Sami löysi Tanjan Tinderistä, ja suhde eteni vauhdilla. Onnen täydensi raskaus, joka päättyi kuitenkin tragediaan. Tai niin Sami aluksi luuli. Hiljalleen hänelle selvisi, millaiseen ansaan hän oli oikein astunut.
Tanja kertoi ilouutisen. Samista tulisi isä!
Elettiin vuoden 2020 kevättä, ja porilaismiehellä oli onnelliselle käänteelle todellakin tilausta.
Viime kuukausia olivat sävyttäneet raskaat rahahuolet, joita hän selvitteli pankin kanssa. Hänen tililtään oli kadonnut rahaa mystisesti.
Sami kertoi vauvasta perheelleen ja ystävilleen. Tanja raportoi avomiehelleen, miten teki jo tarpeellisia hankintoja:
-?Löysin rattaat meille. Toi turvakaukalo on myös vapaana, Tanja viestitti Samille.
Kesäkuussa 2020 monissa synnytyssairaaloissa ympäri Suomen olivat voimassa tiukat koronarajoitukset. Isät eivät päässeet normaalisti osallistumaan synnytyksiin ja sairaalaelämään niiden jälkeen.
Sami kuljetti avovaimonsa aamulla Satasairaalaan ja lähti itse kotiin. Vauvan oli määrä syntyä.
Muutaman tunnin kuluttua Sami ja hänen sukulaisensa saivat musertavan viestin: pienikokoinen vauva oli kuollut kohtuun. Haluaisiko isä osallistua enkelivauvan synnytykseen? Sami päätti, että mieluummin ei.
Tanja kertoi sirotelleensa vauvan tuhkat mereen. Pari kävi yhdessä sytyttämässä hautausmaalla kynttilän.
Lapsen menetys oli niin rankka kokemus, että Sami tarvitsi sen käsittelyyn aikaa. Hän jäi isyysvapaalle.
Kun Sami haki Kelasta isyyspäivärahoja, hänellä ei ollut kiirettä. Pankista oli luvattu miljoonakorvaus kadonneista rahoista.
Kun Sami lopulta lähetti hakemuksen, Kela pyysi toimittamaan todisteita raskaudesta.
Sami soitti neuvolaan, mistä ei suostuttu luovuttamaan minkäänlaisia tietoja.
Sami tapasi noin kolmekymppisen Tanjan Tinderissä kesällä 2019. Mies oli työkomennuksella Etelä-Suomessa, kun hän meni ensitapaamisen jälkeen Tanjan kanssa tämän asunnolle.
Naisen koti oli käytännössä pelkkä patja lattialla ja muuttolaatikoita ympäriinsä. Uusi tuttavuus selitti, että asunto oli ollut hänen kummityttönsä äidin pakopaikka lapsen väkivaltaiselta isältä. Tarinalla oli surullinen loppu: lopulta mies oli pahoinpidellyt äidin kuoliaaksi. Tanja kertoi ottaneensa vastuun kuolleen naisen lapsesta, kummitytöstään, ja siksi lapsi asui nyt hänen kanssaan.
Syksyn edetessä tapailu jatkui. Tanjasta paljastui uusia puolia. Hän oli esimerkiksi mustasukkainen uuden miesystävänsä viikonloppureissuista Poriin.
Tanja teki töitä lastentarhassa ja kutsui Samin myöhemmin uuteen kotiinsa, jossa oli jo oikea sänky ja muitakin kalusteita. Kaverit rohkaisivat Samia etenemään suhteessa.
Joulun tuore pari vietti Samin äidin luona Länsi-Suomessa.
Joulun jälkeen Sami halusi lähteä Tanjan kanssa pohjoiseen. Reissuun tarvittiin pienen laina-auton sijaan tilavampi maastoauto.
Kun Sami meni autovuokraamoon maksamaan erotusta ajoneuvoluokan korotuksesta, korttimaksu ei mennyt läpi.
Verkkopankista hän huomasi kauhukseen, että koko tili oli tyhjä.
Autossa Sami hämmästeli ääneen Tanjalle, että tililtä oli kadonnut 4?800 euroa. Autossa Tanja soitti välittömästi äidilleen. Tanja kertoi, että kahdelta hänen läheiseltään oli vastikään kadonnut rahat saman pankin tililtä.
Tapauksen jälkeen pariskunta ajoi pohjoiseen lomalle. Sen jälkeen he muuttivat saman katon alle Poriin. Olihan ilmennyt, että Tanja oli tullut reissun aikana raskaaksi.
Kevät eteni, ja Tanjan vatsa kasvoi. Hän lihoi, minkä Sami tulkitsi johtuvan raskaudesta.
Tanja eli niin kuin raskaana olevat elävät. Joitakin ruoka-aineita, kuten raakaa kalaa tai lihaa ei sovi syödä. Kahvinjuontia on hyvä rajoittaa. Levätäkin piti, koska lääkärit olivat varoittaneet, että Tanjan kohdunsuu oli pehmennyt liikaa jo alkuraskaudessa.
Sami sai jonkin ajan kuluttua rahojen katoamisesta tiedotteen. Sen lähettäjäksi oli ilmoitettu pankki. Tiedotteessa luvattiin, että Samin tililtä lähteneet rahat palautuisivat, kunhan hän täyttäisi yhden lomakkeen.
Pankilta alkoi tulla lisää viestejä. Tanja kertoi äitinsäkin saaneen rahat takaisin.
Pankin viesteissä lupailtiin onnellista loppua: niiden mukaan Sami olisi saamassa rahat 2,6-kertaisina takaisin. Tanja kertoi, että myös hänen sukulaisensa oli saanut menettämänsä varat moninkertaisena takaisin.
Mutta rahoja ei näkynyt, ja pankin viestit tyrehtyivät.
Tanja ei jäänyt neuvottomaksi tässäkään tilanteessa. Hän kehotti olemaan yhteydessä "tuttuun asianajajaan", joka oli kuulemma aiemmin työskennellyt saman pankin leivissä.
Asianajaja alkoi lähettää viestejä Tanjalle, joka näytti niitä sitten Samille.
Jonkin ajan kuluttua asianajaja ilmoitti, ettei Sami saisi käyttää tiliään, koska pankki parhaillaan korjasi sitä. Hänen pitäisi vain ilmoittaa, jos tiilille tulisi rahaa.
Samaan aikaan vauvaa odottava Tanja oli niin mustasukkainen, että vaati saada yöksi viereensä Samin puhelimen. Hän väitti nähneensä, että Sami katseli puhelimelta toisten naisten kuvia.
Samilla ei ollut pääsyä omalle tililleen, ja hän tarvitsi rahaa. Niinpä hän avasi tilin toiseen pankkiin.
Pian sen jälkeen, kun Sami oli siirtänyt palkkatulonsa uudelle tilille, hän sai kuulla asianajajalta lupaavia uutisia. Pankki oli päättänyt maksaa kaiken takaisin korkojen kera, ja korvaukset nousisivat yli miljoonan euron.
Miljoonan euron!
Samin pitäisi maksaa lohkotusta summasta vain vähän ennakkoveroa, jonka pankki kuittaisi suoraan hänen vanhalta tililtään.
Ennakkoverolaskuja varten Samin oli pakko lainata rahaa sukulaisiltaan ja ystäviltään. He suostuivat, kun uskoivat saavansa itsekin lainaamansa summan moninkertaisena takaisin. Perhe- ja kaverisuhteet alkoivat kärsiä, koska rahaa ei kuulunut, eikä Sami pystynyt maksamaan velkojaan takaisin.
Kun pariskunnan vauva syntyi kuolleena, Tanja tarvitsi kipeästi rahaa tutkimuksia, tuhkausta ja kuljetuksia varten. Samin sukulainen suostui auttamaan ja otti kuluja varten 4?000 euron kulutusluoton.
Kun kesä alkoi kääntyä syksyksi, Tanjalla oli jälleen mullistavaa kerrottavaa. Tällä kertaa hän odotti kaksosia. Tai sitten kyseessä oli kohdun ulkopuolinen raskaus.
Sami ei voinut uskoa tätä todeksi.
Hänelle uusi raskaus merkitsi sitä, että ajatukset erosta piti haudata.
Sami zoomasi videota tuoreesta raskaustestistä tarkemmin.
Toinen viiva näytti jotenkin erikoiselta. Kuin se olisi piirretty tussilla.
Hän siirsi ultrakuvan Googlen kuvahakuun - ja löysi netistä hämmästyksekseen täysin identtisen kuvan.
Pankkiasioissa auttaneen asianajajan profiilikuvana WhatsAppissa oli puolestaan kuva Tanjan kummitytöstä.
Lähipiiri alkoi varoitella, että koko kuviossa on jotain mätää. Silloin Sami sai pankin pääkonttorista Helsingistä yhtäkkiä "salaisen tiedotteen". Sen mukaan pankki oli päättänyt korvata Samille ja asianosaisille kerrotun summan korkoineen päivineen määrättynä päivänä.
Pian Sami sai "asianajajalta" kutsun pankin Porin konttorille. Vahvoista epäilyksistä huolimatta Sami meni tapaamiseen läheisensä kanssa, koska hän tarvitsi verkkopankkitunnukset, jotka olivat hävinneet kadonneen lompakon mukana. Samalla menivät niin hänen pankkikorttinsa, ajokorttinsa kuin Kela-kortti ja passi, joten henkilöllisyyden todentaminen oli käytännössä mahdotonta.
Konttorilla selvisi, ettei ketään ollut vastassa, eikä mitään tapaamista ollut sovittu.
Kun Sami näytti tutulle pankin entiselle työntekijälle pankin nimissä lähetettyä "salaista tiedotetta", tuttu kertoi heti, ettei pankki olisi koskaan lähettänyt sen kaltaista Word-dokumenttia.
Tässä vaiheessa tarina haiskahti jo ja paljon.
Oliko peräti mahdollista, ettei avovaimo ollut koskaan odottanutkaan parin yhteistä lasta? Että ihan kaikki oli silkkaa valetta?
Tätä alkoi selvittää myös poliisi.
-?Koin, että Sami olisi halunnut lapsia ja koin, että sillä saisin turvattua elämän hänen kanssaan, Tanja selitti kuulusteluissa.
Raskaustestin toinen viiva näytti itse tehdyltä. Pankilta saadut salaiset tiedotteet ja tekstiviestitkin paljastuivat avovaimon väärentämiksi.
Jo ensimmäisessä raskaudessa Tanja oli näyttänyt Samille raskaustestiä, johon hän oli itse piirtänyt toisen viivan. Hän esitteli ultraäänikuvaa, jossa oli ihan oikeasti hänen oma tyttärensä - tytär, joka oli syntynyt jo vuosia aiemmin ja jonka isä oli ihan toinen mies.
Poliisille Tanja myönsi lavastaneensa koko jutun. Hän vaikutti suorastaan olevan hieman ylpeä oveluudestaan:
-?Osasin esittää niin hyvin, että se meni läpi, Tanja sanoi kuulusteluissa.
Tanja laittoi aina suihkun jälkeen nopeasti vaatteet päälleen, Sami huomasi.
-?Äitini ja siskoni uskoivat raskauteen myös. En ole koskaan saanut lasta, enkä tiedä, miltä raskaana oleva näyttää. Hän lihoi, mutta luulin sen johtuvan raskaudesta. Ehkä hän pingotti koko ajan vatsaansa ulospäin, Sami kommentoi lyhyesti Ilta-Sanomille.
Samaan aikaan, kun Sami luuli, että Tanja oli sairaalassa synnyttämässä, nainen kulutti aikaa sairaalan kahvilassa ja luki lehtiä.
Toisella kerralla hän istui ala-aulan rappusissa ja oli tyytyväinen, ettei Sami halunnut tulla "toimenpiteeseen" mukaan.
-?Ihmettelin sitä, ettei hän mennyt neuvolaan raskauksista. Kun tiedustelin asiasta, hän vain vastasi minulle, että se on vapaaehtoista, Sami kuvaili poliisille.
Tanjan "kummitytön äiti" oli vaihtanut Facebookin profiilikuvansa pian väitetyn kuolemansa jälkeen.
Todellisuudessa äitinsä traagisesti menettänyt kummityttö oli Tanjan oma tytär. Hän keksi makaaberin valheen siksi, että epäili, olisiko Sami ollut yhtä halukas suhteeseen, jos olisi tiennyt Tanjan jo olevan äiti.
Poliisikuulusteluissa Tanja myönsi kajonneensa miehen rahoihin jo suhteen alkuvaiheessa. Öisin nainen teki kaikessa rauhassa tilisiirtoja Samin verkkopankin ja Mobilepayn kautta omalle tililleen. Hän oli saanut puhelimen lukituskoodin mieheltä, ja sama tunnusluku oli avannut myös mobiilipankkisovelluksen.
Verkkopankistaan Sami näki, että sinne oli tehty suora maksupohja Tanjalle. Kun koko valheiden vyyhti alkoi lopullisesti purkautua, Sami meni tekemään rikosilmoituksen.
Ilmeni, että Tanja oli tehnyt Samin nimissä Omapostissa jakelunkeskeytyksen, joten Sami ei ollut pitkään aikaan saanut omia laskujaan.
Sami oli luullut, että Tanja oli maksanut vuokraa, mutta todellisuudessa hän oli jättänyt vuokrat ja sähkölaskut maksamatta.
Samin maksuvälineitä oikeudettomasti käyttämällä Tanja sai itselleen yhteensä lähes 24?000 euroa.
Maaliskuussa Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1988 syntyneen naisen törkeästä maksuvälinepetoksesta, identiteettivarkaudesta, kahdesta väärennyksestä ja neljästäkymmenestä petoksesta vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen.
Nainen oli myös myynyt Facebookissa ja Tori.fi:ssä muun muassa lasketteluvälineitä ja vaatteita, joita hänellä ei ollut aikomustakaan toimittaa. Oikeus määräsi hänet maksamaan takaisin ostajille heiltä huijaamansa rahat.
Rahat Tanja käytti muun muassa golfiin, ulkomaanmatkoihin ja mukavaan elämään.
Poliisikuulusteluissa hän kertoi yllättävän avoimesti huijauksestaan. Kun poliisi kysyi häneltä, miksei hän toimittanut Kelaan todisteita raskaudesta Samin isyysrahahakemusta varten, hän vastasi:
-?En toimittanut, kun en ollut raskaana. Minulla ei ollut mitään todisteita, joita olisin voinut toimittaa.
Hän kertoi käyttäneensä Samin puhelinta aina, kun tämä oli esimerkiksi vessassa tai suihkussa. Nainen myönsi avoimesti kirjoittaneensa itse kaikki asianajajan nimissä lähetetyt viestit ja pankin "tiedotteet". Hän vain lähetti itselleen viestin, otti siitä kuvakaappauksen, poisti viestin ja näytti kuvakaappauksen Samille.
-?Minulle ei tullut tuolloin mitään palkkaa ja halusin tehdä kaikkea reissua ja matkaa sekä elää yli varojen elämää, nainen perusteli poliisille keksimiään valheita, joilla hänen onnistui kerätä mieheltä ja hänen sukulaisiltaan lisää rahaa "ennakkoveroihin".
Käräjäoikeus tuomitsi naisen maksamaan petoksella hankittuja rahoja yhteensä 24?000 euron arvosta. Lisäksi hänen täytyy maksaa uhrille 5?000 euroa aiheuttamastaan kärsimyksestä.
Ilta-Sanomat kysyi Samilta, mikä koko saagassa oli hänen mielestään pahinta.
-?Pahinta oli, että minulta lähti ekat rahat 2019 jouluna ja luulen, että saan omat raha-asiani kuntoon tämän vuoden loppuun mennessä. Onhan siinä aika paljon saanut jättää pois sellaisia ostoksia, joita ei ennen tarvinnut miettiä, voiko niitä ostaa tai lähteäkö etelänlomalle. Elämänlaatu on kärsinyt aika paljon.
-?Rahallinen menetys harmittaa eniten. Mutta onhan luotto naisiin kärsinyt kovan kolauksen. Luulin, että olen ihmistuntija, mutta ilmeisesti tähän maahan mahtuu kaikennäköistä, Sami pohtii.
Uskomattoman huijaritarinan hurjimpiin piirteisiin kuuluu myös se, ettei Sami ollut edes naisen ensimmäinen uhri.
Kesäkuussa 2022 Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi Tanjan vuoden ja seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä petoksesta. Hän sai eteläsuomalaisen miehen antamaan yli 14?000 euroa sairaalakuluihin, joita ei todellisuudessa ollut. Hän osti miehen nimissä eri verkkokaupoista yhteensä yli 4?600 euron arvosta tavaraa. Yhteensä hänen onnistui huijata mieheltä yli 22?600 euron suuruinen summa.
Oikeus arvioi, että teko oli kokonaisuutena arvostellen törkeä, koska nainen käytti hyväkseen miehen häntä kohtaan tuntemaa luottamusta ja läheistä suhdetta.
Naisen ensimmäinen petostuomio on peräisin jo vuodelta 2013, jolloin Kymenlaakson käräjäoikeus tuomitsi naisen lukuisista petoksista ja väärennyksistä kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Tuolloin hän muun muassa otti entisen kumppaninsa nimissä niin sanottuja pikavippejä useilta eri rahoituslaitoksilta.
Porin tapauksesta raportoi ensimmäisenä Satakunnan Kansa.
Samin ja Tanjan nimet on muutettu heidän yksityisyytensä suojaamiseksi.
Lue lisää: Nainen kietoi porilaisen miesystävänsä uskomattomaan valheiden verkkoon - SK: Totuus "raskaudesta" selvisi vasta sairaalassa
TetraSys Oy.