-?Kun valitset vain asioita, joista ehdottomasti pidät niiden muotoilun, pinnan tai historian takia, silloin myös sisustus kestää pidempään. Et väsy niihin niin nopeasti, Johanna sanoo. Kuva: Anna Örnberg
Johanna Hjärtforsilla oli avioero takana ja unelmien kesänviettopaikka mielessä. Rapistunut mökki kaipasi remonttia, ja sellaisen se myös sai - kaikessa rauhassa.
Hitaus ei ole Johanna Hjärtforsille tyypillinen luonteenpiirre, päinvastoin. Hän on innostunut, luova ja spontaani. Juuri tältä pohjalta hän valitsi mökkinsä.
Hän kuuli aamupäivällä sen olevan myynnissä, kävi katsomassa sitä lounastauolla ja oli jo tekemässä kauppoja iltapäivällä.
- Mökki oli rapistunut ja kaipasi kipeästi perusteellista remonttia. Puutarha oli pensaiden viidakko. Mutta sijainti kukkulalla oli upea järvinäkymineen. Siellä oli vanha omenapuu - ja kasvihuone! Tunsin heti, että tämä on se oikea.
Mökki vaikutti monien mielestä aluksi toivottomalta projektilta.
Johannan veranta on kesäisin upean avara lisätila, jonka 1700-luvulta peräisin olevan pitkän ruokapöydän ja erilaisten tuolien iloisen tyylisekamelskan sekaan mahtuu suurempikin illallisseurue.
Kuva: Anna Örnberg
Monien muiden mielestä mökki näytti toivottomalta projektilta, mutta Johannalla oli mielessään selkeä kuva siitä, minkälainen siitä voisi tulla. Visualisointikyky on myös ollut se voima, joka on auttanut häntä jaksamaan maaliin saakka.
Todellinen haaste oli itsehillinnän harjoitteleminen. Hän ei ollut vain uusi mökinomistaja, vaan myös äskettäin eronnut kahden lapsen äiti, joka matkusti paljon työnsä takia. Arki oli kiireistä, ja hänellä oli tiukka budjetti. Hänellä ei ollut aikaa uppoutua täysillä kunnostusprojektiin.
Hän päätti ottaa rennosti ja antaa remontille aikaa, jotta lapset voisivat olla etusijalla ja hän ehtisi myös elää.
- Tietysti olisi voinut painaa kaasua, palkata työntekijöitä ja tehdä kaiken melko nopeasti. Mökkihän on pieni. Halusin kuitenkin toimia rauhassa ja löytää fiksuja ja kustannustehokkaita ratkaisuja välttääkseni lainan.
Oli paljon asioita, joita oli mahdollista tehdä omalla kovalla työllä - siivota, raivata, lajitella. Innokkaana viljelijänä Johanna aloitti tontista.
Hän tiesi aiemmasta kokemuksesta, että voisi saada suuren muutoksen suhteellisen nopeasti raivaamalla tienoota ja pystyttämällä kasvatuslaatikoita. Viljely on hänelle sekä virkistystä että inspiraation lähde.
- Tajusin myös, että itse mökissä on jättimäinen työ. Ennen siihen ryhtymistä minun piti luoda jotain mukavaa ja harmonista. Paikka, jossa voi saada uusia voimia. Joskus kävin täällä, enkä edes astunut sisälle mökkiin. Olin vain puutarhassa puuhailemassa.
Kun kasvit alkoivat itää ja kasvaa, kasvoi myös rakkaus paikkaa kohtaan ja tunne siitä, että nyt oltiin "kotona". Kun aikaa ja voimia oli, hän alkoi työstää myös mökin sisäpuolta pikkuhiljaa.
Johanna pitää puusta. Ei uudesta rautakaupasta haetusta puusta, vaan vanhasta, kestävästä ja patinoituneesta. Se on kaunista materiaalia, jolla on sielu, hän sanoo. Silloin kun rakastaa kaikkea vanhaa ja puuta, on silkkaa iloa irrottaa kerros kerrokselta masoniittia, vanhoja seinälevyjä ja lattiamattoja, jotta saa esiin puiset seinät ja leveät lattialaudat.
Kahdesta pienestä huoneesta tehtiin avara ruokailu- ja keittiötila avaamalla vanhaa hirsiseinää. Uurteiset puupinnat toimivat kivasti uuden, vaalean keittiön vastapainona. Lattialankkujen pinnat on käsitelty ensin teräsharjalla ja sen jälkeen vahattu.
Betoniteräksestä muotoiltu suuri seinäkello on hyvän ystävän rakentama. Kuva: Anna Örnberg
Navetta, jossa on vanhoja lautoja ja muuta kierrätettävää romua, on puhdas aarreaitta.
- En ole puuseppä. Vain yleiskätevä, mutta minun piti tehdä itse mahdollisimman paljon. Se tarkoitti sitä, että keksin ratkaisuja, jotka onnistuin toteuttamaan käytännössä. Sitten päätin, että tämä kelpaa!
Jo käytössä olevien esineiden entisöinti tai kierrätysmateriaaleista rakentaminen on tehokas tapa säästää rahaa. Mutta se toimii vain, jos pidät näin saaduista tuloksista. Johannalle kuluminen ja haalistuminen todistaa, että esineellä on historiaa, ja se on osa kauneutta. Se on täydellinen epätäydellinen!
Minimalistisen makuuhuoneen sängynaluksiin on rakennettu runsaasti säilytystilaa. Makuuhuoneen seinälaudoituksen erilaisia puupintoja on tasoitettu rauhoittavalla kuultomaalilla.
Tammenlehväkoristeinen rautakamiina on torpan alkuperäistä sisustusta. Takaseinustalla näkyvä vanha sähköliikkeen arkistokaappi on ilmaislöytö. Kuva: Anna Örnberg
Vaikka hän pitääkin kierrätyksestä, kulumisesta ja vanhoista tavaroista, hän ei kuitenkaan halua elää jossain, joka muistuttaa roskakoria. Kontrastit ovat tärkeitä; tasapainoa luodaan uusilla vastamaalatuilla pinnoilla ja lukuisilla uusilla yksityiskohdilla.
Uusi rinnalla on myös merkki siitä, että vanha on hyvin harkittu tyylivalinta. Hän olisi voinut ehkä löytää käytetyn keittiön sisustuksen halvalla ja maalata sen, mutta tähän mökkiin sopi paremmin moderni tyylikäs keittiö. Kaivatun kontrastin toi maalaismainen puinen keittiösaareke.
- Sähkö- ja putkityöt ja muut toiminnalliset pitää tietysti tehdä uusina. Mutta myös niissä on mahdollista tehdä hintaan vaikuttavia valintoja.
Johanna kertoo, että alun perin oli tarkoitus lämmittää mökki maalämmöllä. Kun tarjous oli kymmenissä tuhansissa, hänen täytyi miettiä kahdesti. Koska mökissä oli useita kamiinoja, hän päätyi maalämmön sijaan pelkkään ilmalämpöpumppuun.
Totta kai se tarkoittaa vähän ylimääräistä työtä kylmillä keleillä, mutta hänellä on puuta, mitä polttaa. Hän tinki mukavuudesta, mutta vältti velkaantumisen. Se oli kompromissi, joka oli tehtävä. Sitten on vain päätettävä, että on mukava tehdä tulia ja kävellä lampaannahkaisissa tossuissa.
Ilmalämpöpumppu toimii parhaiten, kun pohjaratkaisu on avoin. Se ei ole ainoa syy, miksi Johanna päätti poistaa ovet alakerrasta ja suurentaa huoneiden välisiä aukkoja. Mökki tuntui kasvavan, kun näkyvyys parani.
Mistä tahansa alakerrasta näkyy ikkunoista kauas ulos. Uusien ikkunoiden koon kasvattaminen kattoon asti antaa ilmavan vaikutelman. Verhot valitaan niin, että valo pääsee sisään.
Koska Johannalla oli selkeä tavoite, remontin pitkittyminen oli tavallaan etu. Hän osasi suunnitella, löytää ja kerätä huonekaluja ja esineitä sisustukseen.
Rouhea tiiliseinä tuo rustiikkisen tuulahduksen.
Vanhan kaminan klassinen sinivihreä sävy on Johannan lempiväri. Torpan rottinkituoleissa on alkuperäiset kankaat; ruskeanvihreät kuviot sointuvat hyvin torpan muihin väreihin ja puupintoihin. Kuva: Anna Örnberg
Koska neliömetrejä oli vähän, oli tärkeää valita huolellisesti. Silloin ei voi tyytyä siihen, mikä on halpaa tai ilmaista. Mökissä on liian vähän tilaa tuhlattavaksi tarpeettomuuksiin tai esineisiin, joista ei tiedä mitään.
- Kauniit käyttötavarat ovat erityisen tärkeitä. En osta sherrylaseja kirppikseltä vain siksi, että ne ovat hienoja. Minun on tiedettävä tarkalleen, missä tavarat säilytetään ja mihin niitä käytetään.
Valikointi on vaikeaa, varsinkin jos pitää kauniista. Pelkkä koristeellisuus ei kuitenkaan auta pääsemään mökin kynnyksen yli. Esineellä pitää olla myös tarve. Vastaavasti on helpompi hengittää, kun ei ole liikaa "matkatavaraa".
Vanha leposohva on täydellinen paikka päivänokosille, pihan linnunlaulu ja puiden suhina kuuluvat sisälle asti.
Suljetut keittiönkaapit saivat kyytiä, nyt astiat saavat olla esillä avohyllyissä. Yrtit piristävät keittiön tiskillä ikkunan äärellä.
Keittiön tiskin alla oleva rakennuslava toimii lisähyllynä, materiaali sointuu hyvin hirsiseinään. Kuva: Anna Örnberg
Johanna myöntää toimivansa ristiriitaisesti. Samalla kun hän kerää vanhaa lautaa ja kasaa sitä navettaan tulevia projekteja varten, hän on itsepintaisen valikoiva mökissään.
Kun hän ottaa jotain sisälle, se osoittautuu usein vihreän sävyiseksi. Ehkä vihreä vetää puoleensa juuri viljelijää? Vai johtuuko se siitä, että mökin sielu on ehdottomasti vihreä, kuten Johanna väittää, ja siksi vihertävä sopisi niin hyvin?
- Kun valitset vain asioita, joista ehdottomasti pidät niiden muotoilun, pinnan tai historian takia, silloin myös sisustus kestää pidempään. Et väsy niihin niin nopeasti. Tyylien ja tavaroiden iän sekoituksen ansiosta koti ei myöskään näytä liian selkeästi vanhentuneelta.
Sinnikkyys on tuonut tulosta. Mökinomistajan elämä on nyt nautinnollista, ja väsyttävä tie tähän pisteeseen on vain muisto, joka hiipuu vähitellen. Jäljelle jää voiton tunne ja ilo saavutuksesta.
Tontilla kasvava syreenipensas on luultavasti kukkinut torpan vierellä aina keväisin torpan rakentamisesta asti. Kuva: Anna Örnberg
Muutamia yksinkertaisia sisustusvinkkejä?
- Hylly kannakkeilla! Rakastan avohyllyjä, joissa voi säilyttää käyttöesineitä, ikään kuin ne olisivat koristeita. Nopein keino on luoda tunnelmaa on kuitenkin tuoda kukkia ja oksia luonnosta.
Onnistunein kierrätysprojekti?
- Sitä en ole valitettavasti vielä tehnyt... Lasikuistin kattokruunu on tehty vanhasta ruosteisesta piikkilangasta. Itse tehty keittiön säilytyshylly on mielestäni hyvä. Sitten kerään vanhoja ovia ja lankkuja, koska niistä saa kauneimmat pöytälevyt.
Piskuinen punainen torppa sai uuden peltikaton, maalipinnan ja ikkunat.
Johanna sisustaa torppaansa vanhalla, merkityksellisellä tavaralla ja kauniilla yksityiskohdilla. Kuva: Anna Örnberg
Paras budjettivinkki?
- Luo oma tyylisi tavaroilla, joista todella pidät, mieluiten vintagea ja vähän omituista. Kukaan ei tiedä tällaisten asioiden hintalappua eikä voi verrata niitä muihin.
Yliarvostetut sisustuksen yksityiskohdat?
- Laminoidut lastulevykaapit! Rakenna itse hyllyjärjestelmät ja piilota verhoilla tai osta antiikkikaappeja aidosta puusta. Jälkimmäisen voit myös myydä, jos halua saada rahasi takaisin.
Fakta
Johannan lapset Greta ja Elis viihtyvät äitinsä tavoin torpassa. Kuva: Anna Örnberg
Asukkaat: Johanna Hjärtfors, 45, ja lapset Greta, 17, ja Elis, 13.
Työ: Johanna työskentelee tiedottajana aikuisopiston opiskelijajärjestössä.
Missä: Mörtelekissä, Smoolannin maaseudulla, muutaman kilometrin päässä Åsedasta.
Tietoa mökistä: Mökki on rakennettu vuonna 1878, se on kooltaan 85 neliömetriä, lisäksi eristämättömällä lasikuistilla on 35 neliötä. Alakerrassa on eteinen, olohuone, ruokailutila ja keittiö. Yläkerrassa on kolme pientä makuuhuonetta, toimistotila aulassa, kylpyhuone ja pesukone. Peruskorjaus aloitettiin vuonna 2015, ja mökki oli valmis käyttöön jouluun 2018 mennessä.
TetraSys Oy.