Ilta Sanoma

Korkeapaineen myötä selkeytynyt sää pudottaa lämpömittarin lukeman ensi viikolla jopa yli -15 asteen.

Syksyn pakkasennätys meni rikki perjantaina.

Syksyn pakkasennätys meni rikki perjantaina. Kuva: Lehtikuva

Syksyn pakkasennätys meni uusiksi torstain ja perjantain välisenä yönä, kun Inarin Saariselällä mitattiin -12,1 asteen lukemat.

Viikonloppuna pakkasista saadaan pieni tauko, kertoo Forecan päivystävä meteorologi Joonas Koskela.

-?Voimakas matalapaine kulkee Suomen pohjoispuolelta ja voimistaa etelän lounaista tuulta, joten Lapissa lauhtuu, Koskela kertoo.

Lauantain ja sunnuntain aikana Pohjois- ja Keski-Lappiin on tiedossa myös lumisateita. Lunta saattaa kertyä joitakin senttejä. Etelässä sateet tulevat vetenä.

Ensi viikolla pakkaset palaavat. Heti maanantaiyönä etelässäkin voidaan päästä viiteen pakkasasteeseen, jos sää pysyy selkeänä ja heikkotuulisena, Koskela sanoo.

Lounaaseen luvassa on viitisen astetta pakkasta ja Lapissa päästään -10 asteeseen. Viikon edetessä pohjoisessa voi olla pakkasta jopa 10-15 astetta, paikoin enemmänkin, jos tuuli heikkenee ja taivas pysyy pidemmän aikaa selkeänä.

-?Tiedossa on siis kunnon pakkasia. Viikon puolivälissä sää muuttuu pilvisemmäksi, mikä nostaa lämpötiloja etelässä. Loppuviikolla tulee kuitenkin uusi korkeapaineen alue, Koskela kertoo.

Koskelan mukaan tähän aikaan vuodesta esiintyvät pakkaset eivät ole täysin poikkeuksellisia.

-?Sää kylmenee aika helposti samalla tavalla kuin viime yönä, kun on korkeapainetta, tuulet ovat heikkoja ja taivas selkeä. Lappiin on satanut jo jonkin verran lunta, joten siellä myös lumen pinnalla on heijastava vaikutus, Koskela kertoo.

Forecan mukaan keskiviikkona taivaalle kerääntyvät pilvet tuovat mukanaan sateita. Niitä voi tulla Kainuun korkeudella asti. Lunta on tämän hetken ennusteiden valossa tiedossa Lappiin, Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen, Koskela sanoo.

Torstain vastaisena yönä pohjoisessa selkenee jälleen, ja pakkanen kiristyy 10 asteen tienoille. Perjantaiyönä pakkasia voi esiintyä suuressa osassa maata.

Viikonloppuna korkeapaine väistyy itään. Lounaistuulen voimistuessa ja sään lauhtuessa tiedossa on näillä näkymin vesisateita.

Ilta Sanoma
vendredi 21 octobre 2022 19:34:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.