Ilta Sanoma

Ensi kesänä kruunajaisiaan viettävä kuningas Charles suunnittelee suurta edustusmatkojen kiertuetta.

Kuningas Charles suunnittelee suurta kuninkaallista kiertuetta pitkin maailmaa.

Kuningas Charles suunnittelee suurta kuninkaallista kiertuetta pitkin maailmaa. Kuva: Jane Barlow / AFP

Kuningas Charles III suunnittelee suurta matkaa ympäri maailman valtakautensa alkuun kuninkaallisen kiertueen muodossa.

Mirrorin mukaan tuore kuningas aikoo matkustaa ainakin Australiaan, Uuteen-Seelantiin ja lukuisiin Kansainyhteisön jäsenvaltioihin kuninkaan roolissa. Osan matkoista kuningas tulee tekemään yksin, jolloin kuningatar Camilla keskittyy omiin projekteihinsa.

Kahden vuoden ajalle suunniteltujen matkojen tarkoituksena on lujittaa Britannian siteitä muiden maiden kanssa.

- Hän haluaa jatkaa edesmenneen äitinsä tapaa tulla nähdyksi, joten hän on innoissaan lähdössä tapaamaan mahdollisimman monia ihmisiä, hovin lähteistä kerrotaan.

Myös Walesin prinssi William ja prinsessa Catherine ovat lähteiden mukaan suuressa roolissa tulevilla edustusmatkoilla.

Walesin prinssi ja prinsessa ovat mukana kuninkaan suunnittelemalla kiertueella.

Walesin prinssi ja prinsessa ovat mukana kuninkaan suunnittelemalla kiertueella. Kuva: Daniel Leal / AFP

Kuningas Charles ja hänen poikansa prinssi William eivät ole aiemmin olleet läheisissä isä-poika-väleissä keskenään, mutta uusien rooliensa myötä heidän on kerrottu lähentyneen.

Kuningatar Camilla, kuningas Charles, prinssi William ja prinsessa Catherine.

Kuningatar Camilla, kuningas Charles, prinssi William ja prinsessa Catherine. Kuva: Chris Jackson / Lehtikuva

Kuningatar Elisabetin kuoltua 8. syyskuuta Charles nousi valtaistuimelle ja nimitti vanhimman poikansa Walesin prinssiksi.

-?Yhteisestä tulevaisuudesta ja maan edusta puhuminen on vahvistanut heidän keskinäistä sidettään, People-lehti on kertonut aiemmin.

Williamin läsnäolon on kerrottu rauhoittaneen äksystä temperamentistaan tunnettua Charlesia.

Ilta Sanoma
mercredi 26 octobre 2022 01:38:00 Categories: Ilta Sanoma Kuninkaalliset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.