Ilta Sanoma

Robert Helenius on vuosien varrella kokenut kokonaisvaltaisen muutoksen kehäilmeessään ja ravinnossaan.

Maarianhamina

Kilo lihaa, kymmeniä kananmunia, lusikallinen hunajaa - Robert Heleniuksen ruokavalio voi tavallisen kuntoilijan korvaan kuulostaa karulta, mutta jokainen yksityiskohta on hiottu kokemuksen kautta kohdilleen.

Nuoruuden vapaammat vuodet antoivat Heleniuksesta väärän kuvan monille. Harjoittelu ei aina maistunut, ja ravinnon kanssakin oli vähän niin ja näin. Niistä vuosista on kuitenkin tultu pitkä matka Saksan kautta Ahvenanmaalle, ja oman ammatin harjoittamiseen mieluisaksi luodussa ympäristössä.

Robert Heleniuksen sparria seuraavat isä Karl Helenius (taustalla vas) ja valmentaja Johan Lindström (oik).

Robert Heleniuksen sparria seuraavat isä Karl Helenius (taustalla vas) ja valmentaja Johan Lindström (oik). Kuva: Miika Wuorela

Aiemmin paheena olleet perunalastut mies on sysännyt lähes tyystin sivuun. Nuorempana Heleniuksen käsi hakeutui usein sipsipussiin, mutta nykyisin vanhatkin mielihalut ovat pysyneet hyvin kontrollissa.

-?Söin sipsejä viimeksi kolme, neljä viikkoa sitten. Välillä tulee halu hyvän syömiseen, mutta pystyn pitämään sen tunteen hallinnassa. Ei tule tilannetta, jossa sipsejä olisi pakko saada. Olen niin kauan säilyttänyt tämän ruokavaliopohjan, ja samalla turhuudet ovat jääneet pois.

Karvan alle kaksi metriä pitkä ja noin 110 kiloa painava Helenius ei elä pyhällä hengellä. Pitääkseen kroppansa kunnossa, täytyy hänen saada 250 grammaa proteiinia päivässä, ja sen hän saa päivittäin nauttimastaan kilosta lihaa.

Omasta pihasta kerätyt kananmunat ovat mainio lisä proteiinin tarvetta tyydyttämään.

Sparrisession jälkeen Helenius on venytellyt kehonsa huolellisesti. Sen jälkeen on palautuksen aika. Keskustelun lomassa valmentaja Johan Lindström tuo Heleniukselle lusikallisen hunajaa, jonka mies siemailee hyvällä ruokahalulla.

-?Hunaja on ainut hiilari, jonka saan. Näin kun treenataan kaksi kertaa päivässä, niin laitan aamulla pari desiä kaurahiutaleita shakeriin.

Heleniuksen harjoitusvastustajina on ollut kaksi ukrainalaista ottelijaa.

Heleniuksen harjoitusvastustajina on ollut kaksi ukrainalaista ottelijaa. Kuva: Miika Wuorela

Samassa kaksi ukrainalaista, Ahvenanmaan-leirille palkattua sparrivastustajaa ovat jo saaneet vaatteensa vaihdettua, ja palaavat takaisin majapaikkaansa. Sama rääkki toistuu myös seuraavana päivänä.

Lähellä otteluajankohtaa sparraussessiot ovat käytännössä parasta valmistautumista tulevaan. Se vaatii tuhottomasti energiaa, ja sitä Heleniukselle on tarjolla riittävästi.

-?Pyrin siihen, että kalorinsaanti olisi päivittäin siellä 4?500-5?000 kalorin välissä, ja joskus jopa enemmänkin.

Kova treeni vaatii myös ensiluokkaisen palautumisen. Normioloissa Heleniuksen ei ole vaikea saada unen päästä kiinni - ei, vaikka edessä on ottelu lajihistorian kenties kovinta tyrmääjää vastaan.

-?Viime yönä nukuin yhdeksän tuntia, vaikka olin ottanut myös puolentoista tunnin päikkärit. Normaali tarve on sellainen 7-8 tuntia.

Vain yksi yö on muita jännempi, ja se tulee olemaan tällä kertaa lokakuun 15. päivän vastainen yö. Kun Helenius herää tuohon päivään, on edessä uran kovin vastus, jonka voittamalla ovet pitkään himoittuun MM-otteluun avautuisivat.

Helenius kohtasi viime lokakuussa Puolan Adam Kownackin.

Helenius kohtasi viime lokakuussa Puolan Adam Kownackin. Kuva: Chris Farina

-?En laita mielialaani vielä matsia edeltävään yöhön. Se tulee olemaan elämys itsessään. Siinä laitetaan koko elämä peliin, ja kaikki palaset on saatava loksahtamaan kohdalleen, nyökkää Helenius.

Heleniusta kahdeksan vuotta luotsannut valmentaja Lindström on laatinut suojatilleen suotuisat harjoitusmahdollisuudet tyrmäyskoneena tunnettua Deontay Wilderia vastaan.

Lue lisää: Deontay Wilder ylisti Robert Heleniusta, mutta painotti yhtä asiaa: "Älkää ymmärtäkö väärin"

Kova ottelu vaatii ensiluokkaiset sparrivastustajat. IS:n vieraillessa paikalla, pääosassa oli kaksi ukrainalaista iskijää. Heidän jälkeensä leirille liittyy vielä yksi pitkä ja nopea sparraaja.

-?Värväsin tänne sparraajat, joista toinen on erityisen kovalyöntinen, ja toinen taas tavattoman nopea. Ensi tiistaina paikalle tulee vielä 206-senttinen nuori puolalaisnyrkkeilijä. Heidän kolmen kanssa menemme sitten leirin loppuun näissä maisemissa, Lindström suunnittelee.

Wilderin nimi on nyrkkeilyn seuraajille erittäin tuttu. Tuscaloosasta, Alabaman osavaltiosta kotoisin oleva mies on tilastollisesti katsottuna hurjinta, mitä vastaansa voi saada. Voittamistaan 42 ottelusta vain yksi on mennyt täyden ajan, eli 41 kertaa vastustajaa on herätelty kanveesista.

Lue lisää: Megaotteluun valmistautuva Robert Helenius sai jo maistiaisen tyrmäyskoneesta - suomalaiselta kuumottava paljastus

Vain Tyson Fury onnistui tyrmäämään Wilderin kahdesti miesten kolmessa kohtaamisessa. Ensimmäinen ottelu päättyi ratkaisemattomana, sillä niin kauan kuin molemmat pysyivät jaloillaan loppuun asti, oli taistelu hyvin tasaväkistä ja äärimmäisen viihdyttävää katsottavaa.

Kuva: USA TODAY Network / Sipa USA / MVPhotos

-?Jokainen ottelu on ainutlaatuinen, mutta kyllähän tämä on suurin matsi tähän asti Robben uralla. Nyt otellaan parhaiten rankatun vastustajan kanssa. Muutoin valmistautuminen ei eroa aiemmasta. Olemme jo todella lähellä lajin huippua, joten tämä matsi on voitettava, jotta MM-vyö saadaan Suomeen, Lindström sanoo.

Lue lisää: Nyt jysähti herkullinen arvio Robert Heleniuksesta! Maailmankuulu nyrkkeily­vaikuttaja povaa jättiyllätystä

Kahdentoista viikon pituisesta treenileiristä kymmenen vierähtää tutuissa maisemissa, Maarianhaminan treenisalilla. Kaksi viikkoa ennen h-hetkeä Heleniuksen tiimi matkustaa New Yorkiin, ja sparraa vielä viikon paikan päällä samalla aikaerosta toipuen.

-?Sparria kertyy satoja eriä, mutta sparrauksen kanssa mennään päivän kunnon mukaan. Kun näen, että fokus putoaa pois, tai kroppa ei pysy mukana, niin sitten lyödään joko pistareita tai säkkiä. Siinä tilanteessa ei kannata ottaa kovaa sparria, vaan jatkaa pienemmällä riskillä.

Koska ottelu on kirkkaasti Heleniuksen uran kovin, tarkoitti se myös jo valmistautumisvaiheessa kovaa tempoa. Se on Lindströmin tavoitteiden mukainen taktiikka. On parempi kestää kovaa rääkkiä nyt kuin vasta Barclays Centerin valojen loisteessa.

Harjoitusvastustajalle kyse on lyhyestä hetkestä illan tulevan tähden kanssa, ja koska ohje on pitää tempoa yllä, sen he myös tekevät.

Taktiikan luomisessa tiedetään ainakin Wilderin takakäden vaarallisuus, joskin monipuolista nyrkkeilijää vastaan on luotava erilaisia skenaarioita, joilla pystyy kääntämään matsin kotiinpäin.

-?Wilderin tyyli ei ole kovinkaan klassinen. Hän on vaistonvarainen taistelija, jota vastaan on vaikeaa luoda täsmällinen suunnitelma. Hänen oikeaa suoraansa täytyy pystyä väistämään. Sen hän lyö todella kovaa ja erittäin täsmällisesti. Sanoisin, että se on paitsi hänen suurin, myös ainut, aseensa. Robbella vastaavasti on kokonainen työkalupakillinen asioita jalkatyöstä lähtien, analysoi Lindström.

Ilta Sanoma
lundi 19 septembre 2022 09:06:00 Categories: Ilta Sanoma Nyrkkeily

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.