12-vuotias Jari Tapani Hännikäinen katosi yli 40 vuotta sitten. Kuva: Poliisi, IS arkisto
Hirvittävät huhut valtasivat pikkukaupungin, kun 12-vuotias Jari katosi jälkiä jättämättä. Rikoksen mahdollisuutta ei ole koskaan voitu sulkea pois.
Uhmapäissään lähtenyt, ja eiköhän palaa jo pian kotiin.
Näin ajateltiin, kun 12-vuotias Jari Tapani Hännikäinen katosi.
Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun Jari oli karkuteillä. Aiemmilla kerroilla hänet oli lopulta löydetty nukkumasta kotinsa ullakolta.
Hiljaisuuteen kadonneet -juttusarjassa käsitellään julkisuudessa vähälle huomiolle jääneitä katoamistapauksia.
Turenki on tunnettu sokeri- ja jäätelötehtaastaan. Jarikin oli tavallaan sokeritehtaan poika, sillä hänen isäpuolensa oli töissä sokeritehtaalla ja perhe asui sokeritehtaan henkilökunnan asuinalueella. Äiti kävi töissä Hämeenlinnassa Polar Pakin tehtaalla. Jarilla oli katoamisen aikaan kaksi sisarpuolta.
23. syyskuuta 1982 Jari ei kadonnut ensimmäistä kertaa, mutta viimeiseksi se jäi. Yli 40 vuotta myöhemmin häntä ei ole vieläkään löydetty.
Katoamisen syistä kaikki vaihtoehdot ovat avoinna, rikoksenkin mahdollisuus, jopa seksuaalirikoksen.
Katoamispäivään sisältyi pientä riitaa. Jari oli lähellä asuvan mummonsa luona pyytämässä rahaa, mutta ei ollut sitä saanut.
Samana iltana hän oli ollut koulukaverinsa luona yhdeksään asti illalla. Jarin äiti oli moittinut poikaa huonosta käytöksestä rahan pyytämiseen liittyen ja sanonut, ettei Jari saa ottaa seuraavana päivänä polkupyörää koulumatkalle. Jari oli suutahtanut tästä ja lähtenyt äidin mukaan ulos.
Siihen loppuvat silminnäkijähavainnot.
Katoamisilta oli torstai. Ehti kulua pari päivää, ennen kuin Jarista tehtiin katoamisilmoitus.
Äiti ja isäpuoli kävivät läpi kylän taloja kysellen kadonneesta pojasta. Kaksi poliisia kävi tutkimassa katoamista, mutta vasta viikon kuluttua poliisit tulivat koirien kanssa.
Äitiä painoi se, että poika lähti riidan jälkeen, vaikka samanlaisia riitoja oli melkein jokaisessa perheessä.
Jari oli 150 senttiä pitkä, tanakkavartaloinen ja pyöreäkasvoinen. Hän oli kadotessaan pukeutunut sinisiin verryttelyhousuihin ja harmaaseen plyysipuseroon. Jaloissaan hänellä oli paksupohjaiset mokkakengät.
"Uhmapäissä kotoaan poistunutta poikaa" etsittiin Janakkalan Mallinkaisen maastosta kahden koiran ja kymmenkunnan poliisin voimin. Poliisit tutkivat alueen huvilat ja autiotalot, mutta mitään merkkejä Jarista ei löytynyt.
- Minä rukoilen, että ne hyvät ihmiset, jotka nyt antavat Jarille ruokaa ja pitävät häntä kotonaan ottaisivat minuun yhteyttä ja kertoisivat jotain Jarista, äiti vetosi marraskuussa.
Tuskaisen äidin silmissä paloi yhä toivo. Toivo siitä, että poika palaisi kotiin.
Ilta-Sanomat 16.11.1982. Kuva: IS
Äidin tuskaa pahensi huhumylly, joka jauhoi villinä kylässä. Perhe sai kotiin myös nimettömiä soittoja.
- Voi, kunpa joskus nuo kylällä kaljaa litkivät ihmiset kantaisivat joskus omasta perheestään huolta yhtä paljon kuin meidän perheestämme, huokasi väsynyt äiti toimittajalle.
- Pojan katoaminen on jo ihan riittävän ahdistavaa, miksi ihmiset kiusaavat vielä nimettömillä ja asiattomilla soitoilla?
Rikosylitarkastaja Mika Heikkonen Hämeen poliisista muistaa huhumyllyn, joka jauhoi pienellä paikkakunnalla täydellä voimalla. Hän oli vuonna 1982 nuorempana konstaapelina Janakkalan nimismiespiirissä.
- Minä en ollut tutkijana siinä jutussa, mutta olin etsimässä poikaa. Muistan yhdenkin rämeisen suon, josta etsimme poikaa. Koskaan ei tiennyt, milloin pohja jalan alla katosi. Se suo oli niin pettävää.
Poliisi otti alusta asti huomioon Heikkosen mukaan myös sen, että poika olisi saattanut joutua väkivaltarikoksen uhriksi.
- Ihmisiä kuultiin ja vihjeitä tarkistettiin. Epäiltyjäkin oli, mutta mitään näyttöä ei saatu, Heikkonen kertoo.
Pari kuukautta katoamisen jälkeen äidin työkaverit Polar Pakin tehtaalta turvautuivat harvinaiseen keinoon pojan löytämiseksi. He päättivät lähettää ketjukirjeitä talosta taloon. Kirjeen saajia pyydettiin lähettämään vastaava kirje vähintään viidelle henkilölle. Toiveena oli, että kirje leviäisi ympäri maata. Kirjeellä ei kerätty rahaa, vaan sillä pyrittiin ainoastaan pojan kohtalon selvittämiseen.
IS uutisoi ketjukirjeestä 19. marraskuuta 1982. Kuva: IS
Äidin tukiryhmän vetäjä kertoi, että työtovereissa oli herännyt sosiaalinen myötäelämisen tarve heidän huomatessaan, miten vaikeaa äidillä oli ollut Jarin katoamisesta lähtien.
- Muutamaa päivää lukuun ottamatta hän on jaksanut käydä urheasti työssään, tukiryhmän vetäjä kertoi.
Laajat maastoetsinnät ja naaraukset jäivät tuloksettomiksi. Jäljet, jos niitä oli, kylmenivät hiljakseen.
Heikkonen törmäsi tapaukseen uudelleen työskennellessään Riihimäellä.
- Poliisiaseman pöydällä oli etsintäkuulutus, jossa Puolustusvoimat etsintäkuulutti Turengista kotoisin olevan Jari Tapani Hännikäisen. Hän ei ollut saapunut kutsuntoihin. Nimi soitti kelloja. Hän oli jotenkin poliisijärjestelmien uudistuksessa pudonnut pois kadonneiden listalta. Minä tiesin heti, ettei hän astuisi palvelukseen, ja asia korjattiin hänen osaltaan myös poliisin järjestelmistä, Heikkonen muistelee.
On äärimmäisen harvinaista, että 12-vuotias poika jää pysyvästi kateisiin. Jussi Pajuojan ja Markku Salmisen kirjassa Kadonneet henkilöt kerrotaan Jarin tapauksesta.
Henkirikoksen mahdollisuus on kirjan mukaan olemassa, mutta mitään epäilyjä tekijästä ei ole. Eräänä mahdollisuutena esitetään nuoreen poikaan kohdistunut seksuaalirikos.
"Toisaalta katoamistapausten joukossa esiintyy myös samanikäisten itsemurhia, hukkumistapauksia, putoamisia erilaisiin kaivoihin, kuiluihin tai onkaloihin jne. Katoamiseen liittyvien olosuhteiden jäädessä hämärän peittoon mitään vaihtoehdoista ei voi sulkea pois."
Kirjassa kerrotaan myös, kuinka koulutovereilta saadun tiedon mukaan poika oli saattanut lähteä liftaamaan Helsinkiin. Poimiko joku peukalokyytiläisen tien penkalta? Kaikki on yhä auki.
Omaisille läheisen jääminen pysyvästi kadoksiin on tuskallista. Kun ei ole vastausta, on vain lukematon määrä kysymyksiä.
Lue lisää: 17-vuotias Merja katosi yli 40 vuotta sitten - tänä vuonna poliisi sai uuden, kiinnostavan vihjeen
Jari oli syntynyt 15. maaliskuuta 1970. Hänet julistettiin kuolleeksi vasta 2013. Kaksi miestä haki hänen kuolleeksi julistamistaan. He saivat tietää oman isänsä kuoltua vasta perunkirjoituksessa Jarin olemassaolosta.
"Jari on ollut kateissa yli 30 vuotta. Saatuamme tietää hänen olemassaolostaan perunkirjoituksessa, katsoimme nyt isän kuoltua asiaksemme hoitaa tämä nyt loppuun", hakemuksessa kirjoitettiin 2012.
Käräjäoikeus merkitsi Jarin kuolinpäiväksi 23.9.1987 eli tasan viisi vuotta sen jälkeen, kun hän katosi.
Nyt Jari on ollut kateissa jo pian 41 vuotta. Vihjeet ovat vaienneet vuosia sitten. Poliisikin on sulkenut asiakirjat.
Lähteet: Ilta-Sanomien ja Helsingin Sanomien arkistot, Jussi Pajuoja & Markku Salminen: Kadonneet henkilöt, Keskusrikospoliisi 1996
TetraSys Oy.