HIFK vei mestaruuden 1983 - kiivaan kamppailun päätteeksi. Kuva: Matti Björkman / Lehtikuva & Heikki Kotilainen

Neljäkymmentä vuotta sitten Nordenskiöldinkadun jäähalli suorastaan kihisi, kun SM-liigan loppuotteluissa olivat ensimmäisen kerran vastakkain helsinkiläisjoukkueet HIFK ja Jokerit. Kukaan ei silloin arvannut, että se jäisi HIFK:n ja Jokerien toistaiseksi viimeiseksi kohtaamiseksi liigafinaaleissa.

Helsingin Sanomat kirjoitti loppuottelusarjaa ennakoidessaan, että yhteen iskee "kaksi erilaista maailmaa. Jokerit on nousukasjoukkue, jota aristokraattinen IFK on Helsingissä pitänyt maaorjan asemassa kymmenen vuotta. Nyt Jokerit on kaikkien hämmästykseksi pelannut itsensä sellaiseen asemaan, että sillä on mahdollisuuksia vaatia lääninherransa päätä vadille".

Jokerit oli syntynyt 1967. Tuon vuoden keväällä helsinkiläisjoukkueet Töölön Vesa ja HIFK pelasivat uusintaottelussa pääsystä SM-sarjaan. HIFK:n 3-1-voittoon päättyi raskaasti velkaantuneen Vesan jääkiekkotoiminta. Rakennusmestari Aimo Mäkinen otti vastuulleen osan veloista ja rakensi seuran raunioille uuden jääkiekkoilun erikoisseuran, joka sai nimekseen Jokerit.

SM-sarjaan Jokerit nousi 1969 ja voitti ensimmäisen mestaruutensa 1973. HIFK sai tuolloin SM-hopeaa, mutta sijoitukset ratkaistiin sarjamuotoisen kauden päätteeksi, eikä erillisiä mitalipelejä pelattu.

1980-luvun aluksi Jokerit joutui karsimaan kolmena peräkkäisenä vuonna paikastaan SM-liigassa, mutta kaudella 1982-83 joukkueen suunta kääntyi jyrkkään nousuun. Päävalmentajana aloitti oululaislähtöinen Reino "Pappa" Ruotsalainen (1941-2004), jonka valmennuskokemus oli suurimmaksi osaksi Kärppien juniorijoukkueista.

Urheilulehti

TÄMÄ ARTIKKELI on julkaistu ensi kertaa Urheilulehdessä 12/2023. Pintaa syvemmälle mennään Urheilulehdessä joka viikko.

Tilausohjeet ovat täällä.

ISMO LEHKONEN, Jokerien hyökkääjä: Kesällä me juostiin Nordenskiöldinkadun hiekkakenttää ympäri. Muistini mukaan ohjelma saattoi olla 36 x 600 metriä tai 44 x 400 metriä. Me ehdittiin treenin aikana nähdä kolme futistreeniä viereisellä futiskentällä. Kun meidän treeni alkoi, HJK aloitti, sitten tuli FinnPan treenit, sitten joku divarijengi. Viikko päättyi siihen, että vedettiin neljä kertaa Paloheinän pururata. Se oli vain viisi kilometriä per kierros. Jos Papalla oli innokas päivä, mentiin vielä Paloheinän mäkeä ylös eri tavoilla.

RAULI SOHLMAN, Jokerien maalivahti: Ensin juostiin hallilta Pirkkolaan, siellä kierros tai pari pururataa ja sitten takaisin hallille. Tuntui ettei siinä ollut mitään tolkkua.

ISMO LEHKONEN: Pappa antoi meidän pelata luisteluvoimaista kiekkoa. Kunhan puolustettiin, hän antoi meidän mennä. Se oli formulalätkää. Me oltiin junnuissa voitettu paljon ja melkein kaikilla oli junnumaaotteluja, joten ei me paskottu housuun. Luottamus omaan pelaamiseen oli tosi korkealla. Siinä joukkueessa oli hauska pelata.

Jokerit pestasi ulkomaalaisvahvistuksekseen neuvostoliittolaisen puolustajan Nikolai Makarovin, joka HS:n arvion mukaan oli "kiistatta kauden puolustaja liigassa".

Jokerit oli runkosarjan ykkönen ennen HIFK:ta ja kepitti sen myös keräämällä runkosarjapeleissä yhteensä 96?000 katsojaa, mikä oli 15?000 enemmän kuin paikalliskilpailija. Jokerien ykköshyökkääjä oli tamperelaislähtöinen Pekka Järvelä, 21, joka pelasi vasta toista kauttaan pääsarjassa debytoituaan Ilveksen riveissä 1979-80. Järvelä keräsi 33 runkosarjaottelussa 18 maalia ja 26 maalisyöttöä.

ISMO LEHKONEN: Jokereissa 1960, -61, -62 ja jopa -63 syntyneet olivat tottuneet pärjäämään junnuissa tosi hyvin. C-junnuissa voitettiin solkenaan mestaruuksia, ja kun edustus nosti isolla kauhalla poikia A-junioreista, B:stä pääsi paljon kundeja A:han. Siinä oli sellainen putki, että oli totuttu pärjäämään. Meillä oli sellainen meininki, että ollaan helvetin hyviä pelaamaan.

Jokerikaartia 1982-83: Hannu Jalonen, Jari Lindgren, Hannu Oksanen, Arto Sirviö ja Rauli Sohlman. Kuva: Erkki Raskinen / IS

Treenimäärä oli sellainen, että se antoi selkänojaa. Lisäksi hankinnat osuivat nappiin. Meillä oli helvatun hyvä keskikaista ja kova kilpailu laituriosastolla. Nikolai Makarov oli kokoava voima, se ei puhunut kieliä mutta kiekollinen osaaminen oli sitä luokkaa, että hän oli todella hyvä liideri. Meillä oli helvatun hyvä jengi.

SAKARI PETÄJÄAHO, Jokerien hyökkääjä: Pappa Ruotsalainen sai nuorien pelaajien palkkatasoa nostettua. Toinen juttu oli fyysinen harjoittelu. Sillä fyysisellä kunnolla saimme jyrättyä runkosarjan, vaikka levon ja työn suhde oli ihan lainvastainen. Lisäksi hankinnat osuivat, erityisesti Makarov.

Jokereihin verrattuna HIFK:n kokoonpano oli kuitenkin kuin ote suomalaiskiekon "Kuka kukin on" -listasta. Kauden 1982-83 loppuun mennessä HIFK:n kokoonpanosta 15 pelaajaa oli pelannut vähintään yhden miesten A-maaottelun, ja myöhemmin lukumäärä nousi vielä lisää.

Joukkueessa kaudella 1982-83 pelanneista yhdeksän (Matti Hagman, Esa Peltonen, Heikki Riihiranta, Pekka Rautakallio, Simo Saarinen, Esa Tikkanen, Stig Wetzell, Pertti Lehtonen, Matti Murto) kuuluu nykyään Suomen jääkiekkomuseon aateloimiin Jääkiekkoleijoniin.

HIFK oli liigakauden alla ylivoimainen ennakkosuosikki, sillä se oli saanut riveihinsä Pohjois-Amerikasta palanneet Hagmanin ja Rautakallion. Hagman oli ensimmäinen Suomessa kiekko-oppinsa saanut suomalainen NHL-pelaaja, puolustaja Rautakalliosta oli edellisellä kaudella tullut ensimmäinen suomalainen NHL:n tähdistöpeliin yltänyt kiekkoilija.

Joukkueen päävalmentajaksi oli palannut yhden välivuoden jälkeen Jorma Rikala, joka oli valmentanut HIFK:n Suomen mestaruuteen 1980.

STIG WETZELL, HIFK:n maalivahti: Jorma Rikala oli hyvin pelaajaläheinen valmentaja, ei piiskuri, vaan sympaattinen kaveri. Muistaakseni Tapparan Korven "Rane" sanoi, ettei HIFK voi pärjätä, kun ne eivät harjoittele kahta kertaa päivässä ja pitävät lauantait vapaata. Rikala kuunteli pelaajia ja käsitteli silkkihanskoin, mutta hän oli myös taitava taktikko.

Valmentaja Jorma Rikala (kesk.) oli aina viilipytty turhan aggressiivisten HIFK:n pelaajien keskellä. Kuva: Martti Peltonen

HEIKKI RIIHIRANTA, HIFK:n puolustaja ja kapteeni: Rikala oli tämän päivän valmentaja. Hänellä oli pehmeät arvot jo silloin. "Voihan pirskatti" oli pahin kirosana minkä hän pelissä sanoi.

HIFK:n molemmilla maalivahdeilla, Hannu Lassilalla ja Stig Wetzellillä, oli maajoukkuekokemusta. NHL:stä palannut Matti Hagman voitti liigan pistepörssin. Kauden lopulla hänen ketjunsa laitahyökkääjiksi vakiintuivat Geoff Wilson ja Tony Arima (1961-2005).

HEIKKI RIIHIRANTA: Joukkue oli hemmetin fyysinen. Fyysisyys ei ole sitä että hakataan mailalla, vaan pitää osata pelata fyysisesti mutta oikein. Wilsonin veljekset (Geoff ja Carey) tekivät ison muutoksen fyysisyyteen ja asenteeseen. He tekivät paljon positiivista.

Tony Arima oli yksi kolmesta HIFK:n pelaajasta, joista Jokerit oli katkerasti joutunut luopumaan kaksi vuotta aiemmin. Ariman, Anssi Melametsän ja Aarre Kourulan kevään 1981 kohusiirto HIFK:n riveihin kertoo siitä, miten rajoitettua pelaajien liikkuminen oli tuolloin.

HIFK maksoi kolmikosta yhteensä 300?000 markan siirtokorvaukset, jota SM-liigan välimiesoikeus korotti Jokerien vaatimuksesta 150?000 markalla. Korotus perustui liigahallituksen päätökseen, jonka mukaan pelaajan "värvääminen" toisesta joukkueesta antoi liigalle oikeuden korottaa siirtosumma kaksinkertaiseksi. Värväämisestä ei ollut kyse, jos pelaaja siirtyi esimerkiksi opiskelujen takia toisella paikkakunnalle ja vaihtoi samalla joukkuetta.

HIFK vei kiistan oikeuteen ja voitti Tampereen raastuvanoikeudessa taistelun lisäkorvauksesta. Turun hovioikeudessa tuomio ei muuttunut, mutta SM-liiga haki valituslupaa Korkeimmasta oikeudesta. Kevään 1983 liigafinaalien alkaessa Korkein oikeus ei ollut vielä käsitellyt asiaa.

SAKARI PETÄJÄAHO: Asuin lapsena Paloheinässä ja pyörin Paloheinän kentällä. (HIFK:n puolustaja) Simo Saarinen oli lapsuudenkavereitani. Minulla on muisto Lahdesta jääkiekkoliiton kesäleiriltä 1974. Yksi kouluttajista oli "Hexi" (Riihiranta). Hän sanoi, että pitää harjoitella laukausta myös huonommalta puolelta.

1977-78 minut niin sanotusti värvättiin HJK:sta Jokereihin. Ensimmäisellä liigakaudellani 1980-81 pelasin Ariman ja Melametsän kanssa samassa ketjussa. Kyllä heidän lähtönsä oli isku. Ajattelin, että jään yksin. Jokereiden touhu oli välillä aikamoista sekamelskaa, ei tiedetty onko mailoja ja varusteita, taloudellisesti oli niin tiukkaa, mutta me voitimme Jokereissa nuorten mestaruuksia niin että seuraan kasvettiin. Jos minua olisi kysytty Melametsän ja Ariman mukaan, en usko, että olisin lähtenyt.

ISMO LEHKONEN: Melametsän, Ariman ja Kourulan siirto oli shokki. Osan mielestä se oli aika moraaliton teko. Logon puolesta tapeltiin aika kovaa. Se oli vähän kuin Suomi vastaan Ruotsi. Ei suomalainen voi siirtyä Ruotsin maajoukkueeseen. Se käsiteltiin siten, että niistä tuli meillä vähän outsidereita. Mä olen syntynyt 1962, Melametsä ja Arima 1961. Melametsä oli liideri, hän oli sentteri jota kaikki joukkueessa katsoivat ylöspäin. Hän oli iso jääkiekkosoturi. Ja Tony oli jääkiekkosoturien ykkönen, taistelija. (HIFK:n puheenjohtajalta) Mobergin Frankilta se oli hemmetin kova ryöstö. Se oli vallin murtuminen ja vanhan aikakauden loppu. Porukkaa alkoi mennä sopimusten perässä.

Myöhemmin samana kesänä, 1981, Jokerit pestasi HIFK:sta Arto Sirviön. Helsingin Sanomat kirjoitti myöhemmin Sirviön siirron olleen "välirahaa".

ARTO SIRVIÖ, Jokerien hyökkääjä: Toinen kauteni liigassa (1980-81) oli ollut eteenpäin menevä ja pääsin pelaamaan osan kaudesta Matti Murron rinnalla. En tiedä itsekään, miten siirto kaikkineen meni, mutta uskoisin että Hietasen "Mollalla" (Olli) oli sormia pelissä. Hän tunsi minut Jäähongasta ja nuorten maajoukkueesta ja valmensi silloin 1981 Jokereita. Siirtyminen seurasta toiseen oli harvinaista. En tiedä miten siirtoni oikeastaan meni, että oliko taustalla johdon kaupankäyntiä.

Sekä Jokerit että HIFK pelasivat ja harjoittelivat tuolloin Nordenskiöldinkadun jäähallissa.

SAKARI PETÄJÄAHO: Kun aloitimme liigassa, olimme ihan koulupoikia. Tulimme treeneihin mopoilla ja fillareilla. HIFK:n pelaajat tulivat MersuiIla. Siinä näki sen eron.

RAULI SOHLMAN: Kuivaushuoneet olivat sillä tavalla, että pukuhuoneisiin mentäessä jouduttiin kävelemään toisen joukkueen kuivarin ohi. Siinä pelaajat kohtasivat toisiaan. Siinä morjestettiin kuin ketä tahansa tuttua.

STIG WETZELL: Nyökättiin kun vastaan tultiin, mutta siihen se jäi, ei kaveerattu. Jokerit ja HIFK olivat kuin kissa ja koira. Jokerit oli meille niin sanotusti vihulaisjoukkue. Minun ikäpolveni pelaajissa IFK:lainen ei voinut pelata Jokereissa ja päinvastoin. Pelaajasiirrot tulivat vasta seuraavalla pelaajapolvella. IFK:n ja Jokerien huoltajien välit olivat kuitenkin hyvät. He tekivät jekkuja keskenään. Siihen aikaan reissattiin Spengler Cupeihin tai vastaaviin, ja maila- ja varustepussit pakattiin hallilla jo edellisenä iltana. Sitten perillä saatettiin huomata, että pussiin oli yöllä laitettu tiiliskiviä matkaan.

MARKO RÖNKKÖ, HIFK:n hyökkääjä: Peleissä oli selvä jännite, kun Jokereista oli kyse. Niissä peleissä oli paljon ekstraa, mutta toisaalta minulla oli hyviä kavereita Jokerien puolelta.

HEIKKI RIIHIRANTA: "Murtsin" (Matti Murto) kanssa juteltiin, että me oltiin niin IFK:laisia, ettei meillä olisi ollut mitään mahdollisuutta siirtyä Jokereihin. Ei sellaista rahasummaa olisi löytynyt. Eikä varmaan mihinkään muuhunkaan joukkueeseen.

STIG WETZELL: Kyllä me sitä (Ariman, Melametsän ja Kourulan siirtoa) aluksi IFK:ssakin ihmeteltiin, mutta Frank oli ennenkin tehnyt yllättäviä hankintoja, kuten Arto Jokisen. Kun kaverit sitten tulivat joukkueeseen, he sulautuivat siihen.

Välierissä HIFK nujersi Ilveksen neljässä ottelussa, kun taas Jokerit pudotti edelliskauden mestarijoukkueen Tapparan voitoin 3-0.

Kuva: Sanoman arkisto

ISMO LEHKONEN: Pelat­tiin kolman­nen ottelun viimei­siä vaihtoja, kun osuin railoon. Tunsin heti, että polves­sa napsahti. En tieten­kään mennyt lääkäriin, kun finaalit olivat tulossa. Pystyin kuiten­kin linkutta­maan.

Ensim­mäinen loppu­ottelu pelattiin maanan­taina 14. maalis­kuuta 1983, ja se venyi kolman­teen jatko­aikaan. Jokerit meni toisen erän alussa 2-0-johtoon, mutta HIFK:n Raimo Hirvonen, Carey Wilson ja Matti Hagman iskivät alle kolmen minuutin aikana maalit, joilla HIFK meni 3-2-johtoon. Jokerien Hannu Oksanen tasoitti 3-3:een kolmannen erän alussa ja ottelu meni jatkoajalle.

Kolmatta jatkoaikaa oli pelattu 17 sekuntia, kun Jokerien Mika Sulin syötti Jari Lindroosille, jonka "hentoinen laukaus painui (Hannu) Lassilan haaroista verkkoon", kuten HS kertoi.

Toinen ottelu pelattiin heti seuraavana iltana. HIFK ei johtanut missään vaiheessa, ja luisteluvoimaisemmalta ja tuoreemmalta vaikuttanut Jokerit eteni 7-4-voitolla ottelun päähän mestaruudesta. Valmentaja Ruotsalainen oli nostanut Jokerien kokoonpanoon neljä uutta miestä, joista Juha Saarenoja laukoi kaksi maalia. "Tämän ottelun saattoi ratkaista tuoreiden miesten mukanaolo", Ruotsalainen sanoi ottelun jälkeen. Myös kaksi vuotta aiemmin HIFK:sta Jokereihin siirtynyt Arto Sirviö onnistui kaksi kertaa maalinteossa.

Kovaotteisessa ja kiihkeässä pelissä Jokereille tuomittiin kymmenen kahden minuutin jäähyä, HIFK:lle kahdeksan. Lisäksi HIFK:n Ari Lähteenmäki, Simo Saarinen ja Geoff Wilson kuittasivat kukin kymmenen minuutin käytösrangaistukset.

"HIFK näytti valitettavasti jo tässä kamppailussa sen aseen, joka olisi sen ainoa mahdollisuus jatkaa ottelusarjaa vielä torstain kolmannen ottelun jälkeen: järkyttää vastustajaa karkealla ja peräti epäurheilijamaisella pelillä", HS arvioi.

HIFK:n pelaajilla oli vaikeuksia pitää hermot kurissa finaalisarjassa. Kuva: Heikki Kotilainen

Ottelun jo päätyttyä päätuomari Karl-Gustav Kaisla tuomitsi vielä ottelurangaistuksen HIFK:n Carey Wilsonille, joka kahinoi veljensä Geoff Wilsonin kanssa Oksasen kanssa.

"Geoff ei päästänyt kättelyssä kädestäni irti. Tilannetta hyväkseen käyttäen Carey yritti tökätä minut takamuksilleen", Oksanen kertoi tilanteesta.

ISMO LEHKONEN: Pappa oli valmistanut meidät kaikkeen. Hän varoitti, että sieltä voi tulla mitä vaan. Me tiedettiin, ettei me kyykätä mihinkään tuollaiseen. Se oli tosi siisti ottelusarja ja sellaisena kiekkoilun riemuvoitto.

Kolmannen ottelupäivän aamuna HS uutisoi HIFK:n päävalmentajan Jorma Rikalan tekevän muutoksia kokoonpanoonsa. Maalilla aloittaisi 37-vuotias Wetzell, joka pelasi viimeistä kauttaan pääsarjassa.

STIG WETZELL: Olin sanonut jossain haastattelussa, että olisi kiva lopettaa mestaruuteen. Kun seisoimme toisen pelin jälkeen viivalla, katsomosta kuului huuto, että Wetzell, olisko kiva lopettaa mestaruuteen. Työpaikkani naapuriosastolla oli yksi totaalinen jokerifani, joka tuli käytävällä vastaan toisen pelin jälkeen. Hän jutteli yleensä hyvin kohteliaasti, mutta nyt hän sanoi jo kymmenen metrin päästä, että Wetzell, nyt se on menoa, teillä ei ole enää mitään tsäänssiä. Sanoin kaverille rauhallisesti, että tiedäthän sinä, ensimmäiset neljä peliä on sovittu, vasta viidennessä otetaan tosissaan mittaa.

Meidän oli pakko tehdä muutos. Maalivahdin vaihtaminen oli sytytystoimenpide "Jokkerilta" (Rikala).

HEIKKI RIIHIRANTA: Kun Jokerit johti 2-0, menin aamujäiden jälkeen töihin Aleksanterinkadulle. Vastaan tuli kova IFK:lainen. Hän sanoi, että Hexi, kyllä huonolta näyttää. Minä sanoin, että kuule ei näytä huonolta, niin kauan kuin on pelejä, on toivoa, ja niin kauan me taistellaan. Viitisen vuotta sitten tapasin uudelleen tämän liikejohtajan, joka muisteli, että sinä tulit silloin Aleksilla vastaan ja puhkuit taistelua.

Jokerit voitti kaksi ensimmäistä finaaliottelua. Kuva: Heikki Kotilainen

HIFK:n Carey Wilson oli saanut pelikiellon edellisottelun kättelykahinoinnistaan, Raimo Hirvonen oli loukannut polvensa ja Ari Lähteenmäki oli menettänyt päävalmentajan luottamuksen. "Allua on parempi pitää sivussa, ettei kentällä tulisi turhia jäähyjä. Hänen varaansa tiukoissa paikoissa ei valitettavasti voi paljon laskea", Rikala sanoi HS:lle.

Rikala ei paljastanut etukäteen toimittajille ideaa, johon Moberg oli hänet suostutellut. Rikala nosti HIFK:n kokoonpanoon ensimmäisen kerran A-junioreista keräämänsä ketjun, jonka muodostivat Paul Högbacka, Rönkkö ja Esa Tikkanen.

MARKO RÖNKKÖ, HIFK:n hyökkääjä: Se tuli meillekin viimeisissä treeneissä ihan yllärinä. Meillä oli peliä edeltävänä iltana lyhyt verryttelyjää ja sitten kopissa ilmoitettiin kokoonpano. Olin aika yllättynyt. Sanoin saman tien Saarisen "Simpalle" (Simo), että lähdetään yhdessä saunaan, otetaan pieni hiki ja rentoudutaan. Se oli ensimmäinen SM-sarjapelini.

Tikkanen, tuolloin 18, oli ollut lapsitähti, joka oli aloittanut uransa Jokereissa. Edellisellä kaudella hän oli pelannut Pohjois-Amerikan juniorisarjoja ja pyrkinyt sieltä palattuaan Jokerien edustusjoukkueeseen. Tikkanen päätyi kuitenkin HIFK:hon.

Hän oli kerännyt A-juniorien SM-sarjassa 30 ottelussa 65 tehopistettä ja harjoitellut kauden aikana useasti HIFK:n miesten joukkueen mukana, mutta ennen kolmatta loppuottelua hän ei ollut pelannut yhdessäkään miesten liigaottelussa. Vielä edellisenä päivänä Tikkanen oli ollut Vierumäellä valmistautumassa 18-vuotiaiden maajoukkueen kanssa ikäluokan EM-kisoihin.

STIG WETZELL: Esa oli Esa. Samanlainen kuin nyt. Tuli ja varasti show'n suoltamalla sitä käsittämätöntä höpötystään. Kokeneemmat konkarit yrittivät pitää häntä vähän aisoissa, mutta ei hän pysynyt. Esa oli ilopilleri. Tai pilleri. Se ei monelle konkarille käynyt. Se oli aikaa, jolloin juniorit pidettiin aisoissa tavalla, joka ei tänään enää kävisi.

Alkuvuodesta 1983 Esa Tikkanen (kesk.) pelasi vielä A-junioreissa tietämättä sitä, että »naperot» kutsuttaisiin finaalipeliin. Kuva: Timo Hämäläinen / IS

ARTO SIRVIÖ: Kun olin nuorena pelaajana HIFK:ssa (1979-81), me nuoret jouduimme vaihtamaan varusteet kuivauskopin käytävällä. Kokeneet pelaajat vaihtoivat pukuhuoneessa, jonne nuoret pääsivät vasta kun olivat ansainneet paikkansa.

Ennen kolmatta ottelua SM-liiga oli tilannut Frank Mobergin johtamasta hotelli Hesperiasta voitonjuhlat, mikäli mestaruus ratkeaisi Jokereille. Nordenskiöldinkadun jäähalli oli kuin ammuttu täyteen yleisöä, ja myös presidentti Mauno Koivisto oli paikalla.

Voitonjuhlia ei kuitenkaan pidetty. Nuorisoketjunsa johdolla HIFK nosti karvauksensa korkealle ja onnistui vaikeuttamaan Jokerien avauksia.

"Nuoret olivat todella tehokkaita. He luistelivat, taklasivat ja taistelivat tyylillä, joka herätti muutkin pelaamaan", Hagman ylisti pelin jälkeen.

Kolmannen erän alussa HIFK meni 5-2-johtoon, kun Jokerien Markus Lehto menetti oman maalin edessä kiekon Tony Arimalle. Erän puolivälissä Jokerit oli kuitenkin tasoittanut pelin 5-5:een, mutta Hagman riisti kiekon Risto Kermiseltä ja syötti Ariman läpiajoon, joka ratkaisi 6-5-voitoin HIFK:lle.

Se jäi Tikkasen ainoaksi peliksi finaalisarjassa. Kaksi päivää myöhemmin hän oli jo Norjan Sarpsborgissa johtamassa Suomen 18-vuotiaiden maajoukkuetta 10-0-voittoon Sveitsistä ikäluokan EM-kisoissa.

ISMO LEHKONEN: Ennen kolmatta peliä Pappa kysyi, pystynkö pelaamaan. Ilmoitin että pystyn, mutta en pystynyt. Ekan erän jälkeen otin itseni pois pelistä. Meillä oli niin saamarin hyvä henki, että me uskottiin, että meillä on hyvä mahdollisuus. Toisen pelin jälkeen kukaan ei ajatellut, että oltiin ylimielisiä, mutta jälkikäteen ajatellen me ehkä munittiin se kolmas peli.

Jokerien taitoniekka Pekka Järvelä ja HIFK:n kuumakalle Arto Jokinen vastakkain finaalisarjassa. Kuva: Heikki Kotilainen

HIFKin junnuketju oli hemmetin hyvä. Hitto että ne pelasivat hyvin. Se toi järjettömän virran siihen peliin. Tuohon aikaa ei pitänyt olla mahdollista, että naperoketju tulee finaaleihin ja pelaa voittavaa kiekkoa niissä paineissa. Ehkä se oli se Esan hulluus.

ARTO SIRVIÖ: Me koimme sen meidän voitoksemme, että olimme pakottaneet IFK:n rikkomaan permanenttinsa ja muuttamaan kokoonpanoaan.

STIG WETZELL: Pelin jälkeen Rikala sanoi mulle, että Stigu, sä pelaat jatkossa. Hannu (Lassila) oli määrätietoinen, vahva persoona, ja minä olin jo asennoitunut, että tämä on viimeinen kauteni. Hannu saattoi sanoa, että hän pelaa näin ja näin, vaikka neljä peliä putkeen ja sitten minä pelaan. Se sopi minulle. Olin jo alistunut, että mennään tällä tavalla tämä kausi.

Ei se peli huonosti mennyt, mutta ei se kauheasti mairitellut, kun taakse meni viisi maalia. Siksi sanoin Jokkerille (Rikala), että Hannu on parempi valinta jatkoon. Hannu oli kunnianhimoinen kaveri, eikä hän kavahtanut sitä tilannetta. Mutta sen vuoksi minulla oli ristiriitaiset fiilikset siinä sarjassa.

Neljäs loppuottelu pelattiin eduskuntavaalisunnuntaina 20. maaliskuuta. Nordenskiöldinkadun jäähalli oli sulloutunut niin täyteen katsojia, että maajoukkue-ehdokkaita tarkkaillut Leijonien päävalmentaja Alpo Suhonen joutui istumaan betonirappusilla.

Lassila palasi HIFK:n maalille, mutta ottelun merkittävimmät kokoonpanomuutokset teki Jokerit. Ruotsalainen oli sekoittanut kokoonpanonsa uuteen uskoon tarkoituksenaan hidastaa Hagmanin johtaman HIFK:n ykkösketjun lentoa. Se kuitenkin sotki Jokerien oman pelin, ja HIFK teki ensimmäisen kerran ottelusarjassa avausmaalin.

Matkalla viidenteen ja ratkaisevaan. HIFK on siirtynyt 4-1-johtoon neljännessä pelissä. Jäässä jokeripakki Ari Kuisma. Kuva: Jarmo Matilainen

Avauserää oli pelattu runsaat kuusi minuuttia, kun Hagman syötti Riihirannalle, joka nousi hyökkäykseen ja yllätti Rauli Sohlmanin. Se oli Riihirannan kauden ensimmäinen maali. Riihiranta ja hyökkääjä Matti Murto olivat HIFK:n ainoat pelaajat, jotka olivat yhä mukana seurahistorian ensimmäisestä mestarijoukkueesta vuodelta 1969.

Hagmanilla oli varaa huilata lähes koko kolmas erä ja säästellä loukkaantunutta nivustaan, sillä HIFK purjehti selkeään 5-2-voittoon.

Seuraavana aamuna ensimmäiset jonottajat ilmestyivät kello viideltä Lippupalvelun eteen kärkkymään pääsylippuja viidenteen otteluun, ja menekki oli niin kova, että puoli seitsemältä aamulla jonoon tulleet jäivät jo ilman lippuja.

HS uutisoi, että Lippupalvelu myi lippuja jopa sadan kappaleen erissä, minkä vuoksi niitä päätyi suuria määriä mustaan pörssiin. Siellä 60 markan lipun hinta saattoi nousta 250 markkaan.

Mestaruusjuhlat venyivät Marko Rönkön osalta niin, ettei hänestä tullut koskaan ylioppilasta. Kuva: Seppo Samuli / Lehtikuva

MARKO RÖNKKÖ: Molem­milla jouk­kueilla oli puvut mukana halliin tulles­sa ja tiesim­me, että vain voittaja lähtee kannun kanssa. "Tikin" (Tikkanen) tilalle meidän ketjuun oli tullut Carey Wilson sentte­riksi. Se antoi lisä­jännitettä. Kun pela­simme vain junnut keske­nämme, se oli vain jalkaa jalan eteen.

Vaisusti neljän­nessä otte­lussa pelannut Jokerit tuli ryhdis­täyty­neenä viiden­teen peliin ja meni toisen erän puoli­välissä 2-0-johtoon. Mutta aivan kuten Jokerit oli menet­tänyt ottelu­sarjan 2-0-johdon, se menetti myös viidennen pelin 2-0-johdon - tavalla, joka jätti jossiteltavaa.

ISMO LEHKONEN: Katsoin neljännen ja viidennen pelin ravintola 5 pennin yläkerrassa telkkarista. Jännitti niin perkeleesti. Kahden erän jälkeen lähdin köpöttelemään halliin. Menin sisään takapuolen sisäänkäynnistä, sinne missä on ravintola. En nähnyt viimeistä erää. En pystynyt katsomaan, ei ollut mitään jakoa.

HIFK:n Paul Högbacka kavensi 2-1:een Jokerien saatua joukkuerangaistuksen väärästä vaihdosta, mutta Jokerit piti kiinni johdostaan kolmannen erän 12. minuutille asti.

Silloin ottelun päätuomari Seppo Mäkelä antoi Jokerien Sakari Petäjäaholle kaksiminuuttisen suunsoitosta. Jäähyä ehti kulua vain seitsemän sekuntia ennen kuin Pekka Rautakallion lämäri tasoitti pelin 2-2:een ja HIFK:n kannattajat räjähtivät huutoon. Jokerien valmentaja Reino Ruotsalainen ei sulattanut Petäjäahon jäähyä, vaan sivalsi ottelun jälkeen, että rangaistus meni kokemattomuuden tiliin.

"Kysymyksessä ei ole kuitenkaan pelaajan kokemattomuus. Kun erotuomari antaa maalivahdin käsille lyömisen anteeksi ja sanoo ettei saa tehdä enää noin ja sitten itseensä kohdistuneesta huutelusta tuomitsee rangaistuksen, ollaan hakoteillä", Ruotsalainen kiehui.

Finaalisarja oli tiukkaa vääntöä. Kuva: Ilkka Ranta / Lehtikuva

SAKARI PETÄJÄAHO: Menin hakemaan pitkää kiekkoa, ja HIFK:n puolustaja numero 15 Jorma Immonen löi minulta jalat alta. Luistelin vaihtoon ja kysyin Mäkelältä kovaan ääneen, etkö nähnyt. Mäkelä on jälkikäteen myöntänyt, että olisi pitänyt antaa kymppi eikä kakkonen, minulla on siitä lehtileike tallella. Tietenkin olisi pitänyt pitää turpa kiinni ja mennä vaihtoon, mutta tietyt pelaajat saivat kampata ja lyödä käsille aika kovaa. Ja that's it.

ISMO LEHKONEN: Ei meistä kukaan "Sakkea" syyttänyt. Hän oli kovimpia treenaajia, järjettömän kova urheilija. Tuntui pahalta, että Mäkelä rankaisi häntä niin lujaa. Sakke sai myöhemmin järjetöntä palautetta faneilta. Se oli kovaa, eikä se ollut edes sosiaalisen median aikaa.

RAULI SOHLMAN: Nämä on näitä tapahtumia, joita tulee joka sarjassa. Se oli yksi jäähy. Siitä olisi voinut olla antamatta mitään, mutta siitä tuli tällainen. En voi sanoa, että se siihen ratkesi. Se ratkesi meidän huonouteen. Pelattiin vielä ylivoimaakin, mutta ei saatu maalia. Seppo Mäkelä oli sen ajan tuomareiden selkeä ykkönen. En voi muuta kuin hattua nostaa hänelle.

ARTO SIRVIÖ: Me olimme totta kai nuoria pelaajia. Ei me oltu aiemmin oltu sellaisessa tilanteessa. Tunne vei ja me otimme turhia jäähyjä. Pelin jälkeenkin minulla oli tunne, että perhana, meidän olisi pitänyt käyttää momentum, olla viileämpiä, vahvempia ja valmiimpia pelaamaan.

Runsaat neljäkymmentä sekuntia Rautakallion tasoitusmaalista aloitus oli HIFK:n hyökkäyspäässä. Aloituksesta kiekko lipui kohti siniviivaa Jorma Immosen ja Pertti Lehtosen väliin. Lehtonen sai kiekon pysäytettyä siniviivan päällä ja nosti sen rystypuolelta kohti Jokerien maalia. Kiekko pomppasi jäähän Sohlmanin edessä ja kimposi hänen taakseen. Televisiolähetyksessä maali ilmoitettiin ensin Jokerien maalin edessä maskia tehneen Paul Högbackan tekemäksi, mutta lopulta maali merkittiin Lehtoselle.

Mestaruuden ratkaisseen maalin tehnyt Pertti Lehtonen pelasi HIFK:n paidassa peräti 22 kautta. Lehtonen pääsi nostelemaan pokaalia kolmesti: 1980, 1983 ja vielä uransa viimeisellä kaudella 1998. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

STIG WETZELL: Se oli sen näköinen, että sinne suuntaan ja sitten vaihtoon. Se oli "Manskun" (Mannerheimintien) puoleisessa päässä, ja meidän vaihtoaitiomme oli toisessa päässä. Näin sen Lehtosen selän takaa, enkä nähnyt, miten kiekko meni maaliin. Jos kiekko pyörii ja pomppaa, se voi mennä aika ihmeellisesti.

SAKARI PETÄJÄAHO: Meillä ei ollut käsitystä, miten toimia siinä 2-0-tilanteessa. Tampereelta tulleet Hannu Oksanen ja Jari Lindgren olivat kokeneempia. He toitottivat, että pelataan vain tavallista peliä, mutta ei meillä ollut sellaista voittamisen kulttuuria, miten toimia johtaessa. Se oli uusi tilanne Pappa Ruotsalaisellekin. Ehkä meillä oli maha täynnä. Siinä söhlättiin. Se kokemus tuli vastapuolelta näkyviin.

HEIKKI RIIHIRANTA: Vikassa pelissä kävi tuuri. Arpaonni heitti sen meille.

Lopussa Jokerit pääsi pelaamaan ylivoimaakin, mutta ei saanut tasoitusta aikaan. Loppusummerin soidessa jäällä oli menossa Ariman ja Sirviön tappelu.

ISMO LEHKONEN: Kun summeri soi, aistin koppikäytävällä heti hallin henkilökunnasta miten peli päättyi, koska tiesin jokaisesta, kannattiko se Jokereita vai HIFK:ta. Siinä ei tarvinnut olla mikään ihmistuntija. Siinä tunnetilassa on täysin avuton. Siitä eteenpäin se ilta oli täysin usvaa. En muista mitä tehtiin pelin jälkeen, luultavasti ei mitään. En muista mitä sanoin muille. Ei mitään muistikuvia.

Yksi kaikkien aikojen suomalaisista kiekkofinaaleista on ratkennut. Stig Wetzelliä kannetaan kultatuolissa Helsingin jäähallissa. Kuva: Juha Kärkkäinen / Lehtikuva

RAULI SOHLMAN: We are the Champions soi käytävän toisessa päässä. Ei tuntunut hyvältä. Voittoa oli lähdetty hakemaan, mutta näin jälkeenpäin hopeakin oli enemmän kuin mitä meiltä odotettiin. Odotettiin karsintasarjaan päätymistä.

Lehtonen luonnehti ottelusarjan ratkaissutta laukaustaan "kauden hidasvauhtisimmaksi". "Kun tarpeeksi usein laukoo, on joskus onnistuttava", Lehtonen sanoi.

Matti Hagmanin näkemys ratkaisumaalista oli vauhdikkaampi: "Sinne yläpesäänhän se upposi. Älä viitsi "Pepe" vähätellä, miten sä näit sen ainoan aukon kiekon mennä, Hagman sanoi.

Kamppailu Helsingin herruudesta on ratkennut. Kuva: Matti Björkman / Lehtikuva

ARTO SIRVIÖ: On muistikuva, että meiltä oli useampi pelaaja käymässä banketissa Hesperiassa pelin jälkeen, kun tunteet olivat laskeneet. Ne olivat tietysti HIFK:n juhlat. Tapasin siellä Tonyn (Arima) ja käytiin tappelu kimpassa läpi. Ei se ollut muuta kuin pelin tuoksinassa tullut pieni yhteenotto. Ei se hyvältä tuntunut, kun olimme hävinneet, mutta se oli kuitenkin meiltä hyvä suoritus. Se oli Jokereilta ryhtiliike ja nuorten pelaajien esiinmarssi. Totta kai se harmitti, mutta jonkinlainen realismi oli päässä. Ja vielä enemmän, kun asiaa ajattelee nyt 40 vuotta myöhemmin.

MARKO RÖNKKÖ: Juhlat olivat aika railakkaat ja pitkätkin. Minulla meni sen verran kovaa, että ylioppilaskirjoitukset menivät juhlien takia ohi suun. En sitten koskaan kirjoittanut ylioppilaaksi.

ISMO LEHKONEN: Viikko finaaleista menin polvileikkaukseen. Kierukka otettiin pois ja sivusiteet korjattiin. Siitä lähtien jalka on muistuttanut niistä finaaleista, jotka jäivät pelaamatta, ja nyt odotan tekonivelleikkausta. Leikkauksen jälkeen oli hyvin aikaa ja katsoin vhs-nauhalta viimeisen erän. Kun pelataan paras viidestä, sattumakin näyttää tiettyä suuntaa.

HEIKKI RIIHIRANTA: Olin myöhemmin (jääkiekkoilija) Kai Raution häissä Pohjois-Suomessa. Jari Lindroos oli siellä ja muitakin Jokerien pelaajia. Oli yö ja siellä oli rantasauna. Hexi, etkö tuu saunaan, Jari kysyi. En, mä vastasin. Jos kerron hyvän jutun, tuletko sitten, hän kysyi. No mennään sitten, sanoin. Sitten Lindroos sanoi, että vituttaa vieläkin se finaalisarja.

Kapteeni Heikki Riihiranta Kanada-maljan kanssa. Kuva: Matti Björkman / Lehtikuva

ARTO SIRVIÖ: HIFK kutsuu välillä vanhoja mestarijoukkueita tapaamisiin. Kerran sellaisessa kävi niin, että joku kysyi minulta, että mitä sä täällä teet. Sanoin, että mä olin juniorina 1980 mestarijoukkueessa mukana. Siitä tuli hyvä naurunremakka.

STIG WETZELL: Tällä kaudella meillä oli mestarijoukkueen tapaaminen HPK-pelissä. Emme olleet Esan kanssa tavanneet varmaan kymmeniin vuosiin, mutta hän aloitti heti sen suoltamisen, että "Stickan, hur är". Ja perään seuraavan kaverin luo.

HIFK:n joukkue hajosi mestaruuteen. Riihiranta, Murto ja Wetzell lopettivat, ja Esa Peltonen oli pelannut viimeisen pääsarjaottelunsa jo aiemmin. Wilsonit, Arto Jokinen sekä Matti Forss siirtyivät pois.

Seuraavalla kaudella HIFK putosi puolivälierissä TPS:lle, kun taas Jokerit jäi kokonaan pudotuspelien ulkopuolelle.

Syyskuussa 1983 HS kertoi Ariman, Melametsän ja Kourulan siirron oikeuskäsittelyn päättyneen. Korkein oikeus ei ollut antanut asiassa valituslupaa. HIFK oli voittanut. Uusi aikakausi oli alkanut kiekkoilijoiden liikkumisessa seurasta toiseen.

MARKO RÖNKKÖ: Ne finaalit olivat hullunmylly. Koko kaupunki eli siinä mukana. En tiedä, onko Helsinki koskaan elänyt sillä tavalla liigafinaaleissa mukana. Siinä oli tulikivenkatkuista menoa. Toivoisin että joskus tulevaisuudessa Helsingissä olisi taas kaksi liigajoukkuetta.