Saana Kiviranta joutui rakentamaan identiteettinsä uudelleen Konginkankaan turman jälkeen. Toipumisessa kesti vuosia. Kuva: Seppo Kärki / IS

Saana Kiviranta, 43, selvisi hengissä Suomen historian vakavimmasta liikenneonnettomuudesta. Nyt hän kertoo, miten väärällä tavalla uhrit kohdattiin ja mitä siitä seurasi.

Kun Saana Kiviranta heräsi linja-auton lattialta, oli pilkkopimeää. Jossain kaukana vilkkuivat siniset valot.

Niiden kajossa onnettomuuden jäljet tulivat esiin hetkeksi, sitten pyyhkiytyivät taas pois. Matkatavarat, linja-auton istuimet, ihmiset, elävät ja kuolleet. Kaikki sekaisin.

Huuto kaikui läpi peltoaukean.

Hän yritti nousta ylös. Miten on mahdollista, että keho ei toimi, vaikka kipua ei tunnu missään?

Palomies auttoi Saanan ulos rikkoutuneen ikkunan kautta. Tasainen luminen maisema näytti aivan järven jäältä.

- Me uppoamme, Saana ajatteli.

Konginkankaan turmassa menehtyi 23 ihmistä. Onnettomuuspaikalle sytytettiin kynttilöitä heidän muistolleen. Kuva: Seppo Solmela / IS

Hänet autettiin viltin päälle makaamaan. Sinisten valojen kajossa pelastajista näkyivät pelkät ääriviivat.

Heillä oli kiire.

Konginkankaan turmaa pidetään yhä Suomen historian vakavimpana tieliikenneonnettomuutena.

19. maaliskuuta 2004 kello 2.08 täysperävaunullinen kuorma-auto törmäsi linja-autoon. Kuorma-auton kyydissä olleet noin 800 kiloa painavat paperirullat vyöryivät bussin etuosasta sisään.

14 linja-autossa olleista jäi henkiin. 23 ihmistä kuoli.

Kuorma-auton perävaunusta vyöryneet satoja kiloja painaneet paperirullat tekivät pahaa jälkeä. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Tien pinta oli sinä yönä kuin peili. Pelastajillakin oli vaikeuksia pysyä pystyssä.

Kiviranta kuljetettiin ensimmäisessä ambulanssissa Jyväskylän keskussairaalaan.

Välillä hän menetti tajuntansa. Hän ei muistanut nimeään. Hän ei saanut happea. Mitä kauemmas he ajoivat, sitä voimakkaampana kipu tuntui. Shokkitila alkoi purkaantua.

Keskussairaalassa tehtiin hätäkuvaus. Selkärangasta murtunut kolme nikamaa. Katkennut kylkiluu puhkaissut keuhkon. Olkapää sijoiltaan, solisluu ja lapaluu murtuneet.

Vasta paljon myöhemmin hänelle selviäisi, kuinka vakavat vammat todella olivat.

Olosuhteet olivat onnettomuuspaikalla haastavat. Yöllä satoi vettä, joka jäätyi tien pintaan. Kuva: Seppo Solmela / IS

Aluksi Kiviranta ei suostunut uskomaan, että tuo maaliskuinen yö muutti hänen elämänsä lopullisesti.

Hän oli 24-vuotias yo-merkonomi ja työskenteli asiakaspalvelun esihenkilötehtävissä. Hän oli juuri hankkinut oman asunnon ja haaveili jatko-opinnoista kauppatieteellisessä.

Onnettomuutta edeltäneenä iltana hän hyppäsi linja-auton kyytiin Helsingissä. Edessä olisi loma työkavereiden kanssa Rukalla.

Pitkä bussikyyti tuntui puuduttavalta ajatukselta, mutta kaverukset varasivat matkan, koska se oli halpa.

Sairaalasta Kiviranta lähetettiin kotiin neljä päivää onnettomuuden jälkeen. Hänet piti siirtää kotikunnan sairaalaan. Jostain syystä niin ei kuitenkaan käynyt.

Se oli ensimmäinen virhe.

Laajempia tutkimuksia ei tehty. Hänelle määrättiin lääkkeitä ja sairaslomaa. Muutaman viikon päästä hän osallistui pyörätuolissa työkaverinsa ja hyvän ystävänsä hautajaisiin. He olivat istuneet bussissa vierekkäin.

Saana Kiviranta oli onnettomuuden tapahtuessa 24-vuotias. Hän halusi palata nopeasti takaisin normaaliin arkeen. Pettymys oli suuri, kun se ei onnistunut. Kuva: Seppo Kärki / IS

Ainoa taho, josta Kiviranta koki saavansa oikeasti apua oli Suomen Punainen Risti. SPR:n kautta hän kuuli ensimmäistä kertaa aivovamman mahdollisuudesta ja liikennevakuutuskorvauksista.

Hän pääsi yksityiselle lääkärille, joka totesi murtumia myös kallon ja kasvojen luissa. Yhteensä niitä oli 20.

Pään kuvauksen jälkeen hänellä todettiin aivovamma.

Lue lisää: Hanna sai hälytyksen Kongin­kankaan kuoleman­suoralle sunnuntaina - samoin kuin 18 vuotta sitten: "Vilkku­valomeri muistutti bussi­turmasta"

Vain reilut kaksi kuukautta onnettomuuden jälkeen Kiviranta palasi töihin. Hänellä oli valtava halu palata takaisin normaaliin elämään.

Hän halusi unohtaa koko onnettomuuden. Jatkaa kuin sitä ei olisi koskaan tapahtunut.

Valitettavasti se ei ollut mahdollista.

Töissä hän väsyi nopeasti. Häntä huimasi ja välillä lähti näkö. Puhetta oli vaikea ymmärtää.

Päästessään kotiin hän meni suoraan nukkumaan. Olo oli sekava. Hän alkoi unohdella asioita, vaikka aiemmin muisti oli terävä.

Lopulta oireet pahenivat niin paljon, että Kiviranta joutui jäämään sairaslomalle töistä lähes joka viikko.

Vakuutusyhtiössä Kivirannan oireiden ei uskottu johtuvan kolarista. Tapaturmaeläkettä ei myönnetty edes sen jälkeen, kun hän oli ollut sairaslomalla vuoden, jäänyt pois töistään, muuttanut vanhemmilleen ja laittanut rahapulan vuoksi asuntonsa vuokralle.

Kelan kuntoutukseen hän pääsi vasta vuonna 2009. Viisi ja puoli vuotta kolarin jälkeen.

- Se oli ensimmäinen paikka, missä minulle kerrottiin, mikä aivovamma on ja miten se vaikuttaa elämään. Olin tehnyt kaiken väärin aivojeni kannalta. Ne kuormittuivat nopeasta paluusta töihin valtavasti.

Taistelu vakuutusyhtiön kanssa päättyi vasta seitsemän vuotta kolarin jälkeen, kun hän palkkasi asianajajan. Kivirannalle myönnettiin tapaturmaeläke.

Nyt olet eläkkeellä. Voit tehdä mitä tahansa!

Muun muassa tällaisia kommentteja tuolloin 30-vuotias Kiviranta kuuli.

Kuka 30-vuotias haluaa olla eläkkeellä? hän vastasi.

Hän ei todellakaan halunnut. Oli vaikea hyväksyä tapahtunutta. Kiviranta sanoo, että työuran päättyminen ennen kuin se kunnolla ehti edes alkaa oli iso shokki.

Hän käytti vuosia taisteluun vakuutusyhtiötä vastaan sen sijaan, että olisi yrittänyt toipua traumasta. Hän oli Suomen historian vakavimman liikenneonnettomuuden uhri, mutta joutui toistuvasti kuulemaan kommentteja, joissa hänet leimattiin jonkinlaiseksi huijariksi.

Saana Kiviranta taisteli pitkään vakuutusyhtiön kanssa. Kuva: Seppo Kärki / IS

Vakuutusyhtiössä hänen oireitaan ei uskottu.

- En ihmettele, että työkyvyttömät ihmiset syrjäytyvät helposti ja alkavat vetää masennuslääkkeitä. Jos terveys on mennyt, eikä ole yhteisöä, johon kiinnittyä, se on aika heviä.

Kiviranta on huomannut, että Suomessa ennakkoluulot työkyvyttömiä kohtaan istuvat tiukassa. Hänkin on kohdannut kateutta siitä, ettei käy töissä.

- Kukaan ei ole työkyvytön vapaaehtoisesti. Monet ajattelevat, että olemme lusmuja, vaikka taustalla on isoja asioita. Olemme joutuneet luopumaan osastamme yhteiskunnassa.

Trauma voi suistaa ihmisen pahasti raiteiltaan. Kiviranta sanoo, että hänet pelasti perheen ja läheisten tuki. Hän pääsi tukiverkon avulla vähitellen takaisin jaloilleen.

Kaikille niin ei käy.

- Miten moni hakee turvaa esimerkiksi päihteistä, jos apua ei muualta saa?

Lue lisää: Konginkankaan turma­paikalle toivottiin kaiteita jo vuonna 2004 - virkamies kertoo, mikä rakentamisessa kestää

Perheen ja läheisten tuki on auttanut Saana Kivirantaa toipumaan. Kuva: Seppo Kärki / IS

Personal traineriksi ja henkiseksi valmentajaksi opiskeleminen auttoivat Kivirantaa käsittelemään tapahtunutta. Nykyään hän on Aivovammaliiton kokemustoimija ja tekee erilaisia vertaistuen projekteja.

Yrittäjänä hän tekee satunnaisesti valmennuksia ja on käynyt kertomassa kokemuksistaan muun muassa hoitoalan opiskelijoille.

- Aivovamma ei näy ulospäin, eivätkä oireet aina ole pahat. Joskus, jos kuormitun paljon, saatan kuitenkin joutua lepäämään kotona monta päivää, jotta jaksan taas tehdä asioita.

Kolarista toipumisessa auttoivat myös koirat. Ne ovat yhä Kivirannalle tärkeitä. Hän on aktiivinen agility-harrastaja.

Tulevaisuudessa hän haluaisi jatkaa vaikuttamistyötä. Hän toivoo, että Suomessa olisi vielä joskus sellainen työelämä, jossa vammautuneet voisivat olla mukana.

- Silloin trauman kokeneet ihmiset eivät putoaisi täysin yhteiskunnasta. Minulle aktiivisena pysyminen on ollut elintärkeää. Se on pitänyt mielen ja kehon paremmassa kunnossa.

Saana Kiviranta sanoo, että tapahtuneen hyväksyminen on vienyt vuosia. Se on kuitenkin auttanut elämässä eteenpäin. Hän ei halunnut katkeroitua. Kuva: Seppo Kärki / IS

Ensi vuonna Konginkankaan turmasta tulee kuluneeksi 20 vuotta. Silloin julkaistaan myös Kivirannan kirja.

Kirjoittamisprosessi on kestänyt vuosia. Se on auttanut tapahtumien jäsentelyssä ja hyväksymisessä. Kolari muutti hänen elämänsä ja se on aina osa hänen elämäänsä.

Nykyään Kiviranta pystyy jo myöntämään sen. Aiemmin hän pakeni ulkomaille, kun kolarin vuosipäivä oli tulossa.

Enää muistikuvat eivät tule uniin. Tai jos tulevat, hän pystyy suhtautumaan niihin lempeydellä.

Häpeän, surun ja katkeruuden tunteiden tilalle on noussut kiitollisuus. Kun hän luopui vanhasta minästään, tilalle tuli jotain muuta.

- Olen ajatellut, että kai tällä kaikella oli jokin tarkoitus. Nyt voin tehdä yhteiskunnallista vaikuttamistyötä. Olen yhtä arvokas kuin muutkin, vaikka minulla on tämä vamma.

Ilta-Sanomat on nähnyt haastateltavan kertomusta tukevat dokumentit.

Onnettomuustutkintakeskus selvitti Konginkankaan turman tapahtumat yksityiskohtaisesti. Tutkinnassa selvisi, että ajoneuvoyhdistelmän perävaunu alkoi heittelehtiä noin 150 metriä ennen törmäyspaikkaa. Perävaunu heilahti ensin oikealle tien reunaan, josta se nousi takaisin tielle ja ajautui vasemmalle linja-auton käyttämälle kaistalle.

Linja-auto iskeytyi keskelle perävaunun etuseinää. Perävaunun irronnut etuseinä tunkeutui lähes puoliväliin linja-auton matkustamoa noin 800 kilon paperirullien painamana. Perävaunu työnsi linja-auton edellään takaperin tien luiskaan. Kuorma-auto paiskautui vasemmalle ja iskeytyi linja-auton vasempaan kylkeen.

Ajopiirturien mukaan sekä kuorma-auton että linja-auton nopeudet törmäyshetkellä olivat 70 kilometriä tunnissa. Molempien ajoneuvojen ajoreitit oli suunniteltu niin, ettei niitä ollut mahdollista ajaa nopeusrajoitusten sekä ajo- ja lepoaikasäädösten puitteissa. Maantie oli onnettomuuspaikalla erittäin liukas ja molemmat ajoneuvot ajoivat ennen törmäystä yli 80 nopeusrajoituksen.

Kuorma-auton kuljettaja sai tuomion liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, 23 kuolemantuottamuksesta ja kolmesta vammantuottamuksesta. Vaasan hovioikeuden mukaan kuljettaja vaaransi liikenteen ajamalla liian suurella tilannenopeudella. Kuljettaja sai kolmen kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Lisäksi kuljetusyhtiö sai 10 000 euron yhteisösakon työturvallisuusrikoksesta.

Lähde: Onnettomuustutkintakeskus