Tervetuloa kurkistamaan koteihin, joiden omistajia nolottaa. Essi, Sandra ja Aikku pohtivat, mistä kotihäpeä kumpuaa - ja onko siinä mitään järkeä?
Essi huomasi korona-aikana, että vieraiden kutsuminen kotiin nolotti. "Kuormitamme itseämme hirveästi ajattelemalla, mitä muut meistä ajattelevat ja miten eläisimme oikein." Kuva: Riina Peuhu
Me Naiset julkaisee uudelleen kiinnostavimpia juttujaan. Tämä on yksi niistä.
"Korona-aikana huomasin, että minun oli vaikea pyytää ihmisiä kylään. En oikein viihtynyt kotona ja ajattelin, että jos en itse viihdy, muutkaan eivät voi viihtyä.
Koin, että jos kutsun jonkun kahville, minun pitää pyytää tiettyjä asioita anteeksi. Sanoa, että anteeksi, kun meillä on sekaista, tai anteeksi, kun täällä on tiskiä. Sillä tavalla ikään kuin vapauttaisin itseni kaikesta, mikä kodissa ei ole oikein. Muiden ei tarvitsisi enää sanoa, ettei kotimme ole ihan kuin sisustuslehdestä.
Kuva: Riina Peuhu
Asun miehen, kahden lapsen ja koiran kanssa vuokralla noin 100-neliöisessä rivitalossa. Kun muutimme tänne, saimme tapetoida, mutta vain neutraaleilla tapeteilla. En ole mustavalkoharmaa ihminen, mutta tämän kodin pinnat ovat sellaiset.
Kun lapset syntyivät, teimme tietoisen päätöksen sisustaa halpiskamoilla, jotta minun ei tarvitsisi kieltää lapsia menemästä sohvalle juustonaksujen kanssa. Nyt olemme jo kahden koululaisen vanhempia, ja koti voisi ilmentää enemmän sitä, mitä olemme. Unelmieni koti olisi värikäs, simppeli ja raikas huvikumpu.
Kotihäpeäni kulminoituu siihen, että meillä on koko ajan pyykkiteline olohuoneessa. Se ahdistaa minua suunnattomasti, vaikka tiedostan, että monilla muilla on sama tilanne.
Kaikkein ahdistavinta on, jos koti näyttää siltä, että en hallitse elämääni. Että jaksamiseni ei riitä nätisti katettuun pöytään tai puhtaisiin mattoihin kesän jälkeen.
Ihmisille syötetään koko ajan ajatusta siitä, millaista kotona pitää olla. Oikeanlaisessa kodissa kaikki on tarkkaan harkittua ja harmonista. Värit sopivat yhteen ja tavarat eivät ole esillä vaan kaapissa.
Sen lisäksi kodissa näkyy raha. Se, että asumiseen on panostettu. Sisustusohjelmien kodeissa on vähintään kaksi vierashuonetta ja jokaiselle oma vessa.
Se aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta. En olekaan saavuttanut elämässäni sellaisia asioita kuin muut.
Oma häpeäni on osittain sitä, miten olen nähnyt ihmisten mediassa ja ympärilläni elävän. Osittain se on sitä, että olen maalannut lapsena kuvan siitä, missä tässä vaiheessa elämää olen. Olen ajatellut, että asumme perheeni kanssa meitä varten laitetussa omakotitalossa, jossa on kaunis piha ja paljon pioneja.
Yritän hyväksyä, että tässä elämäntilanteessa ja näillä valinnoilla elän tämän näköisessä kodissa. Se poistaa riittämättömyyden tunnetta. En voi tietää, kuinka ison tuskan takana on ylläpitää hienoa taloa järven rannalla tai mitä sellaisen saavuttaminen on vaatinut.
Olisi tärkeää rikkoa tabu siitä, miltä tavallisessa kodissa näyttää. Se, mitä näemme somessa tai sisustuslehdissä, on vain jäävuoren huippu. Niissäkin kodeissa on ehkä raivosiivottu kaksi tuntia aiemmin ja heitetty tavaroita Ikea-kassissa vaatehuoneen lattialle.
On ihan ok, että kotona näyttää elämältä. Sekasotku voi edustaa muutakin kuin häpeää. Se, että minulla on tiskejä, tarkoittaa, että minulla on rahaa ostaa ruokaa."
"Olen aina ollut järjestelmällinen ihminen. Olen saanut paljon iloa siitä, että kuiva-aineet ovat kaapissa pituusjärjestyksessä ja vaatteet värijärjestyksessä. Sotku on tehnyt minut hermoraunioksi.
Kotihäpeä on tullut elämääni sairastumisen myötä. Kolme vuotta sitten minulla todettiin MS-tauti, joka on mennyt koko ajan vähän huonompaan suuntaan.
Viime keväänä taudissa oli kuukausia kestänyt pahenemisvaihe. Vasen puoli kehostani halvaantui osittain ja olin paljon sairaalassa. Lisäksi sain haimatulehduksen ja pahan koronan.
Sandra pääsi häpeästä, kun hän päätti näyttää sotkun julkisesti Instagramissa. "Se tuntui vapauttavalta." Kuva: Sandra Kurjen kuvakokoelma
Pahenemisvaiheen aikana kävely oli tosi vaikeaa ja välillä tarvitsin syömiseenkin apua. Kun olin syönyt, laskin lautasen lampun päälle, koska minulla ei ollut voimia viedä sitä pois. Elämästä tuli selviytymistä, eikä kodin siivoaminen käynyt mielessäkään.
Häpesin usein epäsiisteyttä ja tavaramäärää. Sitä, että asunnossa oli puoliksi avattuja postipaketteja, roskia ja kasoja.
Koin olevani järjestelmällinen ja siisti ihminen, joka rakastaa sisustamista, ja koti oli suuressa ristiriidassa sen kanssa. Minua oksetti ja ahdisti ajatuskin siitä, että joku toinen olisi nähnyt asunnon. Pelkäsin, että muut pitävät minua ällöttävänä. Ajattelevat, että olen epäsiisti ihminen ja että en välitä kodin tavaroista.
Suomalaisessa pärjäämisen kulttuurissa ajatellaan, että kaikkien pitää selviytyä, pärjätä ja hallita elämäänsä itse. Moni tuntee häpeää ja syyllisyyttä esimerkiksi siitä, että kotona käy siivooja.
Se on aika raju vaatimus. Kenellä oikeasti on kaikki koko ajan hallinnassa?
Minäkin ajattelin pitkään, että kyllä minä pystyn itse siivoamaan tämän kaiken. Avun pyytäminen hävetti.
Lopulta ajattelu ja suunnittelukin alkoi olla niin vaikeaa, että pyysin apua tutulta ammattijärjestäjältä. En keksinyt enää mitään muuta.
Nyt Sandran kotona on taas niin siistiä, että elämässä on hallinnan tunne. Kuva: Jonna Öhrnberg
Kun kerroin siitä Instagramissa, tuntui siltä, että minua syyllistettiin. Moni kysyi, miten kehtasin pyytää apua ja miksi puolisoni ei siivonnut. Se oli tosi loukkaavaa. Jos puoliso sairastuu, ei muillakaan perheenjäsenillä ole yhtä paljon fyysisiä ja henkisiä voimavaroja kuin ennen.
Olen miettinyt myös, miksi kodin sotkulle edes pitäisi olla jokin syy. Kaikki eivät ole yhtä siistejä ihmisiä eikä kaikkien tarvitse elää samanlaisissa kodeissa.
Moni ajattelee, että kodin kuuluu olla siisti. Jos se ei ole, ihminen on vastuuton ja hunningolla. Oikeasti tosi järjestelmällisenkin ihmisen koti voi päätyä kaaokseen.
Kuva: Jonna Öhrnberg
Koti liitetään usein myös pärjäämiseen. Ajatellaan, että ihmiset, joilla on skandinaavinen, hillitty ja minimalistinen koti, ovat menestyneitä ja hallitsevat elämäänsä.
Haluaisin kyseenalaistaa sen ajatuksen. Miksi pitäisi aina pärjätä? Sotkuinen koti ei tee kenestäkään huonoa ihmistä."
"Vuosi sitten kaverini halusi tulla meille katsomaan kissanpentuja. Huomasin ajattelevani, että en voi kutsua ketään kylään, kun meillä on niin sotkuista eikä mitään tarjottavaa. Pennut aiheuttivat siivoa ja kissanpissa haisi.
Aikku kirjoittaa arjestaan Elämää ja eritteitä -nimistä blogia. "Ajattelen usein, että koti on minun vastuullani ja että se kertoo jotakin minusta, vaikka täällä asuu muitakin ihmisiä. Tämä on myös mieheni ja lasteni koti, kompromisseja kaikin tavoin." Kuva: Johanna Kokkola
Aloin miettiä, miksi minua hävetti. Eihän kaveri ollut tulossa katsomaan nurkkiani vaan kissojani. Enhän mene itsekään muille kyttäämään, onko ikkunat pesty tai haiseeko eteisessä roskapussi.
Asun perheeni kanssa vanhassa rintamamiestalossa, johon muutimme 15 vuotta sitten. Teimme silloin pikaremontin, ja sen jälkeen olemme laittaneet kotia huone kerrallaan.
Olemme remontoineet kierrätysmateriaaleilla ja tehneet paljon luovia ratkaisuja. Yhden makuuhuoneen ovi on entinen saunan ovi ja toisen huoneen seinät on päällystetty laminaatilla.
Kuva: Johanna Kokkola
Kodissamme näkyy, että meillä on eläimiä ja että hankimme uutta säästäväisesti. Meillä on esimerkiksi paljon huonekaluja, jotka on saatu tai jotka ovat olleet täällä valmiina.
Pelkään joskus, että muut ajattelevat, että meillä ei ole rahaa hankkia uusia tai makua ostaa sellaisia, jotka sopivat toisiinsa täydellisesti. Että en ole tarpeeksi menestynyt tai sisäistänyt kulttuurisia vaatimuksia design-huonekaluista ja skandinaavisesta sisustuksesta. Se on ristiriitaista, koska en edes haluaisi, että meillä olisi samanlaista kuin kaikilla muilla.
Monen ihannekoti on hillitty, selkeä ja minimalistinen. Mikään ei repsota, vessanpönttö on puhdas eikä lattialla ole epämääräistä sotkua.
Meidän olohuoneemme seinä on maalattu luumunvioletilla. Sävy on täysin väärä valinta eikä yhtään sellainen kuin ajattelimme, mutta olemme tottuneet siihen. Silti mietin välillä, mitä muut seinästä ajattelevat.
Kotimme sisustusratkaisut edustavat minua ja persoonaani. Jos ne eivät miellytä, tulee sellainen olo, että minäkään en miellytä.
Luulen, että kotihäpeä johtuu paljon persoonastani. Siitä, että koen riittämättömyyden tunnetta ja että minulla on tarve miellyttää muita. Ajattelen ihan liikaa, mitä muut minusta ajattelevat.
Olen myös miettinyt, siirtyvätkö ajatukset kodista sukupolvelta toiselle. Mummoni siivosi aina ennen kuin siivooja tuli ja kävi paikat läpi vielä siivoojan jälkeenkin. Hänelle asema ja muiden suhtautuminen määrittyi sen mukaan, millaista kotona oli. Itsestä oli tärkeää antaa hyvä ja edustava kuva.
Saatan joskus itsekin ajatella, että en ole vakuuttava opettaja, jos kotonani on kaaos. Vaikka eihän kodilla ole mitään tekemistä työminäni kanssa.
Uskomusharjoitukset ovat vähän auttaneet paineisiin. Yritän ajatella, että tämä on meidän kotimme ja kelpaa meille juuri näin. Eivät tänne tulevat ihmiset halua tuomita asumistamme. He tulevat kylään meidän takiamme."
Lue lisää: Suomalaiset paljastavat salaisuutensa, joita häpeävät elämässään eniten - monia näistä asioista ei ole koskaan kerrottu kenellekään
Juttu on julkaistu Me Naisissa aiemmin tammikuussa 2023.
TetraSys Oy.