Sonja Lahtinen tavoittelee äärimmäistä kehoa. Se on vienyt hänet hengenvaaran partaalle ja opettanut, mikä elämässä on lopulta tärkeintä.
Sonja on ollut aina viehättynyt suurten rintojen ulkonäöstä. Hän henkilökohtaisesti tavoittelee esteettisillä toimenpiteillä mahdollisimman keinotekoista ulkonäköä. Kuva: Helena Heiskanen
Hyi helvetti! Yök!
Katsokaa, miltä toi muija näyttää!
Kun 35-vuotias Sonja Lahtinen astuu ulos kotiovestaan käydäkseen vaikka ruokakaupassa, tuntemattomat huutelevat. Jostain syystä moni katsoo asiakseen kertoa mielipiteensä naisen ulkonäöstä, vaikkei hän ole sitä kysynyt.
-?Ihmiset osaavat olla julmia. Minua ahdistaa tuollaisten ihmisten puolesta. Jos he ovat minulle niin ilkeitä, millaisia he mahtavat olla kaikille muille? Lahtinen pohtii.
Myös naureskelu, osoittelu ja ilkkuminen ovat tulleet tutuiksi. Osa saattaa huutaa perään: panisin!
-?En tiedä, kuka haluaisi kuulla ruokakaupassa jauhohyllyn luona, miten on pantavan näköinen. En minä ainakaan. Osa tuntuu ajattelevan, että ulkonäköni oikeuttaa kommentoimaan ala-arvoiseen tyyliin.
Monet kuitenkin myös kehuvat Lahtista vilpittömästi ja asiallisesti. Toisinaan Lahtista lähestytään esimerkiksi sanoen, miten hyvältä hän näyttää.
Sonja tekee kaksivuorotyötä. Hän on työskennellyt onnettomuudessa neliraajahalvaantuneen nuoren naisen avustajana nyt kahden vuoden ajan. Kuva: Helena Heiskanen
Sonja tekee avustajan hommia kaksivuorotyönä. Toisinaan vuorot ovat jopa 10 tunnin mittaisia. Kuva: Helena Heiskanen
Huomiota herättävä ulkonäkö ei ole vahinko, vaan pitkän projektin tulos. Lahtisella on oman arvionsa mukaan Suomen suurimmat silikonirinnat.
- Rinnoissani on tällä hetkellä täytettä noin kolme litraa per rinta.
Poikkeuksellisen isoja implantteja ei voi laittaa kertaheitolla, sillä ihokudos tarvitsee aikaa mukautua ja venyä. Lahtinen on suurentanut rintojaan useaan otteeseen, ensi kertaa jo 18-vuotiaana. Kaikki operaatiot on tehty Virossa.
Nyt naisen rintaliivien kuppikoko on N. Sitä ei vaatekauppojen rekeillä juuri näy. Niinpä Lahtinen käy ompelijalla räätälöimässä rintaliivit ja usein myös muut vaatteet itselleen sopiviksi.
Lahtisen silmään isot rinnat ovat aina näyttäneet upeilta. Teini-iässä hän ihaili povipommi Pamela Andersonin ulkonäköä, johon verrattuna omat rinnat näyttivät pieniltä ja roikkuvilta.
Hän ei yritä tuputtaa omaa esimerkkiään muille.
- Haluan painottaa, että eri ihmisille sopivat erilaiset rinnat. Kauneus riippuu kantajasta ja asenteesta. Toisella pienet rinnat ovat upeat, ja toiselle sopii kookkaampi koko. Tärkeintä on, että on itse tyytyväinen. Hyvä olo heijastuu ulospäin, Lahtinen sanoo.
Sonja Lahtisen aviomies avustaa sosiaalisen median sisällöntuotannossa esimerkiksi valokuvaajana. Lahtinen on jo vuosien ajan tuottanut sisältöä myös Onlyfansiin. Hän tekee aikuisviihdettä ja myös videoita, joissa hän puhuu kehopositiivisuudesta. Kuva: Helena Heiskanen
Poseeraaminen on Sonja Lahtiselle tuttua puuhaa jo nuoruusvuosilta. Hän nauttii kameran edessä olemisesta. Kuva: Helena Heiskanen
Näin äärimmäiseen kehonmuokkaukseen liittyy myös riskejä, joista Lahtisellakin on jo kokemusta. Hän ei silti aio lopettaa. Hänen haaveissaan siintävät vieläkin suuremmat rinnat.
- Nautin ulkonäköni muokkaamisesta valtavasti. Tavoittelen koko ajan parempaa versiota itsestäni. En varmaan koskaan tule olemaan täysin tyytyväinen siihen, miltä näytän. Työmaata riittää.
Lahtinen arvioi käyttäneensä kauneustoimenpiteisiin vuosien varrella hieman yli 50?000 euroa. Useiden rintaleikkausten lisäksi hän on käynyt muun muassa vatsan rasvaimussa, täyttämässä huuliaan ja ottamassa botoxia.
Toimenpiteet hän on maksanut itse yhdessä miehensä kanssa lukuun ottamatta 10 vuotta sitten laitettuja rintaimplantteja ja huulitäytteitä, jotka hän sai kauneusklinikalta kaupallisena yhteistyönä. Tällä hetkellä Lahtinen ei tee kaupallista yhteistyötä kauneusklinikoiden kanssa.
50?000 euroa on iso summa rahaa, mutta Lahtinen on tyytyväinen. Joku käyttäisi saman summan kenties hienoon autoon, veneeseen tai matkusteluun - hän kauneusleikkauksiin, täyteaineisiin ja tatuointeihin. Lahtinen sanoo tulevansa onnelliseksi siitä, kun saa muokata ulkonäköään.
Sonjan tyyli on vaihdellut vuosien varrella. Hän on ollut aikoinaan innostunut niin emo-, gootti- kuin rock-tyylistä. Kuva: Helena Heiskanen
Sonja poseerasi nuoruusvuosinaan monissa kansikuvissa. Parikymppisenä Sonja suosi lyhyttä hiustyyliä. Kuva: Helena Heiskanen
Nuoruudessaan Lahtinen kärsi itsetunto-ongelmista. Hän kertoo kiusaamisesta, johon kuului haukkumista lihavaksi ja rumaksi. Sittemmin hän sairastui anoreksiaan ja bulimiaan.
Nyt hän näyttää omasta mielestään "hyvältä, muttei täydelliseltä."
- Pidän kyllä kovasti rinnoistani. Suosikkikohtani vartalossani on kuitenkin nilkkani. Ne ovat sirot ja kivannäköiset.
- Tosin niihin kasvaa karvoja ja aina pitää olla ajelemassa! hän huudahtaa ja nauraa.
Lahtiselta kysytään usein, miksi rintojen pitää olla niin isot.
- Vastaan siihen, että miksi ei? Miksi sitä pitää jotenkin perusteella? Sama kuin kyselisin, miksi joku on halunnut pysyä luomuna. Ei tulisi mieleenkään kysellä sellaista, koska ei se ole minun asiani eikä hetkauta elämääni. Nautin itse henkilökohtaisesti siitä, että minulla on suuret rinnat.
Erityisesti häntä viehättää silikonirintojen estetiikka: kiinteys, terhakkuus ja symmetria.
- Tissien voima on vahva. Tissit samaan aikaan vihastuttavat ja ihastuttavat. On aika mielenkiintoista, miten paljon rintani herättävät tunteita.
Vanhat rintaimplantit ovat kotona tallessa. Kuva: Helena Heiskanen
Lahtisen jääkaappia koristaa seinämagneetti, joka kiteyttää omistajansa ulkonäköihanteen: rakastan suuria rintoja. Kuva: Helena Heiskanen
Kaksi vuotta sitten Lahtinen joutui kauneusoperaation takia hengenvaaraan.
Hänen implanttinsa eivät ole perinteiset, vaan niin sanotusti expander-malliset. Expander-implantit laitetaan ensin tyhjinä kirurgisesti rinnan sisään, jonka jälkeen ne täytetään suolaliuoksella neulan avulla.
Täyttö tehdään valveilla, jolloin peilin kautta voi seurata operaatiota hetki hetkeltä.
Vuonna 2021 Sonja kävi suurentamassa expander-implanttejaan tavalliseen tapaan Virossa. Kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin oli suunniteltu. Jonkin aikaa leikkauksen jälkeen kävi ilmi, että implantti oli rikkoutunut ja se vuosi nestettä.
- Oloni oli äärimmäisen ahdistunut ja pelokas, Lahtinen muistelee.
Hän meni päivystykseen, jossa lääkäri totesi, että rintaimplantit täytyisi poistaa kokonaan. Lahtisen rinnat valuivat mätää, tulehdusarvot olivat tapissa ja yleiskunto romahtanut. Jos implantteja ei poistettaisi välittömästi, voisivat seuraukset olla jopa hengenvaaralliset.
Lahtinen purskahti itkuun.
- Huudahdin, että ei hitossa. Tissejäni ei poisteta! Onhan ulkonäköni merkittävä osa elantoani.
Komplikaation jälkeen Sonja makasi apeana sairaalasängyssä. Suuren poven tilalla oli tyhjää ja roikkuvaa nahkaa.
- Se oli kamalaa aikaa. Tuntui, kuin naiseuteni olisi viety minulta täysin pois. Koin eräänlaisen identiteettikriisin, hän muistelee.
- Matkassa oli huonoa tuuria. Toki tiesin, että kun mennään äärimmäisyyksiin, niin riskit kasvavat.
Sairaala Siluetin plastiikkakirurgian erikoislääkärin, lääketieteen tohtori Timo Pakkasen mukaan rintaimplanttien kohdalla riski komplikaatioille on aina olemassa.
Implantti voi rikkoutua, kääntyä tai ajautua väärään paikkaan. Implantin ympärille kehittyvä kelmumainen kapseli saattaa kovettua ja paksuuntua aiheuttaen poikkeavan muodon tai kipua. Tilanne voi johtaa uusintaleikkaukseen ja kapselin poistoon tai implantin vaihtoon.
Äärimmäisissä tapauksissa vierasesineeseen liittyvä tulehdus voi aiheuttaa verenmyrkytyksen ja johtaa jopa hengenvaarallisiin seurauksiin.
Kaikkia komplikaatioita ei voi välttää, vaan toisinaan kyse on vain huonosta tuurista. Huolellinen sterilisointi, oikea tekniikka sekä turvallinen implanttivalinta pienentävät komplikaatioiden todennäköisyyttä.
Pakkasen mielestä ylisuurten rintaimplanttien laitto ja niihin liittyvä ihon runsas venytys ei ole potilaan edun tai lääkärin etiikan mukaista.
- Me emme käytä ylisuuria implantteja, Pakkanen kertoo.
Sonjalla on ollut melanooma, eli ihosyöpä. Hänellä on eri puolilla kehoa arpia kohdissa, joista on poistettu syöpäluomia. Melanooma oli seurausta runsaasta auringonotosta ja solariumista. Kuva: Helena Heiskanen
Sonjan yksi rakennekynsi on muita lyhyempi tarkoituksella. Avustajan työtä ei pystyisi muuten hoitamaan yhtä mallikkaasti. Kun yksi kynsi on lyhyt, helpottaa se tiettyjen askareiden hoitamista, kuten ihovoiteen levittämistä avustettavan kasvoille. Kuva: Helena Heiskanen
Hyvin kookas implantti on vaikea saada kunnolla mahtumaan rintalihaksen ja ihon pehmytkudoksen alle. Kun implantti on puristuksissa, voi sen pinta repeytyä.
Liian suuri implantti lisää haavanreunojen verenkierto-ongelmia ja tulehdusriskiä sekä altistaa kapseliongelmille sekä voi johtaa synmastiaan, eli implanttien ajautumiseen yhteen.
Lisäksi hyvin kookkaat implantit saattavat aiheuttaa ihoon venymäarpia ja vaikeuttaa hyvää ryhtiä. Kookkaat rintaimplantit ovat melko painavat, ja saattavat siksi vaikeuttaa myös tiettyjen liikuntalajien harrastamista.
- Kuten kaikessa kirurgiassa, on kuitenkin myös rintaimplanteissa riskinsä, joita ei kannata sivuuttaa, Pakkanen summaa.
Implanttien poisto tiesi Lahtiselle taloudellisestikin tukalaa tilannetta. Moni seurasi tai tilasi hänen sisältöjään oletettavasti juuri suurien rintojen vuoksi, ja nyt niitä ei ollut.
Lahtinen ei jäänyt toimettomaksi, vaan päätti hankkia muita töitä. Olihan hänellä kaksi lasta elätettävänä.
Hän ryhtyi henkilökohtaiseksi avustajaksi nuorelle neliraajahalvaantuneelle naiselle ja tekee tätä työtä edelleen.
- Avustajan työ on avannut silmiäni monella tapaa. Osaan arvostaa elämän pieniä asioita ja terveyttäni aiempaa enemmän.
Sonjalla on kotonaan pieni kanala, jossa asustelee yksi kukko ja useampi kana. Sonja rakastaa lintuja. Hän ajattelee, että linnuilla on rauhoittava vaikutus. Kuva: Helena Heiskanen
Kanat ja kukko vaativat säännöllistä ja hyvää huolenpitoa, kuten ruokintaa ja kanalan siivousta. Kanalasta saa tuoreita munia aamiaispöytään viikoittain. Kuva: Helena Heiskanen
Lahtinen eli puoli vuotta ilman implantteja, kunnes lääkäri antoi luvan laittaa ne takaisin.
- Kyllä siitä komplikaatiorumbasta jäi pelko niskaan. Uhmaan tässä vähän todellisuutta, kun laitatin itselleni implantit takaisin ja haaveilen vieläkin suuremmista implanteista, hän myöntää.
Implantit laittanut kirurgi on kertonut Lahtiselle niihin liittyvistä riskeistä.
- Olen varma, etten saa pitää itselläni näin kookkaita implantteja loppuelämän ajan. Aion siksi nauttia täysillä tästä ajasta, kun minulla vielä on nämä.
Lahtinen kertoo, että jotkin suurikokoisten implanttien huonot puolet näkyvät arjessa jo nyt. Hän ei voi harrastaa esimerkiksi räjähtävää voimaa vaativaa liikuntaa, jossa hypitään paljon.
- En myöskään voi nukkua vatsallaan, koska implantit tekevät sen mahdottomaksi. Tämä ei kuitenkaan haittaa minua.
Saatuaan implantit takaisin Sonja jatkoi sisällöntuotantoa sosiaaliseen mediaan ja Onlyfansiin. Siitä huolimatta hän aikoo jatkaa ehkä jopa eläkeikään asti avustajana, koska hän nauttii työstään niin paljon.
Perheellä on kotonaan oma kuntosali, jonka Lahtisen mies on rakentanut. Kuntosali sijaitsee autotallin yläkerrassa. Kuva: Helena Heiskanen
Kuntosalitreeni tuottaa Sonja Lahtiselle valtavasti iloa. Nykyisillä rintaimplanteilla ei voi harrastaa mitä tahansa liikuntaa, kuten räjähtävää voimaa vaativia hyppytreenejä. Sellainen liikunta vaatisi hyvin tukevat urheiluliivit, jollaisia Sonja ei vielä ole N-kupin rinnoilleen löytänyt. Kuva: Helena Heiskanen
Lahtisen tausta aikuisviihteen parissa on pitkä. Hän on poseerannut muun muassa sittemmin lakkautetun kotimaisen miestenlehden Jallun kannessa.. Lisäksi hän on harrastanut fitness-lajeja ja esiintynyt alan messuilla.
Vuonna 2016 muuan mies tunnisti hänet bensa-asemalla ja esittäytyi eräänlaiseksi ihailijaksi. Tuon miehen kanssa Lahtinen on tänä päivänä naimisissa.
- Kukaan ei ole koskaan ollut minusta niin viehättynyt ja kiinnostunut kuin aviomieheni. Aiemmat kumppanini esimerkiksi arvostelivat kauneustoimenpiteitäni, mutta mieheni sen sijaan tukee ja on kannustava.
Lahtisen oli ollut aiemmin haastavaa löytää kumppania. Paljon oli heitä, jotka halusivat harrastaa seksiä, mutta eivät kävellä käsi kädessä kaupungilla. Monen oli vaikea sulattaa työtä aikuisviihteen parissa.
Hän tietää, ettei näyttävä ulkonäkö ole kaikkien miesten mieleen.
- Uskoisin, että valtaosa viehättyy niin sanotusti neutraalin näköisistä naisista. Minun ulkonäköni jakaa hyvin vahvasti mielipiteitä. Joko rakastetaan tai vihataan. Ei ole oikein sellaista välimaastoa.
Sama ilmiö heijastuu myös someen. Lahtinen uskoo, että hänen olisi helpompaa tienata hillitymmällä ulkonäöllä, eli esimerkiksi pienemmillä rinnoilla.
Sonja on eläinten ystävä. Perheeseen kuuluu koira ja kissa sekä kanalan kanat ja kukko. Kuva: Helena Heiskanen
Sonja perheineen asuu maaseutumaisessa ympäristössä. Tontin rakennukset ovat Sonjan aviomiehen rakentamia. Kuva: Helena Heiskanen
Kuten kadulla, myös somessa Lahtinen saa kommentteja ulkonäöstään - niin hyvässä kuin pahassa.
- Usein kuviini kommentoidaan, että ulkonäköni on kaukana luonnollisesta, mutta sehän nimenomaan on tavoitteeni. Haluan näyttää niin sanotusti feikiltä. En halua olla naturelli.
- Jos näyttäisin vielä tässä vaiheessa naturellilta, pyytäisin kyllä rahat takaisin plastiikkakirurgiselta klinikalta, jossa olen käynyt operaatioissa.
Toisinaan Lahtiselle sanotaan, että hän on pilannut ulkonäkönsä ja näytti ennen leikkauksia paremmalta.
- Mitä virkaa tuollaisilla kommenteilla on? Tämä on minun kehoni. Mitä se on muilta pois, että haluan näyttää tältä? Itselle ei tulisi mieleenkään kommentoida noin ilkeästi muille ihmisille.
Parin vuoden takainen vakava komplikaatio rintaimplanttien kanssa oli opettavainen kokemus. Lahtinen on nyt tietoisempi kauneusoperaatioiden riskeistä. Hän on haaveillut brazilian butt lift -operaatiosta (BBL), eli pakaraimplanteista, mutta haaveeksi se todennäköisesti myös jää.
- BBL on käsittääkseni vaarallisimpia kauneuskirurgisia operaatioita. Riskit ovat valtavat. Olen päättänyt, etten aio ottaa moista riskiä.
- Välitän paljon ulkonäöstäni, mutta terveys menee sen edelle. Mitä hyvällä ulkonäöllä edes tekee, jos on sairas?
Lahtisella on yksi yhteinen lapsi aviomiehensä kanssa. Perheeseen kuuluu myös miehen 18-vuotias poika. Kuva: Helena Heiskanen
Sonja Lahtiselle kaikkein tärkeintä elämässä ovat perhe ja läheiset. Kuva: Helena Heiskanen
Moni kaduilla tai somessa huutelija saattaisi yllättyä, jos tietäisi, millaista Sonja Lahtisen elämä pohjimmiltaan on.
Vaikka ulkonäön muokkaus on hänelle intohimo, kaikkein tärkeintä ovat läheiset. Lahtinen on 5-vuotiaan lapsen äiti. Perheeseen kuuluu myös aviomiehen aiemmassa avioliitossa syntynyt 18-vuotias poika sekä lemmikit, koira ja kissa.
Perhe asuu maaseutumaisessa ympäristössä Helsingin laitamilla. Pihapiiriin kuuluu muun muassa kanala.
- Viihdyn luonnonhelmassa ja rakastan eläimiä. Moni varmaan stereotyyppisesti ajattelee ulkonäköni perusteella, että olen kylmä ja pinnallinen ihminen, joka ei muuta elämässään tee kuin mieti ulkonäköään.
- Ulkonäköni on minulle tärkeää, mutta kaikkein tärkeintä on perheeni ja terveyteni.
Lahtinen kokee olevansa tänä päivänä onnellisempi kuin koskaan. Hän on vihdoin sisäistänyt sen, ettei kaikkia voi miellyttää.
- Minulla on oikeus olla juuri sen näköinen kuin haluan.
TetraSys Oy.