Ilta Sanoma

Tanssii tähtien kanssa -ohjelma on tuonut Jaakko Loikkasen arkeen monia muutoksia. Parantuneen ryhdin lisäksi hän kertoo luopuneensa urheiluharrastuksistaan tanssitaipaleen ajaksi.

Kuva: Jussi Helttunen

UUTISANKKURI Jaakko Loikkanen loikkasi sunnuntaina Tanssii tähtien kanssa -parketille syntisissä tunnelmissa. Hänen tangonsa kappaleena rakkausteemaisessa jaksossa oli Erika Vikmanin Syntisten pöytä. Vikman saapui itse esittämään hittinsä suoraan TTK-lähetykseen. Loikkanen ja hänen parinsa Ansku Bergström olivat pukeutuneet esitykseensä kokopunaisiin asuihin.

Esitys vakuutti yleisön ja tuomarit. Jukka Haapalainen, Jorma Uotinen ja Helena Ahti-Hallberg palkitsivat esityksen kymppirivistöllä.

Tuomariston mukaan Loikkasen asento oli parantunut aiemmista vakiotansseista ja nyt kaikki oli kohdallaan.

- En tiedä Jaakko oletko yllättänyt enemmän itsesi vai katsojat, koska tässä tulee onnistumisia lähetys toisensa jälkeen ja se huipentui tähän, Helena Ahti-Hallberg ylisti.

Loikkanen ja Bergström tanssivat Erika Vikmanin säestäminä. Mukana esityksessä olivat myös jo kisasta pudonneet tanssiopettajat Aleksi Seppänen ja Tiia Elg.

Loikkanen ja Bergström tanssivat Erika Vikmanin säestäminä. Mukana esityksessä olivat myös jo kisasta pudonneet tanssiopettajat Aleksi Seppänen ja Tiia Elg. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Ensimmäinen kymppirivi häkellytti Loikkasta.

- Nähtiin paljon vaivaa, joten oli ihanaa, että onnistuimme. En halunnut mokata, kun Erikakin oli laulamassa. Diggaan hänestä todella paljon, Loikkanen kertoo IS:lle lähetyksen jälkeen.

Tanssi tuntuu ja näkyy positiivisesti Loikkasen arjessa, vaikka hän yrittääkin pitää tasapainon vaativan työn ja rankkojen harjoitusten välillä.

Muutoksia on huomannut myös Loikkasen lähipiiri ja perhe.

- Vaimoni sanoi, että hartioihini on tullut uusi linja, Loikkanen nauraa ja esittelee hyvää ryhtiään.

Tanssi on kuitenkin sen verran rankkaa, että Loikkanen kertoo pistäneensä muut liikuntaharrastukset suosiolla tauolle.

- En käy juoksemassa, pyöräilemässä tai salilla. Sen puolesta kunto on varmaan tietyllä tapaa laskenut, Loikkanen arvioi.

- Vaatekoko ei ole pienentynyt, koska pyrin syömään hyvin ja paljon, hän lisää.

MTV:n uutisankkurina tutuksi tulleen Loikkasen tanssitaidot on pistetty merkille myös katsojien keskuudessa. Erityisesti naiskatsojien suunnalta on satanut sosiaalisessa mediassa on satanut ylistävää palautetta.

Loikkanen kertoo suhtautuvansa palautteeseen nöyrin mielin.

- Kiva, jos miehetkin tykkää, Loikkanen nauraa.

- On hienoa, että monet elää vahvasti mukana. Sukupuolesta riippumatta.

Tangossa nähtiin näyttäviä nostoja.

Tangossa nähtiin näyttäviä nostoja. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Palautetta on tullut Loikkasen mukaan jonkin verran suoraan hänelle itselleenkin sosiaalisen median kautta.

- En ole valtavan aktiivinen somessa, mutta kyllähän tämä on huomiota tuonut. On tullut tosi kivoja viestejä. Perinteistä fanipostia en ole koskaan saanut, Loikkanen kertoo.

Tanssin hurma ei ole jäänyt huomaamatta Loikkasen työpaikallakaan.

- On tullut kommentteja, ihan työkavereilta ja itseasiassa myös haastateltavilta, Loikkanen paljastaa nauraen.

Vaikka Loikkanen on tottunut esiintymään kameran edessä, ovat suorat tanssilähetykset ihan oma juttunsa.

- Minua jännitti ekat livet tosi paljon, en tiedä miksi. Se helpotti kolmannessa ja neljännessä livessä. Nyt on tullut rauhaa ja luottamusta.

- Tämä on tuntunut siltä kuin olisin aloittanut uuden työn. Ei sitä ihan parissa kuukaudessa oteta haltuun. Ja harvat työt ovat tällaisia! Loikkanen lisää.

Jaakko Loikkanen ja Ansku Bergström kertovat löytäneensä viime viikkoina hyvän rytmin harjoituksiinsa.

Jaakko Loikkanen ja Ansku Bergström kertovat löytäneensä viime viikkoina hyvän rytmin harjoituksiinsa. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Tekemisen rytmin löytäminen otti aikansa, kertoo myös tanssinopettaja Ansku Bergström.

- Ekat livet ja viikot oli täynnä ekstrajännitystä. Olemme puhuneet tästä Jaakonkin kanssa, että arkemmekin menee nyt paremmin, kun oikea rytmi on löytynyt. Teemme nykyään harjoituksia stressittömästi. On tärkeää, että arkikin sujuu tässä sivussa, Bergström sanoo.

Loikkanen ei myönnä nousukiidosta huolimatta haaveilevansa kilpailun voitosta.

- En tiedä saako tätä sanoa, mutta minulla ei ole kauheasti tavoitteita. Menen ihan viikon kerrallaan.

- Se tietyllä tavalla helpottaa jaksamista, että en ajattele liian kauas tulevaisuuteen, Loikkanen sanoo.

Tanssii tähtien kanssa sunnuntaisin klo 19.30 MTV3-kanavalla.

Ilta Sanoma
lundi 17 octobre 2022 09:40:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.