Kuva: Antti Hämäläinen / IS
IS tapasi Kiovassa itsenäisyyspäivää viettäviä ukrainalaisia. Keskustaan tuotu merkkipäiväksi tuotu tuhottu sotilaskalusto herätti kaupunkilaisissa sekavia tuntemuksia.
Kiova
Ukrainalaiset ovat viettäneet torstaina 24. elokuuta jo toista itsenäisyyspäivää sodan varjossa. Kiovassa venäläismiehityksen uhka väistyi keväällä 2022, mutta satojen kilometrien päässä raivoava sota näkyy silti pääkaupungin katukuvassa, erityisesti nyt.
Muutamaa päivää ennen itsenäisyyspäivää Kiovan pääkadulle Hreshtshatykille ilmestyi venäläinen sotilasparaati, tosin toisenlaisessa muodossa kuin Venäjän presidentti Vladimir Putin olisi toivonut. Kyse on Ukrainan armeijan rintamalla tuhoamista tankeista ja muusta venäläiskalustosta, joka on aseteltu paraatin muotoon.
Joukkotapahtumat jäävät tänäkin vuonna kiovalaisilta väliin Venäjän ohjus- ja droneiskujen uhan vuoksi. Tästä huolimatta moni on päättänyt uhmata paahtavaa hellettä ja tulla katsomaan "kuolleiden paraatia" Hreshtshatykille.
- Ennen isoa sotaa itsenäisyyspäivä oli vain yksi vapaapäivä muiden joukossa, eikä sillä ollut kovin suurta merkitystä ukrainalaisille. Nyt siitä on tullut erityinen. Minun tekisi lähinnä mieli itkeä, kuvailee tunteitaan Natalija Vasyltshenko, 19.
Ukrainan itsenäisyyspäivää vietettiin torstaina. Postimerkki esittelee Putinia sotarikosoikeudessa. Kuva: Antti Hämäläinen / IS
Vasyltshenkon ystävän Rita Jusupovan, 23, juuret ovat puoliksi Kaukasuksella, mutta hän kertoo tuntevansa itsensä "90-prosenttisesti ukrainalaiseksi".
Rita Jusupovan, 23, ja Natalija Vasyltshenkon, 19, mukaan itsenäisyyspäivä on kasvattanut sodan myötä merkitystään. Kuva: Antti Hämäläinen / IS
- Minulla on iso perhe. Kun sota alkoi, päätimme pysyä täällä riippumatta siitä, mitä ikinä tapahtuisi. Näiden tankkien katsominen tuntuu vähän pahalta kun tietää, kuinka pahoja asioita näillä on tehty ukrainalaisille. En halua sanoa edes ääneen niiden nimeä, jotka sen tekivät, venäjää äidinkielenään puhuva Jusupova sanoo viitaten venäläisiin.
Jusupova uskoo vakaasti Ukrainan voittoon sodassa. Hän kuitenkin arvelee, että rauhaa ei maassa nähdä vielä ennen ensi vuoden itsenäisyyspäivää.
Lue lisää: Venäjä hävittää Ukrainaa hirvittävällä voimalla - edessä voi olla silti vielä jotain sitäkin pahempaa
Ukrainan itsenäisyyspäivä. Masha on pukeutunut asianmukaisesti. Kuva: Antti Hämäläinen / IS
Päivän suosituin asu on tietenkin vyshyvanka, perinteinen kirjottu kansallispuvun paita. Sellainen on yllään myös 2-vuotiaalla Ivan Borbitshilla, joka ajelee tankkien keskellä keltaisella kolmipyörällään.
Ivanin isä Viktor Borbitsh ei tahdo oikein löytää sanoja tuntemustensa kuvailemiseen.
- Taivaalla lentää edelleen ohjuksia. Arvostan ensinnäkin sitä, että olemme edelleen elossa ja täällä Kiovassa. Kun näen nämä tankit, tajuan samalla, kuinka paljon ihmisiä on kuollut tämän vuoksi.
Viktor Borbitsh, Olha Borbits ja Ivan perheineen ovat saapuneet Ukrainan itsenäisyyspäivänä Kiovan keskustassa järjestettävään paraatiin. Kuva: Antti Hämäläinen / IS
Paraatin keskivaiheilla poseeraa tankin edessä kameralle ryhdikkäänä Oleksi Sharai. 24-vuotias sotaveteraani sanoo tuntevansa ylpeyttä kulkiessaan pääkadulla juuri tänä päivänä.
- Eräs israelilainen kysyi minulta vain hetki sitten, miksi me ukrainalaiset emme juhli itsenäisyyspäivänä. Ei meillä ole aikaa. Me juhlimme sitten voiton jälkeen. Nyt riittää, että voimme olla suhteellisen turvassa, Sharai sanoo.
Äiti ja poika, Halyna Shahrai, 49, Oleksi Shahrai, 24, ovat molemmat kantaneet osuutensa kotimaansa puolustukseen. Kuva: Antti Hämäläinen / IS
Melitopolin suunnalla aluepuolustusjoukoissa palvelleen konekiväärimiehen taistelut päättyivät ampumahaavan jälkiseurauksena polvivammaan. Hän ei ole perheen ainoa sotilas, sillä mukana oleva äiti Halyna Sharai, 49, on ehtinyt palvella 25 vuotta Ukrainan armeijassa S-300-ilmapuolustusjärjestelmän operaattorina.
Hän on pahoillaan siitä, ettei kykene juuri nyt puhumaan kovin hyvin. Se tuntuu vaikealta, sillä hän toipuu äskettäin tehdystä aivoleikkauksesta.
- Minua itkettää ja olen surullinen, hän sanoo kuitenkin herkistyen.
Mies kulkee Ukrainan lipulla suojattujen rattaiden kanssa itsenäisyyspäivänä järjestyssä paraatissa Kiovassa. Kuva: Antti Hämäläinen / IS
55-vuotias Viktor Pavlusiv kertoo niin ikään olevansa liikkeellä sekavin tuntein.
- Toisaalta olen hyvin onnellinen siitä, että olen tässä paikassa, kotimaassani pääkadulla ja osana kansaa, joka taistelee vapauden puolesta. Sieluni tuntee onnea. Toisaalta täällä on surullista olla, koska niin moni on kuollut ja meiltä puuttuu edelleen ammuksia.
Viktor Pavlusiv, 55, kertoo olevansa itsenäisyyspäivänä liikkeellä sekavin tuntein. Kuva: Antti Hämäläinen / IS
Pavlusivin mielestä tuhoutuneen kaluston tutkiminen on erityisen hienoa siksi, että hän näki sellaista jo sodan alkuvaiheessa kotiseudullaan Pultavan alueella. Paikallisiin partisaanijoukkoihin tuolloin liittynyt mies oli mukana tuhoamassa vastaavia ajoneuvoja itsekin, sillä ryhmän tehtävänä oli tukkia teitä, valmistaa molotovin cocktaileja sekä "jahdata" venäläisjoukkoja niiden sijainnin paljastamiseksi Ukrainan armeijalle.
- Olen varma Ukrainan voitosta. Se ei tule vielä tänä vuonna, mutta me voitamme, Pavlusiv ennustaa.
Tuhottua venäläistä kalustoa on tuotu yhdelle Kiovan pääkaduista. Kuva: Antti Hämäläinen / IS
Vaikka Kiovassa tunnelma on rauhallinen ja aurinkoinen, vaatii Venäjän julma hyökkäyssota uhrinsa myös Ukrainan itsenäisyyspäivänä. Iltapäivään mennessä jo 13 ihmisen on kerrottu haavoittuneen iskuissa, jotka Venäjän armeija on tehnyt Hersonin ja Dnipron kaupunkeihin.
Äiti synyinmaa -patsaan kilpeen on muutettu Ukrainan vaakuna. Kuva: Antti Hämäläinen / IS
TetraSys Oy.