Ilta Sanoma

Saku Mäenalanen tarttui uuteen tilaisuuteensa NHL:ssä. Debyytti Winnipeg Jetsin paidassa huipentui ratkaisumaalin syöttöön.

Saku Mäenalanen lunasti paikan Winnipegin kokoonpanosta.

Saku Mäenalanen lunasti paikan Winnipegin kokoonpanosta. Kuva: Candice Ward-USA TODAY Sports/Reuters

Winnipeg

MM-kultaa keväällä voittanut Saku Mäenalanen oli jo siirtymässä Ruotsiin ja Mikko Mannerin valmentamaan Brynäsiin.

Torniolainen sai kuitenkin viime hetkellä vielä uuden mahdollisuuden NHL:stä.

- Minulla oli takaraja, johon mennessä oli mahdollisuus tehdä sopimus. Pari tuntia ennen kuin aikataulut menivät lukkoon, täältä tuli kiinnostusta, Mäenalanen taustoitti IS:lle Jetsin aamujäiden jälkeen perjantaina.

Se oli ensimmäinen yhteydenotto Winnipegistä.

- Muutamasta muusta seurasta oli aiemmin kuulunut kiinnostusta.

- Kun sain yhteydenoton, tartuin siihen heti. Olin valmistautunut lähtemään millä tahansa sopimuksella, kun kuitenkin kyseessä on viimeinen mahdollisuus, Mäenalanen, 28, tiesi.

Yksivuotinen kahden suunnan sopimus tuo Mäenalaselle NHL:ssä 750 000 dollarin kausitulos, AHL-palkka on 225 000.

Saku Mäenalanen siirtyi NHL:ään Kärpistä.

Saku Mäenalanen siirtyi NHL:ään Kärpistä. Kuva: Ossi Ahola / Aamulehti

Hän kävi NHL:ssä yrittämässä ensi kerran kaudella 2018-19 Carolina Hurricanesin organisaatiossa pelaten NHL:ssä 34 runkosarjaottelua (4+4) ja yhdeksän pudotuspelikamppailua (0+1).

Selästä löytyy tuttu pelinumero 8. Kasilla Jetsissä pelasi aikanaan myös Teemu Selänne, joka toki muistetaan preerialla paremmin uran alussa selästä löytyneestä 13:sta.

Mutta siinä missä Selänne oli ykkösketjun maaliruisku - kuten myös Patrik Laine, jonka nimeä mukaillen paikalliset lausuvat vaikean nimen (Maenalainen), Mäenalasen päätehtävä ei ole iskeä kiekkoa häkkiin ylivoimalla.

Hän repii ja raastaa nelosketjun laidalla.

- Haluan olla luotettava pelaaja molempiin suuntiin. Tehdä fiksuja ratkaisuja ja puolustaa hyvin ketä tahansa vastaan. Haluan olla kova pelaaja ja olla fyysinen. Alivoimalla haluan myös päästä pelaamaan, Mäenalanen visioi.

Kausi alkoi Detroitista tulleen Sam Gagnerin, 33, ja Jetsin oman varauksen David Gustafssonin, 22, rinnalla.

- Yhdessä pelissä olimme pari erää samassa kentässä. Se oli aika rikkonainen peli, emmekä päässeet kauheasti 5-5-peliä pelaamaan. Toisessa laidassa on tuhannen ottelun mies ja keskellä nuori kahden suunnan sentteri. Siinä on ihan hyvä aihio.

Gagner ei ole mikään klassinen nelosketjun mies.

- Hän näkee tosi hyvin pelin. Fiksu pelaaja, joka on ylivoimassakin mukana.

Kuva: Ossi Ahola / Aamulehti

Mäenalanen on tällä hetkellä ainoa Jetsin kokoonpanoon piirretty suomalaisnimi.

Farmissa kautensa aloittavat maalivahti Oskari Salminen, puolustaja Ville Heinola sekä hyökkääjät Brad Lambert ja Henri Nikkanen.

Manitoba Moose pelaa kotiottelunsa Jetsin kanssa samassa areenassa kaupungin keskustassa, joten suomalaisporukka pysyttelee samalla seudulla.

- Heinolan kanssa olemme kuukauden verran asuneet samassa talossa. Kuljimme samoilla kyydeillä treeneihin, Mäenalanen kertoi.

Jets sukelsi viime kaudella ulos pudotuspeleistä. Joukkueessa on ollut myös tietynlaista kuohuntaa, kun Blake Wheeler menetti kapteenin natsat.

Materiaaliltaan Jets on kuitenkin joukkue, jonka pitäisi pystyä kamppailemaan pudotuspelipaikasta.

- Mukavia ja rentoja äijiä. Kovia pelimiehiä tässä on, kun katsoo nimilistoja. Varsinkin kärkiäijät. He tekevät varmasti kovaa tulosta, Mäenalanen summasi.

Maalivahti Connor Hellebuyck on Jetsin avainpelaaja.

Maalivahti Connor Hellebuyck on Jetsin avainpelaaja. Kuva: Terrence Lee / Reuters

Konkariluotsi Rick Bowness, 67, tuli Jetsiin Dallasista. Bowness on julkisuudessa painottanut joukkueen yhtenäisyyden ja puolustuspelaamisen merkitystä.

- Hän on rehellinen ja vaatii paljon. Paljon olemme käyneet pelitapaa läpi. Yritämme olla aggressiivisia.

Bowness joutui pelipäivän aamujäiden jälkeen sivuun kauden avauksesta, kun hänellä todettiin koronatartunta.

Mäenalanen teki nelosen laidalla vahvaa työtä. Hän ja Jetsin nelosketju pystyivät painamaan pelin myös Rangersin päätyyn.

Luisteluvoimainen, fyysisesti pelaava suomalaisjässikkä alusti Gagnerin tekemän 2-1-voittomaalin päätöserässä. Jääaikaa tuli yhteensä 8.50, josta 23 sekuntia alivoimalla.

Mutta miten Mäenalanen on ottanut paikkansa kopissa?

Kysytään tanskalaishyökkääjä Nikolaj Ehlersiltä. Viime kevään MM-turnauksessa Atte Ohtamaa linjasi, että Mäenalanen oli koko Leijonien kopin äänekkäin suupaltti.

- Emme ole vielä nähneet sitä puolta, mutta meillä on hyvä ryhmä, ja saamme hänet varmasti vielä avautumaan, Ehlers virnisti.

Lue lisää: Yllättävä paljastus Leijonien kulisseista - hän on MM-joukkueen hölösuu

- Tunnen jo nyt, että meillä on hyvä keskinäinen suhde. Hän on jätkä, joka raataa kentällä armottomasti, pelaa tosi fiksusti ja käyttää kokoaan hyväkseen.

- Kaukalon ulkopuolella hän on vielä ollut hiljaisempi, mutta itse olin vielä hiljaisempi kun tulin liigaan. Hän on toki vanhempi, mutta aina siinä menee hetki, kun pelaaja vähän hakee omaa paikkaansa uudessa ympäristössä, Ehlers muistutti.

Ilta Sanoma
samedi 15 octobre 2022 09:40:00 Categories: Ilta Sanoma NHL

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.