Ilta Sanoma

Palomies Jari Saario aloittaa hurjan urakkansa tammikuussa Portugalin Lagosista.

Antiikin Kreikan mytologian suuri hahmo Odysseus keksi käyttää Troijan hevosta, ja näin ollen hänen juonikkuutensa ansiosta Kreikka voitti Troijan antiikin Homeroksen Iliasin mukaan.

Tämän jälkeen Odysseukselta kesti kymmenen vuotta löytää takaisin kotisatamaansa perheensä luo, sillä meren jumala Poseidon oli pahastunut Odysseukselle.

Espoolainen palomies Jari Saario keksi idean, että hän soutaa yksin Atlantin yli edestakaisin.

Yllä olevalla videolla Saario esittelee soutuveneensä.

50-vuotiaan Saarion Odysseia käsittää niin sanotun ylä- ja alareitin.

- Tammikuun alussa on lähtö. Tarkka aika riippuu tuulista, että saa hyvän lähdön matkalle.

- Vaikea reissu tulossa.

Saarion urakka alkaa alareitiltä, Portugalin Lagosista. Menomatkan päätepiste siintää Floridassa.

Jari Saarion suunnitelmien muutosten myötä hänelle tulee lisää soudettavaa noin 3?200 kilometrin verran.

Jari Saarion suunnitelmien muutosten myötä hänelle tulee lisää soudettavaa noin 3?200 kilometrin verran. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Matkallaan hänen on tarkoitus koukata pysähtymättä Kanariansaarten kautta Miamiin.

- Vaikeimmat paikat tulevat olemaan heti alussa Portugalin ja Kanariansaarten välillä sekä loppumatkasta Karibianmerellä rannikkoineen.

Matkaa reitillä on noin 7?000 kilometriä.

- Tosiasiassa matka kuitenkin on noin 8?000 kilometriä, koska yöllä tuulet saattavat heitellä soutuvenettä väärään suuntaan.

Saarion on tarkoitus soutaa Lagosin ja Miamin välinen matka alle 111 päivässä rikkoakseen englantilaisen Jack Jarvisin ennätyksen. Miamista soutuvene on määrä siirtää maitse New Yorkiin.

Ala- ja yläreitin välissä on kuukauden lepo palautumista varten.

New Yorkista alkaa paluu vanhalle mantereelle Eurooppaan ja Lontooseen.

- Lontooseen, Ranskaan tai Espanjaan. Kunhan nyt jonnekin, Saario murjaisee

Yläreitille mittaa tulee "vain" noin 6?000 kilometriä.

Yläreitti olisi määrä soutaa alle 97 päivässä, jotta niin ikään englantilaisen Mark Delstanchen ennätys rikkoutuu.

Saario kertoo myös Delstanchen olevan ammatiltaan palomies ja Jack Jarvisin olevan sotilas.

Jari Saarion soutureitti käsittää Atlantin ylityksen edestakaisin.

Jari Saarion soutureitti käsittää Atlantin ylityksen edestakaisin.

Odysseian olisi määrä saada päätöksensä syksyllä.

Ennätyksiä olisi siis kolme.

Atlantin yli alareittiä ennätysvauhtia, yläreittiä ennätysvauhtia ja yhteensä siis edestakaisin reissu, jota kukaan ei ole koskaan aiemmin tehnyt soutaen.

Alun perin Saarion piti soutaa alareitti Lagosin sijasta Kanariansaarten La Gomerasta Karibianmerellä sijaitsevalle Antigualle. Matkaa olisi tullut noin 4?800 kilometriä

Suunnitelmien muutoksen myötä matkaa tulikin lisää noin 3?200 kilometriä.

- Tässä on ollut haasteita rahoituksen suhteen.

- Säästän repimällä omasta selkänahastani.

Hänen mukaansa logististen asioiden takia tulee noin 15?000 euroa halvemmaksi lähteä matkaan Portugalista Kanariansaarten sijaan ja erityisesti se, että matka ei pääty Karibialle, vaan Miamiin.

- Karibialta soutuveneen kuskaaminen pelkästään Floridaan kustantaisi noin 10?000 euroa.

- Tässä on muutenkin aika lailla omaa rahaa kiinni. Olen myynyt aiemmat veneet, ottanut pankkilainaa ja myynyt muutakin tavaraa.

Rahoitusta on tullut myös yhteistyökumppaneilta.

Saario on saanut laajaa näkyvyyttä TikTokissa. Sosiaalisen median palvelun avulla hänestä onkin tullut suosittu. Sen sijaan, että yläastetta ja lukiota käyvät tyttäret pitäisivät isän touhua nolona, ovat he saaneet myös kunniaa isänsä isoista seuraajamääristä.

Saariolla on yli 40?000 seuraajaa ja videoistakin on tykätty kaikkiaan yli 350?000 kertaa.

- Videoita katsotaan noin miljoona kertaa viikossa.

Saario kuvaa edessä olevaa seikkailua upeaksi haasteeksi. Haastetta tosiaan riittää, sillä Saario on soutanut aiemmin ainoastaan Suomen ja Viron välillä sekä kerran Kööpenhaminasta Helsinkiin.

- Köpiksen reissulla painoa lähti 18 kiloa.

Kööpenhaminan reissu vei karpaasilta kahdeksan viikkoa.

Palomiehenä Espoon Niittykummussa työskentelevä Saario kertoo olevansa ensin puoli vuotta vuorotteluvapaalla, jonka jälkeen hän on teoriassa lomalla.

Sen jälkeen tulee päälle vielä palkaton virkavapaa siihen asti, kun mies palaa sorvin ääreen reissultaan.

- Niin se päällikkö ainakin lupasi, että töitä vielä olisi palatessani, Saario velmuilee.

Huumori onkin tärkeä asia pitkällä reissulla. Saario kertoo käyneensä juttelemassa sekä lääkärin että "life coachin" kanssa.

Life coach -tunnit hän kokee "supertärkeäksi".

- Tärkeintä on, ettei sekoa siinä yksinäisyydessä.

Täysin yksin ei Jari Saario ei itse suoritukseenkaan valmistaudu.

Hänellä on valmentajanaan soutulegenda Charlie Pitcher ja mentorointiapua hän on saanut yksinpurjehtija Ari Huuselalta, joka purjehti pysähtymättä maailman ympäri Vendée Globe -kilpailussa vuosina 2020-21.

Kaikkia kutkuttava asia noin pitkällä reissulla on tietenkin vessassa asiointi.

- Minulla on ämpäri ja sairaaloista tuttu sorsa.

Nukkuminen sujuu kajuutassa, jota ei hyvällä tahdollakaan voi syyttää liian isoksi. Nukkumisasento on melko yksipuolinen, sillä tilaa ei juuri ole kääntyillä.

- Jos on kova myrsky, niin kaikki tapahtuu tässä noin kolmen neliön kajuutassa. Syöminen, vessassa käyminen ja muut.

- Kajuutassa ovat myös muun muassa navigointivälineet sekä virtakytkimet.

Palomiehenä työskentelevä 50-vuotias Jari Saario kertoo olevansa ensin puoli vuotta vuorotteluvapaalla, jonka jälkeen hän on teoriassa lomalla. Sen jälkeen tulee päälle vielä palkaton virkavapaa siihen asti, kun mies palaa sorvin ääreen reissultaan.

Palomiehenä työskentelevä 50-vuotias Jari Saario kertoo olevansa ensin puoli vuotta vuorotteluvapaalla, jonka jälkeen hän on teoriassa lomalla. Sen jälkeen tulee päälle vielä palkaton virkavapaa siihen asti, kun mies palaa sorvin ääreen reissultaan. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Ruoka on kuivamuonaa.

Saariolla on soutuveneen yhteydessä vedentekolaite, jolla pystyy muuttamaan meriveden juomakelpoiseksi.

- Kuivamuonaa, siihen vettä ja öljyä sekaan.

- Päivässä pitäisi saada 4?000 kilokaloria.

Kyseinen kalorimäärä ei ole kovin paljon ottaen huomioon ruokailujen välissä tapahtuvan toiminnan.

- Nyt painoa on vähän yli 100 kiloa. Voi olla, että palatessa paino alkaa kutosella.

Hän kertoo varanneensa matkalle myös antibiootteja ja tulehduskipulääkkeitä.

- Ja jos tulee oikein paha vatsatauti, niin siihen löytyy myös jotain.

Päivät tulevat noudattamaan tiettyä kaavaa. 14 tuntia soutamista, kuusi tuntia nukkumista ja loput neljä tuntia sitä kuuluisaa "omaa aikaa".

Säähän ja meren asukkeihin ei voi vaikuttaa. Matkalla voi kohdata niin haita, valaita kuin myös Floridan lähellä alligaattoreita.

- Pahin uhka on kuitenkin miekkakala, sillä ne pystyvät nokalla puhkomaan venettä.

- Kauhein juttu olisi, jos miekkakala esimerkiksi puhkoisi vedentekolaitteen.

Miekkakalan lisäksi toinen suuri uhka olisi se, jos Saario sattuisi tippumaan soutuveneestään.

- Sitä ei sitten saisi enää kiinni eli peli olisi menetetty.

Tämän vuoksi hänellä on turvavaljaat jatkuvasti käytössä.

Ahdasta on. - Jos on kova myrsky, niin kaikki tapahtuu tässä noin kolmen neliön kajuutassa, Saario sanoo.

Ahdasta on. - Jos on kova myrsky, niin kaikki tapahtuu tässä noin kolmen neliön kajuutassa, Saario sanoo. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Mitä järkeä tässä kaikessa on?

- Mitä järkeä elämässä yleensäkään on.

- Se pitää virkeänä ja ehkä tämä voi motivoida muita ihmisiä ottamaan haasteita vastaan omassa elämässään.

Yhdestä asiasta hän on kuitenkin varma.

- Täysin väärä paikka lähteä etsiä itseään, hän lataa ihmisille, jotka ajattelevat vastaavanlaisen reissun antavan jonkinlaisen sisäisen rauhan.

Onko perhe huolissaan?

- (Pitkä hiljaisuus) Ei ole. Kyllä vaimolla ja lapsilla on ollut aina kova luotto tekemisiini.

Saario kertoo, että soutuveneestä on mahdollista soittaa vaikkapa kotiin sateliittipuhelimella.

- Se on toki helvetin kallista.

Erityisesti miehiä kiinnostaa aina se, kuinka paljon nousee penkistä?

- Joku 170 kiloa ehkä.

- Maastavetoa teen enemmän. Taannoin tein 250 kilolla kahdeksan toistoa.

Viimeiseksi kysyn vielä, että kun Harry Harkimo vuosina 1986-87 purjehti yksin maailman ympäri, niin hän yritti ostaa HIFK:n. Sitä ei hänelle myyty, joten Hjallis osti Jokerit. Mitä sinä aiot ostaa, kun pääset kotisatamaan?

- Munatuolin.

Ilta Sanoma
vendredi 21 octobre 2022 19:26:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.