Ilta Sanoma

Kiinalainen sähköautojen valmistaja Nio pyrkii haukkaamaan osuuden Euroopan kasvavista sähköajoneuvojen markkinoista rakentamalla akkujen vuokraus- ja vaihtoverkoston.

Suomesta katsoen todennäköisesti lähin Nion akunvaihtoasema sijaitsee Ruotsin Varbergissa. Kuvassa akunvaihto meneillään Unkarissa.

Suomesta katsoen todennäköisesti lähin Nion akunvaihtoasema sijaitsee Ruotsin Varbergissa. Kuvassa akunvaihto meneillään Unkarissa. Kuva: Bernadett Szabo / Reuters

Nio aikoo rakentaa tuhat akkujen vaihtoasemaa Kiinan ulkopuolelle vuoteen 2025 mennessä, useimmat niistä Eurooppaan. Nio aloittaa myynnin tänä vuonna Saksassa ja muilla markkinoilla, sanoo Nion perustaja Qin Lihong,

Nio avasi ensimmäisen ulkomaisen tehtaansa Unkarissa tässä kuussa. Siellä valmistetaan muun muassa akun vaihtoasemia, joiden toimittaminen Kiinasta Eurooppaan on kallista suuren koonsa vuoksi, Qin sanoi Reutersille.

Nion strategia on erottaa sähköauton kallein osa eli ajoakku omistajuudesta hankintakustannusten vähentämiseksi.

Nion akunvaihtoasemilla kuljettajat saavat täyteen ladatun akun joissakin minuuteissa.

Qin sanoi, että Nio aikoo myös tehdä yhteistyötä eurooppalaisen omaisuudenhoitoyhtiön kanssa rahoittaakseen akkujen omistuksen leasing-vuokraamista varten.

Kiinassa Nio perusti yrityksen kumppaneiden, kuten akkujätti CATL:n, kanssa ostamaan akkupaketit leasingiksi ja keräämään sitten tilausmaksuja Nion käyttäjiltä. Nion liikevaihto kasvoi toisella vuosineljänneksellä 22 prosenttia vuoden takaisesta, kun taas sen nettotappio yli nelinkertaistui noin 410 miljoonaan euroon.

Nion osakkeet ovat yli kolminkertaistuneet sen jälkeen, kun se listattiin New Yorkin pörssiin neljä vuotta sitten.

Viimeksi kuluneen vuoden aikana Nio on kokeillut akkujen vuokrausta ja vaihtoa Norjassa ES8-katumaasturillaan. Yritys on myynyt Norjassa 800 katumaasturia ja perustanut kaksi vaihtoasemaa Norjaan.

Lue lisää: Mullistaako kiinalaisen firman palvelu sähköautojen kysynnän? Hankinta­hinnassa iso ero

Nio myy ES8:aa Norjassa ilman akkua hieman yli 52?300 eurolla. Ostajat voivat maksaa hieman yli 8?700 euroa omistaakseen 75 kWh:n akun. Lähes jokainen asiakas haluaa maksaa kuukausittaisen vuokran, joka on lähes 136 euroa, Nio sanoi.

-?Melkein kaikki ostajat Norjassa ja yli puolet Kiinassa ovat valinneet akkuleasingin, sanoi Shen Fei, Nion virranhallinnasta vastaava varajohtaja.

Qin sanoi, että kokeilut ovat antaneet seitsemänvuotiaalle start-up-yritykselle luottamusta siihen, että sen sähköautotarjonta on "kokonaisvaltaisesti edellä" BMW:n, Mercedes-Benzin ja Volkswagenin kaltaisten valmistajien sähköautojen tarjontaa.

Nio julkistaa pian myös muita malleja Euroopassa, mukaan lukien ET7- ja ET5-sedanit.

Ilta Sanoma
dimanche 9 octobre 2022 18:00:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.