä neljä vuorokautta tartunnan jälkeenkin. Rokotteen saatavuus on vielä kuitenkin rajoitettua.

7. Jääkö rakkuloista jälkiä?

- Yleensä paranevat, mutta en osaa sanoa, etteikö voi jäädä arpiakin.

- Tartuttavuusaika on 1-4 viikkoa. Ensin tulee punoittava läiskä, sitten se kohoaa ja muuttuu rakkulaksi. Lopulta tulee märkä rakkula. Sitten se rupeutuu ja paranee pois, tyypillisesti ennalleen. Rakkuloita voi olla yksittäisiä tai joitain kymmeniä.

9. Jääkö apinarokko elimistöön?

- Ei ole todettu, että apinarokko jäisi elimistöön. Tämä on yksi syy, mikä voi auttaa hallitsemaan epidemiaa.

- Apinarokossa tyypillisesti vain oireinen levittää, ja ihmisellä on silloin esimerkiksi kivuliaita rakkoja sukupuolielimissä. Joten sitäkin kautta sen leviäminen ei ole kovin nopeaa.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 27.7. kello 23:een asti.

Lue lisää:

Suomeen tulee pian noin tuhat annosta apinarokkorokotetta - vain harva voi saada

Apinarokosta on muodostunut uudenlainen seksitauti, sanoo HUSin Asko Järvinen - tätä tarkoittaa WHO:n linjaus terveysuhasta

WHO julisti apinarokon maailmanlaajuiseksi terveysuhaksi

mardi 26 juillet 2022 23:57:00 Categories: YLE apinarokko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.