Poliisi epäilee, että miesystävä tappoi takavuosien Miss Tampere -finalistin. Nainen putosi asuntonsa parvekkeelta kadulle ja kuoli. Kuva: Terho Vuorinen, Kalle Parkkinen, IS
Epäillyn parveketapon uhriksi joutuneen naisen parisuhde näytti ulospäin sopuisalta ja rakastavalta. Todellisuus kuvien ja kauniiden sanojen takana vaikuttaisi kuitenkin olleen tyystin toisenlainen.
Elokuussa 2013 kymmenen nuorta naista poseerasi kameralle kauniisti hymyillen. Oli jälleen tullut aika jakaa Tampereen kauneimman titteli.
"Sinustako Miss Tampere 2013?" kysyttiin kilpailun Facebook-sivulla.
Näin uskoi finalistikymmenikköön edennyt, missikilpailun aikaan 24-vuotias nuori tamperelaisnainen.
Hän poseerasi kameralle kuviollisissa bikineissä, vaaleat hiukset kiharrettuna ja päättäväiseltä näyttävä pieni hymy kasvoillaan.
Lyhyessä esittelyvideossaan nainen kertoi harrastavansa muun muassa liikuntaa eri muodoissa, ainakin kuntosalilla käyntiä ja lenkkeilyä.
Miss Tampereeksi hän ajatteli sopivansa, koska hänestä löytyi "sitä aitoa tiettyä tamperelaisuutta".
Kymmenen vuoden takaiseen rupeamaan lukeutuivat muun muassa uimapukukuvaukset luksusveneen kyydissä, tankotanssikurssi, iltapukunäytös sekä mahdollisuus tavata ja kuvauttaa itsensä missiehdokkaiden kanssa Ferrarin vieressä.
Finalisteille sponsoroitiin vaatteita ja ripsenpidennyksiä. Kymmenikköä kuvattiin vierailemassa eri puolella Tamperetta, esimerkiksi Pyynikin näkötornilla nauttimassa tamperelaisittain perinteiset sokerimunkit.
Kaikki huipentui elokuun lopulla paikallisessa ravintolassa järjestettyyn finaaliin.
24-vuotiaasta vaaleaveriköstä ei tullut missiä. Voittajan ja perintöprinsessojen nauhat pujotettiin muiden ylle.
Samaan takavuosien kilpailuun osallistuneelle toiselle finalistille nainen jäi kuitenkin positiivisella tavalla mieleen.
- Onhan tuosta pitkä aika, mutta muistan kyllä että [nainen] oli mukava ja kaikki huomioon ottava koko kisan ajan, kanssafinalisti kuvailee kymmenen vuotta kilpailun jälkeen.
Lue lisää: IS:n tiedot: Tampereen parveketurman uhri oli entinen Miss Tampere -finalisti
Epäillyn parveketapon tekopaikalla, Itsenäisyydenkadulla sijaitsevan kerrostalon katutasossa sijaitsee liiketiloja ja ylempänä on viisi asuinkerrosta. Uhri putosi ylimmän kerroksen ranskalaiselta parvekkeelta. Kuva: Terho Vuorinen / IS
Viime sunnuntaina 20. elokuuta Tampereella oli alkuyöstä noin 13 astetta lämmintä.
Kello oli yli puolenyön, kun Tammelan kaupunginosassa sijaitsevalla Itsenäisyydenkadulla sai alkunsa erikoinen tapahtumakulku.
Yhdessä kadun taloista nukkunut lapsi heräsi yllättäen yöuniltaan pelastusajoneuvojen ääniin. Kadulle vastapäisen talon edustalle oli kurvannut ambulansseja, paloautoja ja poliiseja.
Kuva: IS
Kyseisen kerrostalon ylimmässä, eli kuudennessa kerroksessa sijaitsevalta ranskalaiselta parvekkeelta oli pudonnut nainen jalkakäytävälle.
Naisen ympärille viritettiin näköeste suojaamaan sivullisten katseilta. Heitä, silminnäkijöitä, liikkui kadulla siihen aikaan vielä paljon. Tampereelle oli tullut viikonloppuna massoittain ihmisiä juhlimaan Blockfest-festareille.
Mitään ei ilmeisesti ollut tehtävissä pudonneen naisen auttamiseksi, sillä lopulta hänet siirrettiin ruumispussiin ja kuljetettiin pois putoamispaikalta.
Lue lisää: Näin silminnäkijät kertovat Tampereen parveketragediasta - Mauri todisti rajua näkyä vastapäisestä ikkunasta
Mies vangittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa taposta epäiltynä. Hän peitti oikeudessa kasvonsa naistenlehdellä. Kuva: Kalle Parkkinen
Kerrostaloyksiössä, jolle turmaparveke kuului, asui sama nainen, joka kymmenen vuotta aikaisemmin oli haaveillut kotikaupunkinsa misseydestä. Hän putosi kuolemaansa 34-vuotiaana.
Mutta miksi nainen putosi? Oliko kyse tapaturmasta vai työnnettiinkö hänet tahallaan alas? Näitä kysymyksiä poliisi selvittää parhaillaan.
Nainen ei ollut asunnossaan putoamisensa aikaan yksin. Seuranaan hänellä oli 38-vuotias miesystävä.
Poliisi tavoitti miesystävän heti sunnuntaiyönä tapahtumapaikalta. Nyt häntä epäillään naisen taposta. Mies vangittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa keskiviikkona.
- Hän myöntää olleensa samassa asunnossa, mutta hänellä ei ole mitään tekemistä putoamisen kanssa, miehen asianajaja Kaarle Gummerus kertoi epäillyn näkökannasta keskiviikkona oikeudessa.
Lue lisää: Miss Tampere -finalistin parveketaposta epäilty mies tuotiin oikeuden eteen - peitteli kasvojaan naistenlehdellä
38-vuotias taposta epäilty miesystävä peitti kasvonsa naistenlehdellä vangitsemisistunnossaan keskiviikkona. Kuva: Kalle Parkkinen
Naisen elämänvaiheista vuoden 2013 missikilpailun ja viime sunnuntaiyön traagisen kuoleman väliseltä ajalta ei tiedetä paljoa.
Tiedossa ei esimerkiksi ole, opiskeliko hän itselleen tutkintoa tai ammattia. Sosiaalisen median profiilinsa nainen on asettanut pitkälti yksityiseksi tai rajoittanut niissä julkisena näkyviä tietoja.
Eräässä profiilissa hän on kuitenkin kertonut työskennelleensä aikoinaan noin neljän vuoden ajan Tampereen kaupungin palveluksessa. Kyseinen pesti päättyi naisen ilmoittaman mukaan vuonna 2020.
Tiettävästi näihin aikoihin nainen alkoi myös seurustella miehen kanssa, jota nyt epäillään hänen tapostaan. Mies on ilmoittanut omassa sosiaalisen median profiilissaan olleensa naisen kanssa parisuhteessa vuodesta 2020 alkaen.
Kaksikko oli siis tämän perusteella pitänyt yhtä ainakin 2-3 vuoden ajan.
Mies on kertonut sosiaalisessa mediassa, että avovaimon lisäksi hänen perheeseensä kuuluu pieni lapsi. Tiettävästi lapsen äiti ei kuitenkaan ole epäillyn henkirikoksen uhrina kuollut nainen.
Sosiaalisen median perusteella naisen ja miehen parisuhteesta maalautuu varsin sopuisa ja rakastava kuva. Kaksikko on esimerkiksi osoittanut rakkautta toisiaan kohtaan pienin elein omissa profiileissaan.
Erään profiilinsa esittelytekstiin nainen on kirjannut miehen etunimen ensimmäisen kirjaimen ja lisännyt sen perään punaisen sydänemojin.
Miehen vastaavassa profiilissa esittelytekstiin on kirjoitettu niin ikään sydänemojilla koristettu, naiseen viittaavaa rakkaudentunnustus: I love [naisen nimi].
Nainen on myös reagoinut miesystävänsä sosiaalisen median julkaisuihin tykkäyksin ja sydämin vielä heinäkuun aikana.
Toukokuussa, muutamia kuukausia ennen traagista parvekeputoamista, miesystävä julkaisi pariskunnasta yhteiskuvan. Kuvan yhteyteen hän on lisännyt hashtagit #iloveyou, #honey ja #love.
Muutoin kokkina ja ravintoloitsijana aikoinaan työskennellyt miesystävä on julkaissut kyseisessä profiilissaan lähinnä kuvia itse tekemästään ruoasta ja ravintola-annoksista.
Hän näyttää olleen mieltynyt fine diningiin. Mies vaikuttaisi myös matkustelleen jonkin verran ulkomailla.
Nainen on käynyt kommentoimassa osaan tuoreimmista ruokakuvista ihastelevaan sävyyn.
Yleisesti ottaen pariskunta näyttäisi keskustelleen toistensa kanssa sosiaalisessa mediassa hyvältä vaikuttavassa hengessä aivan viime aikoihin asti.
Lue lisää: Tällainen on Miss Tampere -finalistin epäilty tappaja - näin kokkimies esittäytyy somessa
Mikään sosiaalisessa mediassa ei näytä kielineen ongelmista ulospäin. Pariskunnan yhteiselo ei kuitenkaan Ilta-Sanomien selvityksen perusteella ollut ainoastaan ruusuista.
IS:n selvityksessä paljastui, että miesystävä on ollut aiemmin väkivaltainen naista kohtaan.
Hänet on tuomittu naisen pahoinpitelystä käräjäoikeudessa puolen vuoden ehdolliseen vankeuteen. Pahoinpitelyn tekoaikaan, alkuvuonna 2021, pariskunta asui yhteisessä kodissa.
Mies heitteli tuolloin naista ympäri asuntoa ja raahasi tämän hiuksista rappukäytävään. Kun nainen palasi rappukäytävästä asuntoon, mies kaatoi hänet selälleen ja painoi keittiöveistä hänen kaulalleen.
Suhde ei päättynyt pahoinpitelyyn. Kesällä 2022 pariskunta asui edelleen yhteisessä kodissa. He siirsivät kirjansa eri osoitteisiin vasta myöhemmässä vaiheessa.
Ilta-Sanomien haastattelema naapuri kertoi todistaneensa taannoin järkyttävää tilannetta myös Itsenäisyydenkadulla sijaitsevassa kerrostalossa.
Naapuri kertoi kuulleensa naisen asunnosta meteliä ja lähteneensä selvittämään, mistä oli kyse.
- Avasin oven rappuun ja näin naisen istumassa vähissä vaatteissa rappukäytävässä itkemässä naama mustelmilla, naapuri kertoi IS:lle.
Itsenäisyydenkadun asunnossa, jonka parvekkeelta putoaminen tapahtui, oli osoitetietojen perusteella kirjoilla vain nainen. Hän oli muuttanut sinne noin puolta vuotta aikaisemmin.
Miehen oma virallinen kotiosoite sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä Itsenäisyydenkadusta, mutta naapurien mukaan hänkin majaili naisen luona.
IS:n selvityksen mukaan mies on paininut viime vuosina taloudellisten ongelmien kanssa: hänelle on kertynyt ulosottoon kymmenien tuhansien eurojen edestä muun muassa vuokria, luottokorttisaatavia sekä elatus-, rikosuhri- ja pysäköintivirhemaksuja.
Lue lisää: Epäilty parveketappaja ja missifinalisti saivat häädön aiemmasta kodistaan - ex-vuokranantaja löysi asunnosta karmivan esineen
Pariskunta asui aiemmin vuokralla Tampereen Lentävänniemessä sijaitsevassa kaksiossa. Kuva: Kalle Parkkinen
Pariskunta on myös noin vuosi sitten saanut häädön yhteisestä vuokrakaksiosta.
Entisen vuokranantajan mukaan kaikki oli sopimuksen tekohetkellä, alkuvuonna 2022, vaikuttanut hyvältä. Hän ei tiennyt miehen ongelmista talouden ja virkavallan kanssa. Nainen oli vaikuttanut ystävälliseltä ja hyvin herttaiselta.
Syynä vuokrasopimuksen irtisanomiseen olivat lopulta maksamattomat vuokrat ja häiritsevä käytös.
Naapurit olivat myös panneet merkille kaksikon parisuhteen myrskyisyyden. Naisen oli nähty juoksevan miesystäväänsä pakoon ulkona ja välillä asunnosta kuultiin avunhuutoja.
Häädön jälkeen asunnosta löytyi verijälkiä seinistä sekä puunuija, joka oli täynnä nauloja ja ruuveja.
- Kun uutisissa puhuttiin Miss Tampere -finalistista, arvasimme heti, kenestä on kyse. Jo pitkään oli aavistettavissa, että tämä ei pääty hänen kannaltaan hyvin, entinen vuokranantaja totesi IS:lle.
Elo yhteisessä vuokra-asunnossa ei jatkunut pitkään, kun vuokrat jäivät maksamatta ja naapurit valittivat häiritsevästä elämästä. Kuva: Kalle Parkkinen
Maanantaina iltapäivällä 21. elokuuta 2023 Itsenäisyydenkadulla kerrostalon rapun edessä paloi useita kynttilöitä.
"Ken tulkita vois kaiken tarkoituksen? Me jäämme vaiti, hiljaa nöyrtyen", yhden kylkeen oli kirjoitettu mustalla tussilla.
Kuolleen naisen kotitalon edustalle oli tuotu useita kynttilöitä. Kuva: Terho Vuorinen / IS
Paikalla oli yhä näkyvää poliisitoimintaa, kun tutkijoita meni taloon sisälle. Naapuri kuvaili asukkaiden tunnelmia kauhistuneiksi.
Poliisi on ollut toistaiseksi vaitonainen Tampereen parveketragedian taustoista ja yksityiskohdista.
Se, mitä naisen asunnolla tapahtui ennen putoamista, on edelleen mysteeri.
TetraSys Oy.