Vaalimaan mahtipontinen Zsar Outlet koki epäonnisen kohtalon. IS kävi katsomassa, miltä tyhjä ostoskylä näyttää puoli vuotta sulkemisen jälkeen.
Hiljaisuutta rikkovat vain lintujen huudot ja satunnainen liikenteen humina. Vaalimaan rajanylityspaikan kupeessa, vain kivenheiton päässä Venäjän rajalta sijaitsevassa Zsar Outletissa on tyhjää. On ollut jo joulukuusta lähtien, jolloin viime syksynä konkurssiin menneen ostoskylän liikkeet tyhjenivät.
Kiveyksen raoista puskee rikkaruohoa, ja ostoskylän katujen yllä riippuvat edelleen jouluvalot. Paikalleen ovat jääneet myös syksyn lehtiä esittävät muoviset koristeet. Keskusaukion ruukuissa tervehtivät puolestaan pystyyn kuolleet tuijat. Muoviset ruusut retkottavat lohduttomina ruukustaan.
Helsingin ja Pietarin empire-tyylistä inspiraationsa saaneet rakennukset ovat hyvässä kunnossa. Liiketilat ammottavat kuitenkin tyhjyyttään. Osan liiketiloista ikkunoissa on edelleen niissä toimineiden brändien tarrat, osasta ne on jo poistettu. Silmiinpistävintä on tietysti se, että asiakkaat loistavat poissaolollaan.
Kun Zsar Outlet Village -ostoskylä avautui Virolahden Vaalimaalle marraskuussa 2018, suunnitelmat olivat suuret. Kansainvälisten muotibrändien piti houkutella ostoksille suomalaisten lisäksi etenkin venäläisiä shoppailijoita. Zsarin ensimmäisen vaiheen investointien arvoksi kerrottiin tuolloin noin 40 miljoonaa euroa.
Me Naiset uutisoi tammikuussa 2017, että Zsariin oli määrä tulla ensimmäisessä rakennusvaiheessa 65 pääasiassa kansainvälistä premium- ja luksustason muoti- ja kodintarvikeliikettä. Tämä ei kuitenkaan vielä riittänyt.
Toisen vaiheen valmistuttua ja täydessä laajuudessaan Zsarin kokonaispinta-ala olisi kattanut jopa 20?000 neliömetriä, ja liikkeitä olisi ollut peräti 110. Lisäksi suunnitteilla oli noin tuhat ravintola- ja kahvilapaikkaa. Ostoskylän toista osaa ei kuitenkaan koskaan rakennettu.
Venäläisturistien virran tyrehdytti ensin koronapandemia ja sittemmin Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Samalla näivettyi ostoskyläyhtiöiden talous.
Viime vuoden heinäkuussa Zsar Outletissa vieraillut Ilta-Sanomat kirjoitti, että "Vaalimaan ostoskylässä toivotaan parasta, mutta pelätään pahinta". Tuolloin tilanne näyttikin hetkellisesti paremmalta, kun Venäjä oli poistanut rajaliikennettä jarruttaneet koronarajoituksensa.
Ostoskylän kohtaloksi koitui huono ajoitus. Kuva: Ivan Bessedin
Verohallinto oli kuitenkin jo tuolloin hakennut Zsar-yhtiön tytäryhtiötä East Gate Developmentia konkurssiin, ja molemmat yhtiöt olivat jo velkasaneerauksessa. Sitten tuli syksy, ja raja suljettiin venäläisturisteilta.
Viime lokakuussa sekä Zsar Oy että kiinteistöosakeyhtiö East Gate Development hakeutuivat konkurssiin. Molemmat jättivät itse konkurssihakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen.
- Idea hyvä, ajoitus ihan totaalihuono, kommentoi Zsar Outletin kohtaloa kiinteistöpäällikkö Mikko Tomminen, joka esittelee tyhjää kiinteistöä Ilta-Sanomille.
Ostoskylän sisäänkäynnin yllä komeilee kruunu, ja pian porttien jälkeen vastassa on suuri valtaistuin.
- Tuo valtaistuin oli ehdottomasti sellainen numero yksi, missä ihmiset tykkäsivät ottaa kuvia. Se on tarkoituksella tehty tuollaiseksi ylisuureksi, Tomminen sanoo.
Zsarin valtaistuimella haettiin ostoskylään kuninkaallista tunnelmaa. Kuva: Ivan Bessedin
- Vähän jotain sellaista kuninkaallista ja selvästi vähän korkeampaa statusta tässä on haettu. Pikkuisen sellaista luksusta.
Tomminen kertoo, että rakennukset on suunniteltu kestämään Suomen ankaria sääoloja, vaikka sitä ei ehkä päältä päin uskoisi.
- Rakennusten täytyy kestää 30 astetta pakkasta ja hirveää lumimyrskyä, mutta niiden pitää näyttää vanhoilta italialaisilta rakennuksilta. Viime talvena täällä oli syvimmillään lunta kaulaan asti, kun täällä ei ollut tehty lumitöitä.
- Kaikki erikoinen, esimerkiksi seinän figuurit, on styroksia. Seinä on ihan normaali, mutta kaikki on meikattu. Se on silmänlumetta. Kaikki on feikkiä, Tomminen sanoo.
Rakennusten ikkunoita reunustavista ikkunaluukuista osa on kiinni, osa apposen auki.
- Se oli arkkitehdin nimenomainen ohje, että ikkunaluukkuja ei saa ruuvata kiinni. Tuulen pitää pystyä avaamaan niitä, jotta näyttää siltä, että siellä olisi elämää, kertoo Tomminen.
- Se on ollut ihan suomalainen arkkitehtitoimisto, joka on tämän suunnitellut. Kyllä se on ollut varmaan mielenkiintoinen projekti, hän miettii.
- Kaikki (koristeet) on feikkiä, kertoo kiinteistöpäällikkö Mikko Tomminen. Kuva: Ivan Bessedin
Tomminen kertoo, että ideana on nyt pitää kiinteistöstä huolta siten, että sen arvo ei laskisi.
- Pidämme tämän siinä kunnossa, että jos tämän haluaisi avata ensi viikolla, niin se onnistuisi. Ja että mikään ei mene ainakaan pilalle. Se on kuitenkin niin iso raha, mikä tähän on käytetty, että ei tätä halua roskiin heittää, Tomminen sanoo.
- Ilmastointi pidetään päällä, että ei ala kosteutta tulla. Myös yleisestä siisteydestä pidetään huolta, ja nyt kesällä tässä on muutama pieni korjausprojekti.
Myös vartioinnin ja paloilmoittimien tulee olla kunnossa, jotta vakuutukset pysyvät voimassa.
Kiinteistöpäällikkö kertoo, että mäen päällä sijaitsevassa ostoskylässä tuulee aina.
- Kesällä tämä menee, mutta talvella tunnelma on pikkuisen aavemainen. Kun lumettomana kautena pakkasessa tuuli ulvoo tuossa käytävällä, niin ihan kuin tulisi johonkin, jossa on atomipommi räjähtänyt, ja maailmassa ei ole enää ketään jäljellä. Silloin tämä on hyvin aavemainen paikka.
Kiinteistö pidetään hyvässä kunnossa, vaikka vierailijoita ei ole. Kuva: Ivan Bessedin
- Puuttuu vaan sellainen tuulessa itsekseen pyörivä karuselli, Tomminen sanoo, kun tulemme outletkylän tyhjän leikkipaikan luo.
- Nyt leikkipaikka näyttää samalta kuin joku Tshernobyl.
Tomminen kertoo, että eläimiä ei ole tyhjässä ostoskylässä juuri näkynyt. Ainoastaan pääskysiä alueella on ollut aina, nytkin pesiä on ainakin julkisivun luona ja sisäpihalla, ja niiden laulu hallitsee äänimaisemaa.
- Luulin, että luonto valtaisi tämän nopeammin. Viime talvena katsoimme kameroista, että oliko täällä susi, mutta siitä ei ole varmuutta. Tuollahan on metsät täynnä karhuja ja muita, mutta eivät ne ole tänne tulleet. Ei täällä asfalttipihalla ole mitään syötävää, Tomminen sanoo.
Kiinteistöpäällikkö Tomminen on työskennellyt outletissa vuodesta 2019 lähtien, joten hän on ehtinyt nähdä myös ostoskylän paremmat päivät.
- Onhan tämä surullista ainakin osakkeenomistajille, mutta myös Virolahden kunnalle. Täällä oli hirveä määrä paikallisia ihmisiä töissä, eikä täällä Virolahdella ole kauheasti työpaikkoja. Osa työntekijöistä siirtyi saman brändin muihin myymälöihin, mutta osa jäi ihan kokonaan työttömiksi, Tomminen sanoo.
Infopisteellä esitteet odottavat yhä ottajaa. Kuva: Ivan Bessedin
- Virolahden mittakaavassa tämä oli iso työnantaja, myös välillisesti. Mitä olen kunnan edustajien kanssa jutellut, niin ei ole helppo tilanne.
- Mahdollisuudet oli, mutta isommat voimat pilasivat ne, hän sanoo.
Tommisen mukaan ostoskylässä käyneet venäläiset olivat ihan tavallisia ihmisiä. Outletkylässä myydyt merkit eivät olleet pelkästään luksusmerkkejä, vaan joukossa oli monenhintaisia brändejä. Tomminen sanoo, että superrikkaat tuskin juuri outletiin eksyivät.
- Ne, joilla on rahaa ja jotka haluavat mennä Armanille, niin heillä on oma lentokone, jolla he voivat lentää Milanoon.
Tommisen mukaan Suomesta ostaessaan venäläiset saattoivat olla varmoja siitä, että merkkituotteet olivat aitoja. Lisäksi he saivat tuotteista 24 prosenttia alennusta verottoman myynnin eli tax freen kautta.
- Totta kai siellä oli joukossa niitä, jotka hakivat täältä tavaraa, joka meni jälleenmyyntiin Viipuriin tai Pietariin, hän sanoo.
- Joskus sieltä tuli selvästi joku jalkapallojoukkue ja osti neljätkymmenet nappulakengät ja shortsit. Ne oli halvempi ostaa täältä kuin Venäjältä. Siinä se taika oli.
Tomminen kertoo ostaneensa outletista itse Lacosten kengät viidellä eurolla ja Armanin hupparin kuudellakymmenellä eurolla.
Zsar Outletin liiketilat muodostuvat keskenään samanlaisista blokeista, joita voi tarpeen mukaan yhdistellä kaatamalla seiniä. Tyhjissä sisätiloissa on kesäkuumallakin mukavan viileää. Yksi suurimmista liiketiloista on yhdistelty kolmesta eri blokista. Siellä oli aiemmin tunnetun urheiluvaatemerkin myymälä.
- Se oli käytännössä viikko kun sieltä tuli purkuporukka, joka purki tämän myymälän täysin, Tomminen sanoo.
Liiketila purettiin lattiaa myöten. Nyt jäljellä on enää harmaa betoni.
Virolahden kunta ja Kotka-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy järjestivät tilassa maaliskuussa Vaalimaa23-paneelin, jossa oli Tommisen mukaan ministeritason vieraita.
- Tilaisuus koski lähinnä sitä, minkälainen ahdinko täällä on. Sehän on ihan kuolinisku, kun ei tule venäläisiä.
Outletissa on vieraillut myös ulkomaisia kuvausryhmiä, muun muassa Italiasta ja Japanista.
Puretussa keskuksessa on pidetty Vaalimaata koskeva paneeli. Zsar Outlet houkuttelee paikalle myös median edustajia ulkomailta asti. Kuva: Ivan Bessedin
- Kun Ukrainan sota alkoi, niin eräs norjalainen ryhmä tuli kuvaamaan. He kysyivät, että pitääkö olla omat kypärät ja luotiliivit. Sanoin, että ei tarvitse. Ei se sota tuossa ole, Tomminen muistelee.
- Tammikuussa tuli New York Timesin ranskalainen toimittaja, joka ei ollut yhtään varautunut suomalaiseen talveen. Tuolla se meni lumihangessa vyötäröön asti lunta tiukat pillifarkut jalassa.
Ostoskylän edustan valtava parkkipaikka on tyhjä.
Tomminen kertoo, että siellä kuvattiin taannoin automainos. Kuvausryhmä halusi parkkipaikan, jossa ei ole mitään muuta liikennettä.
- Ei ole hirveästi tullut sellaisia tiedusteluja, että vaikka joku moottoripyöräporukka haluaisin pitää kuminpolttotalkoot tuossa etupihalla. Se käyttö, mihin aluetta on haluttu, niin siihen ollaan suostuttu. Ei se ole keltään pois, Tomminen sanoo.
- Jos joku haluaa järjestää vaikka jotkut karavaanarien kokoontumiset tuossa, niin miksi ei.
Valtava parkkipaikka on tyhjillään. Kuva: Ivan Bessedin
TetraSys Oy.