Ilta Sanoma

Tukholmalaisen eläintarhan uusi kuningaskobra on osoittautunut todella liukkaaksi luikuksi.

Käärme pakeni terraariostaan viikonloppuna muina matelijoina vain muutaman päivän oleilun jälkeen, kun edeltävän 15 vuoden aikana yksikään luikero ei ole onnistunut pakenemaan.

Tylsähkösti Sir Vas -nimen saanut yli nelimetrinen myrkkykäärme onkin nyt nimetty uudestaan Houdiniksi kuuluisan kahlekuninkaan mukaan, kertoi Skansen Aquarium -eläintarhan johtaja Jonas Wahlström.

Käärme pakeni lauantaina, mutta oli maanantaina edelleen kateissa, vaikka sitä oli yritetty etsiä erikoiskameroiden avulla putkista ja välikaton rakenteista, minne sen on epäilty paenneen. Lattialle on myös levitetty jauhoja, jotta matelijan mahdollinen reitti paljastuisi.

Wahlströmin mukaan käärme ei voi päästä ulos rakennuksesta, ja vaikka pääsisikin, ulkona on niin kylmä, että matelija jäätyisi välittömästi tönköksi.

Kuningaskobrat kuuluvat maailman suurimpiin myrkkykäärmeisiin. Purema voi hoitamattomana tappaa.

Ilta Sanoma
lundi 24 octobre 2022 17:17:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.