Syyskuussa 2020 kuolleelle Julius Pessille rakennettiin muistomerkki onnettomuuspaikalle. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Julius, 17, oli menossa auttamaan kaveria, jonka mopo oli hajonnut. Hän ei koskaan päässyt perille asti. Vanhemmat kertovat nyt, miltä tuntuu menettää oma lapsi äkillisesti, lukea somesta ilkeitä kommentteja ja saada oikeudenkäynnistä lasku päälle.

Jono autoja ajaa hitaasti Mallusjoentiellä Orimattilassa. Autot pysähtyvät, ja niistä astuu ulos joukko paikallisia nuoria.

Paikka on nuorille tuttu, sillä he ovat vierailleet siellä syyskuun 2020 jälkeen usein.

Syyskuun 7. päivänä nuorten hyvin tuntema, pitämä ja rakastama Julius Pessi, 17, sai surmansa liikenneonnettomuudessa tässä paikassa. Parinkymmenen metrin päässä ensimmäisestä autosta seisoo muistomerkki - valkoinen risti - jonka Juliuksen kaveri teki. Ristin vieressä on ojan ylittävä silta, sekin itse lastauslavoista rakennettu.

Kun autot lähestyvät, Juliuksen äiti Liisa Pessi ihmettelee, miksi ne ovat niin hiljaisia. Normaalisti lähtee kuulemma enemmän ääntä. Muistomerkillä vierailevat nuoret ovat tulleet tutuiksi Pessille ja hänen puolisolleen Pekka Lehdolle.

Pessi menee nuoria vastaan ja kiertää halaamassa heitä. Juliuksen ystävät ovat olleet suuressa roolissa onnettomuuden jälkeen. He auttavat edelleen esimerkiksi hoitamalla perheen nuorimmaista, 8-vuotiasta Liliania hakemalla tämän koulusta.

Ystävät ovat myös järjestäneet Juliukselle muistoajoja. Nuorten mielestä ne ovat tärkeä keino osoittaa kunnioitusta ja kertoa, että Juliusta ei ole unohdettu.

Liisa Pessi ja Pekka Lehto ovat pettyneitä kummankin oikeusasteen tuomioihin. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Julius haudattiin kaksi viikkoa onnettomuuden jälkeen. Kun hautajaisissa pappi kysyi, kuinka moni paikalla olevista oli saanut Juliukselta apua, monta kättä nousi ylös.

Auttamaan Julius oli menossa myös kohtalokkaana iltana. Hänen kaverinsa mopo oli hajonnut, eikä kaverilla ollut korjaamiseen tarvittavaa osaa.

- Julius otti meiltä tarvittavan osan ja lähti autolla korjaamaan mopoa, Pekka Lehto kertoo illan tapahtumista.

Oli tavallinen maanantai-ilta. Takana oli kaunis syyspäivä, ja aurinko paistoi edelleen. Mopon korjaamisen jälkeen Juliuksen oli tarkoitus mennä vielä tapaamaan kavereitaan kylälle. Aiemmin päivällä perhe oli ollut töissä ja Lilian päiväkodissa. Töiden jälkeen Julius oli myynyt autonsa vanhat kaiuttimet. Uudet hän oli ostanut omalla rahallaan. Se oli Juliukselle tärkeää.

- Hän oli ylpeä, että oli itse hankkinut työpaikan, Pessi kertoo.

Autoa Julius sai ajaa poikkeusluvalla.

Julius ehti noin puolentoista kilometrin päähän kotoaan. Leikkuupuimuri, johon Julius törmäsi, on leveydeltään 7,67 metriä. Onnettomuuspaikalla tien leveys on noin kuusi metriä, eli koko puimuri ei mahtunut tielle.

Käräjäoikeuden tuomion mukaan Juliuksen olisi pitänyt huomioida ja ymmärtää, että tie on täysin tukossa.

Tuomiossa lukee myös, että puimurin kuljettajalla oli oikeus luottaa siihen, että muut tienkäyttäjät noudattavat liikennesääntöjä ja olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi.

- Eikö Juliuksella ollut samaa oikeutta? Liisa Pessi kysyy.

Onnettomuuspaikalla ei ollut jarrutusjälkiä. Ilmeisesti siksi esitutkinnassa poliisi kysyi Pessiltä, oliko Julius itsetuhoinen.

- Sanoin, että ei, ei missään nimessä. Mikään ei viitannut siihen. Hän oli sosiaalinen ja hänellä oli suunnitelmia.

Poliisin esitutkintamateriaalista selviää, että 7,67 metriä leveä puimuri peitti kuusi metriä leveän tien kokonaan. Kuva: Hämeen poliisi

Pessi ja Lehto kertovat poikansa haaveilleen tavallisesta elämästä, puolisosta, perheestä ja työstä. Ystäviensä kanssa Julius oli puhunut yhteisen asunnon hankkimisesta armeijan käymisen jälkeen.

Juliuksen vanhemmat ovat miettineet paljon, mistä onnettomuus johtui.

Sää oli aurinkoinen, tie kuiva ja eikä näkyvyys suoralla ollut huono. Aurinko paistoi matalalta Juliuksen menosuunnasta eli suoraan silmiin. Lehto arvelee, että Julius ei auringon vuoksi vain nähnyt hidasta vauhtia vastaan tulevaa puimuria.

- Ja vaikka olisi nähnyt, Julius luuli, että kone oli jossain pellolla eikä voinut olettaakaan, että se tulee tiellä vastaan, Lehto arvelee.

Pessi ja Lehto korostavat, että kukaan ei tiedä varmuudella, mitä tapahtui.

Liisa Pessi tapasi puimurin kuljettajan ensimmäisen kerran oikeudessa. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Onnettomuushetkellä Lehto oli ulkona ja kuuli törmäyksen. Vielä tuolloin hän ei tiennyt, mitä oli tapahtunut.

Vanhemmat kuulivat onnettomuudesta noin kaksi tuntia onnettomuuden jälkeen Juliuksen kaverin isältä.

- Jouduin kysymään moneen kertaan, mitä sinä sanoit.

Lopulta Lehto ymmärsi, että on käynyt todella pahasti. Hän ja Pessi lähtivät heti onnettomuuspaikalle, joka oli täynnä hälytysajoneuvoja.

Äiti tunnisti poikansa auton ja romahti.

Pessin mielestä on parempi, että poliisit eivät tulleet illalla kertomaan, mitä on tapahtunut, sillä nyt hänellä on muistikuvat siitä, millainen puimuri oli ja millaiseen kuntoon Juliuksen auto oli mennyt.

Kun Julius oli irrotettu autosta, vanhemmat saivat hyvästellä poikansa.

- Jos ihmisen käsi voi tuntua kylmältä, kuolleen ihmisen käsi on oikeasti ihan kylmä, Liisa Pessi sanoo.

Väinö Kokko muistaa parhaan ystävänsä mukavana, auttavaisena ja rakkaana ihmisenä. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Juliuksen paras ystävä Väinö Kokko oli onnettomuuden aikaan kotonaan noin neljän kilometrin päässä törmäyspaikasta. Hänen ensimmäinen havaintonsa turmasta oli hälytysajoneuvojen äänet.

Uutinen Mallusjoentiellä tapahtuneesta onnettomuudesta lähti leviämään nuorison keskuudessa nopeasti. Uhrin henkilöllisyydestä ei ensin ollut tietoa. Huoli parhaasta ystävästä alkoi kasvaa, kun Juliukseen ei saanut yhteyttä.

Hiljalleen Kokolle selvisi, että toinen onnettomuusajoneuvoista oli Juliuksen auto. Hän lähti kaverinsa kanssa kohti onnettomuuspaikkaa, joka oli suljettu liikenteeltä. He jäivät odottamaan lisätietoja tapahtuneesta tiesululle.

Kun paikalle saapui ruumisauto, Kokko käsitti, mitä oli tapahtunut.

Ystävykset tunsivat toisensa päiväkodista lähtien. Yksi Kokon ensimmäisistä Juliukseen liittyvistä muistoista on, kun Kokkoa kiusattiin, ja Julius puolusti häntä. Vaikka yläkouluaikaan kaksikko ei nähnyt toisiaan, heistä tuli myöhemmin läheiset ystävät. Kokko muistaa Juliuksen mukavana, auttavaisena ja rakkaana henkilönä.

- Hän opetti minua kasaamaan mopoja ja moottoripyöriä ja muuta. Kaikkea, mikä liikkuu ja käy bensalla.

Juliuksen ystäviä vasemmalta oikealle: Väinö Kokko, Janita Kivikari, Patrik Pitkänen, Anniina Ahonen, Hilja Haverinen, Tia Rytinki, Cia Salmén, Lauri Virtala, Kia Myrsky, Tuukka Myrsky, Juha Lehtinen, Joanna Mattola, Marika Tähtinen ja Tinja Myrsky. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Liisa Pessi ja Pekka Lehto eivät tunteneet puimurin kuljettajaa entuudestaan, vaikka tämä asuukin samalla kylällä. Pessi kohtasi kuljettajan ensimmäisen kerran oikeudessa. Kuljettaja esitti istunnon jälkeen osanottonsa Pessille.

Syyttäjä ja Juliuksen vanhemmat vaativat Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa toukokuussa 2022 ja Itä-Suomen hovioikeudessa helmikuussa 2023, että puimurin kuljettaja tuomittaisiin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta, mutta käräjäoikeus tuomitsi viisikymppisen miehen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta päiväsakkoihin. Miehen tuloilla maksettavaa kertyi hieman yli tuhat euroa.

Juliuksen omaiset ja syyttäjä valittivat tuomiosta hovioikeuteen.

Myös Liikennevakuutuskeskus valitti käräjäoikeuden tuomiosta. Keskus ei hyväksynyt käräjäoikeuden tuomiota, jonka mukaan Juliuksen perheen ei tarvitsisi maksaa myös sen oikeudenkäyntikuluja.

Liikennevakuutuskeskus sai Itä-Suomen hovioikeudessa tahtonsa läpi. Hovi piti ennallaan puimuria kuljettaneen miehen saaman sakkotuomion, mutta sen mukaan Juliuksen omaisten on maksettava myös Liikennevakuutuskeskuksen oikeudenkäyntikulut.

Perheen vahingonkorvausvaatimukset Liikennevakuutuskeskusta vastaan kumpikin oikeusaste hylkäsi.

Liisa Pessin kokoamasta kuva-albumista piirtyy kuva nuoresta miehestä, joka piti käsillä tekemisestä ja monessa mukana olemisesta. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Vahingonkorvauslain mukaan perheellä ei ole oikeutta korvauksiin kärsimyksestä ja ansionmenetyksestä. Ne edellyttäisivät, että onnettomuus johtui törkeästä huolimattomuudesta tai tahallisuudesta.

Julkisuudessa on pohdittu, olisiko onnettomuuden voinut välttää, jos puimurin leikkuupöytä ei olisi ollut kytkettynä, jolloin puimuri olisi ollut vain neljä metriä leveä. Asiaa pohdittiin myös oikeudessa, mutta varmuutta asiasta ei edelleenkään ole.

Perhe on pettynyt kummankin oikeusasteen tuomioon. He eivät halua puhua hovioikeuden ratkaisusta kovin tarkasti, sillä heillä on edelleen mahdollisuus hakea valituslupaa korkeimmasta oikeudesta.

Liisa Pessi sanoo, että heidän mielestään Julius ei saanut oikeutta. Vanhempien mielestä oikeudenkäynneissä keskityttiin liikaa epäolennaisuuksiin, kuten asianajajien palkkioihin ja korvauksiin.

- Tuntuu siltä, että Julius sai syyttää itseään siitä, että menehtyi.

Onnettomuuden jälkeen keskustelu sosiaalisessa mediassa oli pääosin asiallista, mutta Pessi ja Lehto ihmettelevät joidenkin ihmisten tarvetta kommentoida asiaa, josta eivät tiedä mitään.

Molemmat pysyivät pitkään poissa sosiaalisesta mediasta, ja kun he lopulta menivät lukemaan tapauksen kommentointia, kävi ilmi, että heitä syytettiin muun muassa lapsen kuolemalla rahastamisesta.

Pessi pohtii, voiko osa ihmisistä Suomessa niin pahoin, että pahaa oloa pitää purkaa juuri suuren menetyksen kokeneeseen perheeseen.

- Ei meille mitään sääliä tarvitse jakaa, mutta onko pakko lyödä jo kerran lyötyä. Tuntuu siltä, että monelta unohtuu inhimillisyys lapsen menettäneitä kohtaan, Pessi sanoo.

- Miksei voi pitää suuta kiinni, jos ei ole mitään järkevää sanottavaa? Lehto kysyy.

Juliuksen kahdeksanvuotias pikkusisko Lilian käyttää mielellään isoveljensä vanhaa toppatakkia. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Hautajaiset järjestettiin 20. syyskuuta - päivänä, jolloin Julius olisi täyttänyt 18 vuotta. Pessi arvioi, että hautajaisissa oli noin 200 ihmistä: Juliuksen läheisiä, perheenjäseniä, ystäviä, koulutovereita ja opettajia.

2,5 vuotta onnettomuuden jälkeen perheen kodissa moni asiaa muistuttaa yhä Juliuksesta. Kodin seinillä on kuvia nuoresta, jolla oli elämä edessään. Eteisessä on edelleen Juliuksen kengät. Pikkusisko Lilian käyttää mielellään isoveljensä vanhaa toppatakkia.

Liisa Pessin kuva-albumista herää kuva nuorestamiehestä, josta pidettiin ja jolla oli vilkas sosiaalinen elämä. Perhe ja ystävät kuvailevatkin Juliusta avuliaaksi, sosiaaliseksi ja kiltiksi nuoreksi, joka oli monessa mukana.

- Hän ei vetäytynyt omaan huoneeseensa pelaamaan, Pessi sanoo.

Nuoren miehen huone on edelleen, kuten Julius sen jätti lähdettyään kotoa. Pappia lukuun ottamatta Pessi ei ole päästänyt ulkopuolisia käymään Juliuksen huoneessa. Pappi sanoi Pessille, että huoneessa tuoksuu nuori miehen alku.

- Sellaisena haluan ehkä sen pitääkin.

Liisa Pessi kävi halaamassa muistomerkille saapuneita nuoria. Kuva: Paula Kaskimaa / IS