Ilta Sanoma

Kauppias Hannu Aaltonen haluaa nostaa ilmiön tapetille, jotta siihen reagoitaisiin.

Nuorten jatkuva häiriökäyttäytyminen Kupittaan Citymarketin alueella sai kauppias Hannu Aaltosen reagoimaan.

Nuorten jatkuva häiriökäyttäytyminen Kupittaan Citymarketin alueella sai kauppias Hannu Aaltosen reagoimaan. Kuva: Rio Gandara / HS, Bo Stranden

Turun Kupittaalla sijaitsevan Suomen suurimman Citymarketin kauppias Hannu Aaltonen kirjoitti viikonloppuna Facebookiin julkaisun, joka on herättänyt runsaasti huomiota.

Julkisen kirjoituksen syynä ovat ongelmat, joita nuoret ovat aiheuttaneet Citymarketin ympäristössä.

- Olemme päättäväisesti puuttuneet ongelmiin, joita on aiheuttanut nuorten mopoautoilu, mopoilu, holtiton ajo alueella sekä asiaton kokoontuminen. Kaiken tämän lisäksi alueella on ollut pahoinpitelyjä, huumeiden myyntiä/käyttöä ja jopa ampumistapaus, Aaltonen kirjoittaa.

Ongelmia on esiintynyt pääasiassa perjantai- ja lauantai-iltaisin. Aaltonen ilmoittaa, että "näin ei voi jatkua". Hänen mukaansa henkilökunta on joutunut vaaratilanteisiin ja poliisi on jouduttu kutsumaan paikalle säännöllisesti.

- Seuraamme tilannetta ja tulemme tekemään tarpeellisia muutoksia, jotta mahdollinen häiriökäyttäytyminen saadaan pois tai siirtymään muualle.

Julkaisu on kerännyt jo tuhansia tykkäyksiä ja lähes 300 kommenttia. Aaltonen kertoo Ilta-Sanomille yllättyneensä julkaisun saamasta huomiosta.

- Se yllätti sen takia, että yleinen henki on sellainen, että kaikki ovat samaa mieltä, mutta kukaan ei uskalla puhua asiasta. Huoli tuntuu kuitenkin olevan iso tällä hetkellä.

- Olen itse ollut muutaman illan ulkona (partioimassa) ja ollut järkyttynyt siitä, kuinka nuoria ihmisiä siellä on. Kolmen lapsen isänä herää kysymys, missä näiden vanhemmat ovat.

Aaltosen mukaan mopoautot ja traktorimönkijät ovat aiheuttaneet useita vaaratilanteita.

- Näin perjantaina itse kaksi pahaa vaaratilannetta, joissa oli törmäys tosi lähellä. Muutama viikko sitten oli paha onnettomuus, jossa mopoilija ja auto törmäsivät.

Autohallin käyttöä on jo jouduttu rajoittamaan kaikilta käyttäjiltä.

- Sinne ei päästetä tietyn kellonajan jälkeen asiakkaita. On aivan järjetöntä, että on rakennettu valtavat lämpimät hallit asiakkaille, ja sitten ne joudutaan sulkemaan järjestysongelmien takia, Aaltonen sanoo.

Kauppias Hannu Aaltoselle asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuus on tärkein asia.

Kauppias Hannu Aaltoselle asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuus on tärkein asia. Kuva: Rio Gandara / HS

Vartijoiden määrä kaupassa ja sen ympäristössä on jouduttu kaksin- ja jopa kolminkertaistamaan perjantaisin ja lauantaisin. Sillä näyttäisi olevan positiivinen vaikutus.

- Viime perjantai oli jo selkeästi rauhallisempi. Asiakkaat ovat tulleet kiittämään, että olemme heränneet tähän asiaan ja alkaneet toimia.

Myös pahoinpitelyt sekä huumeiden käyttäminen ja myyminen ovat lisääntyneet.

- Huumeongelmasta ei juuri puhuta, mikä on käsittämätöntä. Se on olemassa, mutta kukaan ei uskalla nostaa esiin, että tällainen ongelma on myös Suomessa.

- Minulla on toinen kauppa Aurajoen rannassa. Siellä oli tapaus, jossa huumeidenkäyttäjä oli väkivaltainen ja neljä ihmistä joutui pitelemään häntä. Sen seurauksena jouduimme lähettämään henkilökuntaa työterveyteen ja verikokeisiin, Aaltonen kertoo.

Ongelmia on myös muissa alueen marketeissa. Aaltonen tietää, että autohalleja on jouduttu sulkemaan myös muualla.

Hälytysajoneuvot eivät ole viime aikoina olleet harvinainen näky Kupittaan Citymarketin lähistöllä. Kuvan henkilöt eivät liity jutussa kerrottuihin häiriöihin.

Hälytysajoneuvot eivät ole viime aikoina olleet harvinainen näky Kupittaan Citymarketin lähistöllä. Kuvan henkilöt eivät liity jutussa kerrottuihin häiriöihin. Kuva: Bo Stranden

Aaltosta harmittaa, että häiriötapausten myötä koko nuoriso leimataan.

- 90 prosenttia heistä käyttäytyy ihan hyvin. Pieni porukka aiheuttaa ongelmia, mutta se menee koko nuorison piikkiin. Valitettavasti tyhmyys tiivistyy ryhmässä.

Kauppias myös tietää, että vaikka nuoriso lähtisi Citymarketin ympäristöstä, he kuitenkin siirtyvät jonnekin muualle. Ratkaisun olisi tultava eri tahoilta.

Hän uskoo, että tilanne on vaikein 15-17-vuotiailla, jotka eivät pääse vielä ravintoloihin.

- Tämä asia kuuluu mielestäni kaupungille, ei yksityiselle taholle: Nuorille pitäisi olla jokin alue, joka on valaistu ja missä he voisivat touhuta autojen ja mopojen kanssa.

Kaikkein eniten hän kuitenkin peräänkuuluttaa vanhempien vastuuta.

- Kotien pitäisi herätä: siellä kuuluisi tietää, missä nuoret ovat ja mitä he tekevät. Vanhemmuuteen pitäisi kuulua huolenpito, hän sanoo.

Ilta Sanoma
lundi 24 octobre 2022 17:03:00 Categories: Ilta Sanoma Turun seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.