Ilta Sanoma

Titanicin uppoamisesta on 111 vuotta. Meren syvyyksiin vajosi myös lukuisia suomalaisunelmia.

Titanicin uppoamisesta tuli 111 vuotta lauantaina 15.4.2023. Teksti on koostettu artikkeleista, jotka julkaistiin Ilta-Sanomien Titanic-erikoislehdessä vuonna 2012, jolloin Titanicin uppoamisesta tuli kuluneeksi sata vuotta.

Neitsytmatkallaan uponneen Titanic-risteilijän uppoamisesta on lauantaina kulunut 111 vuotta. Jäävuoreen Pohjois-Atlantilla törmännyt Titanic upposi vieden mukanaan noin 1?500 ihmistä.

Monikaan ei muista, että laivalla oli myös paljon suomalaisia. Heitä oli liki 70, joista vain kolmasosa selvisi elossa.

Lue lisää: Titanicin viimeinen yö tunti tunnilta - näin laiva lipui kohti valtavaa katastrofia

Suomalaisia siirtolaisia oli virrannut Pohjois-Amerikkaan jo liki 50 vuotta ennen Titanicin matkalaisia.

Suurimmillaan siirtolaisuus Suomesta Amerikkaan oli vuosina 1899-1913, jolloin enimmillään koti-Suomen jätti yli 20?000 siirtolaista vuodessa.

Titanic lähti matkaan Southamptonista 10. huhtikuuta 1912.

Titanic lähti matkaan Southamptonista 10. huhtikuuta 1912. Kuva: Photo12 / ZUMA / MVphotos

Suomessa lähtösatama oli Hanko. Sieltä suunnattiin Itämeren ja Pohjanmeren kautta Hullin rannikkokaupunkiin Britanniaan.

Hullissa yövyttiin, ja seuraavana päivänä jatkettiin junalla etelärannikon Southamptoniin. Sieltä siirtolaiset astuivat sisään suuriin, tuhansia matkustajia ottaviin valtamerihöyryihin päätyäkseen Uuteen Maailmaan.

Matka Suomesta Amerikkaan kesti normaalisti jopa pari viikkoa.

Southampton oli myös White Star Linen alusten lähtösatama. Tosin Titanicin kotisatamaksi oli merkitty Liverpool, jossa White Star -varustamon pääkonttori sijaitsi.

Lue lisää: Titanicin viimeinen yö tunti tunnilta - näin laiva lipui kohti valtavaa katastrofia

Titanicin upotessa pelastusvene 15 koitui suomalaismatkustajien pelastajaksi. Vene oli viimeisiä Titanicilta laskettuja.

Tuossa vaiheessa tilanteen vakavuudesta ei enää ollut epäselvyyttä, joten vene oli aivan täynnä. Siinä oli noin 70 ihmistä, eli viisi enemmän kuin virallisesti paikkoja.

Tällä veneellä pelastui myös puolet eloonjääneistä suomalaisista.

Alina Backbergin ja hänen kahden lapsensa lisäksi veneessä 15 oli ainakin yhdeksän suomalaista.

Lue lisää: 27-vuotiaan Alinan uskomaton pelastustarina Titanicilta - IS löysi "kadonneet" suomalaiset

Heidän kohtalonsa kiertyvät toisiinsa, mikä osoittaa suomalaisten pitäneen yhtä Titanicilla.

Alina Backberg ja lapsensa Eleanor sekä Harold selvisivät hengissä.

Alina Backberg ja lapsensa Eleanor sekä Harold selvisivät hengissä. Kuva: Ritva Hälikän kotialbumi

August Abrahamson kuului Taalintehtaalta Kemiön saaresta lähteneiden suomalaissiirtolaisten ryhmään.

Augustin matkatovereina olivat Eino Lindqvist sekä tämän sisko Helga Hirvonen 2-vuotiaan lapsensa kanssa.

Laivalla August jakoi hytin viiden muun suomalaisen kanssa.

Törmäyksen jälkeen August haki Einon ja miehet menivät kannelle. Kun he palasivat, tulvi laivan etuosassa olevan hytin lattialle jo vettä. Eino riensi hakemaan sisarensa ja siskontyttärensä laivan takaosasta, jossa kaikki neljä pääsivät samaan pelastusveneeseen.

Helsinkiläinen Elin Hakkarainen oli tuore aviovaimo. Vain kolme kuukautta naimisissa ollut Elin suuntasi Atlantin yli aviomiehensä Pekka Hakkaraisen kanssa kohti yhteistä elämää.

Pariskunta heräsi törmäykseen. Pekka nousi ylös ja lähti selvittämään asiaa. Tietämättä ettei enää koskaan näe aviomiestään, laittoi Elin takaisin makuulle ja nukahti.

Hän heräsi, kun tuttavat koputtivat hädissään ovea. Elin puki ylleen pelastusliivit ja lähti etsimään Pekkaa kannelta.

Siellä miehistön jäsen työnsi Elinin pelastusveneeseen niin kovaa, että hän oli jäädä veneen ja laivan rungon väliin.

- Pekko, Pekko, minä olen täällä! Tule tännepäin! huusi Elin epätoivoisena.

Pekan ruumista ei koskaan löydetty. Leski-Elin sai korvauksena 50 puntaa.

Myös Erik Jussila oli mennyt juuri naimisiin. Jo yli kahdeksan vuotta Yhdysvalloissa asunut Jussila oli palaamassa häiden jälkeen Suomesta Yhdysvaltoihin etukäteen ennen vaimoaan.

Hänen ystävänsä Juho Niskanen herätti Erikin ravistellen:

- Nouse ylös kuolematas katsomaan!

Kuvan jäävuoren uskotaan olevan se, johon Titanic törmäsi. Kuva on otettu alueella viisi päivää uppoamisen jälkeen.

Kuvan jäävuoren uskotaan olevan se, johon Titanic törmäsi. Kuva on otettu alueella viisi päivää uppoamisen jälkeen. Kuva: Wikipedia Commons Public Domain / ZUMA / MVphotos

Erikin tavoin Johan Sundman oli palaamassa Amerikkaan. Hän oli asunut Yhdysvalloissa jo kahdesti aiemmin. Nyt kolmannella kerralla oli kohteena Cheyenne Wyomingissa.

Johanin kertomus pelastumisestaan oli selkeä: Törmäyksen tapahduttua hän nousi ylös ja pukeutui. Kiireettä ja esteettä hän pääsi nousemaan pelastusveneeseen 15.

Johan palasi muutaman vuoden kuluttua Suomeen kotipitäjäänsä Munsalaan, jossa asui loppuikänsä.

Lue lisää: Suomalainen Anna Turja selviytyi Titanicin uppoamisesta hengissä - kuuntele harvinainen haastattelu vuodelta 1974!

Vanhin suomalaisista pelastuneista oli 63-vuotias leskirouva Hedvig Turkula Jalasjärveltä.

Hänen lapsensa ja lapsenlapsensa olivat jo pitkään pyytäneet Hedvig-mummoa muuttamaan Amerikkaan heidän luokseen.

Törmäyksen jälkeen Eino Lindqvist saattoi Hedvigin kanssaan veneeseen 15.

- En ymmärrä, miksi minä, vanha nainen pelastui, kun niin moni nuori nainen meni laivan mukana, kertoi Hedvig suomalaisamerikkalaiselle sanomalehdelle myöhemmin New Yorkissa.

Titanicin traagisimpiin suomalaiskohtaloihin kuuluu Panulan perheen tarina. Pohjanmaalta kotoisin oleva Maria Panula (o.s. Ojala) oli lapsineen matkalla Yhdysvaltoihin, jossa perheenisä odotti.

Marian apuna matkalla oli 22-vuotias Sanni Riihivuori, sillä vahdittavaa riitti. Marian helmoissa pyöri peräti viisi poikaa: Ernesti, 16 (melkein 17), Jaakko, 15, Juho, 7 (melkein 8), Urho, 2 (melkein 3) ja pikkuinen Eino, joka oli vasta 1-vuotias.

Perheenisä Juho Panula oli lähtenyt jo etukäteen valmistamaan kotia rakkailleen. Panulat olivat ehtineet asua Yhdysvalloissa jo kahdesti aiemmin, ja osa perheen lapsistakin oli syntynyt siellä. Nyt oli kuitenkin tarkoitus asettua pysyvästi Atlantin toiselle puolelle - mutta kohtalo päätti toisin. Maria, lapset ja Sanni eivät koskaan päässeet perille.

Tästä talosta Maria Panula lähti kohtalokkaalle matkalle viiden poikansa kanssa.

Tästä talosta Maria Panula lähti kohtalokkaalle matkalle viiden poikansa kanssa. Kuva: Jyrki Tervo

Kukaan ei tarkkaan tiedä, mitä Panuloille tapahtui Titanicilla sen viimeisten hetkien aikana. Titanicilta hengissä selvinneet suomalaiset ovat kuitenkin kertoneet myöhemmin oman versionsa tapahtuneesta.

Esimerkiksi nuori Anna Turja näki kannella shokissa olevan Marian, joka kulki ympäriinsä Eino käsivarsillaan ja Urho rinnallaan ja etsi vanhempia lapsiaan. Titanicin kohtalo oli nostanut Marian mieleen aiemman perhetragedian.

- Yksi lapsistani on jo hukkunut Suomessa. Pitääkö meidän kaikkien nyt hukkua täällä? Maria itki Annalle.

Marian ja Juhon 9-vuotias Emma-tytär oli pudonnut vain kahta vuotta aiemmin Lapuanjokeen. Tästä turmasta on suvussa kulkenut erikoinen tarina, joka kerrottiin aikoinaan myös lehdessä.

Ennen kuin Emman ruumis löydettiin joesta, Maria oli nähnyt tyttärestään unta. Maria kertoi unen ystävättärelleen, joka puolestaan kertoi sen eteenpäin.

"Älä sure minua, äiti. Ei veteen ole paha kuolla ja veteen sinunkin pitää kuolla", Emma sanoi äidilleen unessa tarinan mukaan.

Ehkä tumma Lapuanjoki väikkyi Marian mielessä hetkenä, jolloin pelastusveneitä laskettiin Titanicin kannelta.

Pelastuneiden suomalaisten mukaan Marialle tarjottiin viime hetkellä paikkaa yhdessä veneessä - mutta veneeseen olisi otettu vain Maria ja yksivuotias Eino. Muille lapsille ei enää ollut tilaa. Kärsimätön miehistön jäsen yritti komentaa Marian veneeseen, mutta tuolloin muut lapset tarrasivat kauhuissaan kiinni Marian hameeseen.

- Äiti, älä jätä! Äiti kuollaan yhdessä, aneli pojista vanhin, Ernesti.

"Hän oli sellainen nainen, joka ei jättäisi tuhoon tuomittua alusta, ennen kuin olisi varma, että jokainen perheenjäsen olisi turvassa", kertoivat Panuloiden perheystävät myöhemmin amerikkalaiselle Charleroi Mail -lehdelle.

Maria ja Juho Panulan hääkuva.

Maria ja Juho Panulan hääkuva. Kuva: Kotialbumi

Tuona hetkenä Maria valitsi kuole­man. Hän kiel­täytyi paikasta, joka olisi pelas­tanut hänen ja nuorim­man lapsensa hengen, ja kuoli lastensa kanssa.

Perheen­isä Juho Panula eli onnetto­muuden jälkeen tuskai­sessa epä­tietoisuu­dessa useita päiviä. Lopulta hän sähkötti White Star Linen toimis­toon ja sai vastauksen: koko perhe oli kadonnut.

Juho ei koskaan toipunut tiedosta. Hän avioitui kyllä uudelleen ja sai lapsia, mutta ensim­mäisen perheen kohtalo ei jättänyt häntä rauhaan.

Juhon lapsi uudesta liitosta, Violet Edge, muisteli, kuinka hänen isänsä istui hiljaa ja yksin ja kuunteli kerta toisensa jälkeen rahisevalta savikiekolta laulua "The Ship That Never Returned" (Laiva joka ei koskaan palannut).

Marian ja lasten ruumiita ei koskaan löydetty. 2000-luvulla ehdittiin tosin luulla, että Halifaxin hautausmaalle haudattu "Titanicin tuntematon lapsi" olisi Panulan perheen Eino. Sittemmin kävi ilmi, että kanadalaiset tutkijat olivat erehtyneet dna-analyysissaan.

Niinpä pikkuinen Eino lepää edelleen äitinsä ja neljän veljensä kanssa jossain meren syvyyksissä. Perheellä on yhteinen leposija - ja ehkä yhteisen kuoleman valinnut Maria olisi niin toivonutkin.

Anna Hämäläisen aviomies Juho matkusti Amerikkaan valmistelemaan uutta kotipaikkaa perheelleen Detroitiin. Huhtikuussa oli vaimon ja lapsen vuoro seurata Juhoa.

Anna ja Wiljo Hämäläinen pääsivät pelastusveneeseen. Hämäläisten kanssa matkustanut Martta Hiltunen (vas.) sen sijaan jäi Atlantin aaltoihin.

Anna ja Wiljo Hämäläinen pääsivät pelastusveneeseen. Hämäläisten kanssa matkustanut Martta Hiltunen (vas.) sen sijaan jäi Atlantin aaltoihin. Kuva: Kotialbumi

Anna Hämäläinen, 23, jätti kotiseutunsa Kiihtelysvaarassa yhdessä vasta 8 kuukauden ikäisen Wiljo-vauvan kanssa. Seurana heillä oli kontiolahtelainen nuori nainen Martta Hiltunen, 18.

He nousivat muiden suomalaisten kanssa Hangossa höyrylaiva Polarikseen 3.4. Titanicissa heillä oli 2. luokan hyttipaikka. Matkan hinta oli 239 markkaa.

Laivan upotessa Anna ja Wiljo pääsivät pelastusveneeseen numero 4.

18-vuotiaan Martan tehtävänä oli raahata Annan matkalaukkuja, eikä hän koskaan päässyt pelastusveneisiin. Martan ruumista ei löydetty. Hänen sijastaan Annan veneessä oli toinen 18-vuotias - Titanicin rikkaimman matkustajan vaimo, rouva Madeleine Astor.

Karinaisissa, Turun lähellä asunut Manta Nieminen oli 29-vuotiaana vielä naimaton. Hän oli joutunut jo 9-vuotiaan aloittamaan työt kotiapulaisena.

The New York Herald kertoi tragediasta.

The New York Herald kertoi tragediasta. Kuva: Wikipedia Commons Public Domain / ZUMA / MVphotos

Manta matkusti ulko­maille töiden peräs­sä, mutta palasi Suomeen 1911.

Hän huolehti vanhem­mistaan Selim ja Maria Niemi­sestä, joille oli lähet­tänyt 18:n ikäisestä lähtien vuosit­tain 100 markan avustuk­sen. Talven 1911-12 Manta oli apuna koti­maa­tilalla. Keväällä hän päätti yrittää onneaan uudes­taan Ameri­kassa. Vanhem­mat laskivat saa­vansa Mantalta sieltä talou­dellista apua.

Manta nousi Titaniciin Southamp­tonissa ja oli matkalla kauas länteen, Aber­deeniin, Washing­tonin osavaltion. Matka­seurana hänellä oli Werner Salonen koti­pitäjäs­tään. Heidän ruumiitaan ei koskaan löydetty.

Mantan vanhem­mille maksettiin korvaus­ta 50 puntaa.

Ilkka ja Sofia Jussiloilla Paavolassa oli kaksi reipasta tytärtä: 21-vuotias Aina Maria ja vuotta nuorempi Katriina.

Ainan ja Katriinan eno oli muuttanut Amerikkaan ja piti nyt suomalaista työnvälitystoimistoa New Yorkissa. Ehkä enon kautta löytyisi siskoksille töitä palvelijoina, he pohtivat.

Aina ja Katriina nousivat Titaniciin Southamptonissa.

Molemmat menehtyivät, eikä heidän ruumiitaan löydetty.

Ilkka ja Sofia Jussiloille tyttärien menetys korvattiin 75 punnalla sekä 10 punnalla Daily Telegraphin rahastosta per tytär.

Titanicilla oli liki 70 suomalaista, joista vain kolmasosa selvisi.

Titanicilla oli liki 70 suomalaista, joista vain kolmasosa selvisi. Kuva: Wikipedia Commons Public Domain / ZUMA / MVphotos

Neiti Kristina Sofia Laitinen, 38, asui jo Amerikassa. Hänellä oli työpaikka New Yorkissa. Sofia oli ennen Amerikkaan muuttoaan asunut Helsingissä muutaman vuoden. Alkuvuodesta 1912 hän palasi vierailulle Helsinkiin.

Sofia nousi Titaniciin palatakseen New Yorkiin.

Hänen ruumistaan ei koskaan löydetty, eikä hänestä tehty mitään korvausvaateita.

Suomen sukulaisten muistoissa Sohvi-täti yhä elää.

Satu Pajamäki-Vornanen kertoi muistaneensa lapsena vanhan kuvan seinällä ja kertomuksen kuinka Sofia-täti lähti Amerikkaan kertomatta sukulaisilleen mitään, jättäen vain kirjeen jälkeensä.

Kirjeessä olisi lukenut, että jos hän joskus tulee takaisin, on nimi lehdessä.

Nimi olikin sitten Titanicissa menehtyneiden listalla.

Laina Heikkinen, 26, oli työväenluokkaa kuten suurin osa suomalaismatkustajista.

Jyväskylästä lähtenyt Laina oli työskennellyt pesulassa Helsingissä, mutta muutti 1910 Amerikkaan. Hän oli töissä palvelijattarena New Yorkissa.

Laina palasi Suomeen toiveena saada houkuteltua siskonsa Tyynen mukaan Amerikkaan. Sisarusten äiti ei kuitenkaan tähän suostunut.

Niinpä Lainan oli suunnattava yksin Atlantin yli. Hangosta hän matkusti Kööpenhaminan kautta Hulliin ja sieltä Southamptoniin.

Laina ei päässyt aikomaansa laivaan hiililakon vuoksi, joten hän nousi Titaniciin. Hänen 3. luokan lippunsa numero oli 3101282 ja sen hinta reilut 7 puntaa.

Onnettomuusyönä Laina heräsi käytävältä kuuluvaan meluun. Joku huusi "jäävuori".

Uppamisyön muistot painoivat Laina Heikkistä hänen loppuelämänsä ajan.

Uppamisyön muistot painoivat Laina Heikkistä hänen loppuelämänsä ajan. Kuva: Kotialbumi

Laina pukeutui huolel­lisesti ja puki ylleen kolme mekkoa siinä toivossa, että pysyisi lämpi­mänä. Laina pääsi luulta­vasti pelastus­veneeseen numero 14.

Laina avioitui 1914 ja vietti loppu­elämänsä Orego­nissa maa­tilalla. Hän ei koskaan oppinut puhu­maan englantia, eikä halunnut kertoa koke­muksis­taan Titanicilla.

Lainan tytär muistaa äidin joskus itke­neen unis­saan. Tytär arve­likin äitinsä näkevän paina­jaisia Titanicin onnet­tomuu­desta. Lainaa vaiva­sivat loppuiän muistot veteen joutu­neiden avun­huudoista.

Kauhajoelta lähti nelimiehinen kaveriporukka, joiden suuntana oli Sudbury Kanadan Ontariossa. Siellä sijaitsivat silloin maailman suurimmat nikkelikaivokset, joten töitä oli luvassa.

Eteläpohjalaisten vanhin oli Iisakki Äijö-Nirva, 41. Muut kaverukset olivat Matti Rintamäki, 35, Matti Mäenpää, 22, sekä nuorimmaisena vasta 17-vuotias Nikolai Kallio.

Kaverusten kohtalona oli menehtyä Titanicin turmassa. Kenenkään ruumiita ei löydetty.

Nikolain ja Matti Mäenpään sukulaisille maksettiin korvauksina 50 puntaa ja Iisakin leskelle 250 puntaa.

Matti Rintamäen leski ei suostunut laivayhtiön tarjoamaan rahaan. Hän vaati Korkeimman oikeuden kautta White Starilta korvauksia miehensä "surmaamisesta ja ruumiin hävittämisestä". Matti oli lesken mukaan perheen ainoa elättäjä. Tammikuussa 1913 oikeus päätyi määräämään 375 punnan korvauksen.

Suomalaiset Titanicilla

Anna Turja pelastui.

Anna Turja pelastui. Kuva: Kotialbumi

Abrahamson, August, 20, Taalintehdas

Andersson, Erna, 17, Ruotsinpyhtää

Backström, Maria Mathilda, 33, Ruotsinpyhtää

Hakkarainen, Elin Mathilda, 24, Kalvola / Helsinki

Heikkinen, Laina, 26, Jyväskylä / New York USA

Hirvonen, Helga, 22, Taalintehdas

Hirvonen, Hildur, 2, Taalintehdas

Honkanen, Eliina, 27, Saarijärvi / Helsinki

Hämäläinen, Anna, 23, Kiihtelysvaara

Hämäläinen, Wiljo, 8 kk, Kiihtelysvaara

Johnson, Elisabeth Vilhelmina (Backberg, Alina), 27, Helsinki / St. Charles, USA

Johnson, Harold, 4, St. Charles, USA

Johnson, Eleanor, 1, St. Charles, USA

Jussila, Erik, 32, Elimäki/ Helsinki

Lindqvist, Eino, 20, Taalintehdas

Niskanen, Juho, 39, Kivijärvi

Silvén, Lyyli Karoliina, 17, Tornio

Sinkkonen, Anna, 30, Parikkala

Sjöblom, Anna Sofia, 18, Munsala

Stranden, Juho, 31, Kitee

Sundman, Johan, 44, Munsala

Turja, Anna Sofia, 18, Oulainen

Turkula, Hedvig, 63, Jalasjärvi

Alhomäki, Ilmari Rudolf, 19, Salo

Backström, Karl Alfred, 32, Ruotsinpyhtää

Berglund, Karl Ivar, 22, Finby, Sund, Ahvenanmaa

Collander, Erik Gustaf, 27, Mikkeli / Helsinki

Gustafsson, Alfred Ossian, 19, Karlby, Kökar, Ahvenanmaa

Gustafsson, Anders Vilhelm, 37, Ruotsinpyhtää

Gustafsson, Johan Birger, 28, Ruotsinpyhtää

Hakkarainen, Pekka Pietari, 28, Kuopio / Helsinki

Heininen, Wendla Maria, 23, Laitila / Turku

Hiltunen, Martta, 18, Kuopio / Utra, Kontiolahti

Ilmakangas, Ida Livija, 27, Paavola / New York, USA

Ilmakangas, Pieta Sofia, 25, Paavola

Johansson, Jacob Alfred, 34, Bonäs / Munsala

Jussila, Aina Maria, 21, Paavola

Jussila, Katriina, 20, Paavola

Kallio, Nikolai Erland, 17, Kauhajoki

Lahtinen, Anna, 26, Kemi / Minneapolis, USA

Lahtinen, William, 35, Viitasaari / Minneapolis, USA

Laitinen, Kristina Sofia, 38, Riistavesi / New York, USA

Leinonen, Antti Gustaf, 32, Välitaipale, Helsinki

Mäenpää, Matti Aleksanteri, 22, Kauhajoki

Mäkinen, Kalle Edward, 29, Ikaalinen

Nieminen, Manta, 29, Karinainen

Panula, Eino Viljami, 1, Ylihärmä

Panula, Ernesti Arvid, 16, Ylihärmä

Panula, Jaakko Arnold, 15, Ylihärmä

Panula, Juho Niilo, 7, Ylihärmä

Panula, Maria Emilia, 41, Ylihärmä

Panula, Urho Abraham, 2, Ylihärmä

Pekoniemi, Edvard, 21, Heinolan mlk.

Peltomäki, Nikolai Johannes, 25, Lavia/ Helsinki

Riihivuori, Susanna (Sanni), 22, Ylihärmä

Rintamäki, Matti, 35, Kyyny, Kauhajoki

Rosblom, Helena Wilhelmiina, 41, Kolla / Rauma

Rosblom, Salli Helena, 2, Kolla / Rauma

Rosblom, Victor Richard, 18, Kolla / Rauma

Salonen, Johan Werner, 39 (29?), Karinainen

Sivola, Antti William, 21, Ruotsinpyhtää / Mountain Home, Idaho USA

Strandberg, Ida Sofia, 22, Godby, Finström, Ahvenanmaa

Tikkanen, Juho, 32, Pielavesi

Wiklund, Jacob Alfred, 18, Vaasa / Munsala

Wiklund, Karl Johan, 21, Vaasa / Munsala

Äijö-Nirva (Ranta-Nirva), Iisakki, 41, Kauhajoki

Ilta Sanoma
dimanche 23 avril 2023 12:00:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.