Ilta Sanoma

Pepe Willbergin elämää ovat värittäneet vaihtelevat suhteet. Laulajalla on neljän eri naisen kanssa kuusi lasta, joista yhden tapaamista hän odottaa vielä.

Kuva: Kuva: Leila Salmelaisen kotialbumi, Tommi Liuhala, Juhani Niiranen, Peter Jansson

Keskiviikkona julkaistussa elämäkerrassa Pepe Willberg - Muuttuvat tiet (Sauli Miettinen, Otava) muistellaan pitkän uran lisäksi Pepe Willbergin, 75, sekavia naissuhteita. Tilanteet veivät häntä mukanaan, eikä ratkaisujen tekeminen ole kirjan perusteella ollut hänen vahvoja puoliaan.

Vuonna 1966 Pepestä tuli Heidi-tyttären isä. Oli heillä Leena-puolison kanssa kirjan mukaan välillä kivaakin, mutta ison osan ajasta Pepe oli keikkamatkoilla.

Kun Leenasta tuli SMP:n kaupunginvaltuutettu työnantajansa patistamana, Pepelle tuli yksi etu: hän istui neljä vuotta jäähallin vip-aitiossa.

Pepe ja Leena Wllberg sekä Heidi-tytär vuonna 1970.

Pepe ja Leena Wllberg sekä Heidi-tytär vuonna 1970. Kuva: Tommi Liuhala

Kirjan mukaan Pepestä tuli käytännössä yksinhuoltaja, kun Leena otti välillä etäisyyttä heidän kotielämäänsä. Myös puolison opiskelujen aikana Pepellä oli päävastuu lapsesta.

Riitojakin oli. Kerran Pepe sai käsilaukusta päähänsä keskellä Espaa ja kerran ikkunasta lensi matkaradio hänen peräänsä.

Pepen kavereita majaili usein olohuoneessa, sekin kiristi välejä. Usein nähty yövieras oli Maijasen Pave.

Vuonna 1973 tuli ero. Pepen ja nykyään Saksassa kuvataiteilijana elävän Heidin välit ovat säilyneet läheisinä. Tytär on tehnyt hänestä myös isoisän.

1975 Pepen huusholliin tuli nuori Kristiina. Elämäkerran mukaan suhde tuntui Pepestä tilapäiseltä, mutta eroratkaisua hän ei tehnyt pitkään aikaan, sen sijaan hän lisäsi naissuhteitaan.

Kirjan mukaan Pepe oli tullut jo vuonna 1974 Marco-nimisen pojan isäksi, kun hänellä oli ollut tapaamisia perheellisen naisen kanssa. Nainen ei vaatinut elatusmaksuja eikä Pepen isyyden vahvistamista.

Natsalla Pepe kohtasi kohumissi Ursula Rainion. Pepemäiseen tapaansa hän tyytyi seurailemaan asioiden kehitystä kahden naisen loukussa. Yhtenä päivänä Kristiina sitten marssi Ursulan asunnolle, jossa Pepe oli.

Suhde Ursulan kanssa loppui lyhyeen, mutta yhä pahempaan solmuun Pepe sai suhdekuvionsa. Lyhyt suhde Dannyn sihteerin Leila Salmelaisen kanssa johti Jere-pojan syntymään.

-?Pepe pysyi tyynenä ja antoi tapahtumien edetä omalla painollaan, kirjassa kerrotaan.

Samaan aikaan Pepe tapaili Söörmarkussa asuvaa Kirsti Kanasta, joka oli 17-vuotias heidän tutustuessaan keikkapaikalla.

Kirsti ja Pepe vihittiin vuonna 1983. He saivat kolme lasta. Koti oli Söörmarkussa, jossa Pepellä oli oma kotistudio.

Leila Salmelainen ja Pepe Willberg kiertueella vuonna 1978. Seuraavana vuonna syntyi Jere-poika.

Leila Salmelainen ja Pepe Willberg kiertueella vuonna 1978. Seuraavana vuonna syntyi Jere-poika. Kuva: Leila Salmelainen

Pepe ja Kirsti Willberg saivat kolme lasta. Kuva vuodelta 1993.

Pepe ja Kirsti Willberg saivat kolme lasta. Kuva vuodelta 1993. Kuva: Juhani Niiranen

Kirsti tunnettiin Lotto-tyttönä, mutta hän alkoi myös keikkailla Pepen kanssa. Yhdessä he tekivät myös biisejä.

Kirjan mukaan Jere-poika oli Kirstille todistus syrjähypystä Leila Salmelaisen kanssa, joten Jeren vierailut isän luokse eivät onnistuneet. Kirsti oli kokenut jo varhain heidän seurustelevan, mitä Pepe ei kokenut. Marco-pojastaan Pepe ei maininnut mitään.

Kirsti kuvaa kirjassa Pepen melko vaativaksi kasvattajaksi, mutta huolenpitoa ja turvallisuutta lapset saivat.

Kun avioliiton alamäki alkoi, Pepellä oli keikkamatkoillaan huoli lapsistaan.

-?Alkoholi alkoi näytellä yhä suurempaa roolia pariskunnan arjessa, kirjassa kerrotaan avioliiton loppuvaiheista.

Totuuden käsittelyä välteltiin pitkään, joten eroratkaisu pitkittyi. Pepe lääkitsi mieltään satunnaisilla suhteilla ja juomisella.

-?Ei ollut oikein mitään, ei edes tulevaisuuden näkymiä, Pepe on todennut niistä ajoista.

Nykyisen puolisonsa Pauliina Visurin Pepe tapasi vuonna 1998 Tahkovuorella. Terveydenhoitajana työskennellyt Pauliina ilmoitti, että tupakointi ja juominen kannattaa lopettaa, jos aikoo jatkaa laulamista.

-?Muistan, että Pauliinalla oli liian pieni hiihtohaalari, eivätkä hänen laskettelutaitonsa olleet huippuluokkaa, Pepe on todennut ensikohtaamisesta.

Seuraavakin tapaaminen oli Tahkovuorella vuonna 2000. Pepe oli niin toimelias, että hän pyysi Pauliinaa baaritiskille ja ehdotti samantien avioitumista.

Onnelliset vastavihityt esittelevät sormuksiaan vuonna 2005. Pauliina Visuri ja Pepe Willberg vihittiin Suomenlinnassa.

Onnelliset vastavihityt esittelevät sormuksiaan vuonna 2005. Pauliina Visuri ja Pepe Willberg vihittiin Suomenlinnassa. Kuva: Peter Jansson

Seurustelu alkoi vasta 2001, jolloin Pepe vihdoin otti avioeron. Pauliinalle oli yllätys, miten eksät alkoivat soitella erouutisen jälkeen.

Kirjan mukaan avioerosta seurasi vuosien huoltajuuskiista. Noormarkun sosiaalitoimi sai varoituksen, koska oli sivuuttanut isän oikeudet oikeusprosessissa.

Otto-poika muutti jossakin vaiheessa isänsä luokse, myös tyttäriinsä Pepellä on kiinteä suhde. Pauliinallakin on kolme lasta.

Kirjassa kerrotaan, että pariskunnan sanailu on välillä tulista, sillä toinen on jämpti ja sosiaalinen, toisella on turhankin leppoisa elämänasenne. Naimisiin he menivät 2005.

Kun Pauliina ryhtyi miehensä manageriksi, keikkamyyjäksi ja tuottajaksi, osa muusikoista ei ottanut häntä vakavasti. Pauliina myös siisti puolisonsa elämän juomisesta ja tupakoinnista.

Viiden lapsensa kanssa Pepe on hyvissä väleissä. Marco-poikaansa hän ei ole tavannut, mutta osa sisarpuolista on ollut häneen yhteydessä. Isyys varmistettiin Marcon toivomuksesta, kun mies oli jo lähes 50-vuotias.

-?Pepe odottaa sopivaa hetkeä Marcon kohtaamiseen, kirjassa sanotaan.

Ilta Sanoma
mercredi 12 octobre 2022 08:45:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.