Ilta Sanoma

Sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö arvioi ISTV:n Ukraina-studiossa, että Hersonin alueella on oleellinen vaikutus Venäjän sotanarratiiviin.

Venäjän joukkojen olisi kannattanut jo perääntyä Hersonin alueelta, totesi sotatieteiden dosentti, Aleksanteri-instituutin vieraileva tutkija Ilmari Käihkö ISTV:n Ukraina-studiossa tiistaina.

Käihkön mukaan Venäjän tilanne alueella on tällä hetkellä vaikea. Ukrainalaisjoukot ovat vapauttaneet Hersonin alueella askel kerrallaan alueita, jotka ovat olleet venäläisten miehittämiä Venäjän suurhyökkäyksen alusta lähtien. Alueelta saatujen tietojen mukaan Venäjä on siirtänyt jo useiden päivien ajan sotilaita ja siviilejä pois kaupungista.

Käihkön mukaan venäläiskomentajien on huhuttu halunneen vetää venäläisjoukot pois Hersonin alueelta jo aikoja sitten. Huhujen mukaan presidentti Vladimir Putin ei olisi tähän kuitenkaan suostunut.

- Poliittisista syistä ihan ymmärrettävää, että Harkovan tappion jälkeen ei haluta heti toista tappiota. Mutta sotilaallisesti tämä vetäytyminen tai perääntyminen olisi ehkä pitänyt tehdä jo, koska venäläiset ovat hirveän vaikeassa asemassa, Käihkö kommentoi.

Mediatietojen mukaan Venäjä on siirtänyt jo useiden päivien ajan sotilaita ja siviilejä pois Hersonista. Kuvassa ukrainalainen nainen, joka pääsi lastensa kanssa sukulaisen luokse turvaan alueelta.

Mediatietojen mukaan Venäjä on siirtänyt jo useiden päivien ajan sotilaita ja siviilejä pois Hersonista. Kuvassa ukrainalainen nainen, joka pääsi lastensa kanssa sukulaisen luokse turvaan alueelta. Kuva: AFP / Lehtikuva

Venäjän vaikeasta tilanteesta kertoo muun muassa se, että Venäjän hyökkäystä Ukrainassa johtava komentaja Sergei Surovikin myönsi joukkojensa haasteet Hersonissa poikkeuksellisessa lausunnossaan viime viikolla.

Käihkö luonnehti avausta yllättäväksi.

- En muista, että Venäjä olisi puhunut omista ongelmistaan aikaisemmin sodassa ja nimenomaan rupeaisi valmistelemaan omaa kansaa tällaiseen, mahdolliseen tulevaan tappioon. Aikaisemmin kaikki on ollut parhain päin, on tehty perääntymisiä hyvästä tahdosta ja taktisia uudelleenarviointeja ja pausseja. Tuntuu, että tämä oli jotain uutta.

Surovikinin poikkeuksellinen lausunto voi viitata Käihkön mukaan esimerkiksi siihen, että sotajohto valmistaa kansalaisia jälleen merkittävään tappioon. Käihkö muistutti, että kritiikki sodan johtoa kohtaan on Venäjällä kasvanut.

- Yksi tulkinta, miksi hän näin teki on se, että todellakin pitää nyt valmistaa venäläisiä siihen, että tulee Harkovan jälkeen toinen merkittävä tappio.

- On suoraan kritisoitu sodan johtoa siitä, että he ovat valehdelleet kerta toisensa jälkeen kansalle. Tavallaan tämä on sellaista realismia, jota Venäjän puolella ihan sisäpoliittisista syistä tarvitaan.

Olennaista roolia Hersonin alueella näyttelee Ukrainan pisin joki Dnepr. Käihkön mukaan Ukraina onnistui katkaisemaan joen ylittäviä siltoja jo heinäkuun alussa. Tämän avulla ukrainalaiset joukot ovat pystyneet vaikeuttamaan venäläisjoukkojen huoltoa ja logistiikkaa merkittävällä tavalla.

- Voi ajatella, että sieltä lähtien tilanne on muuttunut yhä huonommaksi ja huonommaksi Venäjälle.

Vaikka Hersonin rintamalta on viime viikkoina kuultu hyviä uutisia Ukrainan joukkojen etenemisestä, Käihkö muistutti lähetyksessä myös siitä, että Ukrainan ja Venäjän tappioista alueelta ei juurikaan ole vahvistettuja tietoja.

- Pitää koko ajan painottaa sitä, kuinka vähän me loppujen lopuksi tiedämme Ukrainan joukkojen kunnosta tai yleensäkin joukkosuhteesta.

- Tiedetään, että Venäjällä on ollut logistiikan kanssa koko ajan ongelmia. Vaikka ukrainalaiset olisivat parempia logistiikassa, niin kuinka paljon parempia he ovat siinä. Jollain tavalla pitää seurata myös logistiikkaa, että ukrainalaiset pystyvät edes pitämään näitä saavutettuja asemiaan.

Käihkön mukaan Hersonin alue on ollut Venäjälle jo pari kuukautta yhä vaikeammin puolustettava alue. Vaikeuksia aiheuttaa muun muassa Venäjän haastava resurssipula. Se vaikuttaa olennaisesti myös siihen, kuinka kauan Venäjä pystyy pitämään aluetta hallussaan.

- Kyllähän Venäjä teoriassa voisi pitää aluetta hallussaan, jos riittää resursseja ja joukkoja, mutta tällä hetkellä Venäjä kamppailee nimenomaan joukkopulan kanssa, kuten on kamppaillut sodan alusta lähtien.

- Joskus tulevaisuudessa mobilisaatio ehkä muuttaa tilannetta, mutta ei ole vielä muuttanut, vaikkakin reserviläisiä on saapunut jo Ukrainaan.

Alueelta perääntyminen on myös poliittisesti vaikea paikka Venäjälle.

- Kyllähän se muuttaa tätä Venäjän narratiivia siitä, että Venäjä tämän sodan voittaa, jos joukot nyt perääntyvät Ja voi nyt sanoa, että viime aikoina ovat perääntyneet aika jatkuvasti.

Lue lisää: Venäjä puhuu likaisesta pommista, Hersonissa taistellaan ja talvi lähestyy - katso sotatieteilijä Ilmari Käihkön koko analyysi tästä

Lue lisää: Sotatieteilijä: Hersonissa voidaan nähdä "ihan lähipäivinä" ratkaiseva käänne

Lue lisää: Tutkija: Tämä on Putinin lopullinen tavoite Ukrainassa

Ilta Sanoma
mercredi 26 octobre 2022 01:06:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.