Ilta Sanoma

Titta Uoti-Väisänen, 54, vetää superjahtialan konsultointiyritystään Ranskan Rivieralla. Hän mentoroi uusia yrittäjiä, auttaa alihankkijoita markkinoimaan ruokatuotteitaan jahdeille ja opastaa entisiä miehistön jäseniä takaisin siviilielämään. -?Yritykseni on alan Tinder, hän kuvailee.

Antibes on juuri sellainen paikka, mitä Välimeren rannan luksuskaupungilta voi odottaa - palmuja, pikkuputiikkeja, tyylikkään hillitysti pukeutuneita ihmisiä. Kenraali Charles de Gaulle -aukiolla on antiikkiesineitä myytävänä. Kävijä levähtää hetkeksi varjoisalle puistonpenkille. Koululaisia kävelee ohi shortseissa, t-paidoissa ja reput selässä. Matkailijoita kuljetetaan raitiovaunun näköisellä autolla. Minulla on tapaaminen Titta Uoti-Väisäsen kanssa. Istumme katukahvilaan tekemään haastattelua.

Rivieran suihkuseurapiireissä kuin kala uiva superjahtinainen on tottunut upporikkaiden asiakkaiden oikkuihin. Työskennellessään yksityiskokkina miljardöörille ruoastaan tarkka mies halusi mukaan torille valitsemaan ruoka-aineksia.

-?Hän rakasti kaikkea tuoretta ja oli "foodie". Liikuimme kahdella eri autolla, koska miehellä oli turvamiehet ja tukijoukot mukana. Sanoin, että menen ostamaan, mitä tarvitaan lounaalle. Mies meni ostamaan kalat ja viikunat, Uoti-Väisänen muistelee.

Ruokaostokset tehtyään miljardöörin turvamiehet juoksivat suomalaisnaisen perään ja sanoivat, että meillä ei ole rahaa. Miljardöörillä ei ollut lompakkoa mukana.

-?Sanoin, että meiltä löytyy ehkä luottoa, Titta muistelee ja hymyilee.

-?Mitä pitemmälle olet elämässäsi päässyt, sitä enemmän olet ehkä persoona. Selkeästi näkyy se, että ihmiset haluavat olla rauhassa. He hakevat yksityisyyttä, Uoti-Väisänen luonnehtii asiakkaita.

Superjahtialan konsultti Titta Uoti-Väisänen IYCA (International Yacht Club Antibes) -jahtiklubilla. Taustalla superjahti Välimerellä.

Superjahtialan konsultti Titta Uoti-Väisänen IYCA (International Yacht Club Antibes) -jahtiklubilla. Taustalla superjahti Välimerellä. Kuva: Tomi Hinkkanen

Hän ei kuitenkaan halua maalata superjahtien matkustajista eksentristä kuvaa. Valtaosa käyttäytyy tavallisesti, vaikka ovatkin merkkihenkilöitä. Laivoja vuokraavat kuninkaalliset, julkisuuden henkilöt kuten filmitähdet, suuryhtiöiden johtajat ja omistajat, öljysheikit ja perijät. Vaitiolovelvollisuus sitoo alan työntekijöitä. Vaikka jahteja vuokraavat miljonäärit eivät suoraan ole Titan asiakkaita, hän tuntee näitä pohattoja.

Konsultti työskentelee kotitoimistostaan. Häntä työllistävät juoksevat asiat, etäkokoukset markkinointitiimin, alihankkijoiden, kokkien ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa sekä neljä, viisi kertaa vuodessa järjestettävät asiakastapahtumat.

Työnä on yhdistää superjahtialan palveluiden tarjoajat ja palveluita ostavat, vähän niin kuin Hollywood-agentti yhdistää näyttelijät ja studiot.

-?Markkinointialustani Superyacht Foodie on superjahtialan Tinder, Titta vertaa.

Asiakas, joka voi olla vaikka suomalainen ruokatuottaja, maksaa yritykselle vuotuisen markkinointirahan. Tämän tuotteet tehdään tunnetuiksi superjahtialalla somen, radion, valokuvaussessioiden ja tapahtumien avulla. Tammikuussa Antibesin superjahtisatamassa järjestettiin ensimmäinen superfood-tapahtuma. Vuosittain järjestetään 4-5 tapahtumaa.

Suomalaisyrityksillä on hyvät mahdollisuudet kasvualalle. Maasta löytyy puhdasta ja eksoottista ruokaa, kuten marjoja, sieniä ja riistaa.

-?Ideana on auttaa pientuottajia, joilla on harvinaisia, hyviä, suomalaisia kestävän kehityksen tuotteita pääsemään pöytiin, joihin muuten ei olisi mahdollista päästä, Uoti-Väisänen selittää.

Superjahti Antibesin sataman edustalla.

Superjahti Antibesin sataman edustalla. Kuva: Tomi Hinkkanen

Uusinta uutta alalla on, että superjahdille tuodaan Michelin-kokki. Konsultti tekee yhteistyötä huippukokki Kim Mikkolan kanssa. Mikkola oli Titan oppilas Salon ravintolakoulussa.

Asiakkaalle tehdään niin sanottu black box, luodaan tälle kokonaisvaltainen elämys: tuoksut, nuotion savut ja valot.

-?Teemme kolmenlaista elämystä. Yksi on revontulet. Se tarkoittaa Lappia ja riistaruokaa. Toinen on juhannus, joka koostuu kasvis- ja kalaruoasta. Siihen liittyy yötön yö, joka tehdään kajuuttaan valoilla. Kolmas on saaristoteema. Jahdille luodaan suomalainen saaristo - hylkypuuta, savukalaa, äyriäisiä, jne., superjahtikonsultti listaa.

Eikö olisi helpompi viedä asiakas Suomeen?

-?Se ei ole sama asia. Asiakas on vuokrannut jahdin viikoksi. Hän haluaa olla siellä. Tässä viedään se elämys asiakkaalle alusta lähtien, Titta sanoo ja naurahtaa.

Tilauskirjat pursuavat. Superjahteja rakennetaan niin paljon kuin kapasiteettia riittää.

Kaikkein suurimpia, yli satametrisiä superjahteja rakennetaan nyt Hollannissa ja Saksassa. Italiassa ja Turkissa tehdään vähän pienempiä, 50-80-metrisiä sarjatyönä.

Superjahtien takana on aina yksityishenkilö.

-?Eli ei ole mitään ketjua, joka omistaisi monta jahtia. Alus on joko pelkästään yksityisen omistajan käytössä, tai hän myös vuokraa sitä. Silloin kuvaan astuvat charter-välittäjät, jotka vuokraavat niitä viikko kerrallaan, Titta avaa.

Superjahtien viikkovuokra liikkuu sadastatuhannesta eurosta jopa puoleentoista miljoonaan viikossa. Hinta sisältää jahdin ja miehistön, eli merimiehet ja palveluskunnan. Ruoka, satamamaksut ja polttoaine tulevat vielä päälle.

Superjahdit laiturissa Antibesin superjahtisatamassa.

Superjahdit laiturissa Antibesin superjahtisatamassa. Kuva: Tomi Hinkkanen

Koronapandemian puhjettua mediamoguli David Geffen sai ihmiset näkemään punaista some-kuvalla, jolla leuhki paenneensa pandemiaa jahdilleen. Silloin yksityisyydestä tosiaan tuli valttia.

-?Totuus on, että superjahdilla on hyvä olla. Se on yksi syy, minkä takia ala on räjähdysmäisessä kasvussa.

Nainen on itse yöpynyt superjahdilla työnsä puolesta.

-?Jos menet viiden tähden hotelliin, sitten kun laitat siihen kaksi tähteä lisää, ollaan superjahdissa, Titta vertaa.

-?Oven suussa odottavat kuumat pyyhkeet, joilla pestään ensin kädet. Sen jälkeen saat samppanjalasin. Siellä on paljon henkilökuntaa per matkustaja.

Elämykseen kuuluu tietysti loistelias illallinen. Asiakkaan jokainen toive toteutetaan. Voit vaikka tilata hampurilaisen keskellä yötä. Jahdilla on yleensä on kylpylä, saunat, ja helikopterikenttä.

-?Palvelu jäi mieleen.

Tavalliselle ihmiselle saattaa superjahtien asiakkaista tulla mieleen sumeat, pitkällä putkella otetut paparazzikuvat prinsessa Dianasta tai Jacqueline Onassiksesta.

-?Nykyään niillä on sellaiset systeemit valoilla, että sinne ei pysty kuvaamaan sisään. Siellä on heijasteet ikkunoissa.

Megarikkaat ovat valmiita maksamaan yksityisyydestään.

-?Ja rauhasta. Että saa syödä aamupalan tukka pystyssä.

Titta on tavannut filmitähtiä ja kuninkaallisia. Tämä on heidän maailmansa.

-?Kyllä, mutta ei se kovin kadehdittava maailma ole kun katsoo, kuinka paljon paparazzit juoksevat perässä, eikä missään voi olla rauhassa. Luulen, että me, jotka teemme työtä siinä maailmassa ja olemme siinä mukana, niin vähemmän ja vähemmän kadehdimme kyllä sitä.

Faktat

Kuva: Tomi Hinkkanen

Huvialus, jonka pituus on yli 24 metriä

Hinta voi olla useita satoja miljoonia

Vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat 6-10 prosenttia jahdin arvosta

Suuria superjahtivalmistajia ovat mm. saksalainen Lürssen sekä hollantilaiset Friendship ja Oceanco.

Suurimmat, yli satametriset superjahdit rakennetaan Hollannissa ja Saksassa. Italiassa ja Turkissa tehdään sarjatyönä vähän pienempiä, 50-80-metrisiä

Charles de Gaulle -aukio Antibesissa.

Charles de Gaulle -aukio Antibesissa. Kuva: Tomi Hinkkanen

Antibesinuutuuttaan hehkuvaan superjahtisatamaan ajetaan porteista, jotka avautuvat Titta Uoti-Väisäsen klikatessa kaukosäädintä. Edessä avautuu huikea näky: upea luonnonvalkoinen superjahti, jossa on pallomainen tutka, radome katolla. Jahdissa on viisi kerrosta, joista ylin komentosilta, kaksi asuinkerrosta ja alimmassa kahdessa hytit ja miehistön tilat. Peräkannella liehuu Bermudan lippu.

Monessa muussakin aluksessa näkee Brittiläisen kansainyhteisön lippuja. Sataman lipputangoissa taas on Yhdysvaltain, Italian, Saksan, Britannian, Sveitsin, EU:n ja Ranskan liput.

Erään jahdin välikannella on ruukkupalmu. Ylimmälle on viritetty markiisi aurinkosuojaksi. Jahdit ovat ankkurissa vieri vieressä. Niiden välissä kimaltelee turkoosi meri. Keltaiset poijut keinahtelevat kevyessä tuulessa.

Miehistön jäsenet asuvat jahdeilla pestinsä ajan. He puunaavat, siivoavat ja tekevät huoltotöitä laivojen kansilla ja niiden ympärillä. Paikat suorastaan hohtavat puhtauttaan. Jahdit työllistävät paljon ihmisiä. Nuori merimies on juuri aloittamassa pestiään. Hän kävelee matkalaukkunsa kanssa ahterista työntyvää laskusiltaa pitkin alukselle.Satamaan on pysäköity alihankkijoiden pakettiautoja, joista toimitetaan tavaraa laivoille.

Antibesin superjahtiklubin ranskalainen työntekijä Antonia vastaanottaa vierailijat ja varaa laituripaikat aluksille.

Antibesin superjahtiklubin ranskalainen työntekijä Antonia vastaanottaa vierailijat ja varaa laituripaikat aluksille. Kuva: Tomi Hinkkanen

Ranskalainen vastaanottovirkailija Antonia toivottaa vieraat tervetulleiksi IYCA (International Yacht Club Antibes) -jahtiklubilla.

-?Täällä on 22 laituria, joissa on vain yli 50 metriä pitkiä aluksia. Tehtäviini kuuluu varata laituripaikkoja asiakkaille, Antonia selittää.

Tällä hetkellä jokainen laituripaikka on käytössä.

-?Asiakkaat kysyvät, onko vapaita laitureita ja me tarkistamme tilanteen kirjoistamme ja ehdotamme aikaa.

Olosuhteet määräävät hinnan.

-?Minun pitäisi lähettää sinut kaupalliselle osastolle, koska minulla ei ole tässä taksoja. Myin yhden laituripaikan 20 vuodeksi viidellä miljoonalla, virkailija hyrisee tyytyväisenä.

Satamaa hallinnoiva yhtiö ei omista rantakaistaletta, vaan vuokraa sitä valtiolta. Laituripaikan liisanneet henkilöt voivat vuokrata sitä edelleen alivuokralaisille.

M/Y Tranquility -superjahti Dubain satamassa.

M/Y Tranquility -superjahti Dubain satamassa. Kuva: Titta Uoti-Väisänen

M/Y Tranquility -superjahti Dubain satamassa.

Pysyttelevätkö nämä jahdit satamassa, vai lähtevätkö ne merelle?

-?Yleensä ne pysyvät satamassa. Ne saattavat lähteä päiväksi merelle ja tulla takaisin illan suussa, Antonia vastaa.

-?Tässä ne seilaavat paljon Monacon ja St. Tropezin välillä, Korsikassa, Sardiniassa ja Italian Rivieralla. Ne menevät arktisille alueille jäävahvikkeilla. Norjan vuonot on nyt iso juttu. Ja kyllä ne käyvät Suomessakin. Talveksi ne lähtevät yleensä joko Dubaihin tai Karibialle, Titta Uoti-Väisänen tietää kertoa.

Superjahtisatamaan ei mennä tai tulla kuin latoon, vaan liikkeistä pitää ilmoittaa etukäteen satamaan. Ankkuroinnissa auttaa kaksi satamatyöntekijää.

Jahdeilla on eksoottisilta kuulostavia nimiä, kuten Andrea, Bacarella, Gallisto, Lusine, Malahne, Kadimo's, Nautilus, Savannah ja Elegant 007. Ja tosiaan voisi kuvitella James Bondin minä hetkenä tahansa astuvan superjahdin kannelle. Vaan ei. Bond ja oikeat asiakkaat pysyvät visusti piilossa, säilyttäen yksityisyytensä - juuri kuten haluavatkin.

Kokkeja valmistamassa laivan kapyysissa ruokaa suomalaisista Superyacht Foodie tuotteista.

Kokkeja valmistamassa laivan kapyysissa ruokaa suomalaisista Superyacht Foodie tuotteista. Kuva: Titta Uoti-Väisänen

Venäläisten superjahdit poistuivat Välimereltä Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Ennen sotaa venäläisten hallussa oli arviolta joka kymmenes superjahti. Eniten jahteja omistavat amerikkalaiset. Venäläisten jahteja on sittemmin takavarikoitu länsimaissa. Nykyään näitä jahteja lymyilee muun muassa Dubaissa ja Turkissa.

-?Ala on hyvin tarkka siitä, että kenenkään kanssa, joka on pakotteiden alla, ei olla missään tekemisissä, Titta Uoti-Väisänen sanoo.

Taustojen selvittämisessä on kova työ.

-?Eräskin vakuutusyhtiön johtaja sanoi, että hänen ajastaan yli puolet menee siihen, että hän tutkii, kuka viime kädessä hyötyy vakuutuksesta.

-?Oligarkkien jahteja ei voi vuokrata. Ne ovat jossain telakalla. Niissä on vain parin, kolmen hengen luurankomiehistö, joka ylläpitää laivan järjestelmiä.

Superjahteihin ei myöskään päästetä pakotteiden alla olevia henkilöitä matkustajiksi.

-?Heistä pitää lähettää passin kopiot etukäteen. Siitä ollaan hyvin tarkkoja. Edes ruokaa ei saa toimittaa. Jos otat heiltä rahaa vastaan, osallistut pakotteiden rikkomiseen. Viinipulloakaan ei myydä. Tällä alalla ei kyllä sekaannuta yhteenkään venäläiseen oligarkkiin tai muihin pakotteiden alla oleviin ihmisiin, superjahtinainen vakuuttaa.

Titta valmistelemassa näytelähetystä laivamuonitusyhtiölle, joka toimittaa ruokaa superjahdeille.

Titta valmistelemassa näytelähetystä laivamuonitusyhtiölle, joka toimittaa ruokaa superjahdeille. Kuva: Annamari Lammassaari

Isot alukset kuluttavat paljon polttoaihetta. Ala on kuitenkin menossa ympäristöystävällisempään suuntaan.

-?Tämä on vähän kuin formula yksi. Eli täällä rakennetaan kehitetään ihan hirveästi teknologiaa, joka sitten täältä menee meriteollisuuden käyttöön. Täällä on rahaa, millä mällätä, ja siksi se tarjoaa mielestäni suomalaisillekin meriteollisuusyrityksille hienoja mahdollisuuksia myydä ja kokeilla erilaisia teknologioita. Suomessahan on valtavasti hyvää teknologiaa ja insinööritiedettä, Uoti-Väisänen sanoo.

Titta Uoti-Väisänen IYCA (International Yacht Club Antibes) -jahtiklubilla. Taustalla superjahti Välimerellä

Titta Uoti-Väisänen IYCA (International Yacht Club Antibes) -jahtiklubilla. Taustalla superjahti Välimerellä Kuva: Tomi Hinkkanen

Hänen mukaansa suomalaiset tekevät hyvää bisnestä ja ovat hyvin haluttuja tälle alalle. Ala on menossa vihreämpään suuntaan. Uudet jahdit ovat hybridejä tai vetykäyttöisiä. Enää pitkään aikaan ei esimerkiksi ruokajätteitä ole kipattu laidan yli tai jätevesiä laskettu mereen.

-?Siellä on hienot systeemit kierrätykseen, Titta kertoo.

Mikko Väisänen ja Titta Uoti-Väisänen Brittiläisillä Neitsytsaarilla.

Mikko Väisänen ja Titta Uoti-Väisänen Brittiläisillä Neitsytsaarilla. Kuva: Titta Uoti-Väisänen

Titta Uoti-Väisästä ja hänen aviomiestään Mikko Väisästä yhdistää intohimo purjehtimiseen. He lähtivät aikoinaan Neitsytsaarille työskentelemään miehistön jäseninä pääasiassa amerikkalaisille asiakkaille. Työpaikkana oli 17-metrinen, kahden hengen purjehdittava purjevene, jossa oli maksimissaan kuusi asiakasta.

-?Me tehtiin kaikki - purjehdittiin, siivottiin, laitettiin ruoat, toimittiin matkaoppaina, vietiin asiakkaita turistioppaina eri paikkoihin Neitsytsaarilla, Titta taustoittaa.

Se oli raskasta työtä kellon ympäri pienissä tiloissa - ensimmäiset vuodet ilman ilmastointia. Pari vietti kerrallaan jopa 11 kuukautta merillä.

-?Se oli aikaa, jolloin ei ollut huolta huomisesta, asuntolainoja tai muutakaan painolastia. Asiakkaat olivat kivoja.

-?Ja nythän me eletään semmoista elämää, että Mikko on kaksi kuukautta töissä superjahdilla ja kaksi kuukautta lomalla, niin kuin merikapteenit tällä alalla tekevät. Sekin on hyvä vaihtoehto.

Kuka?

Kuva: Tomi Hinkkanen

Syntynyt: Tampereella 1969

Koulutus: restonomin ja ravintola-alan MBA -tutkinnot Haaga Instituutista

Ura: miehistön jäsen Karibialla 1999-2004, opettaja, superjahtialan yrittäjä

Perhe: aviomies merikapteeni Mikko Väisänen

Harrastus: treenaa longe-côtea neljä kertaa viikossa. Lajissa mennään napaan asti veteen ja kävellään hansikkaat kädessä kuin hiihdettäessä.

Voittanut Ranskan longe-côten mestaruuskisoissa hopeaa 2021

Koru kuvattuna Cannesissa Ranskassa toukokuussa 2023.

Koru kuvattuna Cannesissa Ranskassa toukokuussa 2023. Kuva: Zumapress / MVPhotos

Koru. Jeff Bezosin alus on muiden miljardöörien suosimista dieselkäyttöisistä kelluvista palatseista poiketen purjealus. Boat Internationalin mukaan Koru on maailman suurin purjevene. Arvo: 459 miljoonaa euroa.

Azzam kuvattuna Bremenissä Saksassa huhtikuussa 2013.

Azzam kuvattuna Bremenissä Saksassa huhtikuussa 2013. Kuva: Zumapress / MVPhotos

Azzam. 180 metriä pitkän laivan uskotaan olevan maailman suurin yksityinen huvijahti ja yksi nopeimmista. Huippunopeuden 56 kilometrin tunnissa mahdollistavat kaksi kaasuturbiinia ja kaksi dieselmoottoria. Omistaja on Yhdistyneiden arabiemiirikuntien kuninkaallisen perheen jäsen. Rakentaja: Lürssen, ulkokuori Nauta Yacht ja sisätilat ranskalainen sisustaja Cristophe Leoni. Sisällä on 1800-luvun alun empiretyylisiä huonekaluja ja huippuluokan turvajärjestelmät, kuten luodinkestävät lasit ja ohjustorjuntaominaisuudet. Arvo: 551 miljoonaa euroa.

Eclipse kuvattuna Marmariksella Turkissa maaliskuussa 2022.

Eclipse kuvattuna Marmariksella Turkissa maaliskuussa 2022. Kuva: Reuters

Eclipse. Venäläisen miljardööri Roman Abramovitsin 162-metrinen Eclipse on maailman toiseksi suurin yksityinen huvijahti. Sen uskotaan olevan Turkissa ja saatetaan takavarikoida. Terry Disdalen suunnittelemassa ja Blohm + Vossin rakentamassa aluksessa on 24 hyttiä, kaksi uima-allasta, kaksi helikopterikenttää ja useita kylpyhuoneita. Siinä on ohjusten havaitsemisjärjestelmä, luodinkestävät ikkunat, paparazzien vastainen kilpi ja viimeisenä pakomahdollisuutena minisukellusvene, joka voi viedä muutaman VIP-henkilön 164 metrin syvyyteen. Arvo: 551 miljoonaa euroa.

Aqua kuvattuna syyskuussa 2019.

Aqua kuvattuna syyskuussa 2019. Kuva: Zumapress / MVPhotos

Aqua. Bill Gatesin jahti toimii vetypolttoaineella. Ainoa sivutuote on vesi, joten se on erittäin ympäristöystävällinen vene. Alus debytoi Monacon huvivenenäyttelyssä vuonna 2019. Arvo: 592 miljoonaa euroa.

Dilbar kuvattuna Istanbulissa, Turkissa 2019.

Dilbar kuvattuna Istanbulissa, Turkissa 2019. Kuva: Reuters

Dilbar. Venäläisen oligarkin Alisher Usmanovin omistama Dilbar on maailman suurin superjahti. Se takavarikoitiin Saksassa viime vuoden huhtikuussa osana Venäjä-vastaisia pakotteita. Arvo: 675 miljoonaa euroa.

Ilta Sanoma
samedi 22 juillet 2023 13:15:00 Categories: Ilta Sanoma Matkat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.