Sardinian MM-ralli jatkui lauantai-iltapäivänä jo 12:lla erikoiskokeella. Iltapäivän ensimmäisen pätkän vauhdikkain mies oli Hyundain Esapekka Lappi.
LUE PÄIVÄN MUISTA TAPAHTUMISTA TÄÄLTÄ
Toyotan Kalle Rovanperän rallista on muodostunut perjantain aurakuskin roolin myötä varmistelua ja muiden virheistä hyötymistä. MM-kärki oli EK12:n neljänneksi nopein ja jatkaa rallia edelleen neljäntenä. Rovanperä otti huoltotauon jälkeen kaksi vararengasta kyytiin.
- Otimme kaksi vararengasta, sillä näitä renkaita on hankalaa säästää, joten nyt meillä on tuoretta kumia riittävästi tarvittaessa, sanoi Rovanperä maalissa.
Toyotan ranskalaismestari Sébastien Ogier sortui samankaltaiseen virheeseen kuin Takamoto Katsuta sekä Elfyn Evans aiemmin lauantaina. Ogier ajoi hieman liian lujaa vesiesteeseen ja auton keulaan tuli pieniä vaurioita. Saman tilanteen yhteydessä vanhan mestarin Toyota yski muutaman sekunnin ajan ja ranskalainen menetti arvokkaita sekunteja.
Ogierilla oli kiire maalissa mennä tarkastamaan, onko autoon tullut pysyviä vaurioita.
Ogierin virhe nosti Lapin totisesti takaisin voittotaistoon. Pieksämäen mies sai tuoretta kumia alle ja jysäytti pohja-ajan EK12:lle. Samalla Lappi kavensi Ogierin eron noin kymmeneen sekuntiin.
- Se oli helppo pätkä ja nyt tulevat mielekiintoisemmat. Katsotaan mitä saamme aikaan, sanoi Lappi.
EK13 käynnistyy kello 17:03 Suomen aikaa. Rallin kokonaistilanne alla.
Lue myös: EK11: Esapekka Lapilla loppuivat renkaat - Kalle Rovanperä varmistelee jo torjuntavoittoa