Yläkoululaisten pitkät poissaolot lisääntyvät Suomessa ja maailmalla. Mila Nikkanen tietää miltä tuntuu, kun kouluun meneminen ei yksinkertaisesti onnistu.

Alakoulun viimeisillä luokilla Mila Nikkanen alkoi olla yhä useammin poissa koulusta.

- Se lähti siitä, että minulla on useampi neurologinen sairaus, jotka aiheuttivat vaikeita oireita. Lopulta en enää päässyt kouluun tai olin siellä hyvin vähän fyysisten oireiden ja heikon jaksamisen vuoksi, Nikkanen kertoo.

Poissaoloista huolimatta Nikkanen sai kokeet tehtyä ja alakoulun suoritettua. Yläkoulussa jaksaminen heikkeni kuitenkin entisestään, ja poissaolot lisääntyivät.

- Hälinä, äänet ja häiriötekijät tekevät keskittymisestä minulle todella vaikeaa, ja yläasteella sellaisia ääniä on tietenkin kaikkialla, koska nuoret ovat nuoria, Nikkanen kertoo.

Mila Nikkasen poissaolot alkoivat lisääntyä jo alakoulussa. Hän sai onneksi matkan varrella itselleen apua. Kuva: Antti Hämäläinen / IS

Nikkanen ei ole kokemustensa kanssa yksin. Tänäkin aamuna moni nuori jättää menemättä kouluun.

Yläkoululaisten koulupoissaolot ovat kasvussa. Vuoden 2020 Kouluakäymättömyys Suomessa -kartoituksen mukaan Suomessa on vuosittain vähintään 4?000 yläkoululaista, joilla on niin paljon poissaoloja, että heidän koulunkäyntinsä vaikeutuu ja koulussa joudutaan tekemään erityisjärjestelyitä.

- Ja tämä luku pitää sisällään vain yläkoulun oppilaiden määrän ennen koronaviruspandemiaa. Paljon poissaolevia oppilaita on myös alakouluissa ja toisella asteella, muistuttaa yliopistonopettaja ja väitöskirjatutkija Jenni Pelkonen.

Lue lisää: Sakari kävi koulua neljä päivää - nyt hän makaa mykkänä myttynä omassa huoneessaan

Pelkosen ja dosentti Tuomo Virtasen kirja Poissa porukasta. Vahvista kouluun kiinnittymistä ja puutu poissaoloihin (PS-Kustannus 2023) julkaistaan syyskuun 20. päivä. Erityisesti opettajille suunnattu käsikirja tarjoaa uutta tutkimustietoa ja työkaluja poissaoloihin puuttumiseen.

Kirja syntyi Pelkosen ja Virtasen halusta nostaa ajankohtaista aihetta esiin sekä tarjota koulun henkilökunnalle ja alan opiskelijoille suomenkielinen kirja koulupoissaolojen kanssa tehtävän työn tueksi.

- Koulupoissaolojen lisääntymisessä on kyse kansainvälisestä ilmiöstä. Muualla aihetta on tutkittu paljon, mutta meillä Suomessa aiheesta ei ole vielä hirveästi tutkimustietoa. Sitä tarvitaan lisää ja eri näkökulmista, Pelkonen sanoo.

Koulupoissaolojen määrän kasvuun on kuitenkin herätty nyt myös Suomessa.

Esimerkiksi edellisellä hallituskaudella alkaneen Sitouttavan kouluyhteisötyön hankkeen (SKY) tavoitteena on vähentää ja ennaltaehkäistä poissaoloja. Elokuussa 2023 astui voimaan myös lakimuutos, jonka myötä koulun tulee puuttua poissaoloihin aiempaa huolellisemmin, ilmoittaa niistä huoltajille ja lisätä ennakoivaa työtä.

- Koulupoissaolot ovat monitahoinen ilmiö, mikä edellyttää koko systeemitason tarkastelua ja eri tieteenalojen välistä yhteistyötä. Suomessa kiinnostus aiheen tutkimiseen on lisääntynyt ja meillä on myös olemassa monitieteinen tutkijakollegio, Pelkonen sanoo.

Kuva: Lehtikuva

Pelkonen korostaa, että on eri asia puhua nuoresta, jolla on yksittäisiä poissaoloja kuin nuoresta, jolla on pitkäkestoisia ja ongelmallisia poissaoloja.

Kaikenlaisiin poissaoloihin on kuitenkin tärkeä puuttua.

- Kun nuori on poissa pitkiä aikoja, tilanteeseen puuttuminen on usein haastavaa ja kouluun paluu hidasta. On kuitenkin hyvä huomata, että myös lyhyet poissaolot voivat haitata sekä oppimista että sosiaalisia suhteita.

Poissaolojen pitkittyessä riski koulun keskeyttämiseen kasvaa. Koulupudokkuus voi puolestaan tarkoittaa lisäkuluja yhteiskunnalle, sillä pitkällä aikavälillä se voi johtaa matalapalkkaisiin töihin, työttömyyteen, rikollisuuteen, päihteiden käyttöön ja terveysongelmiin.

Toisaalta yhden oppilaan poissaolot vaikuttavat myös luokan yleiseen ilmapiiriin. Poissa porukasta -teoksessa Pelkonen ja Virtanen toteavat, että jos koulussa pinnataan paljon, tunneilta voi alkaa jättäytyä pois myös sellaisia oppilaita, jotka toisenlaisessa ympäristössä eivät pinnaisi. Niin sanotusta kouluun kiinnittymättömyydestä tulee kollektiivista.

- Jos joku on usein poissa, se koskettaa siis paitsi oppilasta ja hänen perhettään, myös koko hänen luokkaansa ja opettajaa.

Tutkimusten mukaan oppilaan poissaolojen taustalla voi olla lukuisia yksilö- ja ympäristötekijöitä.

Ympäristötekijöihin kuuluvat perhe- ja vanhemmuus, vertais-, koulu sekä yhteisö- ja yhteiskuntatekijät. Keskustelua käydään kuitenkin usein nimenomaan yksilötekijöiden, kuten nuorten mielenterveys- ja motivaatio-ongelmien sekä oppimiseen liittyvien haasteiden näkökulmasta.

Pelkosen mukaan yhtä tärkeää olisi ymmärtää, että myös esimerkiksi vaikeat kotiolot, kiusaaminen ja ristiriidat opettajien kanssa voivat aiheuttaa poissaoloja.

- Lähtökohta on se, että jokaisella nuorella pitäisi olla elämässään vähintään yksi turvallinen aikuinen ja tunne porukkaan kuulumisesta. Oman kokemukseni mukaan moni nuorista kokee kuitenkin jonkinlaista turvattomuutta ja porukan ulkopuolelle jäämistä.

Pelkonen muistuttaa, että aikuisilla on monia eri keinoja, joilla oppilaan kouluun kiinnittymistä voidaan tukea ja poissaoloja vähentää. Tällaisia ovat esimerkiksi koko koulun hyvään ja turvalliseen yhteishenkeen panostaminen, luokan ryhmäyttäminen läpi kouluvuoden ja -polun, sosiaalisten taitojen ja hyvinvointitaitojen opettaminen sekä poissaolojen systemaattinen seuranta ja varhainen puuttuminen.

- Tärkeää olisi kiinnittää myös huomiota koulun henkilökunnan jaksamiseen ja hyvinvoinnin tukemiseen, sillä henkilökunnan hyvinvointi ja oppilaiden kiinnittyminen ja poissaolot ovat yhteydessä toisiinsa.

Pelkosen mielestä poissaolojen yleistymistä ei voida pysäyttää vain yksilöön tai kouluun kohdistuvilla ratkaisuilla. Hän uskoo, että ilmiön taustalla vaikuttavat myös esimerkiksi yhteiskunnassa vallitseva jatkuvan tehokkuuden ihannointi, kiire ja aikuisten pahoinvointi, jotka säteilevät nuoriin.

- Mielestäni tämä kertoo koko yhteiskunnasta ja ajasta, jossa elämme. Poissaolot ovat oire, reaktio johonkin mikä on pielessä. Minä ajattelen, että poissaolot voivat olla lapsen tai nuoren ainoa keino selviytyä arjessa, jota hän elää.

Harva nuori jättäytyy koulusta pois täysin yllättäen. Pelkosen mukaan on tyypillistä, että tilanne kehittyy haastavammaksi vaihe vaiheelta.

- Ensin voi olla jotain useita pieniä merkkejä siitä, että koulussa on haasteita, kuten myöhästymisiä, vaikeuksia mennä joillekin oppitunneille ja arvosanojen heikkenemistä. Sitten tulee jokin laukaiseva tekijä, josta asiat lähtevät eskaloitumaan: esimerkiksi kaveri- tai opettajasuhteissa tulee ongelmia tai perheessä tapahtuu jotain odottamatonta, mikä voikin sitten olla viimeinen niitti, jonka jälkeen nuori ei enää jaksa tai pysty tulemaan kouluun.

Vanhemmat ovat usein tilanteessa voimattomia. Nuori voi esimerkiksi valittaa fyysisiä oireita, kuten vatsa- ja pääkipua ennen kouluun lähtöä tai kieltäytyä lähtemästä kouluun kertomatta syytä.

Tilanteen arvioiminen ja tilanteessa toimiminen voi olla vanhemmalle hankalaa ja herättää monenlaisia tunteita muun muassa lapseen ja omaan vanhemmuuteen liittyen, Pelkonen toteaa.

- Valitettavan paljon on myös tilanteita, joissa oppilas on kotona ja ongelmaan yritetään puuttua, mutta mitään muutosta ei kuitenkaan tunnu tapahtuvan. Esimerkiksi oppilashuollon resurssit voivat olla rajallisia ja moniammatilliset prosessit hitaita, jolloin oppilas ei välttämättä saa riittävää ja oikea-aikaista tukea. Ja senhän me tiedämme, että mitä kauemmin nuori on kotona, sitä vaikeampaa hänen on sieltä lähteä kouluun.

Koulua käymättömän nuoren opetusta voidaan tukea eri tavoin, kuten tarjoamalla lisätukea, erilaisia opetusmateriaaleja tai yksilöllisesti räätälöityä opetusta.

Moni pitkään poissa ollut siirtyy vuosiluokkiin sitomattomaan opetukseen. Oppilas voi myös hyötyä pienryhmässä opiskelusta tai oman koulun ulkopuolella järjestettävästä opetuksesta.

Myös nuorelta itseltään vaaditaan halua ottaa vastaan apua ja palata kouluun, Pelkonen muistuttaa.

- On myös tapauksia, joissa nuorelle tarjotaan keskusteluapua ja tukea, mutta nuori kieltäytyy ottamasta sitä vastaan. Tällöinkin on tärkeää, että nuori ei jää tilanteessa yksin, vaan aikuinen pyrkii kaikesta huolimatta sinnikkäästi luomaan luottamuksellista ja turvallista keskusteluyhteyttä nuoreen, vaikka se veisikin aikaa. Ja jos yhteys yhden aikuisen kanssa ei ala muodostua, on tarpeen kokeilla yhteistyötä jonkun toisen aikuisen kanssa.

Mila Nikkasen tilannetta ratkottiin muun muassa tukiopetuksella. Kuva: Antti Hämäläinen / IS

Mila Nikkasen kohdalla ratkaisuja ideoitiin yhdessä koulun, sairaanhoidon ja perheen kesken.

Esimerkiksi seitsemännellä luokalla Nikkaselle myönnettiin kahden eri opettajan järjestämää tukiopetusta. Opetus järjestettiin niin, että hän sai olla luokassa kaksin opettajan kanssa, jotta pystyi keskittymään oppiaineisiin.

- Se järjestely auttoi minua todella paljon. Huomasin, että hei, minähän pystyn olemaan täällä ja tekemään jotain. Mutta kun seitsemäs luokka päättyi, koululla ei ollut enää resursseja tähän.

Nikkanen uskoo, että esimerkiksi etäopetus tai pienryhmämuotoinen opiskelu olisivat voineet olla hänen tilanteessaan toimivia ratkaisuja. Sellaisia ei kuitenkaan järjestynyt.

- Muutama vuosi myöhemmin kaikki siirtyivät etäopetukseen koronan vuoksi. Mutta silloin se oli outo ajatus, Nikkanen toteaa.

Yläkoulun kaksi viimeistä vuotta Nikkanen suoritti pääasiassa itsenäisesti kotona opiskellen.

Henkilökohtaisen opetussuunnitelman mukaan hänen tuli olla koululla 10 tuntia viikossa ja käydä suorittamassa kokeet koululla. Nikkaselle järjestettiin koululta hiljainen tila, jossa hän voisi levähtää päivän aikana.

Nikkanen itse olisi toivonut huomattavasti enemmän tukea koulun ja hoitotahojensa puolelta. Itsenäinen opiskelu tuntui nuoresta haastavalta ja stressaavalta.

- Olin sinällään vielä kiinni koulussa, mutta koin jääväni aivan yksin asioiden kanssa. Se oli hyvin negatiivinen kokemus. Peruskoulun jälkeen uuvuin täysin. En halunnut enää kouluun, koska se tuntui yksinkertaisesti mahdottomalta.

Lue lisää: Aada, 16, oli kympin tyttö, jonka romahdus alkoi salaa - nyt hänen äidillään on tärkeä viesti kaikille vanhemmille

Mila Nikkanen sai lopulta opiskella paljon itsenäisesti kotona. Nyt 21-vuotiaana hän kokee, että hänellä menee paremmin kuin koskaan. Kuva: Antti Hämäläinen / IS

Mila Nikkanen jatkoi peruskoulusta ensin aikuislukioon, jossa hän suoritti yksittäisiä opintoja. Jaksaminen ja terveys vaihtelivat. Suurimman osan ajasta Nikkanen oli kotona.

- Olin pitkään äärimmäisessä epätoivossa ja hukassa, hän sanoo.

Viimeisen vuoden aikana Nikkanen kertoo kuitenkin löytäneensä elämäänsä uuden suunnan.

- Minulla menee nyt paremmin kuin koko elämäni aikana. Se johtuu suurelta osin siitä, että on löytynyt vihdoin lääkitys, joka auttaa oireisiini niin, että asioiden tekeminen on helpompaa. Olen myös löytänyt keinoja, joilla mennä elämässä eteenpäin. Olen sopeutunut terveydentilaani ja oppinut tuntemaan omat voimavarani, Nikkanen kertoo.

Erityisesti Nikkanen kokee hyötyneensä Vamos Helsingin tarjoamasta uravalmennuksesta ja Diakonissalaitoksen Nuorten Ohjelma -toiminnasta, jossa hän on päässyt harjoittelemaan kansalaisaloitteen viestinnän ja kampanjan tekemistä.

- Olen löytänyt itsestäni halun tehdä yhteiskunnallista muutosta ja saada meidän nuorten ääntä kuuluviin. Siitä on tullut minulle intohimo, Nikkanen kertoo.

Tällä hetkellä Nikkanen etenee askel askeleelta eteenpäin, kohti uusia haaveita.

- Minulla on nyt todella paljon asioita, joista olen kiinnostunut ja joita haluaisin tehdä. Enää ei tunnu siltä, että olisi mahdoton päästä eteenpäin.

Jutussa on käytetty lähteenä Jenni Pelkosen ja Tuomi Virtasen kirjaa Poissa porukasta - Vahvista kouluun kiinnittymistä ja puutu poissaoloihin (PS-Kustannus), joka julkaistaan syyskuun 20. päivä. Lisäksi lähteenä on käytetty Kouluakäymättömyys Suomessa 2020 -tutkimusta.