Ilta Sanoma

Sami Niku on jääkiekkoilija, jota on vaikea panna muottiin.

Sami Niku kulkee takatukka hulmuten omaa polkuaan.

Sami Niku kulkee takatukka hulmuten omaa polkuaan. Kuva: Petteri Kivimäki

Viisi viime kautta Pohjois-Amerikassa NHL:n ja AHL:n välimaastossa jojoillut Sami Niku palasi täksi kaudeksi kotiin, Keski-Suomen ylpeyden JYPin riveihin.

26-vuotiaan puolustajan paluu on merkittävä asia paitsi JYPille myös koko SM-liigalle, sillä Niku on koko sarjan nimekkäimpiä paluumuuttajia.

Tätä taustaa vasten ei ole yllättävää, että Niku pitää hallussaan SM-liigan puolustajien pistepörssin kärkipaikkaa saldolla 2+9.

- Olen jotain kuullut, että näin on päässyt tapahtumaan, naurahtaa Niku.

- Koko ajan menee parempaan suuntaan, ja alkaa olla sujut ison kaukalon kanssa. Parannettavaa kuitenkin on vielä.

Alku oli tahmea. Kauden seitsemään ensimmäiseen otteluun Niku keräsi yhden maalin ja tehotilastoon -4. Tähtihankinta sai osakseen myös kovaa kritiikkiä peliesityksistään.

- Alkuun ei tietenkään voi olla tyytyväinen. Se ei ollut ideaalinen startti. Sen on huomannut, että SM-liiga on kova sarja. Sarjan taso on kovin pitkään aikaan. Joka ilta pitää laittaa kaikki likoon, jos meinaa pärjätä. SM-liiga oli hyvä valinta tähän kohtaan uraani, Niku kokee.

Muutto Kanadasta Keski-Suomeen oli myös kaukalon ulkopuolella iso muutos Nikulle, jolla on kanadalaisen puolison kanssa kaksi lasta.

- Itseasiassa perhe saapui tänne reilu viikko sitten. Viivästys johtui siitä, että nuoremmalle pojalle piti hommata passi ja kämppäasiat piti saada kuntoon. Sopeutuminen on sujunut ihan ok. Eläminen Jyväskylässä ei ole niin erilaista kuin Kanadassa, Niku sanoo.

Niku asuu perheensä kanssa rivitaloasunnossa keskustan liepeillä.

- Kaikki on lyhyen matkan päässä. Perheen tuki ja apu ovat lähellä. Se oli yksi tekijä, miksi päätin palata Jyväskylään.

Niku on pelaaja, jonka varaan Jyväskylässä lasketaan paljon tällä kaudella. Rooli on korostetun suuri, sillä hyökkäyskalustoon verrattuna JYPin puolustus on erittäin kapea.

Alkukaudella Niku on pelannut eniten JYPin pelaajista, keskimäärin 22.07 minuuttia ottelua kohti. Ylivoima-aika on myös muhkea: vajaat neljä minuuttia illassa.

JYP hankki Nikun profiilipelaajaksi ja suunnannäyttäjäksi, joka johtaa esimerkillään ja teoillaan. Korvaus on sen mukainen. Ilta-Sanomien tietojen mukaan Nikun palkka tästä kaudesta on 250?000 euroa.

- En osaa ottaa ylimääräisiä paineita. Pelaan jääkiekkoa niin kuin olen aina pelannut. Olen sellainen oman tien kulkija, jota ei kiinnosta, mitä ulkopuolella sanotaan tai puhutaan. Teen oman työni niin kuin osaan, Niku kuittaa.

Vaikka tehoja on ropissut hyvällä tahdilla, alkukaudella on nähty myös syitä siihen, miksei Nikun läpimurto NHL:ään ole onnistunut.

Niku tunnetaan polarisoivana puolustajana. JYPin kasvatti rakastaa kiekon kanssa pelaamista ja osallistuu rohkeasti hyökkäyksiin. Niku on sulava kiekollinen puolustaja, joka nakuttaa tasaisesti pisteitä, mutta puolustussuuntaan hän on ajoittain riskialtis pelaaja - myös SM-liigassa.

- Puolustuspäässä pitää olla jämäkämpi. Maalineduspelaaminen ja kovuus kaksinkamppailuissa pitää olla paremmalla tasolla, painottaa Niku.

Pohjois-Amerikan vuosina Nikun fysiikka oli yksi rajoittava tekijä. Niku ei ole koskaan loistanut kuntotestien kärkipäässä, mutta viime vuosina on tapahtunut kehitystä voimatasoissa ja luistelussa.

- Fysiikka on mennyt eteenpäin viiden vuoden aikana. Olen tajunnut, että ilman treenaamista ei pysty pelaamaan kovalla tasolla. Kyllä tässä matkan varrella on potkittu perseelle, että pitäisi ruveta hommiin, myöntää Niku.

Henkisellä puolella Niku on aikuistunut, mikä näkyy sekä jäällä että siviilissä.

- En enää kiukuttele samalla tavalla kuin nuorempana. Nyt kun virheitä sattuu, pelini ei mene sekaisin. Isoin juttu on se, että olen oppinut käsittelemään vastoinkäymisiä paremmin. Amerikan-matkalla vastoinkäymisiä tuli paljon. Isäksi tuleminen myös auttoi tuomaan perspektiiviä. Nyt on pakko miettiä muitakin kuin itseään.

Sami Niku kantaa JYPissä varakapteenin natsoja.

Sami Niku kantaa JYPissä varakapteenin natsoja. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Jyväskyläläisseura lähti tähän kauteen kovin panostuksin. Pelaajabudjetti nousi viime kaudesta 700?000 euroa, ja vaihtopenkin taakse päävalmentajaksi siirtyi kokenut Jukka Rautakorpi.

Kovista panostuksista huolimatta JYPin alkukausi on ollut vaisu. Sarjan neljänneksi nuorimman joukkueen ja uuden valmennusryhmän yhteistyö ei ole toistaiseksi toiminut tuloksiin nähden optimaalisesti.

Alkukautta on leimannut ailahteleva taso. JYP voitti vasta viime viikolla ensimmäistä kertaa tällä kaudella kaksi ottelua peräkkäin.

- Ollaan pelattu hyviäkin pelejä, mutta liikaa on sattunut mustia hetkiä ja vastustaja on tehnyt niistä maaleja. Silti voi olla luottavaisin mielin, koska joukkueessa on hyvä buumi. Luotetaan siihen, että saadaan enemmän voittoja, Niku ruotii.

Suurimmat ongelmat liittyvät puolustuspelaamiseen. JYPille on tehty ykkössektorista luvattoman paljon maaleja.

JYP on sarjan ainoa joukkue, jonka reppu on tällä kaudella heilunut yli 50 kertaa (3,4 päästettyä maalia per ottelu). Myös alivoima sakkaa. JYPin alivoimaprosentti (74,5) on sarjan huonoin.

- Pitää olla vielä kovempi maalien edustoilla. Me joudutaan tekemään hirveä työ maalien eteen, mutta joukkueessa on erittäin hyvä henki. On ollut helppo hypätä mukaan.

Oman tien kulkija ja Rautakorven kovaan kuriin pohjaava johtamistapa ei kuulosta äkkiseltään unelmaliitolta, mutta Nikun mukaan hänen ja Rautakorven yhteistyö on sujunut ilman dramatiikkaa.

- Ei meillä ole mitään ongelmia. Paljon jutellaan ja käydään pelillisiä asioita läpi. Yhteistyö on toiminut hyvin omasta mielestäni, Niku ilmoittaa.

- Mun vahvuuksiin on aina kuulunut se, että saa olla luova ja pelata omaa peliä. Yhteistyö on lähtenyt hyvin käyntiin. Valmennusryhmän vaatimustaso on kova, ja he pystyvät auttamaan pelaajia.

Vaikka Niku nauttii pelaamisesta ja elämisestä kotikonnuillaan, hän ei koe olevansa uransa päätepysäkillä. Paluu Pohjois-Amerikkaan kiinnostaa edelleen.

- Kyllä NHL mielessä on, mutta ei se ole kuitenkaan pakottava asia. Jos tilaisuus avautuu lähteä uudestaan yrittämään, niin miksei.

Ilta Sanoma
jeudi 27 octobre 2022 09:55:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.