Kuva: Aleksi Jalava / IS, Eelis Berglund / Lehtikuva
Laulaja Ilta julkaisee vuosien jälkeen uuden albumin ja astuu tuoreena artistina suositun Elämäni biisin lavalle laulamaan toisten elämien tärkeimpiä kappaleita. Tukena elämän käänteissä on puoliso Troy Silva, jonka kanssa suhde eteni alle vuodessa avioliittoon.
Laulaja Ilta Silvalla, 26, on jännittävä syksy.
Hänen toinen albuminsa Mä oon vain ihminen julkaistaan syyskuussa, ja Ilta valtaa lavan suositun Elämäni biisi -ohjelman uudella kaudella.
Ilta kertoo palanneensa juuri Berliinistä Troy-puolisonsa kanssa. He viettivät Iltan toisessa kotimaassa Saksassa aikaa kymmenen kuukautta.
- Hän oli vaihdossa ja itse tein musiikkia. Olen puoliksi saksalainen, joten se oli sukellus myös toiseen puoleeni.
Räikeän vihreään pukeutunut ja leveästi hymyilevä laulaja kertoo, että uudet asiat, kuten tuoreen musiikin julkaiseminen ja uuteen suosikkiohjelmaan hyppääminen jännittävät, mutta loppujen lopuksi Ilta elää suurilla tunteilla ja keskittyy hetkeen.
Ilta julkaisee uutta musiikki syyskuussa. Edellisestä albumista on vierähtänyt kolme vuotta. Kuva: Aleksi Jalava / IS
- Minulla on herkkä olo, ja on vaikea nähdä kappaleita itse arvioivan silmän alla. Ajattelen, että näiden on pakko päästä ulos, että voin vapauttaa systeemistäni tilaa uusille, Ilta pohtii.
Ilta nousee Tampereen Tohlopin studion lavalle ensimmäistä kertaa lauantaina 26. elokuuta Elämäni biisi -ohjelman suorassa lähetyksessä. Jakso esitetään Yle TV1:llä. Hänellä on merkittävä tehtävä laulaa ohjelman erään vieraan "elämän biisi", mutta tuleva tilanne ei herätä kauhunsekaisia tunteita.
Ilta on mukana Elämäni biisi -ohjelman tulevalla tuotantokaudella. Kuva: Eelis Berglund / Lehtikuva
- Se on vähän kuin keikalle menisi. Voin kerran laulaa sen yhden biisin. On vain annettava parhaansa.
Rakkaus musiikkiin syntyi jo lapsuudessa, kun cd:llä laulava Whitney Houston aiheutti pienessä Ilta-tytössä kylmiä väreitä, vaikka hän ei ymmärtänyt laulusta sanaakaan. Koko perhe oli musikaalinen.
- Vanhemmat kutsuivat meidät koolle: "nyt perhekuoro kokoon ja lauletaan moniäänisesti tämä biisi". Välillä on ollut vaikea kertoa, mitä musiikki minulle merkitsee, sillä se on asia, joka on aina ollut osa minua. Olen aina tuottanut enemmän itse musiikkia kuin istunut ja kuunnellut, Ilta pohtii.
Erityisesti äiti huomasi tyttärensä lahjakkuuden ja antoi Iltan laulaa milloin milläkin verukkeella.
Iltan rakkaus musiikkiin heräsi jo lapsena. Laulaja kertoo rakastavansa unelmointia. Kuva: Aleksi Jalava / IS
- Kun korjasimme iltapalan pois, sanoin, että haluaisin nyt laulaa. Äiti totesi, että mene vain ja hän siivosi pöydän. Rakastin kutsua ihmiset koolle, istahtaa pianon ääreen ja vain laulaa.
Ilta nousi suuremman yleisön huulille Cheekin, eli Jare Tiihosen, Sillat-kappaleesta vuonna 2010. Sen jälkeen hän on raivannut tietään lavoille ja radioon. Yhtäkkistä piikkiä hänen uransa ei ole koskaan saanut, mutta Ilta on siitä itse asiassa kiitollinen.
- Joskus se turhautti, ja mietin, milloin tämä lähtee. Kun nyt katson uraani taakse päin, se on ollut tasaista, kestävää portaiden nousua. Alan olla todella tyytyväinen siihen, millä paikalla saan olla Suomen musiikkikentällä.
Lue lisää: Puoliksi saksalaisen Iltan ura alkoi, kun hän lauloi Cheekille pienessä työhuoneessa - yksi laulajatähden piirteistä on aina herättänyt huomiota Suomessa
Iltan mukaan hänen uransa on kehittynyt tasaisen vahvasti siihen pisteeseen, missä se on nyt. Kuva: Aleksi Jalava / IS
Miehellä nimeltä Troy Silva on ollut suuri vaikutus Iltan tämän hetkiseen elämään.
Troy on Iltan aviomies. Ilta tutustui mieheensä uuden harrastuksen myötä syksyllä 2020.
Ilta oli juuri julkaissut ensimmäisen albuminsa, mutta koronaviruspandemia vei keikat, ja kalenteri ammotti tyhjyyttään. Laulaja alkoi harrastamaan roundnet-pallopeliä, joka tunnetaan myös nimellä spikeball. Pareittain toista paria vastaan pelattavassa pelissä on tarkoitus lyödä ilmalla täytetty pallo maan pinnalle jännitettyyn verkkoon.
- Ilmoittauduin seitsemän päivän pelaamisen jälkeen Suomen mestaruuskisoihin. Kaverini sanoi tietävänsä Helsingistä erään Troyn, jonka kanssa hän oli kerran sijoittunut SM-kisoissa toiseksi, Ilta muistelee naurahtaen innokkuuttaan.
Ilta yritti hanakasti saada mystiseen mieheen yhteyttä. Hän pommitti Troyta puheluilla ja viesteillä, ja tavoitteli tätä myös Instagramissa ja Facebookissa.
Iltalle suurena tukena on hänen Troy-miehensä. Kuva: Aleksi Jalava / IS
- Hän oli kuulemma ihmetellyt, kuka oikein olen, Ilta nauraa.
Troy suostui pelikaveriksi, ja pari tunsi ilmassa jotain satumaista. Jo kolmen viikon päästä Ilta ja Troy seurustelivat. Nopea eteneminen tuntui oikealta.
- Meillä molemmilla oli samanlainen tavoite, eikä ollut tarvetta etsiä muita. Aika nopeasti tajusimme, että toinen on ihana tyyppi ja välillämme oli jo vahva ystävyys, Ilta kertoo.
Eräänä iltana ennen seurustelua Ilta oli soittanut äidilleen ja kertonut Troysta. Äiti on todennut Iltalle myöhemmin, että tunne Troysta "sinä oikeana" tuntui jo puhelussa, vaikka äiti ei ollut koskaan tavannutkaan miestä.
- Sitä sanotaan, että kun se oikea tulee kohdalle, sen tietää. Aina ajattelin, että "joo joo", mutta molemmat tunsivat sen, Ilta kertoo.
Troyn antama tuki Iltalle on valtava. Laulaja herkistyy, kun hän miettii miehensä parhaita puolia. Vastaus on yksinkertainen.
- Hän on ihana. Se on parasta, millaiseksi hän saa toiset ihmiset tuntemaan olonsa, ja miten upea hän on ihmisten kanssa, Ilta toteaa silmät hieman kostuen.
Pari meni kihloihin pari vuotta sitten muutaman kuukauden seurustelun jälkeen joulun aikaan, ja häitä tanssittiin kaksi vuotta sitten kesällä.
Häkellys nopeasta etenemisestä valtasi laulajan vain kerran.
- Kerran mietin, mitä tapahtuu. Minulla on vahvat tunteet, mutta jännitän enemmän toisten reaktioita kuin omia tunteitani. Jos olen epävarma, ja toisesta tulee epävarma, minulle tulee helposti turvaton olo. Puhuin Troylle ajatukseni auki.
Troyn reaktio sai hänet uskomaan, ettei nopeasti etenemisessä ole mitään pahaa tai väärää.
- Hän vain kysyi, mikä minua jännittää ja sanoi, ettei ole mitään hätää. Joko menisimme loppuun asti tai näkisimme mahdollisimman pian, ettemme sovi toisillemme.
Elämäni biisi -ohjelman lavalle nouseminen ei aiheuta järisyttävää jännitystä, vaikka uusissa asioissa on aina pieni kihelmöinnin tunne. Kuva: Aleksi Jalava / IS
- Itse tekee asioista helposti liian monimutkaisia eikä uskalla sanoa siitä, jolloin toinen alkaa reagoida epävarmuuteen. Troyn reaktio oli todella kaunis, eikä sen jälkeen ole ollut mitään ongelmia, Ilta kertoo.
Laulaja tapasi puoliksi costaricalaisen Troyn perhettä kihloihin menemisen aikaan. Ensimmäinen tapaaminen jännitti ekstroverttia ja puheliasta laulajaa.
- Hänen isänsä on todellakin "lattari-iskä". En ollut koskaan ollut missään trooppisessa maassa, ja se oli täysin erilainen paikka, mutta rakastan sitä kulttuuria. Se on niin äänekästä, iloista ja raikasta.
- Tajusin, että tämä selittää paljon Troysta. Jännitti tavata kaikki, mutta minut otettiin hyvin vastaan, Ilta hymyilee.
Ilta koki vain yhden epävarmuuden hetken nopeasti edenneessä suhteessa Troyn kanssa. Kun tilanne selvisi, suurempia ongelmia ei ole ollut. Kuva: Aleksi Jalava / IS
Lue lisää: Ilta ja tuleva puoliso Troy ovat keskustelleet, kannattaako parisuhteessa elävällä olla vastakkaisen sukupuolen kavereita: "Tämä voi kuulostaa radikaalilta"
Ilta on kertonut aiemmissa haastatteluissaan parin vuoden takaa parisuhteensa rajoista ja pelisäännöistä. Hän kertoo nyt, että rajoja voi asettaa vain itselleen, sillä toiselle niiden asettaminen tarkoittaa usein kontrollointia.
Aiemmin Ilta totesi, ettei voisi mennä esimerkiksi baariin juhlimaan ilman miestään, mutta nyt hän kumoaa ajatuksen. Hänelle parisuhde on tärkeä, ja Ilta pitää sitä isossa arvossa ja suojelee sitä.
- Haluan elää hyvää elämää ja siihen kuuluvat yhteiset pelisäännöt. Ne ovat kaikilla erilaisia.
Ilta odottaa syksyä innolla. Kuva: Aleksi Jalava / IS
Paria yhdistää myös usko, joka on molemmille tärkeää. Iltan uudella albumilla kuullaan myös kappale Jumala tai naapuri, mutta hän ei tietoisesti halua tuoda uskoaan musiikkiinsa väkisin mukaan.
- Olen kasvanut ympäristössä, missä minulle opetettiin uskosta. Minulle on enemmän helpotus, että on olemassa jotain korkeampaa eikä kaikki ole minun tai meidän käsissämme. Luotan, että meitä kannatellaan.
TetraSys Oy.