Kuva: Outi Pyhäranta / HS, Markku Ulander / Lehtikuva, Emmi Korhonen / Lehtikuva, Ville Honkonen, Colourbox

Suomen monikulttuurisimman lajin edustajat kertovat, miten vähentää rasismia. Oppia voi ottaa koko urheilumaailma.

Otsikoissa ovat viime viikkoina olleet niin 13-vuotiaan pojan kohtaama rasismi jääkiekossa kuin brasilialaisjalkapalloilijaan Vinicius Junioriin kohdistuneet epäillyt viharikokset Espanjan liigassa.

Todellisuudessa rasismia on esiintynyt ja yhä esiintyy esimerkiksi jalkapallossa myös monin sellaisin tavoin, jotka eivät koskaan ylitä uutiskynnystä tai jopa tule lainkaan huomatuiksi.

KTP:n jalkapalloilija David Ramadingaye kohtasi rasismia erityisesti nuorena pelaajana. Kentälle on esimerkiksi heitelty banaaneja.

Kun Mohammed Al-Emara toimi ensimmäisessä valtakunnallisessa junioriturnauksessa erotuomarina kymmenisen vuotta sitten, häntä kutsuttiin muun muassa apinaksi.

Nyt Al-Emara valmentaa itähelsinkiläistä tyttöjoukkuetta. Siinä työssä hän on kuullut vastapuolen pelaajan solvaavan erään tytön huivia.

Punainen kortti rasismille -hankkeen entinen projektipäällikkö Mimmi Nurmela on työnsä kautta kuullut lukuisia tapauksia rasismista. Jalkapalloilijan arjessa hän todistaa usein rasistista kielenkäyttöä kävellessään kentillä juniorijoukkueiden ohi.

Suekin tutkimuspäällikkö Marko Kananen tutki entisessä työpaikassaan nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenialla eritaustaisten lasten osallistumista jalkapalloharrastukseen. Kävi ilmi, että ohjatuissa tilanteissa lapset toimivat yhdessä, mutta eriytyivät tauoilla usein omiksi, etnistä alkuperää mukaileviksi ryhmiksi.

Harjoituksissa oli myös sisäänrakennettuna ajatus siitä, että sopiva elekieli ja tunneilmaisu on sellaista, mitä pidättyväisyyttä ja järkevyyttä korostavassa suomalaisessa kulttuurissa on perinteisesti totuttu pitämään normaalina.

Tämä kaikki on ongelmallista, sillä niin ilmirasismi kuin rakenteissa piilevä rasismi aiheuttaa kehän, jossa rasismi voi lisääntyä entisestään. Näin siksi, että parhaiten rasismia ehkäisisi se, että toimintaan saataisiin mukaan ja siellä pysyisivät mukana ihmiset kaikista eri lähtökohdista.

Palloliiton monikulttuurisuuskouluttaja Maurizio Pratesi kuvattuna syyskuussa 2010. Kuva: Peter Jansson

- Tutkimukset osoittavat, että rasismi häviää parhaiten sillä, että ollaan inklusiivisempia eli osallistetaan ihmisiä kaikista eri taustoista, sanoo Palloliiton moni­kulttuurisuus­kouluttaja Maurizio Pratesi.

Tämä on vaarassa, koska erilaisten rasismin muotojen takia harrastajat voivat jäädä pois.

- Lopettaminen on todennäköinen vaihtoehto varsinkin silloin, jos jalkapallojoukkueessa on vain muutama erilainen lapsi ja jos toimimisen tavat tuntuvat heille vierailta, mainitsee yhtenä esimerkkinä Kananen.

Urheilulehti kysyi tähän juttuun kuudelta jalkapallon parissa toimivalta, mitä kaikkea pitäisi tehdä, jotta rasismi jalkapallossa vähenisi.

Juttu keskittyy jalkapalloon, koska se on globaalisti merkittävin urheilulaji ja monikulttuurisin laji Suomessa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että rasismia olisi juuri jalkapallossa suhteessa erityisen paljon, saati, ettei sen eteen olisi jo tehty enemmän kuin kenties yhdessäkään muussa urheilulajissa. Päin vastoin, muutkin lajit voivat ottaa vinkkejä jalkapallomaailman kokemuksista ja ideoista.

- Tekisimme mielellämme yhteistyötä esimerkiksi Jääkiekkoliiton kanssa. Eri lajiliittojen välistä vuoropuhelua voisi muutenkin olla enemmän, Pratesi toivoo.

Urheilulehti

TÄMÄ ARTIKKELI on julkaistu ensi kertaa Urheilulehdessä 27/2023. Pintaa syvemmälle mennään Urheilulehdessä joka viikko.

Tilausohjeet ovat täällä.

Jalkapallossa, kuten kaikissa eri urheilulajissa, rasismin ilmentyminen ja keinot puuttua siihen vaihtelevat riippuen siitä, puhutaanko ensimmäisiin harjoituksiinsa saapuvasta lapsesta vai Mestarien liigan finaalista. Kaikki haastateltavat korostavat junioritoiminnan tärkeyttä.

Kuvaavaa on, millaisen puhelun Maurizio Pratesi sai tämän jutun haastattelupäivänä pienestä suomalaiskaupungista. Jalkapalloseuran toiminnanjohtaja kyseli, miten toimia tilanteessa, jossa oman joukkueen 9-vuotias pelaaja on solvannut rasistisesti toisen joukkueen pelaajaa. Vanhemmat vaativat pojan laittamista sivuun kuukaudeksi.

Vaikka rasismi on yksiselitteisesti tuomittu urheilumaailman säännöissä ja toimijat seisovat linjauksen takana, seurojen arjessa tapaukset ovat monisyisiä eikä oikeita toimintatapoja aina tiedetä.

- Seurat voivat myös pelätä vanhempien reaktiota ja sitä dialogia eri suuntiin, ettei vaan sanota jotain asiaa väärin. Se on kaikkein pahinta, jos ei uskalleta olla vuorovaikutuksessa, koska silloin ei voida puuttua eikä viedä asioita oikeaan suuntaan, Pratesi sanoo.

Useat eri haastateltavat korostavat selkeitä, ruohonjuuritasolle ulottuvia pelisääntöjä ja protokollia siihen, miten erilaisiin rasistisiin välikohtauksiin puututaan ja mitä niistä seuraa. Pratesin mukaan lajiliitolla on hyvä olla netissä mahdollisimman hyvät ohjeet kirjallisena. Sen lisäksi tarvittaisiin lisää seuratoimijoiden koulutusta.

Pallosta kamppaileva HJK:n Mimmi Nurmela on työskennellyt Punainen kortti rasismille -hankkeen projektipäällikkönä. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Pääsarjatasolla toimii eri tehtävissä lukuisia ammattilaisia, mutta lasten ja nuorten harrastus lepää vapaaehtoisten vanhempien varassa.

- Siellä voi korostua se, että rasismiin puuttuminen voi olla liikaa kiinni kunkin yksilön omista taidoista ja kyvyistä. Jos on opiskellut opettajaksi, voi olla hyvätkin valmiudet toimia näissä tilanteissa. Toisaalta junioritasolla on paljon valmentajia, jotka ovat itsekin tosi nuoria, sanoo Nurmela.

Hänen mielestään selkeät ohjeet toisivat turvaa paitsi junioriurheilun vetäjille, myös rasismin kokijoille. Vaihtelevat, epävarmat käytännöt voivat vaientaa urheilijan.

- Henkilö, johon loukkaus kohdistuu, voi mennä siinä tilanteessa lukkoon tai hänelle voi vain tulla olo, että ei jaksa ottaa asiaan esiin. Rasismiin puuttuminen ei saisi koskaan olla yksilön vastuulla, Nurmela jatkaa.

Pratesi neuvoi pikkukaupungista soittanutta seuratoimijaa niin, että 9-vuotiaalle on annettava mahdollisuus pyytää anteeksi ja katua. Tapauksesta riippuen lapsen olisi hyvä palata takaisin toimintaan mahdollisimman pian. Eristäminen ei ole yleensä lapsen kohdalla rakentava ratkaisu. Vanhempia on hyvä kuulla, mutta vanhempien mielipiteiden ei saa antaa muuttaa sitä, miten seura kyseisissä tapauksissa järjestelmällisesti toimii.

- Kurinpidon pitää aina perustua olemassa oleviin sääntöihin, Pratesi korostaa.

David Ramadingaye toivoo, että sääntöjen selkiyttämisen, juurruttamisen ja noudattamisen lisäksi seuroissa olisi myös kykyä kohdata rasismia kokenut lapsi ihmisenä.

- Monesti ei ymmärretä, miltä rasismi tuntuu. Pelaajan tunteet voidaan vaan sivuuttaa kannustamalla häntä jatkamaan eteenpäin tai sanomalla, ettei huutelijoita kannata kuunnella.

KTP:n keskikenttäpelaaja David Ramadingaye kohtasi jo nuorena rasismia ja pohti sen vuoksi, kuuluuko hän Ouluun, vaikka on syntynyt siellä. Kuva: Ville Honkonen

Ramadingayessa rasismin kohteeksi joutuminen herätti lapsena riittämättömyyden ja ulosjäämisen tunnetta. Siitä seurasi identiteettiongelmia.

- Tuli olo, kuulunko minäkään Oulussa syntyneenä tänne.

Hänestä hyvä tapa kohdata rasismia kohdannut lapsi, nuori tai aikuinenkin on olla aidosti kokijan puolella ja tukena. Rasismin herättämiä tunteita ja ajatuksia ei pidä kyseenalaistaa.

- Itse en jaksanut aina kertoa kokemastani, koska sitä tunnetta vähäteltiin. Valmentajalla tai vanhemmalla ei tarvitse olla ratkaisua. Voi vain olla läsnä ja kuunnella.

Rasismin vähentämistä vaikeuttaa se, että vain pieni osa siitä on helposti tunnistettavaa ilmirasismia, kuten ääneen huudeltuja solvauksia. Kulttuurin rakenteisiin ulottuvaa rasismia on vaikeampaa huomata.

- Sellainen normalisoitunut olemisen tapa, jota ei edes osata kyseenalaistaa, on vielä isompi ongelma kuin näkyvä rasismi, Suekin Kananen sanoo.

Lasten ja nuorten jalkapallossa rakenteellinen rasismi voi olla esimerkiksi Kanasen tutkimushankkeissa havaittua ryhmittymistä etniseltä taustaltaan samanlaisiin porukoihin treeneissä. Tutkijoiden mukaan siinä voi olla kyse siitä, miten kaverisuhteet luonnollisesti muodostuvat. Merkittävää on kuitenkin se, etteivät valmentajat ajatelleet sitä ilmiönä, jota pitäisi huomioida.

- Valmentajien ja seuratyöntekijöiden olisi hyvä tiedostaa, että tällainen ilmiö on olemassa, tarkkailla, tapahtuuko sitä myös meidän joukkueissamme ja miettiä, voisiko siihen puuttua.

Rakenteellista rasismia on esimerkiksi sekin, että suomalaisessa kulttuurissa "maan tapa" on hillitty ja vakavahko käytös. Tutkimushankkeessa Kananen todisti, kuinka erilaisessa kulttuurissa kasvanut poika eli ensimmäisen viikon harjoituksissa tunteella, mutta sopeutui sitten suomalaisen kulttuurin odotuksiin. Ne välittyivät valmentajien huomaamatta heidän ilmeidensä ja eleidensä kautta. Sellainen ei ole omiaan lisäämään nuoressa tunnetta, että hän voi olla harrastuksessa oma itsensä.

Kanasen mielestä seuroissa pitäisi keskustella nykyistä suoremmin, mitä kaikkea rasismi voi olla. Vaarana on, että urheilun ylätason rasisminvastaiset iskulauseet ja kampanjat saavat häpeämään virheitä niin, että avoimuus ja oppiminen itse toiminnassa kärsivät.

- Paljon on myös sellaista rasismia, ettei ihminen ole tarkoittanut mitään pahaa, vaan hän ei vain ole tullut ajatelleeksi jotain asiaa toisen kannalta, Kananen muistuttaa.

Hyvä olisi tiedostaa sekin, että jalkapallo vie lapsia ja nuoria muuallekin kuin oman seuran harjoituksiin ja otteluihin. Aikuisten on oltava tarkkaavaisia ja valmiita toimimaan myös pelimatkoilla, leireillä ja muissa tapahtumissa.

Mimmi Nurmelan mielestä selkeät ohjeet toisivat turvaa paitsi junioriurheilun vetäjille, myös rasismin kokijoille. Kuva: Antti Hämäläinen / Lehtikuva

Sosiologiaa Helsingin yliopistossa opiskellut Mimmi Nurmela korostaa kielen merkitystä.

- Kun itse kävelen kenttien ohi, niin siellä kuulee valitettavan paljon haukkumasanoja. Vaikka niitä sanottaisiin niin sanotusti läpällä, ne eivät ole ikinä korrekteja ilmaisuja. On sekä vanhempien että valmentajien tehtävä kitkeä ne sanat ja ilmaisut pois ja opettaa nuorille, miksi ne ovat niin haitallisia ja syrjiviä.

Suomessa aikuisten jalkapallossa moni asia on juniorityötä paremmin.

Etenkin Veikkausliigassa paitsi pelaajat, myös lukuisat muut toimijat voivat olla täysipäiväisiä ammattilaisia. Heidän koulutuksensa ja tietoisuutensa rasismin eri ilmiöistä voi olla parempaa ja myös sääntöjä pystytään noudattamaan järjestelmällisemmin kuin laajassa, vapaaehtoisvoimin pyörivässä junioriurheilussa.

Erotuomari Mohammed Al-Emaran mukaan Suomessa on kuljettu pitkä matka rasismin vastaisessa työssä. Kuva: Outi Pyhäranta / HS

Al-Emaran mukaan Suomessa on kuljettu pitkä matka rasismin vastaisessa työssä.

- Nyt voin sanoa selkä suorana, että kun jotain tapahtuu Espanjassa ja Italiassa, tulkaa ottamaan mallia Veikkausliigasta. Se on se tapa, miten nykyään pitää puuttua rasismiin, sanoo pelaajien monta kertaa Veikkausliigan parhaaksi erotuomariksi valitsema Al-Emara.

Maailma ei kuitenkaan ole valmis Veikkausliigassakaan. Al-Emaran mielestä ongelma on se, että vain erotuomareilla on selkeät ohjeet siihen, mitä tehdä, kun rasismia havaitaan. Myös moni muu haastateltava pitää erotuomareiden koulutusta, ohjeistusta ja reagointia hyvänä, mikäli he vain näkevät tai saavat kuulla, mitä on tapahtunut.

Moni perää esimerkiksi yleisön vastuuta.

- Kentällä olijat keskittyvät peliin. Vain harva huuto katsomosta tulee läpi. Se harmittaa, että sieltä ei saada prosessia eteenpäin, sanoo Al-Emara.

- Jos yleisöstä kukaan ei puutu, pelaajalle voi tulla olo, että kaikki yleisöstä ovat huutelussa mukana, jatkaa Ramadingaye.

Mohammad Al-Emara keskeytti FC Hongan ja HJK:n välisen ottelun HJK:n kannattajien rasististen huuteluiden vuoksi syyskuussa 2022. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Haastateltavat toivovat otteluyleisöiltä sitä, että rasistiselle huutelijalle sanottaisiin heti, että tuo ei ole ok. Näin siitä huolimatta, että puuttuminen voi tuntua vaikealta.

- Meidän yhteiskunnassamme julkinen puuttuminen toisen toimintaan ei ole luonnollista. En halua välittää sellaista viestiä, että jos et puutu, olet huono ihminen. Mutta toisaalta peräänkuulutan ylpeyttä. Kun itse tein päätöksen, että puutun rasismiin joka kerta, niin siitä tulee fiilis, että teen jotain arvokasta, Al-Emara perustelee.

Erotuomari pohtii, voisiko myös yleisön puuttumiselle rasismiin olla valmiit ohjeet ja kanava. Useat tämän jutun haastateltavat toivovat kaiken kaikkiaan myös Veikkausliigaan ja muihin aikuisten sarjoihin nykyistäkin selkeämpiä sääntöjä, yhdenmukaista protokollan noudattamista ja ennen kaikkea tuntuvia sanktioita. Al-Emara kritisoi esimerkiksi sitä, että katsojan huutelusta voi seurata seuralle 300 euron sakko, mutta itse huutelijalle ei mitään.

- Jokainen voi miettiä, onko 300 euron sakko seuralle riittävä rangaistus. Katsojan pitäisi saada joka kerta porttikielto otteluihin. Rasisteilla ei ole mitään asiaa futiskatsomoon.

Erotuomarina toiminut Mohammed Al-Emara valmentaa nyt itähelsinkiläistä tyttöjoukkuetta. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Al-Emara kritisoi myös jalkapallon johtoa. Rasisminvastaisilla kampanjoilla ei ole merkitystä, jos jokaiseen rasistiseen välikohtaukseen ei puututa selkeästi.

- Rasismin vastainen kampanja ei ole mikään markkinointikampanja. Johtoporras on aina mukana, kun julistetaan eitä rasismille, mutta kun tulee tapaus, kaikki menevät piiloon. Viestin pitää olla selkeä joka kerta.

Mimmi Nurmela pitää ongelmallisena sitä, että urheilun kurinpitojärjestelmä on kehitetty vastaamaan lajin kilpailujärjestelmän ja lajin sisäisiin ongelmiin, mutta rasismissa on kyse rikoksesta ja ihmisoikeusloukkauksesta.

- Urheilun kurinpito ei saa heikentää yksilön oikeusturvaa, jota hän voisi saada Suomen lain alta. Tässä on varmaan vielä tekemistä, ettei toinen turva heikennä toista.

Hongan Nana Yang kannustaa pelaajia tuomitsemaan somen rasismin joka kerta systemaattisesti. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Yleisesti ottaen jalkapallossa koetaan, että urheilijat ovat toistensa puolella. Yhdysvalloissa yliopistojalkapalloa pelannut, Suomessa FC Honkaa edustava Nana Yang perää tuen osoittamista myös pienin, mutta merkittävin, modernein tavoin.

Hän kannustaa pelaajia tuomitsemaan rasismin joka kerta systemaattisesti sosiaalisessa mediassa.

- Kun nykypäivänä kaikki ovat somessa, on tärkeää, että myös siellä ollaan rasismia vastaan. Valitettavasti somessa on tilaa ikäville viesteille. Sen takia siellä pitää olla myös hyvää keskustelua.

Yang toivoo, että suomalainen jalkapallo uskaltaisi näkyvämmin asettua myös ottelutapahtumissa edustamiensa arvojensa taakse. Yhdysvalloissa otteluita järjestetään erilaisten teemojen ympärille, kuten aasialaistaustaisten pelaajien kunnioittamiseksi.

- Suomessa melkein kaikki urheiluottelut ovat vain otteluita. Valokeilaan ei nosteta arvoja, joiden taakse koko joukkue on valmis asettumaan.

Rasismin vähentämisen koetaan edellyttävän toimia myös jalkapallon kansainvälisiltä toimijoilta sekä yhteiskunnan vallankäyttäjiltä, kuten medialta ja poliitikoilta.

Niin Fifalta kuin ulkomaiden liigoilta odotetaan johdon ylevien julistusten sijaan oikeaa nollatoleranssia parempien sääntöjen, niiden noudattamisen ja sanktioiden muodossa.

Median pitäisi uutisoida yksittäisiin urheilijoihin kohdistuneet rasistiset välikohtaukset, mutta muistaa myös piilossa oleva rakenteellinen rasismi. Toimittajien tehtävä on kertoa, miltä rasismi tuntuu, mutta myös suhteuttaa rasismin määrää.

Poliitikot ovat paljon vartijoina päättäessään esimerkiksi lajiliittojen valtionavustuksista ja liittojen ja seurojen hankerahoista. Niillä rahoilla esimerkiksi koulutetaan seuratoimijoita ja luodaan harrastusmahdollisuuksia lapsille, jotka eivät syystä tai toisesta osallistu vakiintuneeseen seuratoimintaan.

Yksi osa jalkapallomaailmaa tuntuu olevan vaikea pohdittavaksi rasismin näkökulmasta monelle tämänkin jutun haastateltavalle. Tietoa tyttöjen kohtaamasta rasismista ja sen seurauksista on vähän.

Esimerkiksi Kanasen ja hänen kollegoidensa tutkimuksessa mukana oli vain poikia.

- Emme onnistuneet löytämään tyttöjoukkueita, jotka olisivat halunneet lähteä mukaan tutkimukseen ja joissa olisi ollut sen verran pelaajia, ettei anonymiteetti olisi vaarantunut.

SUEK:in Marko Kanasen mukaan seuroissa pitäisi enemmän keskustella siitä, mitä kaikkea rasismi on. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Myös Pratesi myöntää, että erilaisten tyttöjen saamisessa mukaan jalkapalloon ja heidän kokemustensa ymmärtämisessä on paljon tekemistä.

- Vaikka jalkapalloseurat saavat eniten eri taustoista tulevia tyttöjä muihin lajeihin verrattuna, niin siinä on silti paljon haasteita. Urheilussa pitää miettiä ja tehdä enemmän töitä yhdessä sen eteen, että tyttöjä osallistettaisiin enemmän.

Nurmela tietää entisen työnsä kautta tapauksista, joissa tyttö on halunnut harrastaa jalkapalloa, mutta perhe ei ole suhtautunut siihen kannustavasti. Tällaiset tilanteet edellyttäisivät seuroilta hyvin vaativaa osaamista.

- Miten yhteistyö seuran ja vanhempien välillä muodostuu, kuunnellaanko tyttöä lainkaan ja missä määrin seura voi edes puuttua perheen sisäisiin asioihin, Nurmela kuvailee.

Yksi vain tyttöihin liittyvä yksityiskohta on huivin käyttö ja ympäristön suhtautuminen siihen. Kun Palloliitto jakoi vuonna 2021 urheiluhijabeja jokaiselle musmilihuivia käyttävälle jalkapallon pelaajalle, julkinenkin keskustelu asiasta oli Suomessa ristiriitaista.

Tämän jutun kaikki kuusi haastateltavaa toivovat rasismin vastaisen työn jatkuvan eri tasoilla ja tavoilla, jotta kaikilla olisi jalkapallossa hyvä olla.

- Paras paikka kasvattaa lapsi on urheilu. On tärkeää, ettei kukaan tipu sieltä pois, sanoo David Ramadingaye.

Hän itse valitsi lapsena jalkapallon siksi, että siellä oli samannäköisiä pelaajia kuin hän.

- Ajattelin aina, ettei jääkiekko ole minua varten. Vasta kun näin yhden kanadalaisen tumman pelaajan, mietin, että sekin olisi mahdollista.