Uusi Suomi

Tässä voi olla Suomen seuraava Nokia - Markkina 400 miljardia, asiakkaat jo nyt maailman suurimpia yhtiöitä

Uusi Suomi - logo Uusi Suomi 03.06.2023 16:02:02 Tuomas Kangasniemi
Munkkirinkilä. Kaaviokuva rotodynaamisen reaktorin rakenteesta.

Coolbrookin turbiinitoiminen kuumennin mahdollistaa teollisuusprosessien lämmityksen sähköllä. Asiakkaat ja kumppanit ovat jo nyt maailman suurimpia öljy- ja sementtijättiläisiä. Joulukuussa yhtiö käynnisti Alankomaissa koetehtaan.

Suomalaisyritys Coolbrook käynnisti joulukuussa 2022 sähkötoimisen prosessikuumentimen koekäyttöön Alankomaissa. Hetki oli yhtiön edustajien mukaan merkittävä, sillä raskaan kemianteollisuuden, sementin tuotannon ja metallinjalostuksen hiilidioksidipäästöjen leikkaaminen on osoittautunut kiviseksi työmaaksi.

Siihen yksi oleellinen syy on sähköllä lämmittämisen hankaluus: suurteollisuuden mittakaavassa vastuksia ei kannata tehdä volframin kaltaisista erityismateriaaleista. Lukuisissa prosesseissa vaadittu ankara kuumennus noin tuhanteen asteeseen on siksi ollut miltei pakko hoitaa fossiilisilla polttoaineilla.

Edellisen 11 vuoden aikana kehitetty Coolbrookin kuumennin ratkaisee ongelman kiertotietä. Yhtiö nimittää tekniikkaansa rotodynaamiseksi: sähköä ei ohjata vastuksiin vaan turbiinia pyörittävään moottoriin.

"Se on maailman epätaloudellisin kaasu­turbiini", toimitusjohtaja Joonas Rauramo vertaa.

Sen sijaan että tulisesta kaasusta kehrättäisiin sähköä, Coolbrookin ­turbiini on optimoitu kuumentamaan kaasu sähköllä mahdollisimman hyvin. Kaasu kiihdytetään yliääninopeuteen, minkä jälkeen salamannopea hidastaminen muuttaa liike-energian lämmöksi suoraan kaasun sisälle.

Myös muita tekniikoita prosessilämmön ­sähköistämiseksi on tutkittu, mutta Coolbrook pitää itseään alan teknologisena johtajana. ­Marraskuussa sen tekniikka saikin brittiläiseltä talouslehti Financial Timesilta vuoden 2022 maailman tärkeimmän teollisen keksinnön palkinnon.

Yhtiön viime kuukausina julkistamista kolmesta ensimmäisestä asiakkaasta kaksi, sementtijättiläiset Cemex Meksikosta ja Ultratech Cement Intiasta, ovat kiinnostuneita vain korkean lämpötilan prosessilämmöstä. Brasilialainen petrokemian suuryritys Braskem tarvitsee puolestaan rotodynaamista höyrykrakkeria, jossa kuumuus panee kemialliset reaktiot liikkeelle. Sama pätee yhteistyökumppani Shelliin.

Kuumennettavia prosesseja löytyy maailmasta paljon. Yhteistyössä talous- ja konsulttikonserni KPMG:n kanssa lasketut luvut ovat itse ­asiassa niin valtavia, että rahoittajat eivät meinaa uskoa niitä, Coolbrookin talousjohtaja Mikko Jaatinen hämmästelee.

Markkinaa maailmalla riittää pelkän laitemyynnin osalta 400 miljardia euroa vuo­dessa. Päälle tulevat ylläpito ja analytiikkapalvelut.

Päästöissä tämä tarkoittaisi noin 7 prosenttia kaikesta maailman hiilidioksidista eli noin 2,4 miljardia tonnia vähemmän hiilidioksidia vuodessa, toki olettaen puhtaat sähkön lähteet. Tammikuun alun EU:n CO?-päästöoikeuden hinnalla 90 ?/t tämä vastaa yli 200 miljardia euroa vuodessa.

Coolbrook tähtää vuoteen 2030 mennessä "teollisuuden standardin" asemaan maailmanlaajuisesti. Yhtiön virallisena tavoitteena on myös saada useamman kuin yhden miljardin euron liikevaihto vuoteen 2030 mennessä, toimitusjohtaja Rauramo linjaa.

Mahdollisuuksia on suurempaankin. Rauramon mukaan rotodynaaminen teknologia on toistaiseksi ainoa sähköinen vaihtoehto, jolla voidaan toteuttaa riittävät lämpötilat ja tehot teollisuudessa.

Tekeekö Coolbrook maailmalla läpimurron vai ei, jää tietenkin nähtäväksi. Ei ole kuitenkaan mahdotonta, että toistaiseksi lähes tuntematon prosessiteollisuuden laitevalmistaja nousee lähivuosikymmeninä Suomen seuraavaksi Nokiaksi, kymmenien miljardien eurojen liikevaihtoon.

samedi 3 juin 2023 19:02:02 Categories: Uusi Suomi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.