Ilta Sanoma

Maailman likaisimmaksi mieheksi tituleerattu iranilainen kuoli 94-vuotiaana.

"Maailman likaisin mies" kuvattuna vuonna 2018. Kuva: AFP / Lehtikuva

Suihkua yli puolivuosisataa vältellyt mies, joka tunnettiin lempinimellä "maailman likaisin mies" on kuollut, uutisoi Guradian.

Iranilainen Amou Haji eli 94-vuotiaaksi. Hän peseytyi ensimmäistä kertaa yli 60 vuoteen vain muutama kuukausi ennen kuolemaansa.

Paikallisten lähteiden mukaan Haji kuoli sunnuntaina Dejgahin kylässä. Kyläläisten mukaan miehen nuoruudessa kokemat henkiset takaiskut johtivat siihen, että hän kieltäytyi peseytymästä.

Vuonna 2014 uutisoitiin Hajin syövän esimerkiksi auton alle jääneitä eläimiä ja polttavan eläinten ulosteella täytettyä piippua. Mies uskoi, että peseytyminen saisi hänet sairastumaan.

Kyläläiset olivat lopulta onnistuneet suostuttelemaan Hajin ensimmäiselle pesulle yli 60 vuoteen.

Maailman likaisimman miehen titteli saattaa Guardianin arvion mukaan jatkossa kuulua intialaismiehelle, joka vuonna 2009 oli vältellyt kylpemistä 30 vuoden ajan.

Mies puhdisti itsensä sen sijaan "tulikylvyssä". Hän sytytti joka ilta nuotion ja poltti marihuanaa seisten yhdellä jalalla ja rukoillen Shiva-jumalaa.

Ilta Sanoma
mercredi 26 octobre 2022 01:24:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.