Suomi tarjoaa lomailijoille mitä eriskummallisempia matkakohteita, uutuuskirja kertoo.
Suomi on täynnä erikoisia matkakohteita. Kuvituskuva. Kuva: Colourbox
Lähtisikö syyslomalla retkelle Turkuun ja tutustuisi Pallivahan alueeseen, vai suuntaisiko Kokkolan Paskanperäntielle tai paikkaan nimeltä Tissinpohja Heinolassa?
Hullunkurisia matkakohteita Suomessa riittää, uutuuskirja Bongaa paikka! Bongarin muistilista kaikkialle Suomeen (Karttakeskus 2022) esittää. Kirja esittelee hassunnimisten paikkojen ohella muun muassa suomenennätyskohteita, äärimmäisiä huippuja ja kummallisia sattumuksia.
Jos syyslomamatkalle haluaa lähteä erikoisten paikan nimien perässä, koluttavaa riittää niin pikkupaikkakunnilta kuin suuremmista asutuskeskuksista.
Kulttuurimatkakohde Turku tarjoaa hassuttelijoille vaikkapa Pallivahan alueen, jossa voi tutustua arkkitehti Pekka Pitkäsen suunnittelemaan kirkkoon vuodelta 1968. Sisäilmaongelmista kärsivä kirkko on ollut käyttökiellossa vuodesta 2016 lähtien, joten arkkitehtuurista taidonnäytettä kannattaa käydä katsomassa vielä, kun se on paikoillaan.
Kirkolliset rakennukset ovat tärkeä osa Pekka Pitkäsen työtä. Kuva: Vesa-Matti Väärä
Samalla alueella sijaitseva siirtolohkare Pallivahankivi ei sen sijaan ole menossa minnekään.
Noin kymmenen metriä korkea kivi sijaitsee Pallivahanmäen kupeessa. Tarinan mukaan sen on viskannut paikalleen viereisellä Nunnavuorella asunut jättiläinen.
Pallivahankiveen tutustuvan kannattaa muistaa, että kivi on rauhoitettu luonnonmuistomerkkinä.
Nuukuurenmuseo sijaitsee Laihialla. Kuva: TUOMAS SELÄNNE
Lue lisää: Uudenmaan uusi hittikohde ja 13 muuta pikkupaikkakuntaa, jotka ovat täydellisiä kohteita päivän tai viikonlopun reissulle
Uutuuskirja ehdottaa matkailijoille myös hauskan kuuloisia museoita. Tällainen on vaikkapa Nuukuurenmuseo, joka sijaitsee - missäpä muualla kuin Laihialla.
Museo sijaitsee samassa pihapiirissä Laihian kotiseutumuseon kanssa, ja se kertoo miten ennen elettiin, kun kaikesta piti säästää. Nähtävillä on muun muassa kahden huoneen mäkitupa-asumus, jossa saattoi asua ennen kymmenhenkinen perhe. Esillä on myös loppuun käytettyjä ja kuluneita käyttöesineitä, museo kertoo sivuillaan.
Valitettavasti Nuukuurenmuseo ei sovi syysmatkakohteeksi, sillä se on uutuuskirjan mukaan auki vain kesällä.
Syyslomallekin sopiva paikka löytyy Karkkilasta, josta tuli noin vuosi sitten varsinainen hittikohde.
Bongaa paikka! -uutuuskirja muistuttaa, että kyseessä on vuonna 2014 julkaistun Mielensäpahoittaja-elokuvan kuvauspaikkakunta.
Karkkila on kiehtova lähikohde pääkaupungissa asuville. Kuva: Mikko Suutarinen / HS
Samalla kannattaa piipahtaa Karkkilan matkailuhelmissä.
Kino Laika sijaitsee Karkkilassa. Kuva: Maarit Rasi
Kiinnostavin on Ala-Emalin tehdaskiinteistö, joka on kunnostettu monitoimikeskukseksi. Siellä sijaitsee Kaurismäen veljesten omistama elokuvateatteri, baari Kino Laika, Kylärafla Kanto ja useita myymälöitä, kuten huolella kunnostettuja vintage-esineitä myyvä Vintamo.
Ala-Emalissa riittää kiehtovia yksityiskohtia. Kuva: Maarit Rasi
Vintamo on tehdaskiinteistössä sijaitseva vintage-kauppa. Kuva: Maarit Rasi
Reippailijoita kiinnostanee neljän kilometrin mittainen Karkkilan koskireitti. Sen varrella voi ihailla viittä eri koskea.
Päivän päätteeksi voi mennä Ala-Emalissa sijaitsevaan Uunisaunaan, jonka tunnelman sanotaan olevan kuin konepajassa. Uunisaunan seinällä on useita mittareita, vipuja ja rattaita, ja rakennuksen edessä avautuu komea koskimaisema.
Liikunnan ystäville Suomessa riittää useampikin erikoinen kohde.
Matkailija voi vierailla vaikkapa Suomen pisimmillä portailla Kuopion Tahkolla. Kiivettävää riittää 1?054 askelman verran. Pituutta portailla on 800 metriä.
Tahko kertoo sivuillaan, että puisissa portaissa ei saa kulkea nastakenkien ja teräväpiikkisten sauvojen kanssa. Talvikunnossapitoa tai valaistusta portaissa ei ole.
Jos syyslomamatka suuntautuu pohjoiseen, korkeusennätys löytyy Suomen käsivarresta. Tosireippailija voi kivuta Suomen korkeimmalle kohdalle, Haltille. Sen tunturin Suomen puoleinen osan korkein kohta kohoaa 1?324 metriin.
Saana on 1 029 metriä korkea. Kuva: Seppo Kärki
Haltin lähellä sijaitseva Saana on puolestaan 1 029 metriä korkea. Saanan huipulle pääsee Kilpisjärven retkeilykeskuksen pihasta lähtevää polkua pitkin. Nousuun kannattaa varata aikaa vähintään kaksi tuntia.
Lue lisää: 6 henkeäsalpaavaa kohdetta Suomessa, joista kaikista et välttämättä edes tiennyt
Lue lisää: Asiantuntija vastaa: Tämän vuoksi Haltin huippu ei ole Suomen puolella rajaa
Etelä-Suomessa lomailevat voivat suunnata lähikohteeseen, Hämeenlinnan Hauholle. Siellä sijaitsee uutuuskirjan mukaan todellinen erikoisuus eli Suomen väestöllinen keskipiste.
Hauholla ei tarvitse pönöttää tekemistä vailla. Siellä voi tutustua vaikkapa yhteen Suomen parhaiten säilyneistä kirkonkyläkokonaisuuksista. Puutaloistaan tunnetun Hauhon Wanhaan Raitin päässä sijaitsee Hauhon keskiaikainen kivikirkko 1500-luvulta. Virvokkeita voi nauttia Wanhan Raitin kievarissa. Rakennus on 1700-luvulta.
Lähde: Bongaa paikka! Bongarin muistilista kaikkialle Suomeen (Karttakeskus 2022)
Nettimatkatoimisto Ebookers selvitti, minne suomalaiset matkustavat syyslomalla.
Selvityksen mukaan suomalaiset ovat nyt kiinnostuneita matkustamaan tuttuihin rantakohteisiin ja Euroopan suurkaupunkien sykkeeseen.
1. Helsinki
2. Rodos
3. Malaga
4. Lontoo
5. Antalya
6. Hania
7. Pariisi
8. Barcelona
9. Rooma
10. Tallinna
**Lista perustuu Ebookersin verkkosivudataan kohteista, joiden majoituksesta suomalaiset ovat olleet kiinnostuneita syyslomien ajankohdalle.
TetraSys Oy.