Niko Pasonen, 27, haluaa Valorant-ammattilaiseksi. Tällä hetkellä hän työskentelee urheiluhierojana. Kuva: Paula Kaskimaa / IS
Niko "nixoon" Pasonen tekee 20-tuntista työviikkoa, jotta voi pelata mahdollisimman paljon ammattilaisuran toivossa.
Koronakeväänä 2020 Niko Pasonen päätti, että jatkossa hän tekee toistaiseksi vain 20 tuntia viikossa töitä.
27-vuotias Pasonen on yrittäjä ja ammatiltaan koulutettu hieroja. Nykyisellä työtahdilla hän tienaa kuukaudessa sen verran, että pystyy maksamaan kaikki pakolliset menot ja vähän jää käteenkin jotain.
Pasonen päätti vähentää työmääräänsä, koska tähtää ammattilaiseksi Valorant-tietokonepelissä. Pelaamiseen menee viikossa tuplasti enemmän aikaa kuin työntekoon.
- Tällä hetkellä olen puoliammattilainen eli en saa pelaamisesta palkkaa. Hommia teen työn ja vapaa-ajan sallimissa rajoissa niin paljon kuin mahdollista. Harjoitellaan joukkueena noin 30-40 tuntia viikossa, Pasonen kertoo Ilta-Sanomille.
Pasonen on upottanut Valorantiin arviolta 5?000-6?000 tuntia elämästään viimeisen reilun kolmen vuoden aikana. Nixoon-nimimerkkiä käyttävä Pasonen on pelannut alkuvuodesta lähtien OnlyFins-nimisessä suomalaisjoukkueessa, jonka kapteenina hän toimii.
Valorant on taktinen ensimmäisen persoonan räiskintäpeli, jossa vastakkain pelaa kaksi viiden hengen joukkuetta. Hyökkääjät koittavat virittää ja räjäyttää pommin, kun taas puolustajat pyrkivät estämään tämän. Ennen ottelua joukkueet valitsevat pelihahmot yli 20:stä eri vaihtoehdosta. Peli julkaistiin pc:lle kesällä 2020.
Tietokoneella kuluu aikaa useita tunteja päivässä. Vastapainona virtaa haetaan salilta tai padelia pelaamalla. Kuva: Paula Kaskimaa / IS
Pasonen on pelannut pienestä pitäen. Vuosien aikana tutuksi ovat tulleet klassikot, kuten Runescape, Kiekko.tk sekä Counter-Strike- ja Call of Duty -pelisarjat.
Vanhemmat eivät katsoneet nuorempana pelaamista hyvällä, mutta Pasonen hoiti koulun kunnialla ja liikkui paljon.
- Ei niillä ollut oikein varaa sanoa mitään siitä koneella istuskelusta. Se oli sitä paitsi hyvää vastapainoa urheilulle.
Jääkiekkoa hän harrasti kymmenen vuotta aina 14-vuotiaaksi asti. Salibandy päättyi 23-vuotiaana koronapandemian ollessa viimeinen niitti harrastukselle.
- Oikeasti sähly päättyi loukkaantumisten takia. Polvi on leikattu kerran ja olkapäät neljästi. Suurin osa vammoista on sählystä, mutta mahtuu sinne muunkin elämän sähläyksiä!
Urheilu ja liikunta ovat yhä vahvasti osa Pasosen arkea. Nykyisin kenties jopa entistä tärkeämmässä asemassa. Pelaaminen ei ole fyysisesti se raskain harrastus, mutta henkisesti kyllä.
- Pelaamisen vastapainona käyn nyt neljä kertaa viikossa salilla. Lisäksi joskus pelataan padelia porukalla. Liikunta on hyvää vastapainoa pelaamiselle, koska sekin käy välillä raskaaksi, vaikka siitä kuinka tykkäisi.
Pasonen kertoo kasvaneensa "hyvin kilpailullisessa kaveriporukassa", jossa on aina puskettu toisia eteenpäin. Osa on sen seurauksena saavuttanut pelaamisen saralla enemmän ja osa vähemmän.
Kaveriporukkaan kuuluvat muun muassa Aleksi "Aleksib" Virolainen, Samu "uli" Leirilaakso ja Otto "ottoNd" Sihvo, jotka kaikki ovat pelanneet CS:ää ammattilaisena. Virolainen on ollut jo vuosien ajan todellinen maailmantähti.
Pasonen muistelee käyneensä teinivuosiensa aikana kaveriporukallaan voittamassa neljästi Assembly-tapahtuman CS-amatööriturnauksen. Yksi pelikavereista oli Virolainen, joka on yhä nykyisin todella hyvä ystävä.
- Ensimmäisen kerran, kun tulin kotiin Assemblyilta pokaalin kanssa, niin ehkä vähän muuttui ääni myös vanhempien kellossa. Saattoivat ajatella, että ehkä se poika osaa tai tekee jotain järkevää siellä pelimaailmassa.
Lue lisää: Santeri Sassi, 23, oli koukussa videopeleihin - äidin kommentti vei kouluun, jossa hänestä tuli pelitähti
Assembly-voitoista huolimatta kukaan kaveriporukasta ei vielä tuohon aikaan miettinyt, että ammattilaisura olisi mitenkään mahdollinen.
- 15-vuotiaana ajattelin etten enää itse parikymppisenä pelaa tietokonepelejä, koska ne ovat noloja. Nyt olen 27-vuotias ja pelaan vakavammin kuin koskaan.
Pasonen pääsi seuraamaan läheltä, kun Virolainen ja moni muu kaveri eteni CS-urallaan. Hänen omat yrityksensä joukkueissa jäivät lyhyeen muiden asioiden kiinnostaessa enemmän. Hanskat lensivät tiskiin aika nopeasti.
- Uskon, että minulla olisi taidot riittäneet silloin CS-ammattilaiseksi, jos olisin jatkanut pelaamista ja yrittänyt ihan tosissaan. En missään nimessä kadu kuitenkaan, että en katsonut sitä "CS-korttia" kunnolla.
Pasonen pelaa ammattilaisuraa jahdatessaan 30-40 tuntia viikossa. Pääosa harjoittelusta tapahtuu joukkueen kanssa. Kuva: Paula Kaskimaa / IS
Valorant-kortin hän kuitenkin päätti katsoa. Keväällä 2020 peliä ei ollut vielä edes julkaistu, kun Pasonen teki päätöksensä. Mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä oli yksinkertaisesti liian houkutteleva.
- Jos en olisi tähän ryhtynyt, niin se aivan varmasti olisi jäänyt kaivelemaan.
Pasonen on kolmen vuoden aikana pelannut siellä sun täällä, niin suomalaisissa kuin kansainvälisissä joukkueissa. Hän on toiminut keväästä asti perustamansa OnlyFins-joukkueen kapteenina. Menestystä on tullut, mutta ammattilaistasolle on vielä matkaa.
- Pelinjohtajana pyrin asemoimaan itseni pelissä sellaisiin paikkoihin, joissa pystyn parhaiten auttamaan joukkuettani. En halua olla siellä rähinän keskellä ampumassa, koska siinä en ole parhaimmillani. Vahvuuksiani ovat peliäly sekä kokonaisuuden hahmottaminen että hallinta, Pasonen avaa rooliaan pelissä ja joukkueessa.
27-vuotiaana Pasonen on joukkueensa vanhin pelaaja. Pelikaverit ovat 21-22-vuotiaita, joista osa vielä opiskelee. Monien silmissä Pasonen on jo uransa ehtoopuolella. Hän ei itse koe asiaa näin.
- Tom Brady pelasi NFL:ssä 45-vuotiaaksi. Häntä kirjaimellisesti hakattiin siellä kentällä. Jos urheilijat pystyy nelikymppisenä kilpailemaan siellä ihan terävimmässä kärjessä, niin miksei se onnistuisi esportsissa?
- Uskon, että esportsissa 30-40-vuotiaat pelaajat tulevat vaan yleistymään jatkossa, kun ala kasvaa ja vanhenee. Nyt moni kolmekymppinen siirtyy valmentajaksi tai jotain, kun elämään tulee muita prioriteetteja.
- Ja mitä tulee reaktioaikoihin, niin ei ne niin paljon hidastu, että se pärjääminen olisi siitä kiinni. En mitenkään jaksa uskoa siihen. Ero 120 millisekunnin ja 200:n välillä voi kuulostaa isolta, mutta ei se käytännössä kuitenkaan näy pelissä.
NFL-legenda Tom Brady päätti ammattilaisuransa 45-vuotiaana. Vanhimmat yhä huipulla olevat kilpapelaajat ovat kolmekymppisiä, mutta enemmistö ammattilaisista on parikymppisiä. Nuorimmat vasta teinejä. Kuva: Billy Bennight / ZUMA / MVPhotos
Pasonen on urallaan ollut jo monta kertaa tilanteessa, jossa pelikaverit ympärillä etenevät urallaan ja saavat palkkatarjouksia. Hän ei ole silti luovuttanut unelmansa suhteen.
- Sattumalla, tuurilla ja suhteilla on paljon merkitystä esportsissa. Uskon kuitenkin siihen, että kun tekee kovasti töitä, niin jossain kohtaa se palkitaan. Ei vaan saa heittää hanskoja tiskiin liian aikaisin.
- Jatkan tätä niin kauan, kunnes tilanne ei ole enää rahallisesti kannattava. Toistaiseksi sitä ei ole tarvinnut murehtia, vaikka joskus on ollut vähän vähemmän rahaa käytettävissä. Minulla on kuitenkin jonkin verran säästöjä oikeasti pahan päivän varalle.
Valorant on taktinen räiskintäpeli, jota voi pelata toistaiseksi vain tietokoneella. Pasonen on käyttänyt peliin alle 3,5 vuodessa arviolta 5000-6000 tuntia. Kuva: Paula Kaskimaa / IS
Kotona pitkäaikainen tyttöystävä on ollut alusta asti urahaaveen tukena. Pasonen kertoo tehneensä aikoinaan kumppanilleen hyvin selväksi jo ennen ensimmäisiä treffejä, että pelaaminen on rakas harrastus.
Pelaaminen on monissa parisuhteissa aiheuttanut kiistaa ja erimielisyyksiä. Pasosen mukaan niin myös heillä aikoinaan.
- Ensimmäinen vuosi yhdessä meni kaksiossa, jossa oli vain alkovi. Jos oltaisiin asuttu siinä päiväkin yli sen vuokrasopimuksen vaatiman vuoden, niin olisi varmaan mennyt lusikat jakoon tai jotain... Sen jälkeen ollaan aina asuttu kolmiossa, jossa on riittävästi tilaa myös tietokoneelle.
Pasonen haaveilee siitä, että pystyisi jatkossakin tekemään elämässään juuri niitä juttuja, joista hän on oikeasti kiinnostunut.
- On se sitten Valorantin pelaaminen ammattilaisena viiden vuoden päästä, fysioterapeutiksi kouluttautuminen tai muualle kuin terveysalalle suuntautuminen.
- Psykologia kiinnostaa todella paljon, mutta en tiedä onko minusta olemaan paikallaan ja lukemaan niin paljon. Olen enemmän sellainen käytännön mies.
Niko "nixoon" Pasonen
Loki-kissa ihmettelemässä kuvaajaa. Kuva: Paula Kaskimaa / IS
27-vuotias koulutettu hieroja ja kilpapelaaja.
Tavoittelee työnteon ohessa ammattilaisuraa Valorant-pelissä. Pelaamiseen menee enemmän aikaa viikossa.
Toimii tällä hetkellä OnlyFins-joukkueen kapteenina. Joukkue kilpailee Euroopan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.
Striimaa vapaa-ajallaan Twitchiin Nxoon-nimisellä kanavalla.
Pelaamisen vastapainoksi käy salilla ja pelaa padelia. Harrastanut aiemmin jääkiekkoa ja salibandya.
Asuu Espoossa yhdessä kumppaninsa kanssa. Talouteen kuuluvat lisäksi Luna- ja Loki-kissat, jotka ovat ragdolleja.
TetraSys Oy.