Ilta Sanoma

Aktivistit pyrkivät tempauksellaan suuntaamaan huomiota käsillä olevaan ilmastokatastrofiin.

Saksalaiset ilmastoaktivistit heittivät protestina perunamuusia Claude Monet'n maalauksen päälle Museum Barberin -museossa Potsdamissa sunnuntaina, kertoo The Guardian.

Kaksi Letzte Generation -ryhmän jäsentä tahri Monet'n Heinäsuovat-sarjaan kuuluvan maalauksen ja liimasi sitten kätensä kiinni seinään.

Aktivistien mukaan tempauksen tarkoituksena oli herätellä ihmisiä meneillään olevaan ilmastokatastrofiin.

-?Ihmiset näkevät nälkää, palelevat ja kuolevat. Käsillä on ilmastokatastrofi, ja te pelkäätte maalaukseen heitettyä tomaattikeittoa tai perunamuusia. Tiedättekö, mitä minä pelkään? Pelkään, sillä tiede kertoo meille, ettemme pysty ruokkimaan perheitämme vuonna 2050, yksi aktivisteista sanoo tapauksesta kuvatulla videolla.

Museon tiedottajan mukaan maalaus säilyi vahingoittumattomana, sillä se oli suojattu lasilla.

Poliisi oli saapunut paikalle pikaisesti tapauksen jälkeen ja irrottanut aktivistien liimatut kädet seinästä, tiedottaja kertoo.

Vain hieman yli viikko sitten aktivistit yrittivät tärvellä Vincent Van Goghin Auringonkukkia-teoksen Lontoon National Gallery -museossa. Aktivistit heittivät maalauksen päälle tomaattikeittoa.

Myöskään Auringonkukkia ei tempauksessa vahingoittunut, sillä sekin oli suojattu lasilla. Vain maalauksen kehykset tahriintuivat.

Poliisi pidätti tapauksessa kaksi öljyn vastaisen Just Stop Oil -ryhmän jäsentä, jotka olivat aikaisemminkin järjestäneet tempauksia Lontoon taidemuseoissa.

Ilta Sanoma
lundi 24 octobre 2022 16:41:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.