Ilta Sanoma

Pierre Gasly oli raivoissaan mutta myönsi rikkeensä.

Pierre Gaslylle lätkäistiin rangaistus.

Pierre Gaslylle lätkäistiin rangaistus. Kuva: AFP / Lehtikuva via STT-Lehtikuva

Kansainvälinen autoliitto (FIA) määräsi AlphaTaurin Pierre Gaslylle 20 sekunnin aikarangaistuksen Japanin GP:n jälkimainingeissa.

Gasly ajoi liian lujaa, yli 200 kilometrin tuntivauhtia, punaisten lippujen aikana eli tilanteessa, jossa kilpailu oli päätetty keskeyttää.

Tuomaristo piti lieventävänä asianhaarana sitä, että Gasly ei ajanut maksiminopeutta. Gasly myönsi ajaneensa ylinopeutta.

Rangaistuksen seurauksena Gasly putosi lopputuloksissa yhden pykälän, Mick Schumacherin taakse 18:nneksi. Suzukassa maaliin ajoi juuri 18 kuljettajaa.

Rangaistuksessa on irvokas sivumaku, sillä kisajärjestäjät töppäsivät paljon Gaslya pahemmin tuomalla nostotraktorin radalle aivan liian aikaisin.

Varikolla käynyt Gasly oli vasta ajamassa muuta letkaa kiinni nähdessään yllättäen etuvasemmallaan traktorin siivoamassa Carlos Sainzin autoa.

Tilanne oli suunnattoman vaarallinen, sillä kaatosateen vuoksi Gaslyn näkyvyys oli olematon. Yhteentörmäys ei ollut kaukana.

FIA suostui myöntämään, että "traktori häiritsi Gaslya".

Vuonna 2014 Gaslyn ranskalainen maanmies Jules Bianchi menetti autonsa hallinnan, törmäsi nostotraktoriin ja kuoli saamiinsa vammoihin myöhemmin.

Gasly oli raivoissaan siitä, että järjestäjät mokasivat nyt vastaavalla tavalla.

- En ymmärrä, miten kahdeksan vuotta myöhemmin voi tapahtua taas jotain tällaista, ranskalaiskuljettaja totesi tiukkaan sävyyn Viaplaylla.

- Jos olisin törmännyt traktoriin, olisin kuollut. Olen todella kiitollinen, että voin nyt seistä tässä ja pääsen viettämään aikaa rakkaideni kanssa, eikä mitään vakavampaa tapahtunut.

Ilta Sanoma
dimanche 9 octobre 2022 17:49:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.