Ilta Sanoma

Joensuulainen Salla Romo treenaa rekanvetoa voimamieskilpailuja varten.

Joensuulainen Salla Romo treenaa rekanvetoa voimamieskilpailuja varten. Kuva: Harri Mäenpää / Studio Korento

Joensuulainen pappi Salla Romo innostui 34-vuotiaana lähtemään voimamieskilpailuihin ja on menestynyt erinomaisesti.

Keski-ikäinen naispappi vetää rekkaa tehdasalueella Joensuussa. Mistä ihmeestä on kyse?

Rekkaa kiskoo 38-vuotias kappalainen Salla Romo, joka on kiertänyt voimamieskilpailuja neljä vuotta. Eikä vain harrastelijana, sillä Romo voitti Suomen vahvin nainen -tittelin vuonna 2020. Hän on käynyt Milanossa asti esittelemässä valtavia voimiaan.

-?Toki mietin välillä, että voisiko keski-ikäinen nainen tehdä jotain muutakin, mutta kisaaminen kiehtoo suunnattomasti, Romo sanoo.

Romo on harrastanut eri urheilulajeja pienestä asti. Repertuaariin kuuluivat ratsastus, salibandy ja karate.

Romo on harrastanut eri urheilulajeja pienestä asti. Repertuaariin kuuluivat ratsastus, salibandy ja karate. Kuva: Harri Mäenpää / Studio Korento

Hän sanoo löytäneensä voimailuharrastuksen ansiosta itsestään uusia ulottuvuuksia.

-?Esimerkiksi paineensietokykyni on kehittynyt valtavasti.

Romo kasvoi Mikkelissä entisen maalaiskunnan puolella maalaismaisissa oloissa.

-?Tien toisella puolella oli mummolan maatila, jossa vietin paljon aikaa, Romo kertoo.

Papan hevosista tuli pikku-Sallalle rakkaita kavereita. Koulussa ei ollut yhtä kivaa, sillä Romo joutui kestämään kiusaamista isokokoisuutensa vuoksi.

-?Minut suljettiin pois joukosta, mikä jätti syvät jäljet mieleen ja kehonkuvaan.

Tyttö koki olevansa jotenkin viallinen.

-?Eihän nainen voi olla näin iso, ajattelin.

Hieman normaalia tuhdimpi kroppa ei estänyt urheilemista ja siitä nauttimista.

-?Harrastin nuorena karatea, salibandyä ja tietenkin ratsastusta, Romo sanoo.

Lajit säilyivät ohjelmassa myös aikuisiällä, kun Romo muutti Joensuuhun opiskelemaan teologiaa.

Piispa Wille Riekkinen vihki Romon papiksi vuonna 2009, ja myös toinen vihkiminen nähtiin, kun elämänkumppani Artusta tuli aviomies. Romo synnytti pojan 2011 ja tytön kolme vuotta myöhemmin. Jälkimmäisen synnytyksen jälkeen hän vajosi epätoivoiseen tilaan.

-?Musta verho laskeutui miun ylle, Romo sanoo itämurteella.

-?Ajattelin, että voinko toipua koskaan auttamaan ketään muuta, kun en pysty edes itseäni auttamaan.

Edes nuoruudessa alkanut innostus hevimusiikkiin ei piristänyt synkkää mielenmaisemaa. Riittämättömyyden tunne piinasi.

Vuonna 2017 Romon aviomies päätti lähteä juuri avatulle kuntosalille ja kysyi vaimoaan mukaan.

-?Tällainen ylipainoinen perheenäiti, en todellakaan lähde, kuului vastaus.

Pienen harkinnan jälkeen Romo rohkaistui mukaan ja innostui nopeasti uudesta maailmasta.

-?Vitsi, mie pystyn, sanoin itselleni.

Laji vei mukanaan. Romolla näytti olevan hyvät geenit juuri voimalajeihin: kehitys oli nopeaa.

Romo voitti Suomen vahvimman naisen tittelin Turussa vuonna 2020.

Romo voitti Suomen vahvimman naisen tittelin Turussa vuonna 2020. Kuva: Tatu Lertola

Talvella 2019 hän kävi testailemassa salikaveriensa kanssa joitakin voimamieslajeja. Paikallinen guru Mika Törrö näki videon Romon suorituksesta ja oivalsi tämän lahjakkuuden.

-?Salla käveli merimieskävelyä 180 kiloa niskassa kuin ilmaa olisi ollut, Törrö sanoi myöhemmin Kirkkotie-lehden haastattelussa.

Helmikuussa 2019 Törrö lähetti Romolle viestin ja ilmoitti, että "sulla on muuten kisa toukokuussa". Törrö on Suomen vahvin mies, jolla on rosoinen tausta.

-?Ystävyytemme on herättänyt ihmetystä, kun on pappi ja entinen linnakundi, Romo sanoo.

Suomen vahvin mies Mika Törrö on ollut Romolle läheinen harrastustoveri vuodesta 2019.

Suomen vahvin mies Mika Törrö on ollut Romolle läheinen harrastustoveri vuodesta 2019. Kuva: Harri Mäenpää / Studio Korento

Hänen mukaansa kyse on sielujen sympatiasta.

-?Meidän lajitoveruus on syvää ystävyyttä. Mika minut tähän puhui ja sen jälkeen olemme tätä yhdessä touhunneet.

Romo sanoo olevansa paljon velkaa Törrölle, joka on taitava kuuntelija.

-?Olemme olleet toistemme tukena ilon ja surun hetkillä. Hänen äitinsä ja minun isäni on menehtynyt tänä aikana.

Kolme vuotta sitten Romo sai valmentajakseen toisen väkevän voimamiehen, Matti Lehikoisen, jonka opeilla nainen on kehittynyt valtavin askelein. Esimerkiksi maastavetotulos on noussut 174 kilosta 205 kiloon.

Ennätysten mittaaminen on osa lajia, mutta vielä tärkeämpää Romolle on harjoittelun tuottama nautinto.

-?Salitreenin jälkeen kroppa on usein kipeä, mutta kun pääsee pahimmista lihaskivuista yli, voi koukuttua siihen tunteeseen, että on tehnyt jotain.

Voimailu on tuonut ryhdikkyyttä arkielämään ja parantanut elämänlaatua.

-?Treenin jälkeen yleensä syö fiksummin ja yöllä uni on parempaa, Romo vakuuttaa.

Romo kertoo, ettei hänen voimailunsa ole aiheuttanut hämmennystä työyhteisössä tai seurakunnassa. Pappi voi vapaa-ajallaan ihan hyvin olla voimamies.

Romo kertoo, ettei hänen voimailunsa ole aiheuttanut hämmennystä työyhteisössä tai seurakunnassa. Pappi voi vapaa-ajallaan ihan hyvin olla voimamies. Kuva: Harri Mäenpää / Studio Korento

Hän sanoo pärjäävänsä perusruoalla eikä käytä lisäravinteita.

-?Huolehdin lähinnä siitä, että syön tarpeeksi varsinkin treenipäivinä. Hiilihydraatteja tarvitaan ennen ja jälkeen treenin, jotta jaksaa painaa pari tuntia salilla.

Joensuulainen voimamiesyhteisö on erittäin tiivis ja hyvähenkinen.

-?Meitä ei yhdistä mikään muu kuin se, että tykkäämme nostella painavia asioita.

Työyhteisössä Romon urheiluharrastus ei ole herättänyt kummastusta.

-?Kukaan ei ole sanonut, etteikö pappi voisi tehdä tällaista.

Eivätkä seurakuntalaisetkaan ole älähtäneet asiasta.

-?Pikemminkin voimamies-teema on ollut hyvä jäänmurtaja moneen syvällisempään keskusteluun, Romo vakuuttaa.

Omia epäilyjä harrastuksen sopivuudesta Romolla ei ole.

-?Luotan vahvasti johdatukseen ja sisäiseen ääneen. Jos tuntuu, ettei joku tunnu hyvältä, niin en tee sitä.

Tähän häntä kehotti aikoinaan piispa Riekkinenkin. Ennen pappisvihkimystä oli haastattelu, jossa piispa antoi ohjeita työuralle. "Muista Salla, että tätä työtä tehdään aina oman persoonan kautta. Sinä et voi ottaa mitään pois etkä liimata päälle mitään."

Romon habitus poikkesi tuolloin korkeakirkollisesta tyylistä.

-?Minulla oli silloin goottivaihe: kirkkaanpinkit ja mustat hiukset, ja kuljin musta pitkä nahkatakki päällä.

Nuoren naisen mieltä lämmitti, kun piispa kannusti jatkamaan omana itsenään.

Pasi Pippuri avustaa Romon rekanvetovaljaiden kanssa.

Pasi Pippuri avustaa Romon rekanvetovaljaiden kanssa. Kuva: Harri Mäenpää / Studio Korento

Voimamiestouhun erityislaatuisuus on monipuolisuus. Lajeja on 20 ja variaatioita vielä enemmän.

-?Ei voi millään treenata kaikkia, vaan pitää pystyä hanskaamaan monta lajia, Romo sanoo.

Aikaisemmin punnerruslajit olivat Romon suosikkeja.

-?Minulla on venäläisen painijan hartiat, joilla pystytään painamaan paljon pään yläpuolelle.

Voimailulajeja on yhteensä 20 eri sorttia. Kuva vuoden 2020 suomenmestaruuskisoista Turusta.

Voimailulajeja on yhteensä 20 eri sorttia. Kuva vuoden 2020 suomenmestaruuskisoista Turusta. Kuva: Tatu Lertola

Tänä vuonna valmentaja Lehikoinen ja Romo ovat tehneet paljon hommia maastavedon kanssa.

-?Siitä on tullut lemppari. Toinen uusi suosikki on atlaskivet eli isot pyöreät kivet, joiden nostaminen on alkanut vihdoin sujua.

Ensimmäinen kilpailu neljä vuotta sitten pelotti Romoa, mutta hän huomasi nopeasti, ettei yleisön edessä suorittaminen ole mitenkään ihmeellistä. Hän sanoo keskustelleensa asiasta voimamieskisoja järjestävän Markku Suomenvirran kanssa.

-?Markku on poliisi, ja olemme todenneet, että papit ja poliisit ovat aina katseen alla.

Romo ei edes huomaa kisapaikalla tv-kameroita.

-?Pystyn keskittymään suoritukseen - samalla tavalla kuin jumalanpalveluksessa työhöni.

Vahinko ei tule liperit kaulassa, mutta trikoot päällä voi syntyä julmaa jälkeä. Vuonna 2021 Romon jalan päälle putosi romua.

-?Kisoissa peltilaatikko lipsahti ja murskasi isovarpaan tohjoksi.

Vammoista huolimatta Romo näkee lajinsa kirkkaassa valossa.

-?Kroppani on nyt kivuttomampi kuin 23-vuotiaana, jolloin alaselkäni kipeytyi ensimmäisen kerran.

Romo suositteleekin voimaharjoittelua kaikille, koska paremmat voimatasot helpottavat arjen toimintoja.

Romo toivoo toimivansa inspiraationa ihmisille, jotka ovat epävarmoja urheilun aloittamisen suhteen.

Romo toivoo toimivansa inspiraationa ihmisille, jotka ovat epävarmoja urheilun aloittamisen suhteen. Kuva: Harri Mäenpää / Studio Korento

Samalla on syytä muistaa armollisuus itseään kohtaan. Ei tarvitse hakea täydellisyyttä.

-?Tämä maailma on sellainen voittajien maailma, jossa vahva ulkokuori on tärkeää.

Romo toivoo, että kaiken näköiset ja kokoiset ihmiset voisivat iloita liikunnasta ja voimailusta.

-?Jospa joku saisi minun esimerkistäni pienen toivonkipinän, sen takia olen suostunut haastatteluihin.

Ilta Sanoma
dimanche 23 juillet 2023 09:50:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.