Ilta Sanoma

Pörssi käy yhä salamyhkäisemmäksi.

Päätöstä perustellaan muun muassa markkinoiden tehokkuudella.

Päätöstä perustellaan muun muassa markkinoiden tehokkuudella. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Helsingin pörssissä astuu joulukuussa voimaan uudistus, jolla pörssikauppojen anonyymiys laajenee koskemaan kaikkia yhtiöitä, kertoo Kauppalehti.

Välittäjätunnukset poistuvat näin näkyvistä myös pienten ja keskisuurten yhtiöiden osalta. Suurten yhtiöiden välittäjätunnukset poistettiin näkyvistä jo vuonna 2020.

Päätöstä perustellaan muun muassa markkinoiden tehokkuudella. Kauppalehden mukaan jotkut ovat kuitenkin tulkinneet muutoksen heikentävän piensijoittajan asemaa. Pörssi käy yhä salamyhkäisemmäksi, kun välittäjätilastoista ei voi enää päätellä kauppojen osapuolten identiteettiä.

Kauppojen anonyymiydestä on tullut vallitseva käytäntö useimmissa Euroopan pörsseissä jo aiemmin.

Ilta Sanoma
mardi 11 octobre 2022 18:51:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.