Ilta Sanoma

Etelässä pysyvä lumentulo voi historiatietojen valossa venyä pitkälle - Helsingissä jopa seuraavan vuoden puolelle.

Talvirenkaat on syytä olla alla jo hyvissä ajoin ennen kuvan tilannetta. Kesärenkailla ajaminen liukkaassa kelissä on yksiselitteisesti hyvin riskialtista sekä lisäksi laitonta.

Talvirenkaat on syytä olla alla jo hyvissä ajoin ennen kuvan tilannetta. Kesärenkailla ajaminen liukkaassa kelissä on yksiselitteisesti hyvin riskialtista sekä lisäksi laitonta. Kuva: Kimmo Taskinen

Talvirenkaat on laitettava pian alle, mikäli keli tai sää sitä vaatii.

Eräs kriteeri talvelle on pysyvän lumen sataminen, jolla tarkoitetaan sitä, että lunta on maassa yhtäjaksoisesti vähintään yhden senttimetrin verran.

Lue lisää: Tuntuvatko talvirenkaat kalliilta? Hintadata kertoo hyvän ostopaikan odottavan jo aivan nurkan takana

Ilmatieteen laitoksen tilaston mukaan erityisesti pohjoisin Suomi on oma lukunsa, sillä ensimmäinen ehjä lumipeite voi sataa Lappiin jo lokakuun alussa.

Pysyvä lumipeite taas saadaan Sodankylään tyypillisesti lokakuun loppuun mennessä.

Lue lisää: Tiedätkö milloin talvirenkaita on tänä vuonna käytettävä? Tämä toimenpide kannattaa tehdä jo nyt

Jyväskylässä ensimmäinen ehjä lumipeite on saatu maahan 27.10. mennessä vuodesta 1991 asti.

Samaisen tilaston mukaan pysyvän, maahan jäävän lumen tilastollinen alku on kuitenkin Jyväskylässä vasta 1. joulukuuta.

Lue lisää: Kuluttajan verenpaine nousi, kun hän alkoi poimia Teslan talvirenkaita suojapusseista - autokauppiaan vannekikkailu paljastui

Pääsääntöisesti Etelä-Suomessakin ensimmäinen ehjä lumipeite saadaan marraskuun puoliväliin mennessä.

Esimerkiksi Kouvolan korkeudella ehjä ensilumi sataa tyypillisesti 9. marraskuuta.

Lue lisää: Autoliitto varoittaa: Talvirenkaiden vaihto ei yksin takaa turvallisuutta -?kesärenkaiden pito alkaa heiketä jo plussakeleissä

Helsingissä talvi taas yllättää autoilijat tyypillisesti 19. marraskuuta, mutta pysyvää lumipeitettä saadaankin sitten odotella aina vuoden uudelle puolelle, sillä pysyvä lumi on kirjattu maahan jääneeksi tyypillisesti 9. tammikuuta.

Myöhäisimmillään pysyvä lumi on tosin saatu Helsinkiin vasta 2. maaliskuuta - vuonna 2008.

Paras neuvo autoilijalle on kuitenkin seurata kalenterin sijaan säätä.

Talvirenkaat on nimittäin syytä olla alla jo ennen lumikelejä, heti pakkasjaksojen saapuessa.

Ilta Sanoma
vendredi 21 octobre 2022 19:22:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.