Olli Rauste kertoo, että hänen tavoitteensa on yhteisen hyvän edistäminen. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS
Sääntöuskovaiseksi itseään kuvaava Olli Rauste on noussut "sivutyönään" merkittäväksi urheiluvaikuttajaksi Suomessa.
Kun Suomen urheilutoimituksissa kaivataan lakitieteellistä osaamista, puhelimen yhteystiedoista kaivellaan ensimmäisenä aina samaa nimeä.
Soitetaanpa hei Rausteelle.
Olli Rausteen puhelin pirisee, kun huippuhiihtäjien maajoukkuesopimus puhuttaa, kun Jokerien omistajuussopassa tapahtuu uusia käänteitä, kun Venäjä valittaa kansainvälisestä kilpailukiellostaan.
Suomen viime vuosikymmenten dramaattisimmissa urheiluun liittyvissä oikeudenkäynneissä parkkiintunut Rauste tunnetaan miehenä, joka vastaa kinkkisiinkin kysymyksiin mielellään ja usein rohkeilla mielipiteillä.
Siinä missä monet lakiasiantuntijat ovat varovaisia sanomisissaan, Rauste ei pelkää tehdä kovia linjauksia päivän polttavasta urheilupuheenaiheesta - ja ottaapa hän välillä toimituksiin yhteyttä omatoimisestikin, jo ennen kuin puhelin ehtii pirahtaa.
Vaikka Rausteen nimi komeilee lehtien sivuilla taajaan, tietää harva suomalainen miehestä lakiopillisten näkemysten tuolla puolen kovin paljoa.
- Ihmisethän eivät edes tiedä missä olen töissä, kuvittelevat että olen asianajaja, Rauste toteaa naurahtaen kuivasti.
Päivätyössään Rauste on SOK:n lakimies, joka neuvottelee SOK:lle uusia hotelleja ja Prismoja muun muassa Viroon. Työ on täyspäiväistä eikä siinä päädytä isoihin otsikoihin.
Miten urheilun sisäpiirin ulkopuolelta tuleva lakimies on noussut suomalaisen urheilun merkittäväksi mielipidevaikuttajaksi? Miten elantonsa liikejuridiikan puolella tekevästä juristista on tullut ensisijainen auttaja dopingista epäillyille suomalaisurheilijoille ja epäasiallisesta kohtelusta syytetyille valmentajille - joita molempia Rauste on usein onnistunut johdattamaan kinkkisestä tilanteesta ulos kuivin jaloin?
On syytä selvittää, minkälainen mies on kotimaisen urheilujuridiikan ykkösnimi, jonka oikeudellisten näkemysten pohjalta suomalainen yleisö muodostaa usein käsityksiään urheilun isoista kysymyksistä.
Urheilulehti
TÄMÄ ARTIKKELI on julkaistu ensi kertaa Urheilulehdessä 13/2023. Pintaa syvemmälle mennään Urheilulehdessä joka viikko.
Tilausohjeet ovat täällä.
Syy Rausteen nykyiseen asemaan rakentuu tutuista aineksista: hän on aina ollut työteliäs, pedantti ja kunnianhimoinen - ja kuten alojensa suuret menestyjät yleensä, oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Kun Rauste alkoi hankkia kannuksiaan lakimiehenä 1990-luvun alussa, urheiluoikeus oli Suomessa vielä valloittamatonta korpimaata.
- Suomessa ei ollut käytännössä urheilujuridiikkaa olemassakaan. Ei ollut urheiluoikeuden yhdistystä eikä oikein mitään, Rauste tiivistää.
- Meillä oli muutamia korkeimman oikeuden päätöksiä siitä, onko Suomessa pelanneen jenkkikoripalloilijan pelaajasopimus työsopimus. Kesken kauden irtisanotut pelaajat olivat riitauttaneet asian ja vaatineet, että heille pitää kuitenkin maksaa palkka loppuun asti. Nykyisinhän tuntuu hassulta edes kysyä tuollaista: jos kaveri tienaa viisi tonnia kuussa pelaamalla koripalloa, niin totta kai se on työsopimus. Sitä oli kuitenkin riidelty korkeimpaan oikeuteen asti, Rauste muistelee.
Helsingin yliopiston oikeustieteellisestä vuonna 1990 valmistunut Rauste oli viettänyt vuoden auskultoimassa kotikaupungissaan Joensuussa ja oli lähdössä Philadelphiaan jatkamaan opintojaan, kun asunnon postiluukusta kolahtanut kirje kiinnitti huomion.
- Pennsylvanian yliopiston opinto-oppaassa oli semmoinen kurssi kuin urheilulaki, 26 tuntia luentoja. Mietin, että miten joku voi puhua 26 tuntia jostain urheiluoikeudesta. Pitäähän se mennä kuuntelemaan, Rauste kertaa.
Ajatus urheilun ja oikeusopintojen yhdistämisestä kiehtoi Raustetta - olihan hän ollut omien sanojensa mukaan ollut lapsesta asti "urheilufriikki". Lapsuudenkoti sijaitsi Joensuussa Mehtimäen urheilupuiston läheisyydessä, missä pikku-Olli vahtasi isoveljensä jalkapallopelejä ja lumoutui urheilusta.
Rauste ei ollut liikunnallisesti erityisen lahjakas mutta sitäkin innokkaampi. Omaksi lajiksi valikoitui suunnistus, jossa hän oli parhaimmillaan 18-vuotiaana oman ikäluokkansa rankinglistalla kahdeksantena.
- En ollut koskaan ihan huippu, mutta kuitenkin parhaimmillani harjoittelin kymmenisen kertaa viikossa. Tiedän siis, mitä oikean urheilijan elämä on, Rauste sanoo.
Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS
Philadelphian urheilulakikurssilla Rausteen silmät aukenivat. USA:ssa iso raha oli tullut mukaan urheiluun vuosikymmeniä Eurooppa aiemmin, joten urheiluun liittyvistä asioista oli rapakon takana kannattanut riidellä oikeusistuimissa jo pitkään.
Rauste ymmärsi, että Suomessa samat kysymykset olisivat väistämättä pian tapetilla.
- Tajusin siellä Yhdysvalloissa, että hitsit, tähänhän liittyy valtavasti sellaisia juttuja, joita ei ole Suomessa kukaan tajunnut aiemmin.
Kotimaahan palattuaan Rauste alkoi etsiä urheiluun liittyvissä tapauksissa Yhdysvalloissa sovellettuihin oikeuspykäliin vastineita Suomen ja Euroopan laeista.
Päivät olivat pitkiä, mutta mainetta kertyi Suomessa vähän tutkitulla oikeuden alueella nopeasti. Rauste valittiin vuonna 1995 Urheilun kansainvälisen välitystuomioistuimen CAS:n jäseneksi. Vuonna 1997 kertynyt tieto oli tiivistynyt 853-sivuiseksi kirjaksi Urheiluoikeus.
- Sitten rupesi tulemaan juttuja.
Rausteen nimi oli kovaa valuuttaa, kun suomalaista urheilua kohahdutti paljon julkisuutta saaneiden oikeusjuttujen rypäs 1990-luvun lopulla. Oli Suomen hiihtoliiton ja STT:n kiista tietotoimiston dopingpaljastuksista, missä Rauste edusti muun maussa Hiihtoliiton silloista puheenjohtajaa Esko Ahoa. Oli pesäpallon sopupeliskandaali ja useita dopingtapauksia vuosituhannen vaihteen paikkeilla.
Rauste oli isoissa jutuissa aina mukana ja jatkoi lakivaikeuksiin joutuneiden urheiluihmisten ykkösauttajana 2000-luvulla.
STT:n dopingpaljastuksiin liittyvä oikeudenkäynti puhutti viime vuosikymmenen alussa. Olli Rauste edusti tapauksessa Hiihtoliiton toimijoita. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Monet suomalaiset muistavat "doping-gurun" jutuista parhaiten Kaisa Variksen tapauksen. Rauste toimi Variksen asianhoitajana, kun ampumahiihtäjä vei ison kohun aiheuttaneen dopingtapauksensa CAS:n puitavaksi. Varis oli tuomittu elinikäiseen kilpailukieltoon sen jälkeen, kun hänen antamastaan dopingnäytteestä oli löydetty merkkejä epo-hormonista alkuvuodesta 2008.
Varis oli kärähtänyt samasta aineesta aiemmin vuonna 2003, jolloin hän kilpaili vielä maastohiihdon puolella.
CAS:ssa Variksen kilpailukielto peruttiin, koska hänen B-näytteensä analysoinnissa oli tehty käsittelyvirhe: Varis tai hänen edustajansa ei ollut saanut olla paikalla näytteen analysoinnin aikana pyynnöstä huolimatta. Ilman pätevästi tehtyä B-näytettä epäiltyä dopinginkäyttöä oli mahdoton pitävästi todistaa.
Varis julistettiin syyttömäksi.
Draaman kaareltaan lähes elokuvallinen tapaus kuohutti ja hämmensi suomalaisia. Kaiken keskiössä operoineelta Rausteelta se ei kuitenkaan vienyt yöunia.
- Näissä jutuissa juridiikka ja kansan oikeustaju joutuvat helposti ristiriitaan. Mutta minä olen juristi, ja ajattelen että säännöt ovat sääntöjä ja niiden mukaan mennään, Rauste sanoo.
- Minun mielestäni se meni ihan oikein. Sellainen lopputulos sääntöjen mukaan piti antaakin.
Olli Rauste ja Kaisa Varis A-Talk -ohjelmassa 2009. Kuva: Hannu Vierula
Rauste innostuu kertomaan käänteentekevästä ahaa-elämyksestä, jonka koki Helsingin oikeustieteellisen laitoksen kirjastossa vuonna 1988. Hän oli lukemassa prosessioikeuden tenttiin, kun yksi tekstinkohta teki syvän vaikutuksen.
- Kirjassa kerrottiin, että on olemassa kaksi totuutta. On todellinen totuus - eli mitä on oikeasti tapahtunut - ja niin sanottu prosessuaalinen totuus - eli mitä tuomioistuinmenettelyssä voidaan riittävällä varmuudella osoittaa tapahtuneeksi. Nämä ovat kaksi eri asiaa, ja juridiset ratkaisut ovat aina prosessuaalisia totuuksia, Rauste selittää.
- Jos urheilija sanoo ettei ole käyttänyt dopingia, enkä minä pysty aukottomasti toteamaan, että hän valehtelee, niin silloin minun tehtäväni on puolustaa häntä. Kun oikiksessa kerran näin opetetaan, niin ei minulla ole asiasta mitään omantunnon tuskia.
Asianajajan tehtävä on pitää asiakkaansa puolia, jotta prosessuaalinen totuus tulee selvitettyä mahdollisimman perinpohjaisesti.
- Ainoa tilanne, missä asianajaja ei voi enää edesauttaa päämiehen etua on, jos käy täysin selvästi ilmi, että päämies ei puhu totta. Silloin asianajajalla on velvollisuus ilmoittaa päämiehelle, ettei voi enää edustaa häntä asiassa.
Melkein samaan hengenvetoon Rauste toki myös myöntää, että puolustusasianajajallekin syntyy juttua penkoessa usein oma käsitys siitä, mistä tapauksessa oikeasti on kyse.
- Esimerkiksi dopingasioissa minulle monesti syntyy jutun hoitamisen yhteydessä intuitio, että näin tässä varmaan on oikeasti tapahtunut. Yleensä se käy jostain sivulauseesta tai muusta ilmi. Mutta se on vain minun oma intuitioni. Eihän urheilija koskaan lakimiehelleen kerro, että kyllähän minä otin sitä ainetta. Hekin tietävät, että siinä vaiheessa lakimies ei voisi enää puolustaa heitä.
Rauste sanoo, ettei ole koskaan joutunut luopumaan jutusta siitä syystä, että olisi menettänyt luottamuksen asiakkaaseensa. Sen sijaan hän on kyllä ilmoittanut joillekin apuaan pyytäneille, ettei näe jutussa aineksia oikeusvoittoon.
- Niin on käynyt, että asiakas on pyytänyt, että voisitko siitä huolimatta ajaa tätä juttua. Jos olen sanonut mielipiteeni, mutta joku silti välttämättä haluaa ottaa sen taloudellisen riskin, niin olen minä sitten jutun ottanut. Olen tehnyt selväksi, että minä en usko tähän juttuun, mutta jos nyt välttämättä haluat kokeilla, niin voidaanhan me kokeilla.
Häviävän jutun ajaminen vaatii tietynlaista paksua nahkaa: kykyä tehdä oma työ hyvin ja tyytyä siihen.
- Asianajajan tehtävä on esittää ne argumentit, joita päämiehen puolesta on esitettävissä. Sen jälkeen hän on työnsä tehnyt. Ammattitaitoa on löytää ne argumentit, mitkä kannattaa esittää. Monesti tuollaisessa jutussa on valtavasti seikkoja, joihin voi vedota. Jos vetää väärästä narusta, se voi heikentää koko casea.
Olli Rauste Salt Lake Cityn olympialaisissa 2002. Kuva: ARI-VEIKKO PELTONEN
Vaikka Rauste tekikin nimensä pitkälti dopingasiantuntijana, kuvailee hän dopingjuttuja asianajajan näkökulmasta katoavaksi luonnonvaraksi.
- Suurimmaksi osaksi se johtuu siitä, että kontrolli on kiristynyt, ja nykyisin varmaankin käytetään dopingia vähemmän. 20 vuotta sittenhän oli tilanne, että jos et käyttänyt, niin käytännössä olit ulkona ihan huipulta. Nyt varmaan on niin, että käyttämättäkin voi pärjätä.
Juristi arvioi, että dopingia käytetään kyllä yhä jonkin verran, mutta aiempaa hienostuneemmilla tavoilla.
- Jos aiemmin vedettiin joku hirveä hormonipiikki, niin nyt annetaan mikroannoksia tarkemmin jaksotettuna. Minulla ei ole tähän mitään faktaa, mutta kutinani on, että näin asia lienee.
Työt urheilun parissa eivät kuitenkaan ole Rausteelta loppumassa. Siitä pitää huolen uusi urheilun oikeusjuttujen alalaji, josta on muodostunut Rausteelle sydämen asia.
Kyseessä ovat valmentajien eettisiin rikkomuksiin liittyvät tapaukset, jotka ovat saaneet mediassa paljon palstatilaa viime vuosina. Useita etenkin lasten ja nuorten parissa toimivia urheiluvalmentajia on syytetty erilaisin perustein epäasiallisesta käytöksestä. Tapauksia on puitu sekä urheilumedioiden etusivuilla että kurinpitolautakunnissa vaihtelevin lopputuloksin.
Kuten aiemmin dopingin kohdalla, Rauste on profiloitunut rikkomuksista syytettyjen puolustajaksi.
Tuoreimmassa Rausteen maaliin hoitamassa päätöksessä Suomen Voimisteluliitto joutui korvaamaan epäasiallisesta toiminnasta syytetyn valmentajan Laura Ahosen asianajokulut tapauksessa, jossa Ahonen valitti urheilun oikeusturvalautakuntaan Voimisteluliiton toiminnasta.
Liitto oli hyllyttänyt Ahosen rytmisen voimistelun SM-kisojen tuomaristosta sen jälkeen, kun Yle oli julkaissut artikkelin, jossa kertoi Ahoseen kohdistuvista epäilyksistä ja paljasti, että hänen toimintaansa käsittelevää tapausta oli tutkittu jo yli vuoden ajan Voimisteluliiton kurinpitovaliokunnassa.
-?Liiton hallitus pelkäsi Yleisradion kuvausryhmän tulevan SM-kilpailuihin tekemään juttua siitä, miten Ylen uutisessa voimakkaasti leimattu Ahonen voi vielä toimia SM-kisoissa arvostelutuomarina. Urheilun oikeusturvalautakunta päätti, että kyseessä oli Ahoseen kohdistettu rangaistusluonteinen toimenpide, jollaisesta liiton hallitus ei voinut liiton omien sääntöjen mukaan päättää, Ahosen asiamiehenä toiminut Rauste kertoi tiedotteessa.
Itse kurinpitotutkinnasta Ahonen selvisi varoituksella tai huomautuksella. Hän sai jatkaa valmennustyötään.
Laura Ahonen valitti urheilun oikeusturvalautakuntaan Voimisteluliiton toiminnasta. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Monet kokevat, että julkiseen kuohuntaan ja kurinpitokäsittelyihin johtaneet kohutapaukset ovat pöyhineet virkistävällä ja tärkeällä tavalla huippuvaativien urheilulajien valmennuskulttuuria, jossa urheilullinen menestys on ajanut lasten ja nuorten terveyden ja henkisen hyvinvoinnin edelle.
Oikeudessa jälki on kuitenkin ollut rumaa - etenkin kun jutussa on ollut mukana Rauste.
Rausteen hoitamissa erinäisissä eettisiä rikkomuksia koskevissa tapauksissa valmentajia on syytetty kaikkiaan 41 eri syytekohdasta. Niistä syyte on hyväksytty 4 kohdassa ja hylätty 37 kohdassa - eli vain joka kymmenes syyte on todettu aiheelliseksi. Rikkomuksista syytetyt valmentajat ovat päässeet oikeuden silmissä pälkähästä lähes poikkeuksetta.
Rauste katsoo tavoilleen uskollisesti asiaa sääntöpykälien näkökulmasta - ja pääsee kunnolla vauhtiin esittäessään mielipiteensä nykyisestä suuntauksesta.
- Minulle sydämen asia on se, että Suomessa on nyt joukkuelajeissa neljän valmentajan maine ryvetetty näillä eettisiä rikkomuksia koskevilla epäilyksillä. Minun silmissäni yksi näistä neljästä on ollut semmoinen tapaus, jossa valmentajan toimintatavoissa oli oikeasti korjattavaa Rauste lataa.
Rausteen mielestä eettisille rikkomuksille pitäisi määritellä huomattavasti tarkempirajaiset säännöt.
- Urheilun eettisistä periaatteista on tullut epämääräinen mössö, Rauste täräyttää.
Hän sanoo, että eettiseen toimintaan liittyvissä kurinpitojutuissa törmätään toistuvasti samaan ongelmaan.
Lajiliittojen kurinpitosäännöissä "urheilun eettisten periaatteiden rikkominen" on määritelty rangaistavaksi teoksi. Yleisluontoinen ilmaisu määritellään yleensä Suomen olympiakomitean asiakirjan Urheiluyhteisön reilun pelin ihanteet ja tavoitteet kautta.
- Se on ihan hyvä asiakirja ja periaate. Mutta siinä on menty vikaan, kun sääntöihin on pantu pykälä, että eettisten periaatteiden rikkominen on rangaistava teko", Rauste sanoo.
Lakimies korjaa asentoaan kahvilan sohvalla, valitsee mistä narusta seuraavaksi vetää ja jatkaa argumenttinsa esittämistä.
- Kyseessä on viiden sivun mittainen paperi erilaisia periaatejulistuksia, esimerkiksi että emme roskaa urheilussa. Ja nyt rangaistussäännöstössä sanotaan, että jos rikkoo eettisiä periaatteita niin saa rangaistuksen. Konkreettisin esimerkki ongelmasta on, että jos unohdan pahvimukin ja lautasen kisaravintolan pöydälle Jukolan viestissä, niin periaatteessa se on nykysäännöillä eettinen rikkomus, josta minua pitäisi rangaista.
Samoin kuin dopingtapauksissa, Rauste kokee, että myös valmentajien kohdalla syyttömyysolettama heitetään usein romukoppaan liian nopeasti.
- Jos minulla olisi valta, muuttaisin eettiset periaatteet niin, että koko se viiden sivun pumaska ei olisi enää rikkomusten lähtökohta, vaan ne olisivat vain hyviä käytäntöjä.
- Urheiluyhteisön yhteisissä vakavia eettisiä rikkomuksia koskevissa kurinpitosäännöksissä on määritelty seitsemän eri tekoa, jotka ovat vakavia eettisiä rikkomuksia. Minä pistäisin rajan siihen, että tästä eteenpäin käsiteltäisiin vain niihin tekoihin liittyviä rikkomuksia.
Olli Rauste seurasi Korisliigan ottelua Helsingissä helmikuussa 2021. Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva
Rausteen palo urheiluasioiden ajamiseen on kaikesta päätellen yhä korkealla. Se tarkoittaa, että Suomen suurten medioiden toimistoissa on syytä odottaa SOK:n lakimiehen sähköposteja jatkossakin.
Kun Rauste kokee tietävänsä totuuden muita paremmin, hän avaa nopeasti sanaisen arkkunsa.
- Saatan antaa palautetta aiheissa, joissa tunnen tietäväni asiat hyvin, jos joku päätiedotusväline uutisoi asian väärin niin että jotain olennaista ei ole ymmärretty. Roolini on vähän sellainen, että jos havaitsen, että Suomen kansaa johdetaan harhaan, niin saatan olla aktiivisesti yhteydessä, Rauste sanoo.
- En lähde oman reviirini ulkopuolelle, niin että asiasta kuin asiasta kirjoittaisin toimitukseen tai tarjoaisin mielipidekirjoituksia. Jos omalla erityisosaamisalueellani jotain asiaa ei ole ymmärretty, niin pyrin jakamaan oikeaa tietoa.
Rauste täytti alkuvuodesta 60 vuotta. Moni alkaa tuon krouvin paikkeilla jo laskea kierroksia työelämän suhteen, mutta Rausteella puhtia riittää - ja kun kolmesta lapsesta nuorinkin on jo teini-iässä, ovat pahimmat ruuhkavuodetkin helpottaneet. Uraa myös urheilulain parissa saattaa olla edessä pitkäkin tovi.
Loppuun on siis pakko vielä kysyä: mikä on Suomen tunnetuimman urheilujuristin perimmäinen tavoite?
Vastaus tulee pienen harkinnan jälkeen. Sen teema on jo tuttu.
- Tavoite on yhteisen hyvän edistäminen. Käytän itsestäni termiä sääntöuskovainen. Minä ajattelen juristina niin, että meillä on säännöt, ja niiden mukaan täytyy mennä. Jos ne säännöt on huonot niin ok, tämä juttu menee nykyisten sääntöjen mukaan, ja sitten muutetaan huonot säännöt. Seuraava juttu menee sitten niiden uusien sääntöjen mukaan.
TetraSys Oy.