Pariskunnalla on neljä yhteistä lasta, joista nuorin on vain 2-vuotias.
Pilar Rubio ja Sergio Ramos vuonna 2019. Kuva: Pierre Perusseau / Bestimage / MVPhotos
Jalkapallotähti Sergio Ramosin, 36, vaimo Pilar Rubio, 44, avautui parin seksielämästä espanjalaisessa tv-ohjelmassa, kertoo Mirror.
Mallina ja juontajana uraa luonut Rubio kertoi pariskunnan heiluttavan peittoa päivittäin.
- Teemme niin (harrastamme seksiä) joka päivä - paitsi niinä päivinä, kun olen Madridissa. Esimerkiksi tänään on sellainen päivä, kiitos sinun, Rubio lohkaisi La Resistencia -ohjelman juontajalle David Broncanolle.
Paljastus sai Broncanon hämmentymään, sillä Rubiolla ja Ramosilla on neljä lasta, joista nuorin on vain 2-vuotias. Juontaja ihmetteli, eikö jälkikasvu ole vaikuttanut parin seksielämään lainkaan.
Rubion mukaan näin ei ole käynyt.
- Lapset ovat aina nukkumassa jo puoli kymmeneltä, Rubio perusteli ja jatkoi:
- Seksi on elämää.
Rubio ja Ramos ovat pitäneet yhtä jo yli vuosikymmenen. Espanjalaispariskunnan häitä juhlittiin vuonna 2019 Sevillassa.
Tuolloin Ramos kipparoi vielä Real Madridia, jossa ehti pelata 16 vuotta, ennen kuin vaihtoi Paris Saint-Germainiin viime vuonna.
TetraSys Oy.