Entisiä ja nykyisiä salibandyvalmentajia: Janne Kainulainen (vas.), Petri Timonen ja Juha Kivilehto. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva, Timo Marttila, Juhani Järvenpää, Kalle Parkkinen

Salibandy on lajina ammattimaistunut, mutta liigavalmentajien korvaukset eivät ole nousseet samassa tahdissa vaatimustason kanssa. Moni päävalmentaja onkin ajanut itsensä nopeasti piippuun ja jäänyt sivuun. Tällä hetkellä miesten F-liigan kokenein päävalmentaja on 39-vuotias Janne Kainulainen.

Moni hämmästyi, kun mahtiseura Classic kertoi joulukuussa 2021 Juha Kivilehdon olevan joukkueen seuraava päävalmentaja. Salibandyväki mietti, millä näytöillä tuolloin Classicia vielä pelaajana edustanut Kivilehto nousee lajin kuusi edellistä Suomen mestaruutta vieneen dynastian päävalmentajaksi?

Jalkapallon puolelta vastaavanlainen hypoteettinen esimerkki voisi olla Perparim Hetemaj'n siirtyminen HJK:n keskikentältä päävalmentajaksi. Jääkiekossa Jori Lehterän loikka Tapparan penkin päähän tai Atte Ohtamaan Kärppien luotsiksi. Kuulostaa absurdilta. Sitä se kontekstista irrotettuna onkin.

Tämän vuoden alussa miesten maajoukkueen päävalmentajana aloitti Esa Jussila, 43, entinen pelaajalegenda hänkin. Joensuulainen toimi yhdeksän vuotta Sveitsin maajoukkueen apuvalmentajana, mutta päävalmentajakokemusta löytyi vain puolentoista kauden verran Sveitsin liigasta. Siviilityö ei mahdollistanut seuravalmennusta, Jussila on sanonut.

Urheilulehti

TÄMÄ ARTIKKELI on julkaistu ensi kertaa Urheilulehdessä 10/2023. Pintaa syvemmälle mennään Urheilulehdessä joka viikko.

Tilausohjeet ovat täällä.

159 A-maaottelua urallaan pelannut Kivilehto ja 139 maaottelun Jussila voivat osoittautua loistaviksi valmentajiksi. Kivilehtoa mitataan kevään pudotuspeleissä, Jussilaa ensi vuoden MM-kisoissa.

Classic halusi muutoksen sijaan jatkuvuutta, jota seuran ja sen toimintakulttuurin tunteva Kivilehto tarjoaa. Maajoukkueeseen taas haluttiin uusia tuulia, joten pitkään Sveitsissä vaikuttanut Jussila oli järkeenkäypä valinta.

Silti huippupesteihin pääseminen ohuilla tai olemattomilla näytöillä kertoo paljon lajin valmennuksen nykytilasta. Karu tosiasia on se, ettei kumpaankaan pestiin ollut jonoksi asti mitat täyttäviä kandidaatteja.

Salibandy on ottanut urheilullisesti valtavia harppauksia viimeisen 15 vuoden aikana. Amatöörilajin vaatimustaso on noussut, samoin pelaajapalkkiot, mutta valmennus ei ole pysynyt - tai sitä ei ole pidetty - kyydissä.

Miesten liigassa on valmentanut viimeisen kymmenen vuoden aikana yli 50 päävalmentajaa. Moni on valmentanut 2-3 vuotta ja jäänyt sen jälkeen joko taka-alalle tai kadonnut kokonaan lajin parista.

Yksi heistä on Petri Timonen, joka valmensi espoolaista Indiansia vuodet 2019-21. Palo lajia tai valmentamista kohtaan ei sammunut, mutta arjen yhteensovittaminen salibandyyn kävi Timosen mukaan liian raskaaksi.

Rakennusalalla työskentelevä perheenisä teki jo valmentaessaan täyttä päivää siviilitöissä. Töihin seitsemäksi, työpäivän jälkeen suoraan hallille ja kotiin kymmenen aikaan illalla.

- Ja seuraavana päivänä sama rumba. Se on pidemmän päälle raskas paketti, jota oma psyyke ei kestänyt, Timonen muistelee.

Keväällä 2021 tehty päätös jäädä sivuun oli lopulta helppo. Timosen perheeseen oli syntymässä toinen lapsi. Hän tosin huomauttaa, että olisi tehnyt saman päätöksen yhden lapsen isänäkin. Ensimmäisellä kaudella tytär pyöri innoissaan hallilla, mutta alkoi toisella kaudella kyselemään, koska isä ehtisi tekemään jotain yhdessä.

- Siinä rupeaa miettimään, onko valmentaminen tämän arvoista. Perhe on ykkönen.

Timosen toistaiseksi viimeinen ottelu penkin päässä oli viidennen puolivälieräottelun tappio paikallisvastustaja Oilersille. Indians hukkasi kolmannen erän lopussa kolmen maalin johdon, päästi alivoimaisen Oilersin tasoihin viime sekunneilla ja hävisi jatkoajalla. Oilers voitti kiihkeän sarjan 4-1.

- Kausi ei ollut paras mahdollinen, ja sitä luulisi, että päällimmäinen tunne olisi ollut valtava harmitus, mutta tunsin oloni vähintään yhtä paljon helpottuneeksi. Tiesin, että ehdin olemaan taas kotona. Se kuvastaa aika paljon sitä vireystilaa, mikä minulla oli.

Timonen sanookin, että tilanne on nykyään huomattavasti helpompi.

- Jaksaminen on huomattavasti parempaa. Nyt olen normaali ihminen. Aiemmin tein töitä 7-22, ja siihen päälle kaikki mietinnät ja unet sählystä.

Indiansin Petri Timoselle päivätyön ja valmennusuran yhdistelmä kävi liian raskaaksi. Kuva: Juhani Järvenpää

Valmentamaan Timonen lähtisi silti edelleen, jos se olisi mahdollista. Yhtälö on kuitenkin mahdoton.

- Se on vain kylmä fakta. Tiettyyn pisteeseen asti voi rakastaa lajia ja olla intohimoinen, kuten olenkin, mutta liigavalmentaminen ei ole mahdollista näissä olosuhteissa.

Nokian KrP:tä valmentava Janne Kainulainen, 39, on liigan kokenein päävalmentaja. Meneillään oleva kausi on Kainulaisen viides liigajoukkueen pääkäskijänä.

- Se ei todellakaan ole ylpeydenaihe, Kainulainen tuhahtaa ja lisää olevansa erittäin huolissaan salibandyvalmennuksen nykytilasta.

Kainulaisen lisäksi ainoastaan EräViikinkien Miro Mäkelä toimi liigassa päävalmentajana edellisellä vuosikymmenellä. Kesken tämän kauden ErVin peräsimeen apuvalmentajan paikalta noussut Mäkelä valmensi Tikkurilan Tiikereitä vuodet 2019-21.

Liikunta- ja testausopista maisterintutkinnon Jyväskylän yliopistoon tehnyt Kainulainen on myös liigan ainoa päätoiminen päävalmentaja. Osa kollegoista tekee valmentamisen ohella seuratöitä, osa on siviilitöissä joko täyspäiväisesti tai osa-aikaisesti.

KrP:n pääkäskijä sanoo suoraan, ettei lähtisi valmentamaan siviilityön ohessa.

- Nostan hattua niille, ketkä sitä tekevät - varsinkin kun pelimäärät ja valmentajien vaateet ovat nousseet. Nykyään pelaajat vaativat perusteluita, suunnittelua ja videoita. Se olisi ihan mahdoton homma, jos seura päättäisi, että valmentaja saa korvauksen puolipäiväisestä valmennustyöstä tai jopa sen alle, kun samalla häneltä vaaditaan täyspäiväistä panostamista. Siihen leikkiin en lähtisi.

Kainulainen valmensi Kuopion Welhoja liigassa 2017-19. Silloin hän teki valmentamisen ohella seuratöitä. Vuodet 2019-21 hän luotsasi Turun Palloseuraa täyspäiväisenä. Nykypestissä hän vetää sekä aamu- että iltaharjoituksia, sillä Nokialla on useita puoliammattilaisia.

Viidettä kauttaan päävalmentajana toimiva Janne Kainulainen on liigan kokenein koutsi. Kuva: Jukka Ritola / Aamulehti

Kiinteä työaikaa ammattivalmentajalla ei ole. Hallilla tapahtuvan valmentamisen ohella päivät täyttyvät suunnittelusta ja organisoinnista, omien ja vastustajien pelien tutkimisesta ja analysoinnista.

- Harjoituksia pystyn suunnittelemaan säntillisemmin. Se mihin pystyn käyttämään enemmän aikaa, ovat henkilökohtaiset palaverit ja kehityskeskustelut pelaajien kanssa.

Ammattivalmentajalla on myös mahdollisuus paneutua seuran pelaajaputkeen, vanhimpiin juniorijoukkueisiin ja akatemiajoukkueen pelaajiin. Monien siviilityön ohella valmentavien rajallinen aika ja energia riittää pelkästään liigajoukkueen toimintaan ja pelaajiin.

- On tosi tärkeää, että tietää, minkälaisia pelaajia on tulossa akatemiasta ja junioreista.

Jos joku sairastuu, Kainulaisen ei tarvitse odottaa kahvitaukoa päästäkseen hankkimaan korvaavan pelaajan harjoituksiin.

- Kuulostaa pieneltä jutulta, mutta isossa kuvassa on tosi tärkeää, että saadaan vedettyä laadukkaita harjoituksia täydellä kokoonpanolla.

Tilanne on johtanut siihen, että Suomesta on karannut päteviä valmentajia Sveitsiin. Kun 12 joukkueen sarja syksyllä käynnistyi, joka toisessa alppimaan liigajoukkueessa oli suomalainen päävalmentaja.

Oululaislähtöinen Eetu Vehanen, 32, toimii liigajoukkue Thurgaun apuvalmentajana. Vehanen on ammattivalmentaja. Puolet työnkuvasta on aamuharjoitusten vetämistä koulussa.

Alkujaan Vehanen lähti divariseura AD Astra Sarnenin päävalmentajaksi vuonna 2018 ja nosti seuran pääsarjaan. Sitä ennen hän oli ehtinyt valmentaa Oulun Luistinseuraa kauden salibandyliigassa. CV:ssä oli 1,5 kautta liigajoukkueen apuvalmentajana, pari kautta tuplapestillä A-poikien SM-sarjassa ja 2-divisioonassa sekä muutama kausi nuoremmissa juniori-ikäluokissa.

Eetu Vehasen mukaan Sveitsissä ehtii keskittyä valmentamiseen aivan eri tavalla kuin Suomessa.

- Hyppäsin aina kolme askelta liian vaativaan tehtävään, koska Oulussa ei ollut koutseja, joilla olisi riittänyt taso tai motivaatio, Vehanen muistelee.

- Pääsin liigaan 26-vuotiaana räkänokkana. Ei sen pitäisi niin mennä, mutta se kuvastaa valmentamisen arvostusta pohjoisen alueella.

OLS:ssa Vehanen oli töissä päävalmentajana ja seuran valmennuspäällikkönä. Vastaavanlaisia virityksiä löytyy nykyliigastakin. Nykyään hän tekee puolikasta työaikaa ja jakaa lapsenhoidon vaimonsa kanssa. Vehanen ynnäilee, että kun ensimmäiseen Sveitsin-pakettiin lisää maan matalamman verotuksen, asunto- ja autoedut, on korvaus lähes nelinkertainen Suomeen verrattuna.

- Suomessa olin paperilla ammattivalmentaja, mutta ei siitä arjen kustannuksiin nähden jäänyt mitään käteen. Se oli intohimohommaa, jossa ottaa helposti arkeen liikaa ja on seitsemässä eri paikassa tekemässä pieniä tehtäviä.

- Täällä sain keskittyä itse valmentamiseen huomattavasti enemmän. Harjoitusten suunnitteluun ja analysointiin, yksilöpalautteeseen, jopa harjoitusten videointiin, sinkkumiehenä maahan muuttanut nykyinen perheenisä toteaa.

Vehanen luonnehtiikin, että valmentamisen ero Suomessa ja Sveitsissä on kuin yö ja päivä. Pohjoisen liigajoukkueen pelien ja matkustamisen päälle OLS:n valmennuspäällikkönä Vehanen vietti noin 50 päivää Eerikkilässä liiton tapahtumissa.

- Aikaa palautumiseen, mitä valmentajana tarvitsee että voi luoda henkisesti jotain uutta, ei juuri jäänyt.

Sveitsin ja Suomen vertaaminen ei kuitenkaan ole täysin ongelmatonta. Käkikellomaan oma lajiosaaminen on jäänyt jälkeen niin pelaajien kuin valmentajien suhteen. Paikallisille amatöörilaji ei ole elämän ykkösprioriteetti, joten markkina on suotuisa suomalaisille pelaajille ja valmentajille.

- Täällä ymmärretään, että tarvitaan ulkomaalaista osaamista. Sveitsiläisille valmentaminen ei ole ammatti, mitä tavoitellaan. Kontrasti on iso myös pelaajille, kun ulkomaalaisille maksetaan paljon ja järjestetään kaikki, mutta Sveitsin U23-maajoukkuepelaaja voi maksaa pelaamisesta itse.

Sveitsissä viihtyvä Vehanen sanoo, että eroa Suomeen syntyy myös valmentajien tulevaisuudennäkymissä.

- Sveitsissä on mahdollisuus nähdä itsensä samassa työssä nelikymppisenä tai vielä 60-vuotiaanakin.

Miten nykytilanteeseen on päädytty?

Vielä kymmenisen vuotta sitten salibandy oli liigatasollakin pääosin harrastus pelaajille ja valmentajille. Liigajoukkueet olivat kaveriporukoita, joissa pelailtiin ja otettiin olutta viikonloppuisin.

Nykyhuiput, jo pikkulapsina lajin aloittaneet, taas ovat kasvaneet kilpailuun ja huippu-urheiluun. Salibandy on yhä useammalle elämän ykkösprioriteetti, vaikka pääosin amatöörilajista puhutaankin. Harrastus on muuttunut totiseksi liigatasolla.

- Laji on mennyt huimasti eteenpäin. Pelaajat ovat nykyään paljon kunnianhimoisempia ja vaativat valmentajilta enemmän, niin kuin pitääkin vaatia, vuosina 2009-14 liigassa pelannut Kainulainen summaa.

Myös pelaajille maksettavat korvaukset ovat nousseet, mutta valmentajille maksetaan monissa paikoissa yhä kitsaasti. Liigassa ollaan valmentajien kannalta myrkyllisessä välitilassa, jossa valmentajille maksetaan kuin harrastajille, vaikka laji on monelle pelaajalle enemmän kuin harrastus.

Oheinen luonnehdinta on kärjistävä, mutta kaikki tätä juttua varten haastatellut valmentajat allekirjoittavat sen. Valmennustyö ei ole enää pelkästään hallilla tapahtuvaa harjoitusten ja pelien vetämistä, mutta korvaus on yhä sen mukainen.

Ongelma on monisyinen, mutta viime kädessä tullaan valmentajien arvostukseen. Esimerkiksi F-liiga palkitsee kauden parhaan maalivahdin, puolustajan, hyökkääjän ja tuomarit.

- Vuoden valmentajaa ei palkita, mikä kertoo aika paljon. Liitollakin on vastuunsa, Kainulainen näkee.

Selkeämmin valmentajien arvostuksen puute näkyy urheilujohdossa tehtävissä valinnoissa. Myös salibandy kärsii suomalaisen urheilujohtamisen vitsauksesta: tiukassa olevaa rahaa allokoidaan ennemmin pelaajiin kuin valmentajiin tai organisaatioon.

Juha Kivilehto nousi suoraan pelaajasta salibandyn ykkösseuran päävalmentajaksi. Kuva: Timo Marttila

- En halua syyllistää seuroja. Fyrkkaa ei ole, mutta väistämättä tulee fiilis, että valmentajat ovat kulutustavaraa, joista otetaan parissa vuodessa kaikki irti. Seurat varmasti haluaisivat pitää heidät, mutta ihmiset ovat niin puhki, ettei edellytyksiä jatkaa ole, Timonen näkee.

- Monissa seuroissa ajatellaan edelleen, että yksittäinen pelaaja tuo isomman arvon kuin valmentaja. Meilläkin on 200 harjoitusta vuodessa, joten päävalmentajalla on iso vastuu joukkueen ja yksilöiden kehittymisestä. Minkälaisen kaverin siihen palkkaat, on todella iso asia versus se, kuka on kakkoskentässä, Kainulainen pohtii.

Tie ei kuitenkaan ole yksisuuntainen. Valmentaminen ei ole liukuhihnatyötä vaan intohimohommaa - etenkin amatöörilajissa. Jos pesteihin löytyy innokkaita tekijöitä talkootason korvauksilla, noidankehä jatkaa kiertoaan.

- Jos seura tarjoaa paljon pienemmän määrän rahaa mitä työ vaatii, pitäisi valmentajien pohtia, suostuako siihen. Ymmärrän, miksi nuoret ja innokkaat valmentajat tarttuvat liigapesteihin, mutta samalla sahataan omaa ja muiden valmentajien oksaa tyytymällä alipalkattuun hommaan, Kainulainen sanoo.

Timonen taas pohtii, onko lajiin ehtinyt kehittyä valmentajia, joiden ammattitaito on niin korkealla, että heille kuuluisi maksaa ammattitason korvausta.

- Kun valmentajille ei ole pystytty tai haluttu maksaa, ei ole myöskään niin kokeneita ja laadukkaita valmentajia, joiden koettaisiin antavan lisäarvoa. Onko se pyörähtänyt noin päin, Timonen kysyy.

Ehkä. Karu tosiasia on joka tapauksessa se, että laji on hukannut suuren määrän valmentajatalenttia.

Timonen mainitsee yhtenä esimerkkinä entisen aisaparinsa Mikko Laurikaisen. Timonen oli apuvalmentaja ja Laurikainen päävastuussa, kun Indians otti ensi askeleitaan liigakentillä vuonna 2013. Laurikainen jäi sivuun keväällä 2015, mutta palasi espoolaisten peräsimeen vuosiksi 2017-19.

Laurikainen oli taktinen pioneeri, joka toi »Heimon» pelaamiseen pallokontrollia, kun lajin kantavat teesit olivat vielä tuolloin lähinnä puolustaminen ja vastahyökkääminen. Laurikaisen Indiansilta otettuja pallollisen pelin vaikutteita voi tänä päivänä nähdä Salibandyliiton »Maajoukkuetie»-toiminnassa ja nuorisomaajoukkueissa.

- Laurikainen oli aikaansa edellä, mutta lopetti valmentamisen ja sanoi, että rahaa saa helpomminkin. Jos tällaiselle tyypille ei pystytä maksamaan tarpeeksi, niin kertoohan se jotain.

Nykyisten liigavalmentajien tilanteet vaihtelevat seuroittain, mutta yleistilanne on huolestuttava. Mitä enemmän päteviä valmentajia jää huipulta sivuun, sitä pienemmäksi potentiaalisten huippukoutsien joukko kutistuu. Viime kädessä siitä kärsivät myös pelaajat ja koko suomalainen salibandy.

- Olen huolissani koko lajin kannalta, Janne Kainulainen lataa kaunistelematta.

KrP-luotsi ymmärtää myös seuroja. Pelaajat ovat ammattimaistuneet nopeasti. Edellisen vuosikymmenen alussa huippu-urheilun vaativalla pieteetillä lajiin panostivat lähinnä maajoukkuepelaajat. Nyt liigassakin alkaa olla hyvä määrä puoliammattilaisia, joille laji on tärkeää.

KrP:n Janne Kainulainen on huolissaaan huippuvalmentajien joukon kutistumisesta. Kuva: Jukka Ritola / Aamulehti

Jos valmentajiin satsaaminen laahaa, muuttuu nuora entistä kapeammaksi. Kainulainen pelkää, että jo nyt ahtaalla olevan ammattikunnan tilanne voi muuttua tulevaisuudessa vielä heikommaksi.

- Toivottavasti olen väärässä. Voi olla, että seurojen on jossain vaiheessa pakko reagoida, jos pelaajat alkavat vaatia aiempaa ammattitaitoisempaa valmennusta, hän toivoo.

- Kunhan siinä vaiheessa ei ole liian myöhäistä ja aleta paskat housuissa miettiä, mistä löydetään hyviä valmentajia, kun ammattitaitoisia tyyppejä on valunut entistä enemmän siviilitöihin.

Kyse on lopulta siitä, pelataanko seuroissa pitkää vai lyhyttä peliä. Pelaajiin satsaaminen voi tuottaa tulosta lyhyellä tähtäimellä. Valmennukseen panostaminen taas luo edellytyksiä pidemmän aikavälin menestykselle.

- Hyvä pitkän linjan valmentaja, joka saa motivoivan korvauksen on parempi sijoitus kuin tähtipelaaja liigajengissä kahden vuoden pahvilla. Valmentajaan satsaaminen ei näy ehkä parissa vuodessa, mutta nostaisi isossa kuvassa kilpailua valmentajapaikoista ja palvelisi sitä kautta koko lajia, Petri Timonen arvioi.

Uskooko liigaa pian kaksi vuotta sivusta seurannut entinen päävalmentaja tilanteen parantuvan?

- Pahoin pelkään, ettei siihen ole ihan hetkeen tulossa muutosta. Monessa paikassa ajatus on, että rahat pelaajille, kun he sen työn tekevät. Totta kai pelaajillekin pitää maksaa. Asia ei ole yksinkertainen, mutta valmentajien tilannetta kannattaisi miettiä ja ruveta laittamaan parempaan suuntaan.

Fakta

Janne Kainulainen, 39, Nokian KrP (5. kausi päävalmentajana liigassa). Päätoiminen päävalmentaja.

Jarmo Eteläaho, 45 Jymy (3. kausi). Täyspäiväinen luokanopettaja. Valmentanut Jymyä vuodesta 2014.

Kalle Tyrkäs, 46, LASB (3. kausi). Täyspäiväinen maansiirtoalan yrittäjä. Toimi joukkueen apuvalmentajana useita vuosia ennen päävalmentajapestiä.

Tero Kotilainen, 46, Happee (3. kausi). Töissä seuralla. Liigajoukkueen päävalmentaja (n. 50% työajasta) ja seuran valmennuspäällikkö (n. 50%).

Harri Naumanen, 41, OLS (3. kausi). Tekee osa-aikatöitä, mm. opettajansijaisuuksia ja taidemaalauksia. Noin kolmannes tuloista valmentamisesta. Jää sivuun kauden jälkeen.

Miro Mäkelä, 32, EräViikingit (3. kausi). Töissä seuralla. Liigajoukkueen päävalmentaja (n. 70% työajasta) ja vanhimpien ikäluokkien valmennuspäällikkö (n. 30%), vetää aamuharjoituksia. Lisäksi Salibandyliiton Etelä-Suomen alueen valmennuspäällikkö ja poikien U19-maajoukkueen apuvalmentaja.

Santeri Raatarila, 28, TPS (2. kausi). Töissä seuralla. Kauden aikana päävastuualue liigajoukkueen valmentaminen, vetää lisäksi liikuntakerhoja lapsille ja vastaa vanhimpien junioreiden fysiikkaharjoittelusta.Vetää kauden ulkopuolella leirejä ja tekee seuratöitä. Siirtyy ensi kaudella apuvalmentajaksi.

Antti Vartiainen, 40, Indians (2. kausi). Liikunnanopettaja (n. 90% työaika). Miesten maajoukkueen apuvalmentaja. Oli aiemmin Indiansin apuvalmentaja.

Mikko Stenfors, 34, FBC Turku (1. kausi). Opintovapaalla. Nosti joukkueen liigaan viime kaudella. Palaa kesällä töihin rahoitusalalle ja jää sivuun valmentamisesta.

Juha Kivilehto, 41, Classic (1. kausi). Puolipäiväinen päävalmentaja ja puolipäiväinen liiketalouden opettaja.

Jori Isomäki, 48, SPV (1. kausi). Täyspäiväinen liikunnanopettaja yläasteella. Toimi aiemmin SPV:n apuvalmentajana. Miesten maajoukkueen apuvalmentaja.

Aleksi Lammi, 33, Oilers (1. kausi). Töissä seurassa vuodesta 2015. Liigajoukkueen päävalmentaja tammikuusta lähtien (n. 60% työajasta) ja vanhimpien junioreiden valmennuspäällikkö (n. 40%). Aiemmin liigajoukkueen apuvalmentaja.