Ilta Sanoma

Helinä Marjamaa on yhä ainoa suomalainen, joka on juossut sileän pikamatkan MM-finaalissa.

Helinä Marjamaa on yhä ainoa suomalainen, joka on juossut sileän pikamatkan MM-finaalissa. Kuva: Seppo Samuli / Lehtikuva

Helinä Marjamaa oli nopea radalla. Urheilu-uransa jälkeen hän on ehtinyt olla monessa mukana.

Helsingin olympiastadion on täpötäynnä. Käynnissä ovat historian ensimmäiset yleisurheilun MM-kisat. Vuorossa on naisten 100 metrin finaali vuonna 1983.

Kahdeksan maailman nopeinta naista valmistautuu pikapyrähdykseen. Radalla yksi on valkoisessa asussaan yleisön suosikki, tuore SE-nainen Helinä Marjamaa. Hänen vierellään seisoo yksi kisan ennakkosuosikeista, yhdysvaltalainen Evelyn Ashford.

Helinä Marjamaa valmistautuu finaalistarttiin taustalla. Etualalla istuvat Angella Taylor ja Evelyn Ashford.

Helinä Marjamaa valmistautuu finaalistarttiin taustalla. Etualalla istuvat Angella Taylor ja Evelyn Ashford. Kuva: Martti Peltonen / IS

Juoksijat asettuvat lähtötelineisiin. Stadion vaikenee.

Lähtökomennot kaikuvat elokuisessa kesäillassa. Lopulta lähtölaukaus kajahtaa. Yleisö yltyy hurmosmaiseen meteliin.

Marjamaa saa terävän lähdön. Yleisön pauhu siivittää hänen menoaan. Suomalainen on puolimatkassa jopa mitalitaistossa.

Yhtäkkiä tapahtuu jotain erikoista.

Ashfordin jalka pettää. Marjamaan vierellä porhaltavan voittajasuosikin peli on pelattu. Marjamaa jatkaa vahvaa vetoaan.

Länsi-Saksan Marlies Göhr ja Marita Koch ovat lopulta vahvimmat. Pronssille kirmaa yhdysvaltalainen Diane Williams. Marjamaan edelle ennättävät myös tuleva jamaikalainen legenda Merlene Ottey, 23, sekä kanadalainen Angela Bailey.

Evelyn Ashfordin jalka pettää. Helinä Marjamaa jatkaa juoksuaan.

Evelyn Ashfordin jalka pettää. Helinä Marjamaa jatkaa juoksuaan. Kuva: Christian Westerback / HS

Marjamaa oli vuoden 1983 MM-finaalissa upeasti kuudes. Se on edelleen historian paras suomalaissijoitus MM-finaalissa sileällä pikamatkalla.

Suomalaisjuoksija ei ole koskaan muulloin päässyt MM-finaaliin sileällä matkalla. Aidatulla pikamatkalla Arto Bryggare nappasi Helsingin kisoista hopeaa vuonna 1983.

-?Se oli yksi urani huikeista kohokohdista. Oli aivan älyttömän mahtavaa juosta kotikatsomon edessä - ainakin minulle se antoi lisäbuustia. Tapahtumana Helsingin MM-kisat oli uskomattoman hieno, Marjamaa, 67, sanoo Olympiastadionin etusuoran vierellä 40 vuotta myöhemmin.

Marjamaa varttui maatalossa Evijärvellä Etelä-Pohjanmaalla. Työnteko tuli hänelle tutuksi jo lapsena.

Lahjakkaan juoksijan tulevaisuus oli muualla kuin maatilan töissä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Evijärven lukiossa ja jatkoi Jyväskylän yliopistoon lukemaan kemiaa.

Helinä Marjamaa saapui tutulle stadionille MM-kisojen 40-vuotismuistelotilaisuuteen.

Helinä Marjamaa saapui tutulle stadionille MM-kisojen 40-vuotismuistelotilaisuuteen. Kuva: Seppo Samuli / Lehtikuva

Marjamaa suoritti opintojaan samaan aikaan, kun hänen urheilu-uransa oli väkevässä nousukiidossa.

Marjamaa valmistui maisteriksi vuonna 1986. Silloin hänen uransa huippu-urheilijana oli jo takanapäin. Myöhemmin hän suoritti vielä kaupallisen alan maisterin tutkintoon verrattavissa olevan MBA:n sekä toimitusjohtajan tutkinnon.

Marjamaa on ennättänyt toimia mittavalla työurallaan muun muassa kemistinä, laboratoriojohtajana, laboratorio- ja kehityspäällikkönä, liiketoimintajohtajana sekä Kokkolan seurakuntayhtymän hallintojohtajana.

Hän on myös valmentanut esimerkiksi Hanna-Maari Latvalaa, toiminut eri yhdistyksissä ja vaikuttanut paikallispolitiikassa.

Miten ihmeessä yhden ihmisen aika voi riittää kaikkeen tähän?

-?Sehän on mukavaa, että on tekemistä, Marjamaa sanoo vieno hymy huulillaan.

-?Ajankäyttöhän on järjestelykysymys. Jos joku asia kiinnostaa, siihen löytyy aikaa. Paikalliset asiat kiinnostavat. On kiva olla vaikuttamassa varsinkin hyvinvointialueella.

Marjamaan vuonna 1983 juoksema SE on edelleen voimassa.

Marjamaan vuonna 1983 juoksema SE on edelleen voimassa. Kuva: Reijo Palmu / Aamulehden arkisto

SE-nainen ei vaikuta enää Kokkolan kunnallispolitiikassa, mutta sen sijaan hän intoutui ehdokkaaksi viime vuoden aluevaaleihin. Marjamaa (kok) tuli myös valituksi.

-?En ollut kuntavaaleissa ehdolla, mutta näihin lähdin, koska haluan vaikuttaa ja korostaa etenkin ennaltaehkäisevän terveydenhoidon merkitystä. Olen saanut aikaan iltakoulua sekä klausuulia, että mittareita ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon pitää löytyä. Siihen vaikuttaa olevan vaikeaa löytää mittareita, mutta olen varma että sellaisia löytyy, kun ei ajatella liian monipuolisesti.

Marjamaa on ottanut asiakseen taistelun niin kutsuttua liikuntapommia vastaan. Suomalaisten rajusti vähentynyt liikkuminen aiheuttaa yhteiskunnalle monenlaisia kustannuksia, koska ihmisten työkyky heikkenee ja heille kertyy lisää sairauslomapäiviä.

Juuri siksi hän innostui vaikuttamisesta nimenomaan hyvinvointialueen valtuustossa. Valtuuston vastuulla on sosiaalihuollon, terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestäminen hyvinvointialueella.

Nykyään Marjamaa on erityisen kiinnostunut ennaltaehkäisevästä terveydenhoidosta.

Nykyään Marjamaa on erityisen kiinnostunut ennaltaehkäisevästä terveydenhoidosta. Kuva: Seppo Samuli / Lehtikuva

-?Kun saadaan ihmisiä liikkumaan ja tekemään siten ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa, siten säästyy miljardeja euroja koko maassa. Ja ihmiset voivat paremmin: ei tarvitse rampata lääkärissä niin paljon, Marjamaa sanoo.

-?Se maksaa työnantajallekin aika paljon, kun työntekijä on poissa. Enkä suinkaan tarkoita sitä, ettei ihminen saisi sairastaa. Mutta kun on hyvässä kunnossa, silloin sairastaa vähemmän.

Helsingin MM-kisoista ja Marjamaan samana kesänä Lahdessa juoksemasta Suomen ennätyksestä 11,13 on vierähtänyt 40 vuotta. Se kuuluu vanhimpiin voimassa oleviin SE-tuloksiin.

Marjamaan mielestä ennätys joutaisi jo historiaan. Tällä hetkellä todennäköisin ennätyksen hätyyttelijä ja murskaaja on Lotta Kemppinen, jonka ennätys on 11,33. Kemppinen juoksi tänä kesänä myötätuulituloksen 11,22.

Marjamaa toivoisi, että Kemppinen ottaisi SE:n haltuunsa.

-?Toivotaan, toivotaan. Lotan pitää pysyä terveenä ja treenata sopivasti, mitä hän varmasti tekeekin. Terveenä pysyminen on ehdoton edellytys. Tietenkin toivon, että hän onnistuu.

-?40 vuotta on todellakin riittävän pitkä aika. Kyllä sen ennätyksen mielellään luovuttaisi eteenpäin.

Ilta Sanoma
samedi 22 juillet 2023 10:20:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.