Kuvataiteilija, taideterapeutti Krista Launonen sairastaa parantumatonta syöpää. Työssään hän haluaa omistautua tutkimaan kuolemaa. "Kuoleman läheisyys kirkastaa värejä."

Kun Krista Launonen, 50, meni kuusi tuntia kestävään kantasolujen keräyshoitoon, hän pisti niiden ajaksi läppärille pyörimään Kummelit. Tauotta.

Huumoria oli silloinkin viljeltävä, vaikka Krista oli melko hiljattain saanut tietää sairastavansa parantumatonta syöpää.

- Tässä sitä yhä istutaan ja nauretaan ja kiroillaan, Krista sanoo työhuoneellaan Helsingin Roihupellossa.

Hän on käynyt läpi raskaat hoidot ja hyväksynyt sairautensa. Se on kestänyt pitkään, mutta ajattelulle on ollut aikaa.

Krista sai diagnoosin myeloomasta eli luuytimen ja veren plasmasolujen syövästä nelisen vuotta sitten. Lääkäri antoi lupauksen seitsemästä elinvuodesta.

Tutkimuksiin Krista hakeutui alun perin siksi, että hän sai ikävän korvatulehduksen, joka jatkui huonovointisuutena. Koko ajan väsytti.

Krista kävi lukuisia kertoja terveyskeskuksessa, mutta kului kuukausia, ennen kuin oireiden syy selvitettiin kunnolla.

Sitten tulikin hätäinen puhelu lääkäriltä: nyt äkkiä sairaalaan joko ambulanssilla tai taksilla. Jos Krista ei olisi lähtenyt, hän ei viikon lopussa olisi ehkä enää elänyt. Munuaiset olivat pettämispisteessä.

- En tarvitse syöpää mihinkään, mutta olen hyväksynyt sen olemassaolon, Krista sanoo. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Diagnoosi verisyövästä oli shokki. Kristan suvussa esiintyy paljon syöpää, mutta "iloluontoisena" ihmisenä Krista ei ollut ajatellut, että hänkin sairastuisi.

Olihan Krista joogannut ja elänyt terveellisesti ja mitä kaikkea. Miten hänestä voisi tulla yhdessä yössä kuolemansairas? Tuli kuitenkin.

- Kun sellaisen uutisen kuulee, tippuu painottamaan tilaan. Ihmepaikkaan, jossa kaikki vain loppuu ja on kylmä. Tuntuu, että maailma ja aika pysähtyvät, Krista sanoo.

Ei voi olla totta, ei voi olla mahdollista, Krista ajatteli. Miten tästä voisi kertoa lapselle? Entä mitä kävisi töille ja matkoille?

Matkustamista rakastavalla Kristalla oli useita matkoja varattuna, kuten kesälomareissuja ja taideleiri Italiassa.

- Lääkäri sanoi, että et tule vuoteen lähtemään yhtään mihinkään. Miten joku voikaan leikata elämän sapelilla kahtia.

Haaveet kaatuivat sairaalasänkyyn.

Tilalle tuli loputon ajatusten kehä: mitä olen tehnyt väärin? Heräänköhän kohta painajaisesta? Kuolenko minä? Lähteekö tukka?

Minusta on hienoa olla elävä todiste siitä, että vakava sairaus ei automaattisesti tarkoita sitä, että elämä, sellaisena kuin siitä on nauttinut, loppuu. Hyvä elämä, arki ja juhla, voivat - ainakin osittain - jatkua samanlaisena kuin terveenä. Kesken kaiken (Avain)

Hoidot aloitettiin heti. Puoli vuotta diagnoosin jälkeen Kristalle tehtiin kantasolusiirto.

Kantasoluhoidot romahduttivat kunnon ja aiheuttivat ankaria kipuja. Kristan vastuskyky alentui, joten hänen piti välttää ihmiskohtaamisia.

Hoitojen jälkeen Kristasta tuntui kuin hän joutuisi opettelemaan kävelyn uudestaan. Niin tuskaista ja kivuliasta se oli.

Kantasolusiirto mahdollisti kuitenkin sen, että Krista kykenee elämään lähestulkoon normaalia elämää. Maalaamaan ja tekemään taideterapeutin töitä. Laittamaan ruokaa, joogaamaan.

Välillä tulee kuitenkin "romahduspäiviä". Silloin Krista ei jaksa muuta kuin maata sängyssä.

Taide voi auttaa, kun sairastuu vakavasti. Kristan töiden lähtökohtana on usein jokin taidehistorian merkkiteos, jonka teemaa hän ryhtyy käsittelemään. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Ei ole todellista! Ajatus tuli toistamiseen, kun Krista sai ystävältään Susanna Lehmuskoskelta viestin sairaalan syöpäosastolta. Samasta paikasta, jossa Kristaakin oli hoidettu.

Susannalla todettiin ensin harvinainen MDS-verisairaus, joka muuttui leukemiaksi.

Selitystä kummankin samanaikaiselle sairastumiselle keski-iässä ei ole. Ei muuta kuin sattuma. Käänteinen lottovoitto.

- Teille kävi äärimmäisen huono tuuri, kertoo Krista erään lääkärin sanoneen.

Susannan ja Kristan yhdessä kirjoittama kirja Kesken kaiken - Eihän minun vielä pitänyt kuolla (Avain) ilmestyi elokuun alussa. Se pohjautuu molempien kokemuksiin sekä heidän yhteisiin keskusteluihinsa.

Epäusko piti minua otteessaan noin tunnin, sitten purskahdin hysteeriseen itkuun. Ei näin voi, ei saa, tapahtua sinulle! Tiesin, mitä joutuisit käymään läpi, eikä sitä toivo kenellekään, viimeiseksi hyvälle ystävälle. Kesken kaiken (Avain)

Valtavan suuri ystävä, tuki ja sponsori. Ihminen, jolle Krista halusi aina ensimmäisenä kertoa kaikki huonot ja hyvät asiat. Näin Krista muistaa Susannan.

Susanna esiluki Kristan kirjat, osti hänen töitään ja suositteli Kristaa muille.

Susanna kuoli viime huhtikuussa. Krista oli hänen tukenaan loppuun saakka, ja suunnitteli Susannan kanssa tämän hautajaisia. Samalla he tekivät yhdessä kirjaa.

Prosessi oli raskas ja vei Kristan takaisin terapiaan.

Raastava suru Susannan kuolemasta on alkanut hiljalleen helpottaa. Jäljelle on jäänyt joukko hyviä muistoja, esimerkiksi ystävysten yhteisistä "hillittömistä" matkoista.

- Nauru ja hyvä fiilis tulee mieleen kaikilta matkoilta.

Jääkö minunkin elämäni kesken? Totta kai se jää. Mutta ainahan jotain jää tekemättä ja kokematta, siksi olen sanonut niin usein ja mahdollisimman monelle, että eläkää, hyvät ihmiset nyt, älkää eläkeiässä tai huomenna tai joskus. Kesken kaiken (Avain)

"Syöpä ei tee valaistuneeksi eikä viisaaksi, mutta ei tyhmäksikään", Krista sanoo. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Susannan hautajaisissa Kristan nyt 12-vuotias poika piti äitiään kädestä kiinni, silittikin.

- Silloin ajattelin, että ei tämän pitäisi mennä näin. Riipaisee, mitä lapsi kokee.

Elämä tuntui sillä hetkellä valtavan epäoikeudenmukaiselta.

Kristan poika ei ole lukenut äitinsä kirjaa, eikä Krista halua kertoa pojalleen esimerkiksi tarkkoja hoitoennusteitaan.

- Suojelen häntä, en ota asiaa aktiivisesti puheeksi. Jos hän haluaa keskustella, totta kai.

Kristaa lämmittää se, että pojalla on läheinen suhde isäänsä. Krista on antanut suhteen kasvulle tietoisesti myös tilaa.

- Vaikka meteoriitti tippuisi taivaalta, tiedän, että lapsesta pidetään hyvää huolta.

Läheiset ihmiset, valo, hyvä ruoka ja viini, kirjat ja taide kannattelevat Kristaa. "Elämästä luopuminen on kaikkein vaikeinta." Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Kristan työhuoneella vieraita tervehtii haukullaan espanjalainen löytökoira Bobo.

- Bobo on terapeutti, personal trainer, naurattaja ja stand up -koomikko ilman sanoja. Se kiskoo ylös sängystä, ja sitä saa hoivata.

Seinällä olevassa maalauksessa kuolema kättelee nuorta neitoa. Toisessa teoksessa luurankohahmon taustalla lipuu lautturi, yksi kuolemaan liitetty keskeinen symboli.

Kuolemaan liittyvän taiteen tutkiminen, siitä kirjoittaminen ja maalaaminen ovat asioita, joille Krista haluaa työssään omistautua. Kiinnostus aiheeseen syttyi, kun Kristan isosisko sairastui vakavasti ja kuoli vuonna 2016.

Töiden lähtökohtana on usein jokin taidehistorian merkkiteos, jonka teemaa Krista ryhtyy käsittelemään.

- Kaikki kuvat ovat omakuvia, vaikka en näköiskuvia teekään. Maalaan itseäni uudestaan ja uudestaan ja kysyn, kuka olen ihmisenä ja taiteilijana.

Kuolema on aiheena ikuinen ja sen symboliikka runsas.

- Kuolema kiinnostaa, sitä en pelkää. Kuten kirjassamme sanotaan, kuoleman pelkääminen on kuin pelkäisi aikaa ennen omaa syntymää.

Kuoleman kuvaaminen ja siitä kirjoittaminen on sen ymmärtämistä ja hyväksymistä.

Krista toivoo, että hänen työnsä saisivat myös muut ihmiset pohtimaan omaa suhdettaan kuolemaan.

- Jos sinun pitäisi kuvata kuolemaa, miten sen tekisit? Onko se väri vai jokin tunne?

Krista tekee parhaillaan maisterintutkielmaa naisten roolista kuolema-aiheisessa taiteessa. Hän haluaisi julkaista aiheesta myös tietokirjan. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Maalaukset esittävät Kristan mukaan häntä itseään, vaikka ne eivät näköiskuvia olekaan. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Krista on kirjoittanut seitsemän tietokirjaa. Uusimman kirjan kannessa on hänen maalauksensa Kuolleet ruusut. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Tarttuva nauru, sormissa turkoosia kynsilakkaa, tummankiharat hiukset ja päällä pinkki t-paita. Kristan olemus ei vastaa mielikuvaa syöpäsairaasta.

- Kaikki asiakkaani eivät välttämättä tiedä, että olen sairas, koska minulla kasvaa tukka ja olen tämän näköinen. Se on aivan ihanaa. Saan olla Krista ja ammattilainen, en ensimmäisenä se syöpäsairas.

Montaa tuntia Krista ei jaksa päivittäin työskennellä. Vähän väliä tulee fatiikki eli järjetön väsymys, pahoinvointia ja luukipuja.

Keho muistuttaa siitä, että hän on vakavasti sairas.

Kivun tunne on "kuin syövyttävää happoa kaadettaisi luihin".

- En saa sitä pois, en voi sitä koskea, hieromalla tai raapimalla poistaa. Keho ei pysty rauhoittumaan, kun luita jäytää ja polttaa. Kipu säteilee niveliin ja lopulta kaikkiin luihin. Kipulääkkeet eivät suostu toimimaan, jouduin huumaamaan itseni unilääkkeillä uneen ja toivomaan, että olisin herätessäni paremmassa kunnossa.

Onneksi tällaisia kohtauksia tulee nyt harvakseen.

- Kaikkeen tottuu, mutta kipuihin ei totu koskaan, Krista sanoo.

Eikä ehkä muuttuneeseen kehoonkaan.

Hoitojen alettua Kristan paino nousi muutamassa kuukaudessa 15 kiloa, keho turposi kortisoneista ja solunsalpaajat veivät hiukset. Se kirpaisi.

- Hiukset eivät ole vain hiuksia. Ne ovat minulle naiseuden ja terveyden symboli. Oli aivan kauheaa olla kalju.

Ulkonäön merkitys ei katoa, vaikka syöpään sairastuisikin, sitä ei käy Kristan mukaan kiistäminen.

Kristasta tuntui, että peilistä katsoi hiukseton, turvonnut vanhus, joka ei näyttänyt häneltä itseltään. Keho oli jonkun toisen.

Krista oli kauhuissaan, kun hän luki, että kantasoluhoidot voivat pysyvästi vahingoittaa karvatuppea. Hän odotti hiusten paluuta kuukausia, kuukausia. Tulivathan ne lopulta. Hiukset kasvoivat kiharoiksi. Krista on onnellinen jokaisesta.

Luottamus omaan kehoon on kuitenkin mennyt lopullisesti rikki.

Kristan koira-aiheisia teoksia on haastatteluhetkellä esillä Galleria Art Fridassa. Hän aikoo pitää kuolema-aiheisen taidenäyttelyn helsinkiläisgalleriassa ensi vuonna. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Syöpää kuvataan usein taisteluksi. Kristaa retoriikka ärsyttää.

- Ukrainassa taistellaan, minä en taistele, tämä ei ole sota.

Ei syöpä tullut opettaakseen minulle mitään, ei sillä ole mitään hyvää tekevää voimaa. Olisin pärjännyt ilman sitä aivan mainiosti, kokenut iloa ja suruja, oppinut ja ollut oppimatta asioita. Kesken kaiken (Avain)

Toinen kantasolusiirto voisi olla lähitulevaisuudessa mahdollinen, mutta Krista ei ole siihen halukas.

- En halua mennä samaan helvettiin toista kertaa. Minua kiinnostaa elämän laatu eikä määrä. Viekää vaikka toiseen helvettiin.

Vaikka lääkäri lupaisikin lisää elinvuosia, Krista ei halua viettää niitä sängyssä maaten.

Hän haluaa elää, olla toimintakykyinen. Herätä jokaiseen päivään miettien, miten siitä saa parhaan mahdollisen.

Syöpä on alleviivannut elämän herkkyyttä ja jokaisen hetken tärkeyttä.

- Kuoleman läheisyys kirkastaa värejä, tekee tuoksut ja värit voimakkaimmiksi. Elämästä nauttii jotenkin tietoisemmin ja voimakkaammin.

Mitään hyvää - saati jalostavaa - vaikutusta syövässä ei Kristan mielestä kuitenkaan ole. Kriisi ei tee ihmisestä sen ihmeellisempää.

- Jos olisin saanut valita, en olisi ottanut syöpää. En tee tällä vittu mitään. Syöpä ei ole tehnyt minusta parempaa ihmistä.

Syöpä on tehnyt Kristasta myös vihaisen ja katkeran.

Huumorin lanka on silti löytynyt aina jostain. Siitä Krista toivoo hänet myös muistettavan. Hän haluaa jäädä muiden mieliin hauskana ihmisenä, joka osasi nauraa, nauttia elämästä ja rakastaa.

- Haluan lähteä komedian kautta. Teen vaikka jonkun huonon imitaation viimeisillä voimillani.

Elämä on Kristan mielestä suuri tragikomedia.

- Ihanaa olisi, jos elämä tarjoaisi jonkun yllättävän lopun.