Pahin huoli lapsesta on väistynyt. Nyt Janna voi suunnata kohti uutta tulemistaan. Kuva: Antti Hämäläinen / IS
Janna Hurmerinnan ja hänen ranskalaisen puolisonsa arki muuttui, kun heidän Noah-poikansa syntyi keskosena. Vasta nyt aika oli otollinen Vain elämää -ohjelmaan osallistumiselle.
Hirvensalmen Satulinna. Siellä on kuvattu suurin osa Vain elämää -ohjelman tuotantokausista. Satulinnan uumenista on kantautunut eri tuotantokausien osallistujilta hurjia kertomuksia, muun muassa kummitustarinoita.
Artisti Janna (Hurmerinta) nähdään ohjelman tulevalla, 14. tuotantokaudella. Hän majoittui alkukesästä 2023 järjestetyissä kuvauksissa Satulinnassa samaan huoneeseen, jossa legendaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri oli viettänyt yönsä vuonna 2014. Elokuussa 2022 menehtynyt Loiri osallistui tuolloin ohjelman kolmannelle tuotantokaudelle.
-?Vesku oli todella hengellinen ihminen. Minulla oli siinä huoneessa koko ajan sellainen olo, että hän kävi juttelemassa minulle ja tsemppaamassa minua. Ihan selkeästi tunsin sen. Minulla ei ollut siellä mitään hätää. Oli sellainen olo, että Vesku huolehtii ja pitää kummitukset poissa, Janna kertoo.
Vesa-Matti Loiri nähtiin kolmannella Vain elämää -kaudella 2014. Kuva: Nelonen Media / Petri Aho
Janna kertoo saaneensa tsemppausta edesmenneeltä taiteilijalegendalta Vain elämää -kuvauksissa. Kuva: Antti Hämäläinen / IS
Janna Hurmerinta esiintyi Vesa-Matti Loirin 70-vuotisjuhlakonsertissa Helsingissä lokakuussa 2015. Kuva: Tuomas Selänne
Janna kuvailee Vain elämää -syksyä eräänlaiseksi "suuremmaksi paluuksi". Häneltä on julkaistu parin viime vuoden aikana kaksi singleä, mutta nyt on aika kunnolla päättää useamman vuoden kestänyt tauko.
-?Tauko osittain piteni sen takia, että halusin olla läsnä lapseni elämässä. Myös hänen keskosuutensa vaikutti asiaan. Kävin joskus katsomassa jopa kymmenen kertaa yössä, hengittääkö hän. En olisi pystynyt lähtemään kymmenen päivän keikka-rundille pois kotoa siinä tilanteessa. Nyt hän on kuitenkin vähän isompi, joten voin palata töihin.
"Äiti, kaikki on hyvin", sanoo Jannan 4-vuotias Noah-poika toisinaan äidilleen. Noah syntyi vuonna 2019 etuajassa keskosena. Poika syntyi 32. raskausviikolla ja painoi syntyessään vain 1?700 grammaa.
Traumaattinen kokemus on jättänyt jälkensä äitiin.
-?Kyllä minä käyn vieläkin välillä öisin katsomassa, hengittääkö hän. Se menee minulla välillä yli.
Jannan mukaan hän haluaa puhua traumaattisista kokemuksistaan keskosen äitinä, koska monet ihmiset voivat saada samaistumisen tunnetta ja helpotusta hänen kokemuksistaan.
-?Olen käsitellyt asiaa vähän läheisteni kanssa, mutta pitäisi mennä terapiaan ja käsitellä asia perusteellisesti, jotta pääsisin siitä yli, artisti pohtii.
Janna kertoo käyneensä terapiassa kausittain. Vuosien varrella hän on kärsinyt esimerkiksi uupumuksesta.
-?Olen oppinut sen, että jos on joitakin käsiteltäviä asioita, niin niitä ei kannata yrittää sivuttaa töitä tekemällä. Ne asiat kannattaa käsitellä. Lisäksi pitää osata ottaa lomaa. On tärkeää kuunnella itseään ja tunnustella omaa fiilistä.
Janna on perheasioista melko vaitonainen julkisuudessa, mutta haluaa puhua lapsensa keskosuudesta, koska monet vanhemmat kärsivät samanlaisesta huolesta. Kuva: Antti Hämäläinen / IS
Jannan puoliso on kotoisin Ranskasta, joten parin lapsi on pienestä pitäen eräänlaisessa arkisessa kielikylvyssä.
-?Kotona puhumme suomea eniten, mutta kun lapsen isä on Pariisista, niin kyllä meillä ranskaakin puhutaan. Onhan se monikielisyys rikkaus lapselle.
Janna puhuu myös itse vähän ranskaa, mutta ei omien sanojensa mukaan hyvin.
-?Poikanikin nauroi, että "äiti, sinä et osaa ranskaa".
Janna ei ole tuonut poikaa tai puolisoaan esille sosiaalisessa mediassa.
-?Olen halunnut suojella häntä (poikaa), ettei esimerkiksi hänen kasvonsa näy kuvissa. Hän saa sitten itse joskus päättää, haluaako hän olla esillä.
Pojalla on musikaalisen äidin lisäksi musikaaliset isovanhemmat, onhan Janna Maarit ja Sami Hurmerinnan tytär. Janna kertoo, että muun muassa Jäätelökesä-hitistään tunnettu Maarit hoitaa paljon tyttärensä pientä poikaa.
-?Olen siitä todella kiitollinen, enkä ota sitä apua itsestäänselvyytenä.
Janna sanoo arvostavansa taustaansa.
-?Kyllä minä edelleen esimerkiksi soitan biisieni miksauksia isälleni. Kysyn hänen mielipiteitään tällaisissa konkreettisissa asioissa. Tiedostan, että se on rikkaus. Kaikki eivät pysty kysymään isältään samanlaisia kysymyksiä. Nykyään meillä se kyseleminen menee vastavuoroisesti, hekin saattavat kysyä minulta neuvoja esimerkiksi jostakin musiikkiin liittyvästä tekniikasta.
Janna kertoo olevansa kiitollinen vanhemmiltaan saamasta avusta. Kuva: Antti Hämäläinen / IS
Maarit ja Sami Hurmerinta vuonna 2018 Olavi Virta -elokuvan ensi-iltanäytöksessä. Kuva: Terhi Ylimäinen
Pian Jannaa ja hänen Maarit-äitiään sitoo yhteinen tosi-tv-kokemus, sillä Maarit nähtiin tahollaan Vain elämää -ohjelmassa sen kakkoskaudella vuonna 2013.
Mitään tarkkaa Janna ei voi paljastaa oman tuotantokautensa kulisseista, mutta pitkistä ja rankoista päivistä huolimatta artistilla on 10 päiväisestä urakasta positiivinen mieli.
- Tuolla olin koko ajan sosiaalisessa kanssakäymisessä ja kamerat olivat päällä. Se oli todella antoisaa, mutta myös raskasta vähien unien takia. Se oli mahtava kokemus. Tulimme kaikki todella hyvin toimeen. Minulla on pelkästään positiivista sanottavaa siitä.
Jannan kanssa samalla tuotantokaudella nähdään A. W. Yrjänä, Jouni Hynynen, Robin Packalen, Vicky Rosti, Ellinoora, Anna Puu ja Hätä-Miikka.
Artisti tuntuu suhtautuvan Vain elämään innokkaasti, mutta toisaalta myös tyynesti. Aika näyttää, miten ohjelma vaikuttaa hänen uraansa.
-?Toivon, että vanhat kuuntelijani havahtuvat nyt siihen, että olen tullut takaisin tauolta. Totta kai on mahtavaa, jos myös uudet kuuntelijat löytävät musiikkini ja tiensä keikoilleni.
Uudella Vain elämää -kaudella nähdään Ellinoora, Jouni Hynynen, Janna Hurmerinta, Hätä-Miikka, Anna Puu, A. W. Yrjänä, Vicky Rosti ja Robin Packalen. Kuva: Janne Aaltonen
Jannaa kehotettiin pitämään lomaa Vain elämää -kuvausten jälkeen. Kotoa löytyi kuitenkin paljon tekemistä.
-?Muutimme uuteen taloomme sillä välin, kun olin Vain elämää -kuvauksissa. Sain sillä Vain elämää -energialla kaikki tavarat kaappeihin kotonamme, kun olin palannut kuvauksista.
Jannan mukaan he muuttivat taloon avaimet käteen -periaatteella.
Hän kertoo pitävänsä sisustamisesta. Sisustaminen toimii vastapainona työlle. Sisustamiseen hän on ottanut inspiraatiota muun muassa erilaisista sosiaalisen median kanavista.
-?Anssi Kelan vaimo, sisustusarkkitehti Sanna Kela on ollut auttamassa minua esimerkiksi erilaisissa laatoitusvalinnoissa.
Uuden talonsa pihaa Janna ja hänen puolisonsa eivät ole vielä kerenneet ehostamaan.
-?Pihamme on tällä hetkellä yksi iso hiekkakasa. Ehkä ensi kesänä minusta kuoriutuu puutarhaihminen.
Haastattelutilanteessa Janna hehkuu energisyyttä ja intoa tulevan syksyn keikkailua kohtaan. Kuva: Antti Hämäläinen / IS
Jokaiselle ihmiselle vapaa-ajan viettäminen on tärkeää töistä palautumisen kannalta. Jannaa siinä auttaa sisustamisen lisäksi muun muassa ystävien kanssa vietetty aika. Sosiaalisesta mediasta onkin voitu nähdä, kuinka Janna on esimerkiksi nauttinut Flow-festivaalista kera ystävien, joista osa on niin ikään julkisuudesta tuttuja.
-?Teemme kaikkea kivaa. Käymme esimerkiksi illallisilla yhdessä ystävieni kanssa.
Keikkailevan artistin on annettava lavalla kaikkensa. Monet alan tekijät panostavat terveyteensä ja fyysiseen kuntoonsa pitääkseen itsensä toimintakuntoisena artistina ja esiintyjänä.
- Pidän todella paljon pilateksesta ja joogaamisesta. Iltaisin aika usein jumppaan kotona, miten milloinkin. Olen yrittänyt myös opetella juoksemista, koska fyysinen hyväkuntoisuus on todella tärkeää keikoilla, jotka alkavat nyt syksyllä, Janna avaa.
Kukaan meistä ei voi ennustaa tulevaisuuttaan aukottomasti, mutta Jannalla tuntuu olevan selkeänä visiona ainakin osa siitä, mitä hän haluaa tulevalta.
-?Haluan tehdä hienoja ja koskettavia lauluja sekä albumeita. Lisäksi haluan tietenkin esiintyä ihmisille, artisti sanoo kuin apteekin hyllyltä.
Meikki ja hiukset: Miia Ollula. Tyyli: Maryam Razavi. Mekot: Zara, korut: Glitter
Vain elämää alkaa 8.9. Nelosella ja Ruudussa.Ilta-Sanomat, Nelonen ja Ruutu kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.
TetraSys Oy.