Kari ja Ensio Manun äiti Aino Manu menehtyi Lapua patruunatehtaan räjähdyksessä 13. huhtikuuta 1976. Kuva: Pirjo Latva-Mantila, Manun perheen kotialbumi, Heikki Kotilainen / Lehtikuva

Kymmenien perheiden elämä muuttui peruuttamattomasti Lapualla 1976, kun patruunatehdas räjähti surmaten 40 ihmistä. Tämä on yhden uhrin, Aino Manun, ja hänen perheensä tarina.

Sitä huhtikuista aamua on kuvailtu todella kauniiksi. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.

Aino Manu, 42, pyöräili patruunatehtaalle, jossa työt alkoivat seitsemältä. Puoliso Kalevi Manu oli ajamassa linja-autovuoroa.

Aino oli joutunut vaihtamaan työpaikkaa kaksi vuotta aiemmin, kun Lankilan kutomo oli lopettanut toimintansa.

Pariskunnan kaksi täysi-ikäistä poikaa asuivat vielä kotona. Ensio kävi viimeistä vuottaan kauppaopistoa ja Kari oli kotiutunut armeijasta. Perhe asui Pitkämäen kylässä hiljattain rakentamassaan omakotitalossa. Talo oli ollut Aino-äidin suuri unelma.

Aino ja Kalevi Manu hääkuvassa. Kuva: Manun perheen kotialbumi

Oli tiistai huhtikuun 13. päivä vuonna 1976, kun aurinkoinen aamu Lapualla muuttui yhtäkkiä mustaksi.

Kari heräsi kauheaan kolinaan. Kello ei ollut vielä kahdeksaa. Hän ajatteli naapurin lähteneen huonekaluautollaan liikenteeseen ja osuneen soratien kuoppiin.

Myöhemmin hän saisi kuulla Lapuan patruunatehtaan räjähtäneen. Historiankirjoihin kirjattaisiin räjähdyshetkeksi kello 7.42.

Ensio puolestaan oli jo koululla, kun se tapahtui.

- Se oli sellainen kova humahdus. Kauppaopistolta oli patruunatehtaalle noin kilometrin matka. Pian tuli tieto, että tehtaalla on räjähtänyt.

- En oikein enää muista kaikkea, mutta sellainen mielikuva minulla on, että olisin käynyt katsomassa siellä alueella. Vähän myöhemmin isä ja Kari hakivat minut koulusta kyytiinsä. Isä oli jättänyt linja-autovuoron kesken.

Raivaustöitä räjähdyksen jäljiltä Lapuassa. Kuva: Heikki Kotilainen / Lehtikuva

Kari Manu (vasemmassa kuvassa) oli vapautunut armeijasta samana keväänä, jolloin Lapuan patruunatehdas räjähti. Kari oli hakenut töihin patruunatehtaan lataamolle ja odotteli vielä kutsua työhön, kun tehdas räjähti. Ensio Manu (oikealla) armeijakuvasa vuodelta 1976. Kuva: Manun perheen kotialbumi

Lue lisää: Jukka, 15, heräsi siihen, kun talo alkoi täristä - kohta 40 oli kuollut

Kari oli tehnyt aamutoimet kotona, kun äidin veljen vaimo soitti puolenpäivän aikaan ja kysyi, onko äiti tullut kotiin.

- Ihmettelin vähän, miksi hän sellaista kyselee, sillä äidin työpäivän piti loppua vasta puoli neljältä. Parin tunnin päästä hän soitti uudestaan ja kysyi taas, onko äiti tullut kotiin.

Vasta silloin Kari sai kuulla, mitä patruunatehtaalla noin viiden kilometrin päässä oli tapahtunut. Mieleen tulivat aamulla kuuluneet oudot äänet.

- Enon vaimo kertoi puhelimessa, että lataamo on räjähtänyt. Myös isä oli saanut siitä tiedon. Hän tuli kotiin, ja lähdimme autolla keskustaan. Otettiin Ensio mukaan kauppaopistolta ja mentiin sairaalalle, jossa oli kauhea hässäkkä: oli helikopteri ja kaikkea siinä pihalla. Äitiä ei löytynyt. Meille sanottiin, että hänet on viety Seinäjoelle.

Lapuan Patruunatehtaan räjähdyksen tuhot olivat järkyttävät. Kuva: IS-Arkisto

Ensiolla oli ollut jo aamulla tunne, ettei äiti ole voinut selvitä räjähdyksestä.

- Se totuus tuli nopeasti vastaan. Kaikki oli sekavaa. Kun näki sitä aluetta, ajatteli, ettei sieltä voinut kukaan selvitä. Kaikkien kauppaliikkeiden ikkunatkin olivat hajalla siinä kirkolla.

Järkytyksestä kertoo se, ettei Ensio ole enää varma, missä vaiheessa hän kävi patruunatehtaalla vai kävikö ollenkaan.

Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen tuhot olivat laajat. Kuva: IS-Arkisto

Ilta-Sanomien etusivu 13.4.1976. Kuva: IS-Arkisto

Isä käänsi auton nokan kohti Seinäjokea ja keskussairaalaa, johon oli matkaa runsaat 30 kilometriä. Sieltäkin isä ja pojat joutuivat palaamaan tyhjin käsin.

- Tulimme takaisin Lapualle, ja taas kyseltiin, onko sairaalassa meidän äidin nimistä potilasta. Ei ollut, mutta meille kerrottiin, että loukkaantuneita on viety Seinäjoelle lisää. Lähdimme takaisin Seinäjoelle, mutta vieläkään häntä ei löytynyt. Sitten oli enää se vaihtoehto, että mennään tunnistamaan.

Poliisit päivystivät ruumishuoneen ovella. Sisään otettiin viisi omaista kerrallaan.

Ensio jäi autoon odottamaan, sillä hän ei pystynyt menemään sisään ruumishuoneeseen.

- Isän kanssa me mentiin sinne. Lopulta minulla ei ollutkaan kanttia ja jäin ovelle. Isä tunnisti äidin heti - sormuksista. Mustuneet sormukset pussitettiin. Isä tuli hiljaisena pois. Lähdimme kotiin, ei puhuttu mitään, Kari kertaa traagisen päivän tapahtumia.

Näistä sormuksista Aino Manu tunnistettiin. Sormukset on kuvattu patruunatehtaan museossa kivääripatruunoiden latausrobotin päällä. Kuva: Pirjo Latva-Mantila

Tulevat tunnit ja päivät olivat yhtä hämmennystä.

- Ei siinä oikeastaan kukaan juuri mitään puhunut. Se oli sellaista hiljaista olemista. Muistan kun päivä tai pari oli mennyt, aloin pelätä kysymyksiä ja halusin olla yksin. Minulla oli tapana lähteä ajelemaan autolla pitkin maakuntaa. Autossa sain olla rauhassa, omassa tilassa, jossa kukaan ei kysellyt mitään, hän jatkaa.

Isä Kalevi uppoutui työhönsä, otti hoitaakseen ylimääräisiä ajovuoroja.

Kotona Manun perheen miehet kohtasivat arkisen haasteen, sillä kellään heistä ei ollut kokemusta enempää pyykinpesusta kuin ruuanlaitostakaan. Äiti oli hoitanut kaiken.

- Äiti oli niin keskeinen osa meidän perhettä. Hän huolehti kaikesta ja murehti meitä.

Aino Susanna Manu os. Saranpää syntyi 8.5.1933 ja kuoli 13.4.1976 Lapuan patruunatehtaan räjähdyksessä. Kuva: Manun perheen kotialbumi

Kari muistaa viimeisen äidin kanssa käydyn keskustelun.

- Olin kotona ja oli kaunis kesäilta. Äiti haravoi pihaa, kun hänen veljensä vaimo tuli käymään. Pihalla oli myös naapurin emäntä. Siinä he juttelivat kolmistaan.

Yleensä äiti meni aikaisin nukkumaan, mutta sinä iltana hän valvoi myöhään.

- Oltiin käyty kaverini kanssa ajelulla. Siinä oli sellaista huulenheittoa, että mistä löydettäisiin morsiamet. Äiti kuuli meidän puheet. Kaverin lähdettyä hän tuli huoneeseeni ja näki vaatteeni tuolinkarmilla. Hän totesi, että olisi parempi etsiä sellainen tyttöystävä, joka laittaa vaatteet kaappiin. Hän ei ollut koskaan aiemmin tullut sellaista sanomaan. Ne olivat viimeiset sanat, jotka kuulin.

Lataamon raunioista paljastuneen pahoin palaneen kellokorttitelineen lokeroista löytyi omaisten ja tuttujen nimiä. Kuva: Martti Peltonen / IS

Fakta

Lapuan patruunatehdas räjähti 13.4.1976. Se oli yksi Suomen rauhanajan historian tuhoisimmista onnettomuuksista.

Räjähdyksessä kuoli 40 ihmistä ja loukkaantui 60 ihmistä. Suurin osa uhreista oli tehtaan naistyöntekijöitä, useimmat perheellisiä.

Räjähdys oli niin valtava, että se kuultiin Seinäjoella asti.

Morsian löytyi ja Kari perusti perheen, mutta äiti ei koskaan ehtinyt nähdä lapsenlapsiaan, joita oli kovasti toivonut.

- Se oli äidin suuri haave silloin. Äidistä olisi tullut hyvä ja ihana mumma meidän molempien lapsille, Ensio sanoo.

Ensio sai kolme poikaa ja Kari kolme tytärtä, joista ensimmäisen syntymävuosi on 1977.

Ensio kertoo yhdeksi sykähdyttävimmäksi hetkekseen sen, kun kuuli oman lapsenlapsensa nimen tämän ristiäisissä. Tyttö sai nimekseen Milja Aino Susanna, isoisoäitinsä Aino Susannan mukaan.

Monen suomalaisen mieleen on painunut muistikuva hautajaisista ja 40 valkoisesta arkusta. Mielikuva on erilainen niillä, joiden äidit ja isät olivat arkussa.

- Ennen hautajaisia oli sellaista hässäkkää, kun ihmisiä kävi ja televisiot ja radiot tuuttasivat koko ajan tietoa Lapuan patruunatehtaasta sekä siitä kuinka hautajaisia järjestetään, Kari muistelee.

Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen uhrien siunaustilaisuuden valmistelua 24. huhtikuuta 1976 Lapuan tuomiokirkon edustalla. Kuva: Esa Pyysalo / Lehtikuva

Uhrien siunaustilaisuus pidettiin 24. huhtikuuta. Läsnä olivat hallituksen edustajina muun muassa ministerit Martti Miettunen ja Ingvar S. Melin. Kuva: Esa Pyysalo / Lehtikuva

Tasavallan presidentti Urho Kekkonen tilaisuudessa etualalla selin istumassa. Kuva: Esa Pyysalo / Lehtikuva

Patruunatehtaan uhrien yhteiset hautajaiset järjestettiin 24. huhtikuuta 1976 Lapuan tuomiokirkon eteläisessä puistossa. Yli 5?000 vierasta osallistui tilaisuuteen, jossa oli mukana myös ylin valtiojohto presidentti Urho Kekkosen ja pääministeri Martti Miettusen johdolla. Siunauksen toimitti Lapuan hiippakunnan piispa Yrjö Sariola 20 papin avustuksella.

Manun veljekset kuvailevat tilaisuutta massatapahtumaksi, jossa seisottiin väkijoukossa vähän kuin ulkopuolisina.

- Iso koneisto pyöri, arkut olivat siinä ja presidentti Kekkonen, puolustusvoimien kuorma-autot, joiden lavoille arkut laitettiin vieri viereen, Ensio luettelee mielikuviaan.

Arkut kuljetettiin Simpsiön hautausmaalle puolustusvoimien kuorma-autoilla. Kuva: Manun perheen kotialbumi

Ome perhe kantoi arkkua. Edessä vasemmalla isä Kalevi, oikealla Kari, keskellä vasemmalla Ensio ja oikealla vainajan veli Matti Saranpää oikealla. Kantamassa olivat myös veljet Jussi Saranpää ja Jaakko Saranpää. Kuva: Manun perheen kotialbumi

- Oli papit siunaamassa, jokaisen arkun ääressä oli työkaveri, joka laski kukat. Ei siinä pystynyt hiljentymään tai suremaan, odotettiin vain, että vainajat saadaan haudan lepoon. Armeijan kuorma-autot seisoivat kirkon sivustalla ja lavalle nostettiin aina neljä arkkua. Autot lähtivät ajamaan hiljaa Simpsiön hautausmaata kohti, Kari muistaa.

Isä ja pojat sekä vainajan veljet kantoivat arkkua.

Äiti oli puhunut kuolemasta. Toivonut, että omaiset peittäisivät arkun sitten kun aika on. Toive toteutui. Ensio muistaa heidän olleen ainoa perhe, joka tarttui lapioihin silloin.

Äidillä oli ollut toinenkin toive.

- Äiti toivoi, että hänen haudalleen tuotaisiin jokaisena äitienpäivänä ruusu, sitten kun hän joskus kuolee. Sitä toivetta me ollaan toteutettu, Kari ja Ensio kertovat. He käyvät haudalla usein muutenkin.

Veljekset ovat jälkeenpäin miettineet, miksi äiti puhui kuolemastaan jo niin aikaisessa vaiheessa.

Tämän koneen arvellaan aiheuttaneen patruunatehtaan räjähdyksen. Suuronnettomuudessa menehtyi myös Kari ja Ensio Manun äiti. Kuva: Pirjo Latva-Mantila

Hautajaisten jälkeen alkoi arki. Kari oli aiemmin keväällä kysellyt töitä patruunatehtaalta. Ennen armeijaa hän oli ollut Turussa telakkatyömaalla, mutta asettuminen kotipitäjään kiinnosti, sillä kaikki kaveritkin asuivat Lapualla.

- Sain tietää, että voisin päästä töihin lataamoon pulttipistoolikoneelle, kun koekäytössä oleva uusi kone lähtee hyvin toimimaan.

Jälkeenpäin Kari on pohtinut paljon omaa kohtaloaan. Hän olisi voinut itsekin menehtyä onnettomuudessa, jos pulttipistoolikone olisi saatu kuntoon ja työt olisivat ehtineet alkaa. Sieltä tuhoisa räjähdys kuitenkin sai alkunsa.

- Toisaalta, jos se olisi saatu kuntoon, välttämättä räjähdystä ei olisi tapahtunut.

Tämän latausrobotin työtasolta sai alkunsa ketjureaktio, joka johti Lapuan patruunatehtaan lataamon ruutivaraston räjähdykseen. Robotilla ladattiin patruunoihin ruutia, jota syötettiin työtasolle ruutiullakolta syöttöputken avulla. Kuva: Pirjo Latva-Mantila

Onnettomuuden jälkeen Kari ei enää miettinyt Turkuun lähtöä, vaan oli varma, että haluaa jäädä Lapualle. Syyskuun 20. päivä hän aloitti työt patruunatehtaan uudessa, väliaikaisessa lataamossa.

- Muistan hyvin ne ensimmäiset työpäivät. Oli vanhoja työntekijöitä, jotka olivat hyvin hiljaa, osa itki. Työnjohtaja Matti Pouhula oli silloin vielä sairauslomalla, koska oli niin pahoin loukkaantunut. Myöhemmin hänestä tuli hyvä tuki minulle, vähän kuin isähahmo.

Kari sai työkavereiltaan tietoa sekä äitinsä että muiden työntekijöiden viimeisistä hetkistä. Äiti oli siivooja ja onnettomuushetkellä hänen oli ollut siivoamassa työnjohtajan koppia.

- Hän oli ollut työnjohtajien huoneiden alla juuri silloin. Muistan myös, kun joku kertoi kolmen naisen jääneen jumiin latauspöydän alle. Tulipalo oli levinnyt ja patruunat räjähdelleet ympärillä. He olivat rukoilleet siellä pöydän alla.

Räjähdysvaurioita patruunatehtaan sisätiloissa huhtikuussa 1976. Kuva: Heikki Kotilainen / Lehtikuva

Karille kerrottiin myös naisesta, joka ei ollut koskaan aikaisemmin myöhästynyt töistä, mutta onnettomuusaamuna ei kello ollut herättänyt. Joku taas oli käymässä terveydenhoitajan luona ja pelastunut.

- Siviä-niminen nainen kertoi saaneensa työkaveriltaan lääkäriajan ja pelastuneensa, koska oli juuri onnettomuushetkellä lääkärissä. Hänellä oli todettu nivelreuma sinä samana päivänä. Työkaveri, jonka ajalla Siviä meni lääkäriin, kuoli.

Yksi loukkaantuneista oli Karin ja Ension pikkuserkku.

- Oli mennyt vuosikymmeniä ennen kuin hän oli päässyt irti niistä traumoista. Vielä tänäkään päivänäkään hän ei voi sietää betonin hajua, Kari kertoo.

Paukun museokappelin seinällä on kuvat onnettomuuden uhreista. Heistä 35 oli naisia ja 5 miehiä. Kuva: Pirjo Latva-Mantila

Aino Manu oli yksi onnettomuuden uhreista. Kuva: Pirjo Latva-Mantila

Eräs pikkuserkun työkaveri oli puolestaan pelastunut sen ansiosta, että oli vuotta aiemmin saanut mieheltään lahjaksi kaulakellon. Rintataskussa ollut kello oli pysäyttänyt luodin ja pelastanut naisen hengen.

Karin ura patruunatehtaan palveluksessa kesti kaikkiaan 42 vuotta. Hän jäi eläkkeelle 2018.

Uusi tehdas rakennettiin vielä 1970-luvulla Jouttikallion teollisuusalueelle. Turvajärjestelyt olivat Karin mukaan siellä huippuluokkaa.

- Ruutivarastot olivat kaukana metsässä vallien takana. Myös välivarasto oli vallien takana ja siellä oli vain pieni määrä ruutia kerrallaan. Ruudittaja oli suojakartioiden sisällä. Vastaavanlainen onnettomuus tuntui lähes mahdottomalta ajatukselta, ainakaan sellainen, jossa tulisi henkilövahinkoja. Toki kaikkea voi silti tapahtua.

Kari Manu (oikealla) teki pitkän työuran Lapuan patruunatehtaalla onnettomuuden jälkeen. Veli Ensio Manu työskentelee museoassistenttina Vanhan Paukun kulttuurikeskuksessa, jossa on esillä myös tämä latauskone. Kuva: Pirjo Latva-Mantila

Äidistä on jäänyt veljeksille pelkästään hyviä muistoja.

- Hän oli aina iloinen, hymyilevä ja auttavainen, eikä hänellä ollut koskaan huonoa päivää. Valtavan sydämellinen ja empaattinen - kaikkia ihmisiä kohtaan. Niin ovat muutkin kertoneet. Aivan poikkeuksellisen hyvä ihminen hän oli, veljekset kuvailevat.

Suruun ei jääty lepäämään, vaikka äidin traaginen poismeno olikin kova paikka Manun miesväelle.

- Minä menin syksyllä armeijaan ja olin siellä 11 kuukautta. Kari vihittiin seuraavana kesänä, isä oli sen vuoden aikana löytänyt uuden puolison. Isoja asioita tapahtui ja meidän perhe vähän kuin hajosi sen vuoden aikana, kertoo Ensio.

Molemmat muistavat ensimmäisen joulun äidin poismenon jälkeen. Taloon ei hankittu kuusta eikä koristeita eikä pöytään kinkkuja tai jouluruokia. Isä oli töissä, kirkkoajossa. Veljekset viettivät joulua kotona kaksistaan.

- Kävimme ostamassa itsellemme joululahjat tavaratalo Centrumista. Ensio osti LP-levyn ja minä herätyskellon, Kari muistelee karua joulua.

Ensio ja Kari Manulle jäi ikuinen äidin ikävä. Jokaisena äitienpäivänä he ovat vieneet äitinsä haudalle ruusun. Kuva: Pirjo Latva-Mantila

Työ on ollut veljeksille paras keino selviytyä. Karille tuli tärkeäksi myös harrastajateatteri.

- Sitä mietti vain, että pakko on pärjätä. Työtä on onneksi ollut aina riittävästi, sanoo Ensio, joka teki pitkän uran Lapuan Sanomien toimitusjohtajana ja sen jälkeen vielä yrittäjänä. Eläkkeelle päästyään hän hakeutui vielä museoassistentiksi Kulttuurikeskus Vanhaan Paukkuun. Siellä sijaitsee muun muassa patruunatehtaan museo sekä elokuvateatteri, jossa on esitetty Lapua 1976 -elokuvaa täysille katsomoille jo parin viikon ajan.

Moni haluaa nähdä elokuvan juuri Lapualla.

- Täällä käy valtavasti ihmisiä. Joka päivä useamman kerran minulta kysytään, missä kohdassa räjähdys tapahtui.

Kari tunnetaan kulttuurivaikuttajana. Hän on tuottanut Lapualle muun muassa oman Lapualaisoopperan, musiikkinäytelmän, joka toteutettiin pääosin paikallisten harrastajanäyttelijöiden voimin 2000-luvun alussa.

Kun patruunatehtaan räjähdyksestä oli kulunut 40 vuotta, Karin haaveissa oli teemakonsertin järjestäminen.

- Ajatuksena oli, että Anssi Tikanmäki säveltäisi musiikin. Se jäi toteuttamatta, kun emme saaneet rahoitusta.

Elokuvateattereissa pyörivä Lapua 1976 -elokuva sijoittuu patruunatehtaan räjähdyksen aikaan. Sitä kuvaillaan rakkaus- ja onnettomuuselokuvaksi.

Lapua 1976 -elokuvan rakastavaisia Mattia ja Kaisaa näyttelevät Konsta Laakso ja Linnea Leino.

Kari on ollut mukana Lapua 1976 -elokuvan taustajoukoissa muun muassa opettamalla näyttelijöitä lataamon panostuskoneen käytössä. Hän itse esittää elokuvassa pienen roolin baarimikkona.

Patruunatehtaan räjähdys on kulkenut veljesten mukana, vaikka asia onkin välillä siirtynyt hetkeksi taka-alalle. Äidin ikävä on aina läsnä.