Jorma jäi pitkäksi aikaa lapsuustraumojensa ja hylkäämispelkonsa vangiksi. Kuva: Jussi Helttunen

Kun Jorma raivostui, hän kävi vaimoonsa käsiksi - ja vaipui syvään häpeään. Vasta vuosikymmenten jälkeen mies havahtui siihen, että hänellä on ongelma, johon pitää hakea apua.

Räjähdys tapahtui yhdessä silmänräpäyksessä.

Huutoa, hurjaa huutoa. Jos vaimo meni toiseen huoneeseen, Jorma saattoi kirjaimellisesti tulla oven läpi. Muutaman kerran näin kävikin.

Jos vaimo ei päästänyt ohi, Jorma töni ja riuhtoi. Häneen oli pinttynyt pahin mahdollinen tapa reagoida siihen, ettei kokenut tulleensa kuulluksi.

- Nuo ovat niitä kokemuksia, jotka jäivät vajaiksi lapsena, Jorma sanoo.

Raivoamisen jälkeen Jormaa hävetti joka kerta enemmän ja enemmän. Häpeä upotti sisuksiinsa niin, ettei muunlaiselle pohdinnalle jäänyt mielessä tilaa.

Jorma ei tiedä, oliko hän raivotessaan oikeasti edes vihainen vaimolleen. Hän puhuu hahmottomasta raivosta. Se kohdistui siihen, joka sattui olemaan lähimpänä.

Pohjimmiltaan Jorma pelkäsi sitä, että tulee hylätyksi.

Jormasta tuntuu, että hän meni lapsena jotenkin rikki.

Pieni ja ujo poika joutui seuraamaan vanhempien raastavaa riitelyä vuosien ajan.

Isä oli pahempi kuin äiti. Pienikin tekosyy saattoi päästää pedon irti.

Jorman todistama väkivalta oli sekä fyysistä että henkistä. Jorma ei muista hetkeä, jolloin oma olo olisi ollut turvallinen, vaikkei väkivalta kohdistunut koskaan suoraan häneen.

Traumatisoitunut poika vietti vapaa-aikansa lähinnä istumalla puissa tai kirjastossa tumput käsissä.

Vanhemmat erosivat, ja äidin uusi mies oli isääkin väkivaltaisempi. Jorma ei kestänyt, vaan karkasi kotoa 17-vuotiaana. Hän liftasi Vaasasta Helsinkiin ja asui kadulla.

- Olin mieluummin siellä kuin siinä kotihelvetissä, Jorma kertoo.

Helvetissä vallitsi jatkuva hylätyksi tulemisen pelko. Tähän pelkoon Jorma jäi jumiin, ja on kantanut sen taakkaa läpi kahden tuskallisen avioliiton.

- Kannoin niin rankkaa vanhaa varjoa mukanani, ettei mun olisi ikinä pitänyt mennä naimisiin, Jorma kertoo Lyömättömän Linjan toimistolla Espoossa.

Lyömätön Linja on tarkoitettu pääosin espoolaisille ja kirkkonummelaisille miehille, jotka ovat käyttäneet tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa perheessään tai muussa läheisessä suhteessa. Jorma toimii yhtenä Lyömättömän Linjan vertaisohjaajista.

15 vuotta sitten Jorma haki apua. Silloin hän oli käyttäytynyt parisuhteissaan aggressiivisesti 40 vuoden ajan.

- Vihdoinkin huomasin, etten voinut enää jatkaa niin.

Jorma on oppinut eroon vahingollisista käytösmalleistaan vertaistuen avulla. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Jorman raivoaminen vaati triggerin. Triggeri on psykologinen termi, joka tarkoittaa tapahtumaa tai asiaa, joka laukaisee muiston aikaisemmasta ahdistavasta tapahtumasta tai tilanteesta.

Jorman kohdalla yleisin triggeri oli raha. 1990-luvulla Jorman firma teki konkurssin ja hän ajautui velkoihin.

- Vähän tämä triggeröi nytkin, Jorma toteaa, kun muistelemme noita vuosia.

Etenkin jälkimmäinen vaimo muistutti Jormaa konkurssista ja poskellaan olevasta taloudesta. Tämän sanottuaan Jorma korostaa, ettei syytä ex-vaimoaan omasta käytöksestään. Jorma tiedostaa, että hänellä olisi pitänyt olla muita keinoja käsitellä satuttavia kommentteja.

Koska niitä ei ollut, hän huusi, ja kovaa huusikin. Jorma koki, että hänellä on oikeus raivota. Häntä itseään oli kohdeltu lapsena huonosti. Oli takaisinmaksun aika.

Armotonta karjumista kesti Jorman mukaan yleensä noin viisi minuuttia. Raivon vallassa oli muutaman sekunnin mittainen hetki, jolloin vallan tunne valtasi Jorman. Siihen addiktoitui, vaikkei tuon hetken kokeminen koskaan ollut raivoamisen syynä.

Huutamista seurasi valtava häpeä omaa käytöstä kohtaan. Jorma pyyteli anteeksi ja lupasi, ettei enää koskaan räjähdä samalla tavalla.

Samalla hän tiesi, että se oli tyhjää puhetta. Parin päivän päästä Jorma raivosi jälleen.

Lyömättömän Linjan toimisto sijaitsee Espoon Leppävaarassa. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Jorma on miettinyt, miksi vaimo ei lähtenyt. Ehkä syy oli sama kuin hänellä itsellään.

Pariskunnalla oli kaksi lasta. Jorma halusi olla lasten lähellä ja koki heidän kannalta paremmaksi, että vanhemmat pysyvät yhdessä. Aviopari eli vuosia "hyötyliitossa", kuten Jorma asian esittää. Rakkaus oli sammunut kauan sitten.

Jormaa harmittaa, että hän käyttäytyi lastensa edessä samaan tapaan kuin hänen isänsä aikoinaan. Hän toivoo, etteivät omat lapset traumatisoituneet.

Parisuhdeväkivaltaan liittyy piirre, josta ei pahemmin puhuta. Joka lienee jonkinlainen tabu.

On päivänselvää, että väkivallan kohde on uhri, jonka pitää saada apua. Mutta entä väkivallan käyttäjä?

- Sanon usein, että myös tekijä on itsensä ja omien tekojensa uhri, Jorma sanoo.

Jorma ei hae sääliä, vaan haluaa nostaa esiin vaietun näkökulman. Ei hän olisi halunnut tehdä, mitä teki. Oma käytös tuotti hänelle valtavaa surua ja häpeää. Jorma olisi halunnut pystyä hillitsemään itsensä, muttei osannut. Hän olisi tarvinnut apua, mutta eihän väkivaltaisia miehiä pidä auttaa - heidät pitää jättää ja hylätä.

Jorma kertoo kärsineensä suunnattomasti kyvyttömyydestään hillitä tunnereaktioitaan.

- Olen ollut masentunut yhteensä kolmen vuoden ajan. Masennus johtui siitä, millainen olin, Jorma kertoo.

Itseluottamus, omanarvontunto ja rohkeus kaikkosivat. Jormalla ei ollut voimia muutokseen. Hän oli lukossa ja onneton.

Vuonna 2008 Jorma haki vihdoin apua. Hän otti yhteyttä Lyömättömään Linjaan.

Päätös oli pariskunnan yhteinen. Jorma halusi muuttua ja pelastaa avioliittonsa.

Siinä hän ei onnistunut.

Se oli silti hänen elämänsä paras päätös.

Ensimmäinen askel oli myöntää itselleen, että oma käytösmalli on myrkyllinen. Se hävetti, mutta nyt sai hävetä oikein luvan kanssa. Tunnetta ei tarvinnut tukahduttaa.

Näitä asioita käsiteltiin kuukausien ajan yksilötapaamisissa.

Jorma oli jo vuosia aiemmin tiedostanut toimivansa väärin, mutta ensi kertaa hän tunnusti sen jollekin toiselle. Ilman sitä oli ollut helppoa pysyä vanhassa kaavassa ja syyttää siitä muita.

- Siinä on tiettyä samanhenkisyyttä kuin päihteiden väärinkäytössä. Sellaista tuttua ja turvallista, Jorma kuvailee mennyttä.

Hiljalleen Jorma koki kehittyvänsä. Raivokohtaukset harvenivat. Hän oppi tiedostamaan triggerit ja valmistamaan itseään siihen, että kohta alkaa kiehua. Toisinaan hän kykeni hillitsemään itsensä.

Mutta vain toisinaan. Vaimo olisi toivonut nopeampaa kehitystä. Aina, kun Jorma sortui raivoamaan, palattiin lähtöruutuun.

Vaimo toivoi, että avun hakeminen parantaa kaiken ja pettyi, kun niin ei heti käynytkään.

Se on ymmärrettävää. Ei kukaan jaksa odottaa koko elämäänsä, että toinen muuttuu.

Jorma kokee jääneensä ilman vaimonsa tukea, jota on toki vuosien raivoamisen jälkeen paha mennä vaatimaan.

- Sanoin vaimolle, että jos hän ei voi tulla vastaan, niin ei tästä tule mitään.

He ottivat eron. Operaatio pelastetaan avioliitto epäonnistui - onneksi.

Sen jälkeen Jorman on ollut helpompi olla.

Jorman mukaan eroaminen ei ole helppoa etenkään silloin, kun yhtälössä on mukana lapsia. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Tavallisin neuvo, jonka lähisuhdeväkivaltaa kokenut henkilö saa, on yksinkertainen: jätä se. Vuosien lähisuhdeväkivaltaa kokeneilta naisilta taas tivataan, että mikset eronnut aiemmin.

Entä väkivallan käyttäjä? Mikä motivoi häntä pysymään suhteessa, jossa hän tekee toistuvasti pahaa toiselle?

Jorma miettii, että eroaminen ylipäänsä ei ole koskaan helppoa. Ei etenkään silloin, kun yhtälössä on mukana lapsia. Hän ja ex-vaimo sinnittelivät yhdessä pitkään juuri lasten takia.

Lyömättömän Linjan vertaistukihenkilönä toiminut Jorma sanoo, että lapset ovat yleinen syy sille, miksi suhteessa pysytään, vaikka tilanne tuntuisi toivottomalta. Monesti on myös taloudellisia syitä. Miehillä korostuu myös yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen pelko. Sen takaa paljastuu usein tulehtunut isäsuhde.

Jorma kertoo pariskunnasta, jonka miehelle hän on toiminut tukihenkilönä. Jorman mukaan mies lähti pariskunnan yhteiseltä vuokra-asunnolta yhdeksän maissa aamulla ja vietti päivän itsekseen baareissa ja kirjastossa, jotta ei tarvitsisi olla kotona. Hän palasi naisystävänsä luo vasta iltakymmenen aikoihin.

Jorma on kysynyt mieheltä, että eikö kannattaisi erota.

- Hän vastasi, että ei halua erota, kun pelottaa olla yksin. Että oli edes joku, jonka viereen mennä nukkumaan.

Oikeasti mies oli jo yksin. Ei hänellä ollut enää mitään yhteistä vaimonsa kanssa.

Lyömättömän Linjan toiminnanjohtaja Kostas Tassopoulos lisää yhdeksi väkivaltaisen suhteen jatkumisen syyksi vielä sen, ettei väkivallan uhri uskalla tai pysty myöntämään, että on joutunut väkivallan uhriksi. Häpeä on liian suuri: "eihän sellaista voi omalle kohdalle käydä".

Lyömättömän Linjan toiminnanjohtaja Kostas Tassopoulos kuuntelee, kun Jorma kertoo elämäntarinaansa. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Jorma on kuullut kaikkia mahdollisia selityksiä.

- Kysyin väkivaltaisen miehen puolisolta, että miksi olette yhdessä. Hän sanoi, että ollaan siksi, että tuntisi edes jotain. Tämä on karuin, minkä olen kuullut. Menee yhä kylmät väreet, Jorma sanoo.

Päälle seitsenkymppinen Jorma on tällä hetkellä sinkku. Hän kokee olevansa ensi kertaa elämässään valmis tasavertaiseen parisuhteeseen. Ei hän sellaista etsi. Tulee, jos on tullakseen.

Jorma myöntää, ettei ole vieläkään täysin eheä, mutta hänellä menee paremmin kuin koskaan.

- En hyväksy menneisyyttäni, mutta olen siinä mielessä sinut sen kanssa, että se on vaikuttanut siihen, millainen olen nyt. Jos olisin ollut tavallinen pulliainen, niin en ehkä olisi nyt näin itsetietoinen, Jorma sanoo.

Vanhaa itseään Jorma ei edes tunnista. Elämä tuntuu "miljoona kertaa" paremmalta kuin parikymmentä vuotta sitten.

Paraneminen alkoi, kun Jorma uskalsi myöntää ja kohdata omat tekonsa. Sitä kautta oppi hahmottamaan sen, minkä kaiken voi menettää, jos jatkaa vanhan käytösmallin mukaista elämää.

- Herätkää! Sen haluan sanoa kaikille, jotka ovat väkivaltaisia puolisoaan kohtaan. Miettikää niitä mahdollisia menetyksiä. Siinä menettää puolison, perheen ja jopa lapset, Jorma listaa.

- Sekä sen kunnioituksen itseä kohtaan.

Lähisuhdeväkivallan uhreille Jorma haluaa sanoa: älkää antako siimaa. Viheltäkää peli poikki jo ensimmäisestä kerrasta. Hakekaa apua heti silloin, älkääkä jääkö odottelemaan, että ongelma katoaisi itsestään.

Se on hyvä teko paitsi uhria, myös väkivallan tekijää kohtaan.

Jorma kokee itse olevansa varoittava esimerkki siitä, mihin avun hakemisen jahkailu voi johtaa. Hän menetti kymmeniä vuosia elämästään vihalle, pelolle, häpeälle ja masennukselle.

- Olen ratsastanut sokealla hevosella koko elämäni. En kuitenkaan voi haikailla sen perään, että olisi pitänyt toimia toisin. Ehkä näin piti tapahtua.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

- Kyllä. Ehdottomasti.

Fakta

Lähisuhdeväkivallan uhrit voivat hakea apua esimerkiksi osoitteesta nollalinja.fi. Akuuteissa tilanteissa pitää aina soittaa hätänumeroon 112.

Lyömätön linja tarjoaa apua lähisuhdeväkivallan tekijöille. Yleisin hetki, jolloin mies on yhteydessä Lyömättömään Linjaan, on pariskunnan ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Näin kertoo Lyömättömän Linjan toiminnanjohtaja Kostas Tassopoulos.

Miksi näin on?

Tassopoulosin mukaan eräs syy on perheen dynamiikan muuttumisen. Kun lapsi syntyy, mies kokee, ettei hän enää olekaan puolison tärkein ihminen perheessä.

- Mies voi kokea häviävänsä siinä kaupassa, Lyömättömän Linjan vertaisohjaaja Jorma sanoo.

Aggression riskiä lisäävät mahdolliset yövalvomiset, väsymys. Voi turhauttaa, kun ei ole riittävästi energiaa asioihin, joita ennen jaksoi tehdä.

- Meillä on isäryhmä, jossa on ihmisiä, jotka eivät ole tehneet mitään, mutta jotka pelkäävät, että tekevät jotain pahaa. On hyvä osata tulla ajoissa hakemaan apua, Jorma painottaa.

Jos apua ei hae, niin voi huomata tehneensä asioita, jotka tulevat itselle täytenä yllätyksenä.

- Tyyliin, että en ole tuollainen, mutta silti löin.

Vuonna 2021 viranomaisten tietoon tulleissa pari- ja lähisuhdeväkivaltarikoksilla oli 10?900 uhria. Uhreista aikuisia oli 8?300.

Yli 18-vuotiaista uhreista naisia oli 6?200, miehiä 2 100.

Syylliseksi epäillyistä miehiä oli 77 prosenttia.

Pelkästään naisiin kohdistuneesta fyysisestä parisuhdeväkivallasta aiheutuu 150 miljoonan euron lisäkustannukset vuodessa.

16-74-vuotiaista suomalaisista 75 % on kokenut henkistä, fyysistä tai seksuaalista lähisuhdeväkivaltaa ainakin kerran elämässään.

Lähteet: Tilastokeskus, valtioneuvosto