Kwartengin kausi Britannian valtiovarainministerinä jäi historian toiseksi lyhimmäksi.
Kwasi Kwarteng saapumassa pääministerin virka-asunnolle perjantaina. Kuva: Henry Nicholls/Reuters
Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan maan valtiovarainministeri Kwasi Kwarteng on saanut lähtöpassit hallituksesta.
Kwarteng jätti IMF:n valtiovarainministerikokouksen Washingtonissa torstaina etuajassa ja kiiruhti viime koneella kotiin. Perjantaina Kwarteng tapasi pääministeri Liz Trussin, jonka on määrä pitää tiedotustilaisuus myöhemmin tänään.
Trussin ja Kwartengin kolme viikkoa sitten esittelemä budjetti sisältää 43 miljardin punnan veronalennuspaketin, mutta ei vastaavia tuloja valtion kassaan. Hallitus perusteli verojen jättileikkauksia talouskasvun tukemisella, mutta markkinoilla siihen on suhtauduttu äärimmäisen epäillen.
Brittiosakkeiden kurssit ovat laskeneet ja valtionlainojen korot nousseet jyrkästi sen jälkeen, kun Truss kolme viikkoa sitten budjettiehdotuksensa julkisti.
Perjantain markkinoilla kurssit ovat kääntyneet, kun sijoittajat kuulivat valtiovarainministerin erottamisesta ja odottavat hallitukselta talouspoliittista täyskäännöstä.
TetraSys Oy.